Hiljaisen viikon värit 2. Keskiviikko. Vihreä.

Pilatuksessa on jotain tuttua. Hän oli altis hyväksymään kateuden, ei kuunnellut puolisoaan ja tekeytyi syyttömäksi. Kateus käynnisti Jeesuksen tuomion. ”Pilatus tiesi, että Jeesus oli pelkästä kateudesta jätetty hänen käsiinsä.” Eikö hän olisi voinut sanoa, ettei kateus nyt oikein riitä kuolemantuomion perusteeksi?

Olisi hyvä nyrkkeillä omantuntonsa kanssa

Entä olisivatko asiat menneet toisin, jos Pilatus olisi kuunnellut paremmin vaimoaan? Vaimohan lähetti miehelleen pyynnön: ”Älä tee mitään sille pyhälle miehelle.” Vastausta emme tiedä, koska vaihtoehtoisia todellisuuksia ei menneisyydessä ole.  Keskiviikon evankeliumissa on kuitenkin pieneltä kuulostavia verukkeita ja sattumuksia. Ihan juohevasti ei sujunut oikeudenkäyttökään. Jeesus ei vastannut mitään. Nykyisin puolestaan luemme miltei päivittäin kommentteja siitä, että kielletään kaikki mahdolliset syyllistymiset yhtään mihinkään.

Nykyajan tapaan Pilatuskin taipui huutojen edessä. Kun meteli yhä paheni, hän otti vettä, pesi kätensä väkijoukon nähden ja sanoi: ”Minä olen syytön tämän miehen vereen. Tämä on teidän asianne.” No tavallaan.

Vihreä voi tässä olla siis ”kateudesta vihreä” – kuin Jeesuksen syyttäjät. Tai sitten se voisi olla toisella tavalla vihreää, eli elämää ja kasvua ja arkea kuten liturgisena värinä. Kateus aiheuttaa aina vahinkoa. Kateus sulkee itseltä monia sellaisia ovia, jotka voisivat johtaa elämään ja kasvuun.

Luulisimmeko elävämme nyt sivistyneemmässä ja kehittyneemmässä maailmassa? Sellaista sopisi toivoa. Kun kansa huutaa ristiinnaulitse niin se ei välttämättä tunne muuta kuin kiihkonsa ja yhteisen huudon. Ihmiset ovat vaihtuneet mutta alttius kiihotukselle on tallella. (Keskiviikon evankeliumi on Mt 27: 11-32).

Suuriin asioihin ja pieniinkin muutoksiin tarvitsemme harjoitusta. Podcastissa kerron yhden harjoituksen nuoruusvuosiltani, surullisen tarinan lapinkoira Bellasta, tuomiosta ja luopumisesta. Ja matkasta eteenpäin.

Kunntele vaikka:

https://soundcloud.com/user-941307355/hiljaisen-viikon-varit-2-keskiviikko-vihrea

 

 

  1. Evankeliumi ei kerro Pilatuksen vaimosta, se on myöhemmin kehitetty tarina.

    Ja väite, että kansa huusi: ” ristiinnaulitse ” sitä minä en usko koska sellaista rangaistusta ei Mooseksen laissa ole. Jos kansa olisi vaatinut rangaistusta, rikos olisi pitänyt olla laissa rikokseksi määritelty. Ja rangaistus olisi ollut teloitus, tai kivitys.

    Miten Jeesus oli sitten Roomaa vastaan rikkonut? Ehkä hän ei maksanut veroja, ehkä hän kuului siihen joukkoon, joka oli sitä mieltä, että johtohahmot Herodekset ja papit aikovat luovuttaa maan roomalaisille. Sitä sanottiin maan kavaltamiseksi ja esimerkiksi Josefus meinattiin kivittää tästä syystä.
    Lisäksi oli epäilyttävää kansanjoukkojen kerääntymisiä, joista ei tiedetty mitä heillä oli mielessä. Messias huhut herättivät pelon sekaista vihaa niin Herodeksisssa kuin roomalaisissakin.

