Yhteiskunnan ratkaisuja muistellaan. Kokouksia on pidetty muun muassa etäyhteyksien avulla. Asioiden kohdalla on toivottu päätösten selkeyttä. Turvallisuuden kannalta on ajateltu, että hallitaan voitollisesti koronatilanne.
Toiminnassa on tärkeää, että viestintävälineet antavat luotettavaa ja monipuolista tietoa ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan ratkaisuista. Sitä tarvitaan, kun arvioidaan päättäjien tekemisen laatua. Tärkeitä kysymyksiä on pohdittu Minna Canthin päivänä, tasa-arvon päivänä.
Konferenssien sisältöä pohditaan oppimisen kannalta. Aiheellista on kysyä, miten seilataan ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä ja vältetään karikkoja. Politiikka on yhteydessä kansalaisten tukeen ja johtajuuteen. Kun asioissa on selkeät tavoitteet, toiminnassa onnistutaan.
Päätösasioissa on pyritty toimimaan mietittyjen ohjelmien mukaan. Osallistujat ovat kokoontuneet erilaisiin turvallisuutta tähdentäviin tilaisuuksiin. Puhuttelevia musiikkikappaleita on kuunneltu ja laulettu. Kaatuneiden muistopäivänä Kuopion sankarihaudan seppelpartioiden lähettämiset 15.5.2022 klo 12.00 ovat sykähdyttäneet sanomallaan.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on sisäistettävä. Puheyhteydet ovat silloin kunnossa ja tapaamiset hoidetaan. Asioiden kohdalla on toimittava mahdollisimman hyvin ja vastattava haasteisiin. Omaa ajattelua on jatkuvasti arvioitava. Eduskunnalla on vastuu ulko- ja turvallisuuspolitiikan onnistumisesta.
Yhteiskunnan palvelujen hoidossa tarvitaan osaamista. Politiikka on pitkäjänteistä työtä ja tietojen päivittämistä. Taitoja on jatkuvasti kehitettävä. Vastuussa olevat henkilöt vetoavat melko usein asiantuntijoihin, vaikka itse ovat päättämässä asioista.
Yhdistystoimintaa tarvitaan. Olin osallistujana Kuopion Reserviupseerikerho ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 28.3.2022 klo 18.00 Kuopion Klubilla, Kuninkaankatu 10, 70100 Kuopio. Erikoistutkija Alisa Puustinen luennoi tilaisuuden alussa kiinnostavasti Maanpuolustustahdosta ja – suhteesta.
Kokouksessa oli hyvin esillä historiateos: Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929 – 2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio.
Hyvinvointiasioiden taustalla on ollut vaikuttamassa koronatilanne. Julkisuudessa on lisäksi esitetty asioita, joiden rahoittaminen on haasteellista. Kysytään esimerkiksi, miten sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisut toteutuvat käytännössä.
Erilaisia kysymyksiä pohditaan hyvinvoinnin kannalta.
Terveisin
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
Reservin upseeri
Oulun, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopiston alumni
Kiuruntie 11
70340 Kuopio
Kylläpä piispa on saarnannut viisaasti. Sanon näin, koska itselläni oli sama näkökulma tämän aamun saarnaan omassa kirkossani Veteraanipäivän jumalanpalveluksessa. Rippipappi ja -lapsi olivat siis samoilla linjoilla. 🙂
Eihän elämä veteraaneille sodan jälkeen mitenkään helppoa ollut. Kun Norjan Finmark oli tyhjentynyt saksalaisista sotilaista ja viimeiset saksalaisen 20. VuorA:n joukot poistuneet muutaman neliökilometrin laajuiselta Lyngen-asemaan kuuluneelta kaistaleelta Suomen äärimmäisessä luoteiskärjessä, alkoi maanpuolustehtävissä toimineiden rauhanajan kärsimystie.
Ei ollut vertaistukea eikä muutakaan apua. Olle Leino kertoo kirjassa ”Kuka oli Yrjö Leino”, kuinka sodan jälkeen ”Suomi oli poliisivaltio, joka urheasti koetti pysyä pystyssä ja toimia alituisessa paineessa.” Valpon tärkeimpiä tehtäviä oli laatia kortisto henkilöistä, joiden jotenkin voitiin katsoa elättelevän maassa noudatetun politiikan vastaisia mielipiteitä tai joiden menneisyyttä voi pitää arveluttavana. Kortitettaviin kuuluivat mm. Suojeluskunnat, Suomen Aseveljien Liitto ja Lotta-Svärd.
