Homoparien lapset onnellisia
Elettiin vuotta 2014 ja Teuvo Hakkarainen (ps) kertoi eduskunnassa, kuinka hänen tissistään ei tule maitoa vaikka kuinka imee tai lypsää. Samassa keskustelussa Antero Laukkanen (kd) vakuutteli, ettei puolue halua syrjiä ketään vaan ainoastaan asettaa yhden yhteiskunnallisen ihmissuhteen muiden suhteiden yläpuolelle.
Niin, kyseessä oli tietysti eduskunnan keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista.
Samoihin aikoihin syntyi Aito Avioliitto -yhdystys — uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka eturivin iskunyrkki muodostui Patmoksen, helluntaiseurakunnan ja kristillisdemokraattien kunnallispolitiikan aktiiveista. Kansainvälisen mallin mukaan mantraksi kaivettiin mystinen lapsen etu, jolla homoparien naima-aikeita alettiin vastustamaan. Laihoin tuloksin kylläkin.
Nanette Gartrellin johtama tutkimus sateenkaariparien lasten hyvinvoinnista julkaistiin loppukesästä, joten ajattelin, että voisimme kurkistaa tähän tälläkin palstalla tunteita herättäneeseen aiheeseen tarkemmin.
Miten sateenkaariperheiden lapset voivat?
Gartrell aloitti sateenkaariperheiden etsimisen tutkimusta varten jo vuonna 1987, koska tuolloin tutkimustietoa oli saatavilla vähän, mutta ennakkoluuloja sitäkin enemmän. Tilannetta kuvaa hyvin se, että useat parit kieltäytyvät osallistumasta tutkimukseen siinä pelossa, että viranomaiset tulevat ja vievät heidän lapsensa.
Tutkimuksen aikana lapsia haastateltiin 10-vuotiaina, 17-vuotiaina ja viimeisen kerran 25-vuotiaina. Saatuja tutkimustuloksia verrattiin miehen ja naisen perheessä kasvaneisiin lapsiin, joilla oli tutkimusryhmään verrattuna sama sukupuoli, sama yhteiskuntaluokka sekä sama etninen tausta. Täten vanhempien sukupuoli jäi ainoaksi ryhmiä erottavaksi tekijäksi.
Tuloksia vertaamalla havaittiin, että sateenkaariparien lapsien todennäköisyys kokea henkisiä tai fyysisiä ongelmia ei eronnut heteroperheissä eläneistä lapsista. Myöskään siinä, miten onnellisiksi lapset kokivat suhteensa ystäviinsä tai vanhempiinsa ei ollut eroa.
Oregonin yliopiston sosiologi, Ryan Light, totesi tutkimustuloksista seuraavaa:
Ne ovat hyvin yhdenmukaisia sen tiedeyhteisössä vallitsevan ylivoimaisen konsensuksen kanssa, että sateenkaariparien lasten kokemukset eivät eroa mitenkään miehen ja naisen perheessä elävien lasten kokemuksista.
Tehdessään päätöstä tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisestä liittovaltion tasolla Yhdysvaltain korkein oikeus kiinnitti huomiota samaan seikkaan, mihin suomalaiset lapsijärjestöt viittasivat kotoisen lainvalmistelun yhteydessä: on sateenkaariperheissä elävien lasten edun mukaista, että heidän perheitään kohdellaan lainsäädännössä yhdenvertaisesti.
32 kommenttia
Kun Arkadianmäen ”kanoninen oikeus” päätti äänin ”naiset 68%-miehet 42%” hyväksyä uuden avioliittolain, niin ilmeisesti se on ”uusi jumalan sana”, joka ”syrjinnän” välttämisen nimissä on pakkopullaa kaikille kirkoille, kun se ei näytä riittävän, että lain mukaan jokaisella parilla on oikeus solmia avioliitto maistraatissa.
Hyvä ottaa tällainen tutkimus esiin . Tiedämme aivan hyviun sen , että lapset soputuvat kasvuympäristöönsä jos se on tarpeeksi hyvä heille. Lapsi ei kaipaa sitä mitä perheessä ei koskaan ole ollut.
Ei kuitenkaan saa vähätellä sitä että kaveriden silmissä homoperheen lapsilla voi olla selittämisiä. Yleensä nekin asiat järjetyvät aikaa myöten.
Jos katsotaan tämän päivän maailmaa niin kasvuympäristönä se on kaukana ideologisesta ihanteesja , jonka mukaan lapsilla pitäisi olla molemman sukupuolen esikuvia ympärillään. Päiväkodeista ylioppilaaksi lapset elävät hyvin feministisesti johdetuissa yheteisöissä. Tämän päivän kasvuympäristö on suorastaan matriarkkaalinen johtuen opettajiston ja sairaanhoitohenkilöstön sekä kirkollisen toiminnan valtavasta naisenemmistöstä. Tätä ei ainakaan julkisesti ole pidetty ongelmana.
