Herätysliikkeiden elinkaaresta ynnä muusta
Useimmat herätysliikkeet ovat seurausta siitä, kun joku evankeliumin unohdettu perustotuus on uudelleen löydetty. Se on ollut asia, jonka löytäminen on tuonut Kristuksen armon kokemuksen uudella tavalla laajasti tavallisten kristittyjen tajuntaan.
Herätyksen antama muutos sai myös usein aikaan sen, että tavalliset kristityt omassa ympäristössään olivat kykeneviä elämään uskoa todeksi. He tajusivat olevansa sisällä Jumalan valtakunnassa, ja heillä oli tehtävä toimia maailmassa Jumalan edustajina.
Jumalan kosketus heidän elämässään oli usein niin vahva, että he ymmärsivät Jumalan hallitsevan koko maailmaa, ja tämä antoi heille levon haastavien olosuhteiden keskellä. Syntyi kotiseuroja, lauluja, musiikkia ja uutta elämää.
Aluksi liikkeillä oli hyvin matala hierarkia, koska alussa uskovat hoitivat toisiaan evankeliumilla. Myöhemmin, lähes säännönmukaisesti, liikkeiden johtoon tuli ihmisiä, joilta puuttui kokemus herätyksen alkuajoista, jolloin liikettä alettiin viedä opilliseen tai messukeskeiseen suuntaan.
Tämän kehityksen seurauksena toiset herätysliikkeet ovat menettäneet alkuperäistä hengellisen liikkeen luonnettaan. Ne ovat kasvavasti alkaneet ottaa kantaa kirkkopolitiikkaan, järjestäneet messuja, tulleet hengellisiksi kodeiksi kannattajilleen. Sinänsä hyvä asia. Mutta alkuperäisten uskon totuuksien todeksi eläminen, on ehkä vaihtunut tiettyjen uskon totuuksien puolustamiseksi.
Herätysliikkeillä on oma tärkeä tehtävänsä. Ne ovat toistuvasti nousseet esiin tasapainottamaan luterilaisen kirkon opetuksen yksipuolisuutta. Kun kirkko yksipuolisesti usein on korostanut Kristuksen läsnäoloa pelkissä sakramenteissa, niin liikkeet ovat eri tavoin tuoneet esiin – Jumalan agendalla sanoisin – sanomaa Kristuksesta uskovan elämässä ja kysymystä Kristuksen seuraamisesta. Pappiskeskeisyys on tavallisesti johtanut hengellisen elämän kirkkokeskeisyyteen, kun taas herätysliikkeet ovat usein antaneet kristityille uuden itseymmärryksen osana Jumalan suunnitelmaa.
Nyt elämme tilanteessa, jossa osa herätysliikkeistä toimii enenevästi kuin pienet seurakuntaverkostot, jotka tarjoavat luotettavan turvapaikan. Niidenkin alkuperäiset painotukset Kristus ja kodit, ovat osalla muuttuneet messuksi ja raamatullisuudeksi. Ongelma on minun mielestäni siinä, että huomaamatta Kristus-keskeisyys on vaihtunut kohti rakennekeskeisyyttä. Tämä on seuraus mm. siitä, kun herätysliikettä aletaan johtaa kuin organisaatiota.
Nämä ovat osa tausta-ajatuksiani, kun vuosien pohdinnan jälkeen jätin seurakuntatyön, ja valmistelen hengellisen elämän verkoston, Pilvikirkon käynnistämistä lähikuukausina. Uskon, että kristinusko on ennen kaikkea liike, joka koostuu Kristuksen seuraajista. Keskustelin Espoon lahden seurakunnan kirkkoherran, Jouni Turtiaisen kanssa siitä, voiko ”uutta luoda seurakunnan sisältä”. Omien kokemusteni pohjalta päädyin kielteiselle kannalle. Seurakunnan rakenteet voivat olla hyviä ylläpidossa. Mutta uuden asian tuominen seurakuntaan jakaa liikaa seurakuntaa, jossa on usein erilaisia käsityksiä seurakuntalaisten ja työntekijöiden kesken jopa siitä, mitä Kristus-keskeisyys on.