    ………..

    Rikkoiko Jeesus Mooseksen lakia…
    Mooseksella tosin on maininta, ” Älä liiku panettelijana kansasi keskuudessa, vaan rakasta lähimmäistäsi. ” Tätä Jeesus rikkoi hyvinkin roisisti nimittelemällä ihmisiä jopa Perkeleen, se on paholaisen lapisiksi ja monta muuta ’haukkua’ häneltä sikisi. Näillä on ollut hyvin pitkäaikaiset vaikutukset. Nykyisin tuollaista sanotaan rasismiksi ja antisemitismiksi, jos ulkopuoliset niitä toistaa.

    Kerrotaan myös, että hän hylkäsi perinnäissäännöt, kuten kiukustui käsien pesusta ja evankeliumissa onkin naureskelua siitä syytä, että juutalaiset torilta tullessakin pesevät kädet. Nyt käsien pesu on osoittautunut hyvin hyödylliseksi tavaksi ja jopa melkein pakolliseksi, jos aikoo terveenä säilyä.

    Kun puhutaan kateudesta, niin sanonta ” valittu kansa, ” on ollut suurin kateuden aiheuttaja. Kansalle se on tuonut vain suurta kärsimystä, vaikka he ovat syyttömiä siihen mitä esi-isät ovat kirjoitelleet.

  2. ” Minä itse annan henkeni, ei kukaan sitä minulta ota, minulla on valta antaa se, ja valta ottaa se taas takaisin. ” Jeesus
    Nämä ovat Jeesuksen sanoja, lisäksi sanotaan, että hän ei syyttänyt ketään???

    Ei pidä paikkaansa, hän sanoo Juudasta kavaltajaksi ja kansaa syytetään ristiinnaulitsemisen vaatijaksi, jopa toteuttajaksi.

    Ja kukaan ei kysy, että mikä oli tämä mies, joka järisytti maanpiirin ja aiheutti kansalleen niin suuren kärsimystien seuraajiensa kautta.

  3. PILATUS
    Kun on kyseessä Pilatus, josta Ut kerytoo, ja joka lopulta tuomitsi Jeesuksen kuolemaan, niin kertovat tästä Samarian, Juudean ja Idumean maaherrasta (vuosina 26 – 36) useaat muutkin lähteet.
    Siten esim. historioitsija Josefus viittaa paitsi Jeesukseen, myös Pilatukseeen. Hän kirjoitti:
    ”Tuohon aikaan eli Jeesus… Vaikutusvaltaisten miestemme yllyttämänä Pilatus tosin tuomitsi hänet kuolemaan ristillä.”
    – Roomalainen Tacitus mainitsi Annaaleissaan niinikään sekä Jeesuksen että Pilatuksen:
    – ”Nimi oli annettu heille erään Kristuksen mukaan, jonka prokuraattori Pilatus tuomitsi ja naulitsi ristille Tiberiuksen hallitusajalla.”

    – Aleksandrian Filon, joka eli n. vuosina 25 eKr – 50 jKr, on kirjoittanut Pilatuksen luonteesta. Hän sanoi tämän olleen julma ja kovasydäminen, ja että hänen aikanaan vallitsivat varsinkin mielivalta ja epäoikeudenmukaisuus:

    ”Hän oli julma ja hänen kovasydämisyytensä ei tuntenut sääliä. Hänen aikanaan vallitsivat Juudeassa lahjonta ja väkivalta, ryöstöt, sorto, mielivalta, ilman oikeudellista kuulustelua toimeenpannut mestaukset ja rajaton julmuus.”