Onnellisuus sana tulee Ameerikasta. Siellä kaiklla on peruslaillinen oikeus etsiä onnea. Se on tässäkin yhteydessä hankala termi. Mutta tutkimuksen tulkinta on se , että homoperheiden lapset selviävät elämästään suurinpiirtein yhtä tyytyväisinä kun heterolapsetkin.
On hyvä muistaa sekin että tänä päivänä vain n puolet lapsista kasvavat syntymäperheissään. Avioerot ja uusaviot ovat sotkeneet sen mikä tänäpäivänä on ”normaalia”
Sari: ”olen ollut huomaavinani, että näihin tutkimuksiin vedoten esitetään vain se puoli asiasta, että “sateenkaariperheen lapset voivat hyvin”, eikä nähdä , huomioida tai tunnusteta sitä, että se voi olla jollekin todellinen kipupiste, kun on kasvanut ilman äitiä tai isää.”
Yhtä hyvin voisi huomata, että perinteisissä perheissä on paljon kipupisteitä, joita ei oteta ollenkaan huomioon silloin kun puhutaan sateenkaariperheiden kipupisteistä.
Aikuisten oikeasti ei ole mitään väliä sillä, ovatko vanhempasi heteroita vai homoseksuaaleja. Se mikä oikeasti merkitsee on vanhemmuus itsessään. Jos lapsesta välitetään oikeasti (käsitteen tasapainoisessa merkityksessä), lapsi ei koskaan voi huonosti vanhempiensa takia.
Lapsi ei myöskään automaattisesti kaipaa sen enempää äitiä kuin isää – välittäminen itsessään riittää. Tiedän roppakaupalla sellaisia heteroperheitä, joissa lapset eivät ole tunteneet toista vanhempaansa mitenkään erityisen tärkeäksi arjessa. Joissain tapauksissa toista vanhempaa ei edes ole haluttu arkeen, johtuen siitä, että lapsi kokee toisen vanhemman persoonan luotaantyöntävänä – esimerkiksi siitä syystä, että toinen vanhempi ei osaa tai halua osoittaa välittämistä tai vanhempi koetaan liian hallitsevana, aggressiivisena tai muuten vain helposti tuomitsevana persoonana perheessä.
On siis aikuisten oikeasti tuhat ja sata eri syytä sille, miksi joku vanhemmuussuhde toimii ja toinen ei. Vanhempien seksuaalisuudella ei ole asian kanssa kyllä mitään merkitystä. Jos ei sitten ulkoapäin tulevien vaatimusten takia, mutta se ongelma taas ei johdu perheestä tai sen rakenteesta.
Sateenkaaripiireistä tulee vahvaa viestiä, että lapsi ei tarvitse äitiä eikä isää. Eikä oman geneettisen sukunsa tuntemista tai siihen kuulumista.
Mutta sen sijaan väitetään kiven kovaan, että lapset ehdottomasti tarvitsevat sitä, että huoltajat ovat keskenään ”naimisissa”. Nimenomaan naimisissa, eikä rekisteröidyssä parisuhteessa.
Tarvitsevatko tosiaan? En näe mitään syytä sille, että lapselle olisi jotenkin tärkeää tai edes missään määrin merkityksellistä mikä huoltajien parisuhdestatus tai suhteen nimike on.
Olen nähnyt ja myös lukenut hyvin paljon esimerkkejä heteroparien onnellisista lapsista. Miksi pitää erotella ”homoparien onnelliset lapset” omaksi yksikökseen? Lapsi voi olla onnellinen vaikka ilman vanhempia, jos hän saa osakseen huolenpitoa, rakkautta ja välittämistä.
Haluaisin tässä kohtaa esittää yhden huomion. Ymmärrän, että kirjoitteluni harmittaa jotakuta tahoa ja tämä taho yrittää tahallaan tehdä kiusaa blogilleni raportoimalla kommentteja asiattomiksi. Pidän tällaista toimintaa äärimmäisen lapsellisena ja osoituksena ihmisten ilkeydestä ja typeryydestä.
Olen hyvin tietoinen, että kommentti poistuu näkyvistä kun sen raportoi asiattomaksi riittävän monta kertaa. Kannattaa kuitenkin huomioida, että olen blogin hallintapaneelista käynyt etukäteen hyväksymässä kaikki tässä blogissa olevat kommentit. Kommentit eivät poistu blogista vaikka ”Ilmoita asiaton kommentti” -linkkiä painelisi kuinka monta kertaa hyvänsä.
Tämä siis tiedoksi siksi, että katselin juuri osan kommenteistani saaneen pitkälle toistakymmentä raporttia niiden asiattomuudesta. Blogiani saa toki yrittää sabotoida jatkossakin, mutta suosittelisin jotain toista keinoa, jossa vaivannäkö ei mene täysin hukkaan. Vaihtoehtoisesti saman energian voisi käyttää johonkin hyödylliseen.
Jumalan siunausta.
Kirjoittaja
Jusu Vihervaara
Kirjoittaja on insinööri, sateenkaariaktivisti ja ajattelija. Hän kirjoitti nimellä Jusu Vihervaara Kotimaa24 ylläpidon luvalla.
Hyvä näin-ei yllättänyt .
Ilmoita asiaton kommentti