”On kansoja, joilla on tuntemattoman sotilaan hautansa.
Meidän tuntemattoman sotilaan hautamme on lumessa,
se on metsissämme se on kinoksissa.
Emme ole unohtaneet teitä tuntemattomat sotilaamme.
Emme ole unohtaneet kunniaanne, joka suojeli maata ja meitä,
kansaa ja sitä mitä sanomme valtakunnaksi nyt ja aina.
Emme unohda yhtään ainoaa veristä riekaletta puvustanne, emme unohda.”
(Helvi Hämäläinen: Sukupolveni unta)
Harmi, että radiosaarnaaja ei ollenkaan muistanut veteraaneja! Pelkäsikö kenties, että toteutuu suomalainen sananlasku: Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistaa?
Hannu Kiuru :”Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistaa?”
Vanhojen veteraanien muistamisesta on ESS:n Lukijan sana –palstalle kirjoittanut viime vuosikymmenellä Mannerheim-ristin ritari Pentti Iisalo näin:
”Omaishoitoapu lainsäädäntöineen on käytännössä valtiolta ja kunnilta vain alibi, koska sitä maksetaan vain laitoshoitoa edellyttäville vanhusten hoitajille keskimäärin 300 euroa kuukaudessa, ja sekin verollisena. Jos yksityinen työnantaja maksaisi näin vähän, siitä sakotettaisiin ja tuomittaisiin jopa vankeuteen.
Olin itse kaksi vuotta yli 80-vuotiaan sairaan vanhuksen maksullinen hoitaja huolimatta 60%:sta sydänviasta ja 35%:n sotainvaliditeetista. Tällöin en saanut kotiapua kaupungilta. Luovuin tehtävästä saadakseni kotiapua. Nyt saan kotiapua keskimäärin tunnin kerrallaan pari kertaa vuorokaudessa arkipäivisin ja kerran sunnuntaina.”
”Sekä presidentti että puolustusvoimien komentaja ovat sanoneet sotaveteraanien turvanneen Suomelle vapaan ja demokraattisen maan. Maa on kyllä vapaa, mutta kaukana oikeudenmukaisesta demokratiasta niin sotaveteraaneille kuin eläkeläisillekin. Tehdyt ratkaisut osoittavat sekä puolueiden että eduskunnan unohtaneen sekä oikeudenmukaisuuden että isänmaallisuuden puhumattakaan perustuslaistamme, jonka pääperiaate on kansalaisten tasa-arvo.”
Omakohtainen kokemus oli, kun lotta, johon olin tutustunut Unicef-harrastukseni vuoksi, soitti ja pyysi apua, kun ei sitä muualta saanut. Hän ei enää pystynyt liikkumaan yksin ulkona, ja kävin oman yrittäjätyöni ohella auttamassa häntä. Hoidin kauppaostokset, laitoin ruokaa, siivosin ja pesin pyykit. Yhdessä kävimme mm. kampaajalla, baletissa ja Lottamuseossa. Hän kertoi paljon sota-ajan ja myös sodan jälkeisen rauhanajan tapahtumista. Olen kiitollinen siitä, että sain olla hänen seuranaan. Hänen appensa oli Viipurin tuomiokirkkoseurakunnan viimeinen tuomiorovasti.
Kiitollisuus on sitä , että kaikkein synkimmässäkin hetkessä voimme nähdä valoa ja toivoa. Jeesuksen opetuslapset löysivät kiitollisuuden vaikeuksien ja menetysten keskellä.
” On aika nähdä ympärillämme tapahtuvasta ikävästä. ”
Eurooppalaisessa yhteisössä on toiminnan laajeneminen levinnyt yli rajojen , maailman laajuiseksi.
Koettakaamme ylläpitää itsessämme intoa ja kestävyyttä jaloon asiaamme , säilyttäkäämme itsemme sillä vakuutuksella , että Jumala on niiden kanssa , jotka hyvän puolesta sotivat , muistakaamme , että se sota jota käymme , on uusi kehitysmuoto , se on lisäsävel kautta vuosisatain kaikuneessa sotamusiikissa.
Sorrettujen oikeuksien puolustaminen on Jumalan kunnian ja nimen puolustamista . Jumalan rakkaus ei löydä , vaan se itse luo arvostuksensa kohteen. Jumalan rakkauden malli merkitsee
lähimmäisen syntitaakan kantamista , tämä on olemista kristuksena toiselle , toisen tarpeisiin suuntautuva pyyteetön rakkaus ei kysy , mitä hyötyä minulle itselleni rakastamisesta on.