Minulle Kristus-keskeisyys tarkoittaa mm. sitä, että Kristus haluaa olla Kristus, Kuningas, jokaisen kristityn elämässä. Vain silloin seuraaminenkin on mahdollista.Silloin kyseessä on suostuminen oppijaksi. Kasvamaan kuulemaan sitä, mihin Kristuksen henki minussa kutsuu. Kun Jumalan armo kutsuu kaikkia ihmisiä luokseen, niin se kutsuu heitä myös olemaan kokosydämisiä Kristuksen seuraajia. Armo ja kokosydäminen elämä Jumalan kanssa kuuluvat yhteen, eivät irralleen toisistaan.
Minulle Kristuksen seuraaminen avautuu nykyään kolmella tavalla. Ensinnäkin Jumalan tahdon etsiminen päivittäin, toisaalta kotikeskeinen hengellisyys. Uskon soveltamista arjessa ja myös elämän jakamista, vaikka ruokapöydän äärellä ystävien kanssa. Kolmanneksi kutsumuksessa ja palvelevassa elämäntavassa kasvaminen. Sen syvempi ymmärtäminen, että jokainen kristitty on täällä Jumalan lähettämänä.
Unelman on käynnistää hengellisen elämän verkosto, Pilvikirkko, käyttöjärjestelmä, joka yhdistäisi hengellisiä matkaajia, ovat he mukana seurakunnassa tai eivät. Parhaimmillaan Pilvikirkko mahdollistaisi sen, että hengelliset matkaajat yhteen tullessaan voisivat rohkaista toisiaan jakamalla onnistuneita kokemuksia hengelliseltä matkaltaan. Ei niinkään keskittyä puhumaan asioista, jotka ovat heidän oman vaikutuspiirinsä ulkopuolella, vaan oppia toisiltaan elämästä Kristuksen seuraajana.
Minun mielestäni Suomessa on kymmeniä tuhansia kristittyjä, jotka ihmisiä, jotka tarvitsevat vain hiukan rohkaisua, jotta he voisivat elää rohkeammin kristityn elämää kotona ja työpaikoillaan. kuuluminen Pilvikirkkoon voisi olla toisille tämä juttu. Sillä pohjimmiltaan kristillisen elämän ydin ei ole messu, vaan Kristuksen kanssa eläminen. Vai kuinka sinä näet asian?
20 kommenttia
Kiitos, Hannu V. Itse asiassa uusvanha ja usein väärin ymmärretty malli herätys/demokratia-laitostuminen/hierarkia pitää sisällään totuuden ituja. Mutta: opponoin hiukan kahdesta näkökulmasta.
Ensiksikin mikään liike ei voi iänkaiken pysyä HERÄTYSliikkeenä, kuten Pekka Veli totesi edellä. Kaikki suomalaiset herätysliikkeet ovat 1800-luvun alkupuolen perua ja edustavat eri tavoin ns. puhdasoppisuuden ja pietismin synteesiä. Kirkolliset alkoivat muistuttaa parannuksen/kääntymyksen tarpeellisuudesta ja herätyksen kokeneet opin merkitystä. Totean omasta puolestani Pekka Velin kysymykseen: julistetaan omantunnon herättävää ja synnin tuomitsevaa lakia sekä armon lahjoittavaa evankeliumia. Ja kasvattamalla kirkossa käymiseen sekä kristittynä elämiseen pienestä pitäen. Luontevasti.
Toiseksi. Tuosta synteesistä seuraa aika luontevasti, että herätysliike muotoutuu messuyhteisöksi. Nuoruuteni pääkaupunkiseudulla kävin 4-7 jumalanpalveluksessa sen mukaan, kuka saarnasi. Kokemuksen kautta sen mukaan, missä saarna tuntui asialta eikä jaarittelulta. Pian asiaan vaikutti myös virkakysymys niillä tiedoilla, mitä raamatunluku ja rippikoulu sekä kirjaston kirjat antoivat. Jäljelle jäi yksi paikallisseurakunnan jumalanpalvelus ja lopuksi kahden herätysliikkeen messut, vaikka messyhteisöistä ei silloin puhuttu mitään. Sitten vain herätysliikkeet ja muuan uusi tulokas. Vastaava, tosin vielä tiukempi sukkulointi, tapahtui erään vahvan kotimaisen herätysliikkeen piirissä. Myöhemmin olen toki tajunnut toimineeni samoin kuin 1800-luvun heränneet aikana, jolloin ehtoollisella sai käydä vain omassa paikallisseurakunnassa, mutta naapurissa oli ”herännyt pappi” jota kuulemaan pääsi jotenkin vaivattomasti.
