Uutisissa kerrottiin, että nauramisesta voi tulla uusi Suomen vientituote. Siinä kerrottiin lastenohjelmasta jota tilataan ulkomaille ja siitä tykätään siellä. Sen ohjelman iso juttu oli yhdessä nauraminen – ha haa haa!
Elämä ilman huumoria olisi aika tylsää. Ne ihmiset keskellämme, joiden elämään huumori kuuluu oleellisena, tekevät maailmastamme mielenkiintoisen. Ja erityisesti ne, jotka osaavat itselleen nauraa, saavat turhan tärkeyden näyttämään huvittavalta. Näiden ihmisten läsnäolo rentouttaa kummasti arjen keskellä.
Lapsena kuulin usein sananlaskun, että mies se tulee räkänokastakin vaan ei tyhjännaurajasta. Toivon mukaan kukaan ei tuota sananlaskua enää toista. Kukahan tuonkin sanonnan on keksinyt? Hänen elämänsä täytyi olla todella kurjaa.
Voiko todella nauraa tyhjää? En usko, sillä naurulla on parantava vaikutus, vai eikö muka? En tosin ole alan ammattilainen, mutten näe nauramisessa kuin hyvää, ellei sillä sitten pilkata toista ihmistä – itselleen tosin saa nauraa ja pitääkin. Eikä suomalaisuuden kummallisuuksille nauraminenkaan ole niin paha juttu.
Oman kosketukseni hersyvään huumoriin sain karjalaisten sukulaisteni kautta – kun he haikailivat takaisin menetetyille kotiseuduille niin siinä sekoittui itku ja nauru melkoiseksi sekamelskaksi. Siinä oli jotain elämää suurempaa.
Lapsena ei aina ymmärtänyt ilon ja surun harmonista ja pyhää liittoa, mutta sitä on alkanut iän myötä pikkuhiljaa ymmärtämään. Elämä ei ole niin mustavalkoista kuin sen usein ajattelee olevan.
Olin vähän aikaa sitten Jerusalemissa komediafestivaaleilla. Ja olihan se melkoinen kokemus, kun palestiinalais- ja afroamerikkalaiset koomikot käsittelivät huumorin avulla kipeitä kokemuksiaan ja toisaalta kulttuurien kummallisuuksia; siinä tuli käsiteltyä niin rasismi, miehityksen alla eläminen, kuulustelut tiesuluilla ja mielivalta; samoin kuin väkivallan pelko ja jopa seurustelukysymykset kulttuurillisesti suljetuissa yhteisössä.
Nauru raikui, kun kipeät asiat saivat urakalla kyytiä lahjakkaiden stand-up koomikoiden käsissä periaatteella – itsellemme ja kulttuurillemme saamme nauraa – ja se nauru ei lopu koskaan.
Koomikkojen syvät eriarvoisuuden kokemisesta nousevat kokemukset olivat kipeää koettavaa – jopa huumorin avulla.
Olen kohdannut huumoria paikoissa missä sitä ei uskoisi koskaan löytyvän; pakolaisleireillä, köyhyyden ja kurjuuden keskellä. Ihmisten selviytymiseen ankeissa paikoissakin näyttää kuuluvan nauraminen ja vitsien kertominen. Kummallista, mutta niin totta!
Olen usein miettinyt, että tässä nyt ei ole mitään huvittavaa missä oloissa ihmiset elävät ja silti heillä on hymy herkässä. Sitä ei vaan voi selittää.
Miten sitten huumori kirkossa? Jokaiselle pastorille ja papille on haaste käyttää huumoria saarnoissaan. Jos sen osaa tehdä tyylillä niin sanoma voi upota syvälle kuulijoihin – sen olen itsekin usein kokenut. Jos sitä ei osaa tyylillä niin kuulijalla voi olla vaivautunut olo ja tekstin terävä kärki voi hävitä myötähäpeään.
Miten surullista olisi, jos emme pystyisi iankaikkisiin totuuksiin sisällyttämään huumoria sillä Jumalahan huumorin meille alun perin loi.
Jo itse Raamatun kirjoissakin on huumoria, tosin tulkinnanvaraisesti kuten huumorissa useinkin. Viittaan esimerkkeinä Ruutin kirjaan ja kertomukseen Joonasta.
Ruutin ”novellissa” nokkelat naiset keksivät sukulunastajalle sopivan ansan. Voi vain sielun silmin nähdä, miten pöllämystyneenä tämä joutui aamulla toteamaan, että vuoteen jalkopäästä nousi muualta tullut, pellolla työskennellyt nuori leskinainen! Joona taas sai kokea ylpeyden ja lankeemuksen opetuksen – tivailtuaan surkuhupaisastiJumalan kanssa. Risiinikasvivertauksessa paljastuu Joonan isottelun turhuus ja Jumalan antaman opetuksen vakava ydin: Minä armahdan ketä armahdan.