Kansallisyhteiskuntaan kuuluu myös kristillinen kirkko , avarana ja sallivana kansankirkona , joka kulkee ihmisen rinnalla. Suomen kieltä on jo vuosisatoja käytetty uskonnon opetuksessa , se on tapahtunut ilman vaaraa uskonnolle ja sivistykselle . Suomen kieltä on käytetty kirkossa puhuttaessa kaikkein korkeimman kanssa, kaikkein korkeimmista asioista.
Kultturierot omaan aikaamme verrattuna pistävät silmään , varsinkin kun on kyse naisen asemasta . Moniin sananlaskujen viisauksiin , nykyisinkin on helppo yhtyä. Sananlaskujenkirjaa laatineet teologit ovat onnistuneet tuomaan naispuolisen hahmon lähelle Jumalaa.
V 1907 ,Suomalainen kansanvaltainen sanomalehti ” Savolainen ” , Suomalaisen äänenkannattajan aatteiden ja pyrintöjen esittelijänä , jotta se päivä koittaisi , jolloin Suomalainen kansanaines , Suomalainen rotu , olisi omassa maassaan kunniansa istuimella , jolloin yhtenäinen , luja ja elävä kansallishenki leimaisi kaikki julkisen ja sisäisen elämän erimuodot , jotta tässä maassa nähtäisiin onnellinen kansa , jonka keskuudessa jokainen etu ja paras sekä kaunein toteutuisi.
” Savolaisen ” , levenemisalueen eri kunnissa on lupautunut näihin asioihin .
” Savolaisessa ” kirjoituksia tulee olemaan pääkaupungin ja Venäjän kirjoituksia . Helsinkiin ja Pietariin on saatu omat vakitiset kirjeenvaihtajat , lehdessä käsitellään myös kirjallisuutta ja taidetta käsitteleviä aiheita.
Venäjän ja ulkomaiden katsauksissa, suurten sikäläisten lehtien mukaan , seurataan näiden yhteiskunnallisia oloja ja muita nähin aloihin
kuuluvia asioita , joista kertoo, ”Savolainen ”.
Sortovuosien aikana , Aino Ackte’ kirjoitti : ” Auringon hiljalleen laskiessa on Olavinlinnan muureilta aukeava maisema yliluonnollisen ihana . Acteessa heräsi ajatus, että tämä sama näkymä on esiteltävä koko maailmalle . Kaikkien maailman kansalaisten olisi tultava tänne ja heille tulisi esitellä ” Tämä on Suomi ”. Jos te kerran näette meidän maamme , sen kauneus lumoaa teidät , jolloin teistä tulee onnellisempien maiden lapsia , meidän ystäviämme.
” Savolainen” on ollut rinnallakulkija kaikkien kanssa joilla Suomalainen veri virtaa tämä aatteen vuoksi, sillä kansallishenki on aina ollut ja on vast’edeskin oleva , pienen maan ja kansan lopullinen tuki ja turva , olivatpa olosuhteet maassa ja kansan keskuudessa mikä tahansa. Kansallisasiaan sisältyvien eri kysymysten , lähinnä kielikysymksen esittäminen on aina ollut kauhistus , yläluokan kanta ja kansallisuusasian esitaistelijain sekä heidän jälkiensä astujain , ovat aina olleet enempi
kuin vastakkaiset.
Nykyisellä sukupolvella on kalleimpana perintönä menneiltä ajoilta , uskomme ja perustuslakimme , jotka kumpikin perustuvat vapauden ylevään mailmaan , silmiinpistävästi ohjaamaan aatteeseen , minkä pohjana on kaikkivaltias Jumalan tahto.
Mentiinpä tuossa piispan saarnasta syvälle kansallisromantiikan
tunteisiin!
En silti pistäisi Tuula Hölttää tikulla silmää hänen muisteltuaan meinneitä, sillä taisipa kirjoitus tuoda esiin vaiettuja tuntoja…
Kun Helvi Hämäläisen kirja aikoinaan ilmestyi, ei vastaanotto ollut intelligentsiamme piirissä kovin myönteinen…. Kirja oli yllätys, vähän samaan tapaan kuin Paasikiven päiväkirjat sodan jälkeisiltä vuosilta. Presidentin linnasta havainnoitu totuus ei ollutkaan se kansalle virallisena myyty, vaan vallan toinen – se sama mitä taantumuksellinen oppositio oli koettanut koko sodan jälkeisen ajan tuoda kuuluville, se vaiettu totuus…..