Ilman sarvia ja hampaita sekä kiistelyn halua: ymmärrän kaikkia niitä, jotka tänään haluavat käydä ”samalla tavalla uskovan” pastorin messussa. Koska herätys ja Raamatun mukainen juöistus&oppi ovat kaikki kaikessa. Vaikka sitten itse opista vallitsee samalla ennen näkemätön erimielisyys.
Hannu,
On siis kysymys evlut kirkonkirjoissa olevien liikehdinnästä!
Tiedämme, että ensimmäinen ”kirkosta” täysin irtaantunut herätysliike oli Jeesus Nasaretilaisen nimellä nimitelty lahko, jonka edeskäypä Paavali, sai tuntea kirkon taholta ”nahoissaan”.
Helluntaipäivänä alkanut Hengen aalto on sama tänäänkin. Evlut kirkko pysyttelee siitä virrasta pois. Helluntailiike ei ole ainoa, vaikka suurin, sen esiintymä, mitä tähän päivään tulee.
Pekka Simojokea ”epäiltiin” helluntaiherätyksellisyyden airueksi. Pekka kuitenkin kirkolliskokouksessa täsmensi, että helluntalaistyyppinen evankeliointi ei ole suositeltavaa, vaikka pitäisi uskoon tulla.
Parannussaarna ja opetus uskoon tulosta ja uskossa kasvamisesta on minun mielestäni liian tärkeä aihepiiri jätettäväksi vain vapaakirkollisten erikoisalueeksi. Varsinkin kun sitä on julistettu kauan ennen modernin helluntailiikkeen syntyä.
Monet krist. uusryhmät syntyvät ymmärtääkseni myös siten, että joku tai jotkut wanhasta ’vääräoppisesta’ ’heimosta’ haluavat ympärilleen – vallanhimon lisäksi ehkäpä taloudellisistakin syistä ikioman (kolehti)kuppikunnan.
Joo. Vallanhimo ja kolehdin keruu pitävät uskonyhteisöt pystyssä. Sekä pakko. Vanhan venäläisen pilakuvan mukaan yhteiskunnassa on neljä ryhmää: Me hallitsemme teitä (keisari) – me siunaamme teitä (kirkko) – me ammumme teitä (armeija) – me elätämme teidät (työläiset ja talonpojat). Minä tykkään kyllä saarnartuolissa enemmän vanhasta lastenkasvatusmetodista: uhkailu, lahjonta ja kiristys sekä naurunalaiseksi tekeminen. M.O T.
Reijo Mänttäri. Kuten itse totesit: Jumala täytti apostolit Hengellä ja voimalla. Totta kai kristillinen kirkko/seurakunta elää tässä jatkumossa. Pyhä Henki synnyttää edelleenkin uskon missä ja milloin tahtoo, kun sana saarnataan puhtaasti ja sakramentit toimitetaan oikein, Kristuksen säätämyksen mukaan. Ja tuohon sanan saarnaamiseen sisältyy niin parannussaarna kuin opetus/opastus kristilliseen elämään.
Minulla ei ole tarvetta eikä halua ruveta opastamaan toisiin kristillisiin kirkkoihin/seurakuntiin kuuluvia kristittyjä, mutta lyhyesti: Te selitätte Apostolien teoissa kuvatut ainutkertaiset tapahtumat jonkinlaiseksi jokaista kristittyä yksilöä koskevaksi malliksi, kiistätte kasteen uudestisyntymisen pesuna, selitätte hengellistävästi ehtoollisen, erotatte toisistaan vesikasteen ja henkikasteen, estätte lapsia saamasta kastetta sekä ymmärrätte pyhityksen vanhurskauttamista seuraavaksi korkeammaksi edistysaskeleeksi. Ihmeuskosta ja rukouksesta olisi paljonkin sanottavaa, vaikka Jumala tietenkin tekee ihmeitä ja vastaa rukouksiin yhä edelleen. Kiitän toki intoanne evankeliumin julistamisessa, lähetystyössä ja hyvän tekemisessä. Arvostan myös sitä, että pidätte esillä veristä evankeliumia, tosin syntikäsityksenne ja käsityksenne seurakunnan virasta on minusta vähän ohut. Kirkon historiaa voisitte kuunnella enemmän, vaikka Raamattu yksin toki on ylin ohje ja normi.
Tietysti asiat voidaan sanoittaa eri tavoin. Siunausta päivääsi ja viikonloppuusi.
Uuspakanuus on suurin tauti, joka vaivaa laajasti koko euroopassa. Muistan aikoja, kun Niilo Yli-Vainio herätteli ihmisiä unesta elämään. Monet luterilaisetkin saapuivat kokouksiin, ja saivat kokea uusiutuvansa ķuullessaa kunnon saarnaa. Tänäpäivänä luterilaisilla on huoli siitä miten samaa sukupuoliset saadaan vihittyä avioliittoon, ilman ”naarmuja” . Raamatustakin pitäisi löytyä lupaus avioliittoon vihkimiselle.
Jos papeilta ja piispoista vaadittaisi (”Sydämen uskoa”) niin kirkko ei olisi tässä tilassa kuin nyt on.
Erkko, miten määrittelet tuon sydämen uskon ja mittaat sen?
Otan hiukan toisenlaisen näkökulman. Suomessakin on luettu venäläistä Kristityn vaellus -lajityyppiin kuuluvaa kirjaa Vaeltajan kertomukset. Itse asiassa siitä käy ilmi, että kristillisen uskon löytäminen, ”sisäistäminen” ja omakohtaisuus erilaisine hyvine hedelmineen eivät ole protestanttien tai kotoisten herätysliikkeidemme yksinoikeus.
Toisessa blogissa on juuri kerrottu, että pohjoismaisten luterilaisten kirkkojen isoin haaste olisi löytää Jumalaan uskovia pappeja (!). Vähän vaikea meidän on vedenpitävästi määritellä, kuka täyttää ”mitat”. Tämän totesi jo Luther aikoinaan. Itse olen kyllä ajatellut, että protestantismin riesa on valistuksen perintönä syntynyt ääretön individualismi ja vaikeus ylittää puhtaasti inhimillinen todellisuus. Eihän siitä mitään tule, jos me papit selitämme uskontunnustuksetkin vain runollisiksi kuvauksiksi, kun emme halua tunnustaa Jeesuksen ihan oikeasti syntyneen neitsyestä, ylösnousseen kuolleista ja tulevan takaisin tuomitsemaab eläviä ja kuolleita. Ja että tällä kaikella on ratkaiseva merkitys pelastukselle.
Keskustelu täällä uusista ideoista on joskus hankalaa. Varsinkin jos haluaisi saada tukea sille toiminnalle, johon aikoo ryhtyä. Täällä kun pääasiana on usein se, että ammutaan alas, jos kotka lentää yli. Toisaalta kritiiki voi paljastaa jotain heikkoja kohtia, jotka omassa innostuksessa on jäänyt ehkä huomaamatta.
Toit Hannu esiin yhden näkökulman herätyksen sammumisesta. Tässä olisi toinen: Herätykseen tulee nuoria, ja he perustavat perheitä. Heidän lapsensa kasvavat sisälle uskoon ja samalla katoaa se herätyksen tuli, joka sai heidän vanhempansa toimimaan. Lasten kun ei enää tarvitse herätä. Hehän kasvavat herätyksen sisällä. Lopulta toiminta liikeessä muotoutuu seuraavan sukuopolven hengelliseksi hoitamiseksi. Toiminta voi olla rikasta ja antoisaa, mutta kohdistuu niihin, jotka ovat jo mukana.
Oletko Hannu, löytänyt ratkaisua siihen ettei Pilvikirkko ala kasvaa pelkästään sisäänpäin ? Pilvikirkkoa varmasti kaipaa moni, mutta mikä saisi sen pysymään dynaamisena?
Ilmoita asiaton kommentti