Hiljaisiin hetkiin

Tulkaa einehtimään. Joh. 21:12. (KR 1992: ”Tulkaa syömään.”)

Tänä aamuna meidän sielumme rakastettu kutsuu meitä.
”Lapset”, hän kysyy, ”onko teillä mitään syötävää?”
Me vastaamme: ”Ei, itsessämme meillä ei ole mitään muuta kuin nälkää ja puutetta. Oi Jumala, me emme pysty ruokkimaan itseämme!”
Silloin hänen lempeä äänensä vastaa meille: ”Tulkaa einehtimään.”

W. Hay Aitken, Hiljaisiin hetkiin, Päivä, 1996.

Olen käyttänyt tätä kirjaa aika paljon. Kaikkia kirjan julkaisuja ja päivän tekstejä en kuitenkaan sieltä halua julkaista teologisista syistä johtuen.

Evankeliumi lohduttaa ja virvoittaa kaikissa vaivoissa.

Älkää olko murheelliset, sillä ilo Herrassa on teidän väkevyytenne. Nehemia 8:10

Jeesus on antanut meille taivaallista mannaa eli ruokaa, joka kantaa ikuiseen elämään. Evankeliumi on Jumalan pelastava voima.

  1. PYHITYKSEN USKONKOHTA

    Minä uskon, etten minä omasta järjestäni enkä voimastani voi uskoa minun Herraani Jeesukseen Kristukseen eli tulla hänen tykönsä, vaan että Pyhä Henki on minut kutsunut evankeliumilla, minut valistanut lahjoillaan ja minua pyhittänyt ja varjellut oikeassa uskossa, samoin kuin hän koko kristikuntaa maan päällä kutsuu, kokoaa, valaisee ja pyhittää ja ainoassa oikeassa uskossa Jeesuksen Kristuksen turvissa varjelee; tässä kristikunnassa hän minulle ja kaikille uskoville joka päivä runsaasti antaa kaikki synnit anteeksi, viimeisenä päivänä herättää minut ja kaikki kuolleet ja antaa minulle ja kaikille uskoville Kristuksessa iankaikkisen elämän. Tämä on totinen tosi.

    Tunnustuskirjat, s. 296, vuoden 1948 painos.

  2. THE THIRD ARTICLE: SANCTIFICATION

    I believe that by my own reason or strength I cannot believe in Jesus Christ, my Lord, or come to him. But the Holy Spirit has called me through the Gospel, enlightened me with his gifts, and sanctified and preserved me in true faith, just as he calls, gathers, enlightens, and sanctifies the whole Christian church on earth and preserves it in union with Jesus Christ in the one true faith. In this Christian church he daily and abundantly forgives all my sins, and the sins of all believers, and on the last day he will raise me and all the dead and will grant eternal life to me and to all who believe in Christ. This is most certainly true.

    The Book of Concord, The Confessions of the Evangelical Lutheran Church, THE SMALL CATECHISM, page 345, Fortress Press, Philadelphia, USA, 1959, Sixteenth printing 1987.

  3. Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Joh. 14:6

    Taivas näyttä usein kaukaiselta ja tuntemattomalta, mutta jos oppaanamme on hän, joka on valmistanut tien sinne, meidän ei tarvitse pelätä eksyvämme. Emme tahdo nähdä kauas eteenpäin – vain sen verran, että erotamme hänet ja voimme astua hänen jalanjälkiinsä… Jotka seuraavat Kristusta pimeydenkin halki, pääsevät varmasti lopulta Isän luo.

    Henry Van Dyke, Hiljaisiin hetkiin, Päivä, 1996.

  4. Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi. Joh. 3:30

    Me haluaisimme tulla hyviksi kristityiksi. Se tarkoittaa: me haluaisimme saada merkittävän tehtävän Jumalan valtakunnassa. Julistajan, parantajan, profeetan, rukoilijan tai muun oleellisen työn, jonka välityksellä Jumalan valtakunta voisi levitä meidän kauttamme. Jos me tällaista tehtävää itsellemme pyydämme, on hyvä tarkkaan muista kaksi asiaa: mitä suurempi tehtävä, sitä suurempi risti ja toiseksi: mitä suurempi tehtävä, sitä enemmän Jeesuksen on tultava suureksi ja ihmisen pieneksi. Mitä suurempi Jumalan ihminen, sitä enemmän hän osoittaa pois itsestään Jumalan Karitsaa, joka otti pois maailman synnin. Hänen luokseen on jokaisen päästävä. Hänen luonaan on kaikki. Hän on kaikki. Ihmisen on väistyttävä.

    Vieläkö tahdot pyytää suurta tehtävää? Jospa aloittaisit tänään siitä, että pyytäisit päästä lähelle Jeesusta? Silloin sinulle tarkoitettu tehtäväkin kyllä aukeaa ajallaan.

    Juha Vähäsarja, Joka päivä Jumalan kämmenellä, s. 235-236, SLEY-Kirjat, 2005.

  5. Ne kaikk` on lähimmäisesi
    Ja veljes Herran nähden;
    Siis laupeudell` alati
    Heit` auta hyvää tehden;
    Sä neuvoillas Ja toimillas
    Heit` ojenna Ja holhoa
    Jesuksen nimen tähden!

    Kas kuinka kaikkein edestä
    Kuol` Jesus ristin päällä!
    Näin vihamies kuin ystävä
    Meill` olkoon rakas täällä,
    Ett` alttiisti Ja hartaasti
    Hänt` autamme Ja holhoomme
    Varoilla sekä väellä!

    Hengellinen Virvottaja, s. 768, 1894.

  6. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta vai puhunko minä omiani. Joh. 7:17

    Ei paljolla ajattelemisella, vaan ainoastaan astumalla sille tielle, (Jer. 6:16) joka johtaa valon asunnolle, voi tulla vakuuttuneeksi Jumalan sanan totuudesta. Totuus on luottamuksella omaksuttava, ja silloin se epäilemättä itse paljastaa syvän järjenmukaisuutensa. Yhtä oikein kuin kauniisti eräs suurmies sanoo: ”Maalliset asiat täytyy tuntea, ennen kuin niitä voi rakastaa, mutta taivaallisia asioita täytyy rakastaa, ennen kuin ne voi tuntea.”

    Friedrich Wilhelm Krummacher, Armoa armosta. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.