Epäilemättä UT:n evankeliumeissa on tarinallisesti myös huumoria: opetuslasten hämmentyneisyys milloin missäkin kuten Pietarin käytös Kirkastusvuorella, traaginen ironia kohdassa, kun hän vakuutettuaan kallionlujaa uskollisuutta Jeesukselle tuleekin oitis kieltämään hänet. Suljetun huoneen säikähdys opetuslasten keskuudessa jne.
Eläytynyt saarnaaja löytänee Raamatun kertomusten elämänmaun, jolloin itku voi seurata ilosta ja ilo pitkästä itkusta. Uskoisin, että se lähentää kuulijoita itse sanomaankin, joka on ”ilosanoma” (hyvä sanoma) kaikille kansoille.
Nauru ja itku ovat psykologisesti lähellä toisiaan. Omakohtainen kokemukseni on elokuvasta, jota mainostettiin vuosisadan (1900-luvun) suurimmaksi nyyhkyelokuvaksi. Nimi oli muistaakseni Suurinta kaikesta, voin erehtyäkin. Se esitettiin Helsingissä vanhassa kaksikerroksisessa Maximin elokuvateatterissa. Istuin mieheni kanssa parven eturivissa jokseenkin keskellä. Kun juonenkerronnan huippukohta tuli, äitiään vieroksunut kuuluisa laulaja(?) saapui kotikaupunkiinsa, hän kohtasi hautajaissaaton. Hetki, jona hänelle paljastui, että arkussa oli hänen äitinsä, oli pysäyttävä. Traaginen.
Yleisö pyyhki silmiään. Niin minäkin, kun äkkiä itkuni jotenkin kääntyi hillittömäksi nauruksi! Vähitellen se tarttui muihin parvellaolijoihin. Kun poistuimme ulos teatterista, elokuvan seuraavaan näytökseen tulijat tuijottivat meitä kummissaan… Sekin vain nauratti lisää.
Totuin pappien huumoriin ja naurattamiseen hengellisen keskustelun ohessa. Martti Nortia oli ehtymätön leikinlaskija, samoin isäni Vilho Ylijoki. Isäni toimitti myös pappishuumoria käsittävän kokoomateoksen Pappi paitasillaan. En kuitenkaan muista, että heidän saarnoissaan olisi ollut erityisesti naurattavia kohtia. 1900-luvulla saattoi kuulla Helsingissä joidenkin sanajulistajien suusta suoranaista verenkarvaista synkistelyäkin. Lapsena se oli erityisen rankka kokemus.
Niin totta Päivi. Ja huumori on aina ollut osa ihmisten elämää. Silloin sitä ei alleviivata vaan se pulppuaa iloisesti osana kaikkea muuta.
Juudaan evankeliumissa Jeesus nauraa.
Vaikka Juudaan evankeliumi on minulle outo, niin olisin kiinnostunut tietämään miten Jeesuksen nauraminen on siinä kirjoitettuna, suomeksi tai muulla kielellä. Kreikka-hebrea naurattaa vähemmän, ellei se satu olemaan äidinkieli.
Katoavat perusteet on vahvat. Mitä ikuisiin asioihin ja todelliseen iloon tulee, niin niihin ei löydy perusteita Raamatusta.
Etenkin tuosta Ruutin jutusta saa juuri sellaisen kuin omassa mielessä liikkuu. Kertomus on kaunis, täydellinen. Osoittaa alamaisuutta, alistautumista, jonka itse tekstikin vahvistaa. Itse en sitä huumorilla höystäisi, vaikken Päivin oivallusta arvostelekaan. En vain arvosta sitä.
Nauru on pääsääntöisesti sielullista. Itku voi olla sielullista ja todellista Jumalan mielen mukaista surua. ”Parempi mennä surutaloon kuin ilotaloon”.
Ellei Seppo löydä jotain perusteita, niin en löydä Jeesuksen naurua Raamatusta. Jumalan nauru on niille ihmisille ja asioille, jotka ovat hyljänneet Hänet, todellisen ilon ja onnen lähteen.
” .. niin niihin ei löydy perusteita Raamatusta.”
Piti olla:
… niin niihin löytyy perusteet Raamatusta.
Jeesus nauraa Juudaksen evankeliumissa kolmasti. Tässä on suomennos : (kopti/englanti)
http://www.tiede.fi/keskustelu/6628/ketju/juudaksen_evankeliumi_jeesuksen_suosima_opetuslapsi
Nauru on sielullista?
Olli P.
Tarkoitatko, että nauru ei olisi sielullista?
Kun nauru on ollut Jumalasta tai itse Jumalan, sen viesti on kaikkea muuta kuin ”ikää pidentävä”. Näin opettaa Raamattu.
