Herännäisyyden luopumus käynnistyi 1930-luvulla

Eija Taskinen-Tuovisen väitöskirja Körtti-identiteetti – Portaanpään kristillisen opiston identiteetti ja sen muutokset vuosina 1923-1945 vihjaa useisiinkin uudelleentulkintamahdollisuuksiin herännäisyyden eli körttiläisyyden historiassa.

Tekijä on tarkastellut tarkastelemansa opiston oppilaiden kirjoituksia näiden Portaanpään Viesti -lehteen laatimien puheenvuorojen sekä opistossa säilyneiden säännöllisten keskustelukokousten pöytäkirjojen avulla.

Mikrohistoriallisen tarkastelutapansa avuin hän on jakanut näissä lähteissä esiintyvät puheenvuorot erilaisiin ”diskursseihin”, joita hän tarkastelee suhteessa yleisempään historialliseen kehitykseen Suomessa.

Keskeiseksi tulokseksi muodostuu, että varsin suljettuun, ”maailmalta suojaamiseen”, sivistyksen vastustamiseen ja hengellistä elämystä tavoittelevaan oppilaitokseen, jonka tavoitteena oli tuottaa lähinnä oikeanlaatuiseksi tulkittua käyttäytymistä ja ensisijaisesti käytännön taitoja kotitilalla suoritettavaan työhön, alkoi tunkeutua jo 1930-luvun vaikutteita, joiden seurauksena toimintaa jouduttiin pohtimaan uudesta näkökulmasta.

Vaikka sota-aika tulikin väliin konservatiivista asennoitumista vahvistaen, nämä ennen sitä esiintyneet vaikutteet voimistuivat heti sodan jälkeen ja aiheuttivat identiteettimuutoksen koko liikkeessä. Vanhempien sukupolvien näkökulmasta tämä tarkoitti ”menoa maailmaan”.

Teema liittyy yleisempiin käsityksiin, joiden mukaisesti muutokset herännäisyydessä tapahtuivat vasta 1960-luvulla tai sittemmin niin sanotun citykörttiläisyyden muodossa.

Nämä käsitykset näyttäisivät joutavan romukoppaan. Kuten professori Eino Murtorinne on osoittanut, herännäisyyden liittyminen ajassa virtaaviin aatteisiin ei ole vain nykypäivää, vaan se periytyy jo paljon kauemmaksi.

Maailmaan mukautumisen estämisen ja siitä voimakkaasti suojautumisen kausi oli herännäisyydessä varsin lyhyt. Myös valtaosa esimerkiksi Portaanpäässä omaksutuista uskonnollisista aatteista olivat lähinnä ulkoista tuontitavaraa.

Vaikka tekijä tyytyykin vain viittamaan siihen, miten esimerkiksi Urho Muroman julistus leimattiin opiston piirissä vääräksi vapaatoiminnaksi, asian sisällöllinen käsittely olisi voinut tuottaa hieman yllättäviäkin tuloksia. Oliko Portaanpään uskonnollinen julistus erityisesti toisenlaista kuin Muroman, tavoitteenahan oli uskonnollisen herätyksen ja kääntymisen toteuttaminen?

Herännäisidentiteetti muodostui omaperäisemmin Siionin virsien kielestä sekä körttipuvun käytöstä, joka sekin jäi varsin lyhyeksi pukeutumismalliksi talvisodan lumipuvun korvattua sen.

Taskinen-Tuovinen selostaa opiston opettajien sitoutumista Isänmaallisen Kansanliikkeen ajatuksiin, joista vain Elias Simojoen nuorison kasvattamiseen näiden opettajien mielestä sopimattomat päämäärät erottivat heidät - kuitenkin siten, että ystävyys Simojokeen säilyi.

Näinä aikoina vaatimattomat körttiläiset eivät nähneet osuuttaan Suomen historiaan erityisen vaatimattomaksi.

Tällaisen historiallisen assimiloitumisen kyvyn valossa ei ole yllättävää, että myöhempi herännäisyys on voinut varsin sulavasti omaksua uudempia yhteiskunnallisia ideologioita ja määrittää itseään niiden kautta.

Kun usein toistetun vakaumuksen mukaan herännäisyydellä ei ole omaa oppia, on melko loogista, että sen oppi, myös yhteiskunnallisten aatteiden osalta, on jonkun toisen kuin sen itsensä ja että lähinnä vaatteet ovat sen aatteet, voisi sanoa. Aitona sisältönä ovat pysyneet Siionin virret ja niiden sekä vanhempi että uudistettu retoriikka tai ”diskurssi”.

Niissä edelleen toistuvat totutut käsitykset, joiden mukaan ihminen on  huono, suruton, kelvoton, osaamaton ja kaikin puolin piittaamaton, jumalaton peräti.

Näiden lisäksi Taskinen-Tuovinen tarkastelee esimerkiksi suhtautumisdiskurssia, jonka mukaisesti urheilu, kaunokirjallisuus ja elokuvat olivat kiellettyjä.

Kun radiosta kuultu rallatus tunkeutui opistolle 1930-luvulla, se tuli heti kieltää, samoin kuin viihteellisemmät lehdet, joita niitäkin alettiin yhä enenemässä määrin salaa lukea modernisoitumisen airueina.

