Hyvä paimen

”Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita.” Hes. 34:16

Hyvä paimen vie lampaansa lepäämään, etsii, tuo takaisin harhautuneen, sitoo murtuneen jalan, hoivaa uupunutta ja laittaa rajat itseriittoisille. Huonoinkaan paimen ei ole väärä paimen, jos hän kulkee Herran käden alla.

Juha Vähäsarja, Jumalan kämmenellä, tämän päivän teksti, Symbolum Oy, 2024.

Tietysti Jeesus itse on se hyvä paimen. Joh. 10:11. Sitten hänellä on monia ”apupaimenia”.

15 KOMMENTIT

  1. Ihmetellös, ihmislapsi,
    Rakkautta Jumalan,
    Lahjaks on hän maailmalle
    Suonut Poikans ainoan.
    Enkelitkin hämmästyy;
    Se on heille riemun syy, riemun syy.

    Ihmetellös, ihmislapsi,
    Ihme suuri ilmaantui:
    Seimen Lapsen kirkas silmä
    Ristin kuoloon ummistui.
    Silloin synnit ihmisten
    vaipui vereen Jeesuksen, Jeesuksen.

    H. J. Pätiälä (1880-1950), Saarnaa Sanaa, s. 197, Suomen Vapaa Evankelisluterilainen Seurakuntaliitto, 1951.

  2. Jos ei ole Luojaa, ei ole mitään luomisjärjestystä eikä myöskään kaikkia sitovaa ns. ”luonnollista lakia”. Kehitysoppi tuntee lopulta vain vahvemman oikeuden. Heikomman pitää väistyä. Hänen kuuluu hävitä ja kadota paremman tieltä. Muussa tapauksessa kehitys ei kulje etäänpäin. Siksi johdonmukaisena ajatusrakennelmana evoluutio on yhtä kuin devoluutio: uusi, uljas maailma romuttuu raunioiksi ihmisen pohjattoman pahuuden tähden. Itse asiassa natsismi toteutti kehitysopin mukaista rotuoppia ja päätyi luomaan omannäköisensä ”ihanneyhteiskunnan”, joka muuttui maanpäälliseksi helvetiksi. Korkeat eettiset säännöt sekä ylevät moraaliset periaatteet kävivät mahdottomiksi. Kristinusko nähtiin edistyksen jarruna, koska se puolusti heikkoja armahti syntisiä.

    Timo Laato, Länsi-Suomen Herännäislehti, s. 5, Tammikuu 2026.

  3. Minä iloitsen suuresti Herrassa, minun sieluni riemuitsee minun Jumalassani, sillä hän pukee minun ylleni autuuden vaatteet ja verhoaa minut vanhurskauden viittaan, yljän kaltaiseksi, joka kantaa juhlapäähinettä niin kuin pappi, ja morsiamen kaltaiseksi, joka on koruillansa kaunistettu. Jes. 61:10.

    Olkoon kurjuutesi kuinka suuri tahansa, aivan pieni se on kuitenkin onnesi rinnalla, joka sinulla Kristuksessa on. Synti katoaa vanhurskauteen, suru iloon – kaikki murhe häviää siihen suureen iloon. Sinulla on Isä, joka tahtoo, siksi että harmaaksi tulet, iankaikkisella rakkaudella (“Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sen tähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta.” Jer. 31:3) kantaa (“Niin kuin paimen hän (Herra) kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään.” Jes. 40:11), suojata (“Sillä sinä, Herra, siunaat vanhurskasta, sinä suojaat häntä armollasi niin kuin kilvellä.” Ps. 5:13), hoivata sinua (“Hoivatkaa sen tähden toinen toistanne, niin kuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi.” Room. 15:7), ja on sen vannonut oman, iankaikkisen olentonsa kautta, kautta vuorten ja kukkuloiden, kautta taivaan ja maan. Luota siihen! (“Luottakaa Herraan.” Ps. 4:6, sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.)

    Carl Olof Rosenius (1816-1868), Armoa armosta, s. 273-274, Sley, 1966.