Kyllä tuo vanha sanonta ”räkänokan” tulevaisuudesta miehenä on todella paikkansapitävä tänäänkin.
Tekstin huumori on vähän niinkuin kauneuskin, lukijan tai katsojan tajunnassa. Kirjallisuudentutkijana näen Ruutin kirjassa tilannekomiikan inhimillisen juonteen, vaikka samalla uskovana ihmisenä olen ymmärtänyt kertomuksen syvällisen sanoman. Asiat eivät sulje toisiaan pois. Eivät ainakaan mielessäni. Voi olla niinkin, että huumorin arvottomuus korostaa sanoman syvemmän tulkinnan arvokkuutta.
Juuri näin Päivi: ”huumorin arvottomuus korostaa sanoman syvemmän tulkinnan arvokkuutta.” On jotenkin surullista, kun huumori halutaan kategorisoida ”turhaksi” tai ”sielulliseksi.” Ilman huumoria kuihtuisimme niinkuin aikaisemmat sukupolvetkin olisivat kuihtuneet.
Ollille:
Kaikki tähän aikaan sidottu on sielullista, taide eri muodoissa, kuten teatteri, ooppera, standup-komiikka jne.
Jos ihmisellä ei ole kykyä nähdä ”näkymättömiä”, on hän uskossa tai ei, niin hän katselee, kuuntelee ja harrastaa hohotusta. Voi tehdä siitä tuotteenkin. Tällainen kohdistus tekee uskovasta jumalatonta surkuteltavamman.
Ymmärrän kyllä, että painotat fiksua ja tyylikästä huumoria, joka ei loukkaa ketään. Tämä on kuitenkin katoava ”tuote”, eikä mielestäni ole evankelioinnin väline.
Etkö tunnista Jeesuksen huumoria evankeliumin välineeksi? Ehkä et tunnista sitä huumoriksikaan, onhan kysymys ’vanhoista vitseistä’, joita on toistettu kohta kaksituhatta vuotta. Tarkoitan vaikkapa kamelia neulansilmässä, malkaa silmässä ja kanaemoa.
Seppo H., tuossa antamassasi linkissä ei ollut pääsyä Juudaan evankeliumin Jeesuksen nauramisiin. Päätin, että uskon sinua ja selityksesi tyydyttää minua.
Kyllä siinä oli hieman alempana kommenteissa nimim. ’vierailija’ suomenkielinen käännös.
Ainoat mistä ei saa laskea leikkiä ovat ei-valkoiset ihmiset, homoseksuaalit ja islam. Tämän jos tekee, tulee kuraa silmille.
Voihan olla, että kun rasistit, homofoobikot ja toisten uskontoa kunnioittamattomat ihmiset näkyvät urakalla levittävän kuraa kaikkialle, niin jossain vaiheessa se roiskahtaa omille silmille.
Oma havaintoni lapsuudesta oli, että sanonnalla ”mies se tulee räkänokastakin vaan ei tyhjännaurajasta”, pyrittiin tehokkaasti nujertamaan lapsen itsetunto, luovuus ja luontainen ilo. Se oli surullista henkistä väkivaltaa, josta monet kantavat seurauksia koko elämänsä.
Elämä olisi ikävää ilman naurua. Oli se sitten sielullista tai ei, se tekee meistä ihmisiä.
Olinkin väärässä. Seijalta tuli se huumori: ”toisten uskontoa kunnioittamattomat” eli islamia pitäisi kunnioittaa. Huumoria tuon täytyy olla. Mustaa tosin, mutta huumoria kumminkin.
Juhani ui syvällä kurassa…
Kun heräsin, tiesin, ettei voi olla olemassa eurooppalaista syntyperää olevaa naista, joka vaatii kunnioittamaan islamia. Tiedän hänen tietävän että naisvihamielisempää uskontoa ei ole olemassa.
Tunnen monia muslimimiehiä, jotka kohtelevat vaimojaan ja lapsiaan esimerkillisesti (ja monikon käyttö tässä yhteydessä ei tarkoita, että heillä olisi monia vaimoja). Tunnen myös – valitettavasti – suomalaismiehiä, jotka hakkaavat vaimojaan ja lapsiaan aivan sairaalakuntoon asti ihan toistuvasti. Ja mitä olen tällä palstalla olleista kirjoituksista päätellen ymmärtänyt tuolla pohjoisessa vl-liikkeen piirissä sitä saa tehdä ihan uskonnon varjolla / luvalla. Joten en siis oikein ymmärrä pointtiasi.
Lisäksi, ne kommentit, joita sinä olet tälle palstalle naisista, naiskommentaattoreista, naispapeista ja naispiispasta syytänyt, ovat naisvihamielisyydessään aivan omaa luokkaansa. Mutta tämä islam-vihamielisyytesi ei nyt ollenkaan kuulu tämän blogin aiheeseen, joten ei jatketa tästä sen enempää.