    – Pilatuksen nimi tulee esille eräästä kivilaatastakin. Tämä kivilaatta sisältää keisari Tiberiuksen (Luuk 3:1) ja Pilatuksenkin nimen. Se löydettiin Kesareasta v. 1961 ja on erään keisari Tiberiuksen kunniaksi pystytetyn rakennuksen omistuskirjoitus. Tässä kivilaatassa lukee:

    ”Kesarean asukkaille Tiberiusta (kunnioittaen) Pontius Pilatus Juudean prefekti.”
    PONTIUS PILATE

    Pilatuksen nimessä piillee kaksi arvokasta vihjettä hänen taustastaan ja esivanhemmistaan.
    Suvun nimi Pontius edusti huomattava claania samniittien, latinalaisten roomalaisten vuoristolaisserkkujen joukossa. Nämä olivat olleet vähällä valloittaa Rooman muutamia vuosia aikaisemmin useissa tulisissa sodissa.
    Pontiukset olivat jalosukuisia, mutta kun Rooma oli viimein sulattanut Samnia itseensä, heidän aristokraattinsa olivat menettäneet arvoaan pikemmin Rooman ratsujoukoissa tai keskiluokassa, mieluimmin kuin senaatin silmissä. Pilatuksen henkilönimi Pilatus todistaa lähes varmasti hänen olleen samnilainen. Pilatus tarkoittaa ”keihäsmiestä”. Keihäs tai peitsi oli kuusi jalkaa pitkä puoliksi puuta ja rautaa joita samnilaiset vuoristojoukot käyttivät tehokkaasti. Roomalaiset kopsasivat aseet nopeasti ja juuri ne mahdollistivat Rooman nousun Roomaksi.

    Jotkut katsovat Pilatuksen nousseen Rooman kuvernööriksi Palestiinaan Sejanuksen tuella. Lucius Aelius Sejanus oli kuten Pilatuskin, ritaristoon. Hän oli preetorikaartin johtaja Roomassa ja keisarin oma henkivartija.. Sejanus oli kunnianhimoinen mies. Hän nautti Tiberiusken täyttä luottamusta. Joka tuolloin eli Caprilla. On todennäköistä, että Pilatus oli nimitetty myös ’Keisarin ystävien’ sisäpiiriin, joka muodostui keisarin valituista ja luotetuista neuvonantajista. Tähän hyväksyttiin vain senaattoreita tai ritariston jäseniä.
    Tämä on näytellyt suurta roolia Jeesuksen oikeudenkäynnissä. Keisari oli tulossa vanhaksi ja paranoidiseksi. Sejanus käytti tilannetta hyväkseen ja nimesi keisarille senaattorit, jotka eivät muka olleet luotettavia. Tiberius tuomitsi heidät syyllisiksi ja heidän varallisuutensa takavarikoitiin ja heidän tuli julkista häpeää välttääkseen tehdä itsemurha.
    Sejanus pyrki vakiinnuttamaan valtansa ja pääsemään keisarin suosioon
    Toivoen ehkä pääsevänsä Tiberiuksen kanssahallitsijaksi. Kuitenkaan hänen uhkarohkeutensa ei menestynyt ja huolimatta tulevien keisarien Galikulan ja Claudiuksen tuesta hänen juonittelunsa tulvat Tiberiuksen tietoon ja hänet itsensä tuomittiin majesteettirikoksesta. Myös hänen liittolaisiaan epäiltiin.

    Ei ole luultavaa, että Pilatus olisi ollut huono hallitsija
    Judeassa JKR. 26 – 36. Ei Tiberius olisi muuten kärsinyt häntä niin pitkään, (toiseksi pisin hallintokausi), sillä Tiberius pyrki hyvään hallintoon liittolaistensa kanssa.
    Huolimatta siitä, että Juudea oli rasittavin maakunnista etenkin pääsiäisin, Philon ja Josephuksen lähteiden mukaan Pilatus aiheutti möhläysillään itse suurimman osan konflikteista.