  4. Meidän uskomme heikkouden ja lihassamme olevan turmeluksen tähden emme voi iloita autuudestamme niin kuin me saisimme, joten meidän täytyy aina sanoa Herran opetuslasten tavalla: Herra lisää vain meille uskoa ja pidä meitä uskossa elämämme loppuun asti, sillä joka loppuun asti vahvana pysyy, se tulee autuaaksi.

    Kristus ja Hänen uskova seurakuntansa, Evankelisluterilainen Todistajaseura, s. 190, 2005.

  5. Emme siis saa epäillä sitä, että Pyhä Henki asuu meissä, vaan meidän pitää varmasti uskoa ja tunnustaa olevamme ”Pyhän Hengen temppeli”, niin kuin Paavali sanoo (1. Kor. 6:19). Sillä jos ken tuntee rakkautta sanaa kohtaan, halusta kuuntelee Kristusta, puhuu hänestä, ajattelee häntä, opettaa ja kirjoittaa hänestä, tietäköön, että tämä ei ole inhimillisen tahdon ja järjen aikaansaannosta, vaan Pyhän Hengen lahjaa.

    Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 449, SLEY, 1957.

  6. TUNNUSTUKSELLINEN LUTERILAISUUS

    Ote gradustani ”Concordia-lehti Lutherin ja luterilaisen ortodoksian teologian tulkitsijana 1994-2003”, s. 27–28: Suora linkki graduuni: http://hdl.handle.net/10138/21716 ,”Miten Concordia näki vuosituhannen taitteessa puhtaan luterilaisen opin ja oikean kristillisen etiikan? Uusitestamentillisena lähtökohtana on syytä muistaa, että kun Jeesus kysyi opetuslapsilta, kuka hän on, Pietari vastasi kaikkien puolesta hänen olevan Kristus, elävän Jumalan Poika. (Matt.16:13–18) Reijo Arkkila totesi jo 1976 samanlaista ”omakohtaista tunnustamista” edellytettävän ”nykyisiltä” opetuslapsilta. Aikoinaan SLEY:n toiminnanjohtajana olleen Arkkilan mukaan tunnustuksellisen luterilaisuuden avainjae ja ohjelmajulistus Raamatussa oli Apostolien tekojen kohta 2:42, joka kertoo Kristuksen kirkon alkuvaiheiden elämästä: ”He pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.” Reijo Arkkila, Tunnustuskirkollisuus, s. 8. Sley-Kirjat. Vaasa. 1976. Leivän murtaminen tarkoittaa tietysti ehtoollisen viettoa.

  7. Lainaan arkkipiispa Ilmari Salomiehen aikoinaan piispainkokouksessa pitämää puhetta, jossa esitetty erittely ilmeisesti pitää jatkuvasti paikkansa: ”Näköalojen pimetessä meitä kutsutaan myös nöyrtymään itsetutkisteluun. Olisikohan meille kirkon palvelijoille jotakin erityistä sanottavaa vuosisadan takaa kantautuvassa ajatuksessa, jonka Filip Jakob Spener ´hurskaissa toiveissaan´ lausui omasta ajastaan: ´Kun näet kuihtuneen puun, jonka lehdet ovat käyneet kuiviksi, niin päättelet siitä, että sen juurissa on jotakin vikaa. Niin epäilemättä päätät, jos näet kurittoman kansan, että siltä puuttuu pyhää papistoa´.”

    Martti Parvio, Suomen teologisen instituutin vuosikirja 1990, s. 166.

  8. ”Kiistelkää veljet ja kiivailkaa siitä, mikä pelastukseen kuuluu. Syventykää pyhiin kirjoituksiin, jotka ovat tosia ja Pyhän Hengen kautta annettuja. Tietäkää, ettei niissä ole kirjoitettuna mitään väärää tai väärennettyä.”

    Näin kirjoittaa Rooman piispa Kleemens 90-luvulla jKr. Kleem 45:1-3, Apostoliset isät. Suom. Heikki Koskenniemi. Helsinki 1975.

    Eero Junkkaala, Suomen teologisen instituutin vuosikirja 1990, s. 111.

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.