Hieno ele presidentiltä

Päivän uutiset ovat täynnä surullisia ja väkivaltaisia kertomuksia. Toisinaan kaipaan pieniä ja hyviä uutisia, jotka välillä saisivat olla pääuutisia. Hyvyys ja lempeys ei uutisten perusteella näytä olevan ihmisolion perusluonne.

Löysin MTV:n sivuilta sattumalta pienen hyvän ja iloisen uutisen, jossa toisena päähenkilönä on tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Pieni, kuusivuotias helsinkiläinen tyttö oli keksinyt kesälomalla, että hän haluaa olla Korson kuningatar. Vanhempien kanssa tyttö mietti, että pitäähän kuningattarella olla linna, joten voisikohan Sauli-presidentti vaihtaa Presidentinlinnan perheen rivitalokolmioon. Tyttö itse kirjoitti presidentille kirjeen, jonka äiti tulkkasi kirjeen toiselle puolelle.

Sauli Niinistö vastasi tytön kirjeeseen ja joutui tuottamaan tytölle suuren pettymyksen. Presidentti piti tytön ajatusta olla Korson kuningar hienona, muttei voinut vaihtaa asuntoa, koska Presidentinlinna on virka-asunto, jossa hänkään ei saa asua kuin virkakauden ajan. Tietenkin tyttö pettyi, kun hänen hyvä ajatuksensa ei toteutunut.

Mutta presidentin toiminta oli mallikasta, loistavaa sanoisin! Selvästi huomaa, että hän itse on isä ja tietää mitä lapsen kasvattaminen on. Pienen kansalaisen huomioiminen ja rajojen asettaminen lempeydellä vaatii taitavaa, osaavaa ja pedagogista pelisilmää. Kirjeen loppu on huipennus: Lapselle tuntematon aikuinen ihminen voi olla pelottava, mutta tuntematon, ja kuitenkin tutunoloinen eläin lähestyttävä. Siksi kirjettä ei allekirjoittanut ainoastaan presidentti, vaan myös presidentin Lennu-koira kuvan kera!

Tytön pettymys kotona oli ollut suuri, mutta kun pettymys haihtui tyttö halusi leikata Lennu-koiran kuvan talteen. Kun saa siltikin koiran kuvan, voi pettymys olla lievempi.

Lähteet:

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/laura-6-halusi-vaihtaa-asuntoa-presidentin-kanssa-niiniston-vastaus-oli-tytolle-pettymys/6065454

http://yle.fi/uutiset/6-vuotias_laura_lahetti_presidentille_kirjeen_ja_ehdotti_asuntojen_vaihtoa__nain_niinisto_vastasi/9154174

1 kommentti

  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Presidenttimme on toiminut useamminkin vastaavalla tavalla. Se kertoo, kuten blogistikin sanoo, hänen inhimillisyydestään, mikä ottaa huomioon kaiken ikäiset kansalaiset. Hän on koko kansan presidentti, sanonnan varsinaisessa merkityksessä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ville Hassinen

    Kuopiolaissyntyinen ja neljänkymmenen alkupuolella oleva seurakuntapappi ja sivutoiminen tutkijanplanttu. Aikansa Pohjois-Karjalan laulumaita kierreltyään olen palannut kotiseuduilleni vaatimattomien (ja niitten oekeetten) ihmisten pariin Savoon Kuopion kupeeseen seurakuntapapiksi. Kirjoittelen osin seurakuntatyön näkökulmasta, milloin sitten eksyn naputtelemaan pohdiskellen ja sukeltelen syvempiin uomiin.