    Jutussa, jota kutsuttiin ”Rooman viirien kahinaksi”, Pilatuksen
    Joukot marssivat Jerusalemiin kantaen tunnuksia, joissa oli keisarin kuvia
    emperor’s image tai patsaita rykmenttien tunnsten joukossa. Tämä aiheutti provinssin pääkaupungissa Cesareassa viisi päivää kestäneitä levottomuuksia, joissa näitä kuvia pidettiin juutalaisen lain kuvakieltoa väkivaltaisesti loukkakaavina. Standardit poistettiin

    Myöhemmin hän rakensi vesijohdon lähelle Bethelemiä, mutta käytti siihen temppelin varoja ja tämä aiheutti mellakan ja verenvuodatusta, vaikka Pilatus oli kieltänyt joukkojaan käyttämästä miekkoja.

    Toisen kerran Pilatus antoi asettaa useita kultaisia seinäkilpiä päämajaansa, jotka poiketen standardeista eivät sisältäneet mitään kuvia ainoastaan Tiberiukselle omistettuja kirjoituksia, Mutta taas juutalaiset protestoivat; tällä kertaa Pilatus ei totellut ja juutalaiset kantelivat Tiberiukselle, joka käski poista kilvet ja vaati, ettei juutalaisia tullut ärsyttää . Tämä tapahtui vain vähän ennen Pitkän perjantain tapahtumia.
    Juudeassa oli tällöin kaksi kilpailevaa Messiasta samaan aikaan. Molempia saatettiin kutsua Jeesukseksi, koska nimi Jeesus oli nähty Vanhassa testamentissa juutalaisten pelastajana. Toista voitiin kutsua ’Jeesus juutalaisten kuningas’ ja toista ’Jeesus Jumalan poika’. Pilatus tarjoutui vapauttamaan toisen tyynnyttääkseen väkijoukon. Joutuessaan valitsemaan kansa valitsi jälkimmäisen. Kertomuksen ovat sulautuneet niin yhteen, ettemme tiedä, tuliko ’oikea Jeesus’ ristiinnaulituksi vai vapautetuksi. Jotkut sanovat, että häntä ei ristiinnaulittu ja oikeauskoiset kristityt uskovat tietysti päinvastoin..
    Toinen mahdollisuus voisi olla, että Vt:n profetiat edellyttivät täyttyäkseen kahta messiasta, toista kuninkaallista Juudan suvusta, Daavidin kuninkaallisesta huoneesta ja toista papillista Leevin suvusta. Molempia oli kuulusteltu ja kuninkaallinen Messias oli ristiinnaulittu ja papillinen vapautettu. Marian poika väitti olevansa Daavidin sukuinen Messias isänsä Joosefin kautta, joka evankeliumien mukaan ei kuitenkaan ollut Jeesuksen isä. Jos tämä on totta, Jeesus Marian poika ei voinut olla kuningasmessias mutta kylläkin papillinen ’Jumalan poika’, sillä Maria oli Leevin suvusta. Tässä tapauksessa tämä Jeesus ei kuollut ristillä.
    Pilatuksen/Jeesuksen kelttiläisjuuret olisi myös mielenkiintoinen aihe, mutta se on toinen juttu kuten Kipling sanoisi.

    • Jeesus oli syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta, neitsyelle Marialle, Joosef oli kyllä maanpäällinen ”isä” perheessä hänelle. Synnitöntä ei voi muuten syntyä, joka otti pois meidän syntimme.

    • Paavali sano Jeesuksen olleen Daavidin suvun spermasta. Hän sanoo, että Jeesus ”lihan puolesta on syntynyt Daavidin s i e m e n e s t ä” (Room. 1:3)
      Sana siemen on kreikaksi s p e r m a eli kyse on miehen siemenestä, joten Paavali tuskin viittaa Marian daavidilaiseen syntyperään, mitä hänkin toki oli.

    • Juu, sitä Raamattu sillä tarkoittaa. Daavidin suvusta tulee, vaikkakin alku Jumalasta eikä miehestä.

    • Sperma on miehen siemennestettä ja kun Paavali sanoo Jeesuksen tullee tästä, niin tuskin siinä Jumala siittäjä on ollut.

  4. Samuel Kettunen
    ”……..vaan syntynyt iankaikkisuudessa, josta tuli ihmiseksi Marian kohdussa. ”

    Sieluopillisesti kaikki sielut ovat ikuisuudesta, ne on luotu yhdestä sielusta, Adam Kadmonista jo ennen aikojen alkua. Ja tulevat taas ihmiseksi jonkun kohdussa, tai kuten sanotaan liittyvät uuteen tulijaan, kuin jonkin ’ luonnollisen lumouksen aikaansaamana.’ ” Näkymättömänä se siihen tulee ja näkymömänä se siitä lähtee. Ja kaikki mihin sielu koskee, se elää, ja mistä se lähtee, se kuolee ” Kirjoitti Eleasar .

    Niin sanottu henkioppi, on Jeesuksen kohdalla lainannut sieluopista, ja se ei sovi yhteen ruumiiden kuoleman ja ylösnousemisen kanssa. Tämän monioppisuuden tarkoitus lienee se, että saadaan jokaiselle jotakin ja sitä kautta asiakasvolyymia jonka uskotaan vaikuttavan siten, että joukkovoima ja toisto tuovat heille voiton ja ylhäisen aseman. Lauseita ei tarvitse ymmärtää, eikä pohtia, pitää vain uskoa niin ei joudu helvettiin.

    Jos on ikuinen olento, niin ikuisuus ei voi alkaa jostakin, kuten syntymästä tai kuolemasta, vaan ikuinen on todella ollut jo ennen syntymäänsä jossakin olossa tai tilassa. Se ei kuitenkaan uudessä ihmiseksi tulemisessa muista edellistä oloaan, mutta kantaa kuitenkin mukanaan jotain ajatuksia ja uskomuksia entisestä elämästään. Jos katsotaan oikeutetuksi ajattelu ja pohdinta siitä, että mihin olen menossa, voidaan yhtä hyvin kysyä, Mistä olen tullut ?

    Aina välissä sielu joutuu juomaan ns. Lethen virran vettä, sen vesi ei pysy missään astiassa, eli vuotaa kuin seula, sellainen on meidän muisti ja uskomukset aikojen saatossa, ne valuvat, kun ei ole kunnon pohjaa. Henkioppi on kuin ilman hallintaa olevaa Ilmanhallintaa.

    Johtohahmo on paaluun naulattu, puusta veistetty, kärsivännäköinen nuorimies, joka ilmiselvästi ei pidä roolistaan. Hänet tehdään eläväksi, kun asetellaan hänen suuhunsa milloin mitäkin oman mielen mukaista ajatusta, sanomaa ja uskotaan, että hän ei pane pahakseen, kun sanomme häntä herraksi ja jumalaksi, eli korotamme häntä, jonka jälkeen hän korottaa meidät puhumaan hänen suullaan.

    Vahvistusta kaikelle antaa se, että sanomme hänen olevan juutalainen, se messias., joka tulikin pelastamaan meitä, ei juutalaisia kuten he luulevat, kun eivät ymmärrä näitä henkisiä. Huoh !

Matti Perälä
Matti Perälähttp://www.mattiperala.fi
Teologian tohtori, liikunnan, piirtämisen ja kitaransoiton harrastaja. Kirja Nuorten elämänkatsomus, Kirjapaja 1985. Ihmiskäsitys Pontus Wiknerin filosofis-teologisessa ajattelussa 1986 (väitösk.) Tulevaisuuden seurakunta, toimituskunnan pj 1993, E-kirja Muistoja Jumalasta, Mediapinta 2014. Metsäkirkon polku. Nuoruusmuistoista aikuisen ajatuksiin.. Väyläkirjat 2021.. Twitter: @MattiPerl. Blogeja myös Uusi Suomi Puheenvuoro ja Vapaavuoro sekä Lily. Kannanottoja ja elämäntarinaa: www.mattiperala.fi. Sivuillani on linkki PODCASTEIHIN: Elämänfilosofiaa Matti Perälä Podcast. Kuuntelemaan pääset myös tällä osoitteella: https://soundcloud.com/user-94130735