Lähipiiriinikin liittyy eräs kokemus. Kun aiemmin Iida Aalbergin näyttämöseurueeseen kuulunut vaarini sisar Laina Kalmari sai päähänsä ryhtyä lausumaan Raamattua, hän kirjoitti Portaanpään silloiselle rehtorille, olisiko tällainen esitys mahdollinen. Hän sai vastaukseksi kirjeen, jossa todettiin suurin piirtein, että lausunta on syntiä, mutta koska aineenne on Raamattu, voitte tulla.

Tutkimus kuvaa myös sitä, miten opiston käyneen velvoitteeksi katsottiin lähetystyö. Hän oli opiston edustaja, jonka tehtävänä oli saattaa muitakin kentille kuolematonten pahasta maailmasta.

Sen lisäksi, että Taskinen-Tuovisen tutkimus ajallistaa herännäisyyden ”pilaantumisen” mikroesimerkin avulla luultua aiemmaksi, se on tutkimuksellisesti kiinnostava siksi, että se osoittaa herännäisyyden olevan pikemminkin uusi ja tuore kuin jo käsitelty tieteellisen tutkimuksen kohde.

Varsinaista tieteellistä tutkimusta herännäisyydestä on varsin vähän. Siihen liittyy  esimerkiksi Ilkka Huhdan väitöskirja Täällä on oikea Suomenkansa, Juha Sepon Etelä-Pohjanmaan historiassa oleva laaja artikkeli, Olli Viitaniemen gradu herännäisyyden raitistamisesta 1900-luvun alussa sekä Irma Sulkusen tutkimus 1700-luvun lopun karismaattisesta liikehdinnästä sekä joitakin muita töitä.

Valtaosin liikettä käsitellyt kirjallisuus on sen piirissä valmistettua omaa identiteettiä vahvistavaa kirjallisuutta, josta ei puutu myöskään tiedollinen intressi.  Tästä uudemmasta tavasta tarkastella liikettä olisikin kiinnostavaa jatkaa eteenpäin.

Taskinen-Tuovisen tutkimusta on kiinnostavaa verrata Matti Klingen laajaan teokseen Iisalmen ruhtinaskunta. Kun Klinge väistää niin sanotun rahvaan historian ja tarkastelee Iisalmen muita parempaa ylevää kulttuuriväkeä, kuten Collaneja, Taskinen-Tuovinen kirjoittaa auki Ylä-Savossa myöhemmin eläneiden vallan kammareiden ulkopuolella eläneiden nuorten ihmisten puheenvuoroja.  Tutkimuksessa toistuvat lainaukset, joissa oikeat ihmiset puhuvat.

Tällainen tallennus on kiinnostavaa.  Seppo Knuuttila on teoksessaan Tyhmän kansan teoria luonnostellut näkemystä, jonka mukaan usein menneisyyttä käsiteltäessä luotetaan siihen, että menneisyydessä eli ihmisiä, jotka ovat jo sanottavansa sanoneet. Tämä ei pidä paikkaansa. Tosiasiassa menneisyydessä eläneet ovat viekkaita, pettävät meitä ja puhuvat edelleen.

Missä 1920-luvun körttiopiston opiskelijat puhuvat nykyisin ja missä he meidät pettävät? Lähde ei löydy nykypäivän herännäisyydestä eikä herännäisopistoista. Sen sijaan se löytyy kunnallisista oppilaitoksista.

Niiden piirissä tuo vanhojen körttiopistojen henki elää elinvoimaisena. Sivistys ja tieto eivät korostu vaan sen sijaan osaaminen ja käytännön sovellettavuus.

Läpi maan suomalaisiin koteihin taukoamatta lähetetyt Wilma-viestit nujertavat kuin vanha körttivirsi vanhaa Aatamia ja osoittavat ihmisen syntisyyttä ja kurjuutta sekä hänen kotinsa suruttomuutta. Punaiset tuntimerkinnät hohtavat osaamattomien lasten ja näiden vanhempien somessa kuin helvetin peräseinän lieskat entisissä körttiopistoissa.

Sanomakaan ei ole erityisen eri: maailmankaikkeus on pingispallon kokoinen, usko se, herää jo.

Voisikin todeta, että kun kaikista on tullut körttiläisiä, voi körttiläisyys lopettaa toimintansa. Ehkä körttiopistojen ja herännäisyyden muutos ja maailman meno johtuu juuri tästä.

Herännäisyydelle ja siihen löyhästi liittyville oppilaitoksille on syntynyt tilaa olla maailman kanssa tekemissä ja ylläpitää lempeää ja sallivaa kristillisyyttä, kun oppilaissa ja kodeissa elävän vanhan Aatamin nujertaminen  on pesiytynyt niiden sijasta yhteiskunnan ylläpitämiin kouluihin.

Kun moniammatilliset tiimit ovat huolissaan, on körttien sairaasta ja kelvottomasta nuoresta parempaa tekevä kasvatus siirtynyt niille ja körteille jäänyt pyhä huolettomuus sekä rajaton luottamus.

1 kommentti

  • Markku Hirn sanoo:

    Ylläoleva teksti vahvistaa näkemystäni siitä miten pohjia myöten kristillinen valtio Suomi itseasiassa on. Körttiläisyyden syntitaakan välttämätön elossa pito on digitalisoitunut Wilmaksi. Mutta se suuri projekti, Taivasten Valtakunnan rakentaminen maanpäälle on naamioitunut Hyvinvointi valtion luomiseksi , toteuttajan ollessa tietämätön projektinsa lähtökohdista. Tutkimattomia ja yllättäviä ovat taivaallisten valtojen työkalut tahtonsa toteuttamisesi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit