Helsingin pelastajat

WP_20140216_001

Helmikuussa 70 vuotta sitten Helsinki oli vähällä muuttua liekkimereksi ja soraläjäksi. Neuvostoliitto halusi pääkaupungin suurpommituksilla nujertaa suomalaisten selkärangan.

Kolmantena pommitusyönä 26.-27.2.1944 lähes tuhannen pommikoneen lautat peittivät Helsingin yötaivaan.  Ilmatorjuntatykit ampuivat yhtä mittaa sulkua Helsingin päälle mereltä lähestyvien koneiden eteen. Uudet tutkat ja kuulosuuntimalaitteet paikansivat pommittajia, joita valonheitinpatterit häikäisivät ja merkitsivät ilmatorjunnan maaleiksi.

Vain viisi prosenttia tuhansista pommeista putosi kaupunkialueelle. Monet pommittajat purkivat ilmatorjunnan ahdistamina pommilastinsa merellä ennen Helsingin rannikkoa. Samasta syystä suurimmat tuhot tulivat eteläiseen Helsinkiin. Viimeisenä pommitusyönä kuoli 21 ihmistä ja 59 rakennusta tuhoutui.

”Koskaan  aiemmin näin monet eivät ole olleet niin suuressa kiitollisuuden velassa näin  harvoille” – näillä sanoilla Winston Churchill ylisti RAF:n lentäjiä, jotka puolustivat Lontoota. Ehkä jotain samaa voisi sanoa Helsingin ilmapuolustajista. Ilman heitä olisi tuhoutuneita rakennuksia ja kuolonuhreja voinut olla jopa tuhansia.

_ _ _

Omaan perheeseeni liittyy muistoja viimeiseltä pommitusyöltä 26.-27.2. 1944. Yksi silloin tuhoutuneista rakennuksista oli äitini isoäidin koti Kaivopuistossa. Naapuri Aino Lauste kirjoitti hänelle evakkopaikkaan Keuruulle, missä hän oli veljensä rovasti Lauri Kallialan luona (13.3.44):

”Niin ikävästi kävi meidän talon, että se paloi ihan poroksi; ei ole kuin ulkoseinät jäljellä. Kaikki yläkerrat ovat romahtaneet alakertaan ja alakertaa myöten on kaikki sorana. Ei mitään voitu pelastaa, sillä palo syttyi otaksuttavasti palopommeista, jotka sytyttivät kaikki kerrokset yhtä aikaa vinnistä alakertaa myöten. … Me olimme koko yön siellä pienessä kylpyhuoneessa … Huomasimme kyllä pienestä ikkunasta, että tri Lydeckenin talo paloi, mutta emme tienneet omasta talostamme mitään ennen kuin se roihusi kaikissa kerroksissa. Juoksimme kipinäsateessa pihan yli tielle ja siitä talon n:o 7 suojahuoneeseen, luotuamme katseemme vielä kerran tuleen, joka ahmivin liekein hävitti kotimme. Kiitin Jumalaa joka oli meidät pelastanut palavasta talosta.

Kun herra Randelin kuuli, että tuli oli syttynyt, juoksi hän kolmanteen kerrokseen pelastamaan jotain. Kahteen pieneen kapsäkkiin hän sulloi tavaraa, mutta ei päässyt enää portaita alas vaan heittäytyi kolmannen kerroksen parvekkeelta toisen kerroksen  parvekkeelle ja siitä hyppäsi pihalle jolloin häneen sattui niin, että joutui sairaalaan. Kuulin, ettei hän sentään hengenvaarallisesti loukkaantunut. Rva Sauren sai tien puoleisen ikkunan kautta pelastettua lipaston ja vähän muutakin ja rva Federleyltä  joka asui alhaalla pelastui melkein kaikki sillä tulen valta saatiin rajoitetuksi. Mutta meiltä muilta meni kaikki…”

_ _ _

”Detta kort blev funnit vid en tillfällig rensning av syrenbuskarna i april” –  kirjoitti I. Kaivopuisto 9B:ssä asunut runoilija Björling Keuruulle naapurilleen Ilta Koskimiehelle. Löytynyt kortti oli valokuva Ilta Koskimiehen miesvainajasta A.V. Koskimiehestä lukemassa Suometarta vuosisadan alussa. Lumisohjossa viikkokausia säilynyt valokuva oli ainoa muisto tuhoutuneesta kodista – ja kuin tervehdys ajan rajan takaa.

_ _ _

Samana yönä tuhoutui muutaman sadan metrin päässä äitini lapsuudenkoti Pietarinkatu 1:n ylimmässä kerroksessa. Perheen äiti ja tyttäret olivat isoäidin kanssa evakossa Keuruulla. Perheen isä haki pommituksen jälkeen talosta ehjänä säilyneen suuren puolukkahillopurkin. Se oli kuitenkin säröillä ja purkki hajosi syliin. Väestönsuojelumiehet yrittivät ottaa kiinni tulen ja savun keskellä ”verissään” juoksevaa miestä. Hän sähkötti perheelleen evakkoon: ”Kotimme tuhoutunut täydellisesti, terveinä ollaan. Jussi”

Kun isoäitini pääsi katsomaan tuhoutunutta asuntoa, oli romahtaneen kerroksen reunalle jäänyt sattuman oikusta hänen pianonsa, jonka katkenneet kielet olivat kiertyneet sotkuiseksi sykeröksi kuin naisen hiukset. Tätä näkyä hän muisteli vielä 99-vuotiaana, muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa. (yläkuvassa sähke, alakuvassa isoäitini vanhemmat Ilta ja A.V. Koskimies).

_ _ _

KOLMEN YÖN IHME. Kun Helsinki pelastui 1944. Näyttelyn avaa Helsingin kaupungintalolla 20.2. Ilmatorjuntasäätiön pj. kenraalimajuri Kari Siiki.

WP_20140217_001

 

 

 

  1. ” PAASTONAJAN MATKALLA . ”

    Piispa Luoma kutsuu meitä vapaaehtoisesti etsimään elämässä , sitä kaikkein tärkeintä. ” Omat paastonajan mietiskelyni , löytää elämäni eväät.” Ystävyys ja ” Ystävyys ”.
    Ystävyys on kallisarvoinen asia . Mutta ” Ystävyys ” saattaa olla myös kammottavan ”kallis” asia. Näin kommentoi Englandilainen valtiomies , Cromwell, 1900- alkupuolella . Hänen sanat : Luoja varjelkoon minua ystävistä , vihamiehistä minä kyllä selviän.

    Paastonajan sunnuntai : Päivän latinankielinen Laetare = ( iloitkaa ) .
    Päivän jumalanpalvelusta leimaa pääsiäisjuhlasta ennalta iloitseminen .
    ( Paastonajan katkaisija , ” keidas paaston erämaassa ”. ) Teksteissä puhutaan Jeesuksen ruokkimisihmeestä ja Jeesuksesta , elämän leipänä , sunnuntaita kutsutaan myös leipäsunnuntaiksi . Jumala tahtoo , että kaikki ihmiset tulisivat tuntemaan totuuden ja pelastuisivat , siksi kirkko viettää jumalanpalvelusta . Pelastus on annettu kasteessa . Kasteessa ihminen on kristuksen kanssa ja kasvaa hänen yhteyteen . Jumalanpalvelus kastettujen juhlana merkitsee tätä yhteyttä.
    Piispa Luoman saarnan luettuani koin ” Latinaksi leatare = iloitkaa ”.

  2. laila h flink :”Piispa Luoma kutsuu meitä vapaaehtoisesti etsimään elämässä , sitä kaikkein tärkeintä.”

    Me itse määritämme sen, mikä on elämässä meille ”kaikkein tärkeintä”. Kun vime päivien aikana tunsin ”kantapään kautta” taas kerran oman riittämättömyyteni, kun olin oikeudenkäynnissä todistamassa vain yhden lähimmäisemme puolesta, jonka älylliset taidot eivät yllä lähellekään sitä, mitä nykyinen ”hyvinvointiyhteiskunta” ihmisoikeuksiin oikeutetulta byrokratiansa mukaisesti edellyttää, toivoin ennen oikeudenkäyntiä hartaasti, että saisin siunauksen joltakin ”hengen jättiläiseltä”. Siunausta en ”hengen jättiläisiltä” saanut, mutta oikeus vapautti syytetyn.

    Jäin miettimään kuinka monet meistä olisivat todella kiljuneet Jeesuksen ristinkin alla vapautettavaksi vapaustaistelija Barabbasta eikä häntä, joka ainoastaan kehotti ihmisiä rakastamaan Jumalaansa yli kaiken ja lähimmäistään kuten itseään.

  3. Jumalan poikia

    Toinen tarina kertoo, Aurinkojumala Helioksen pojasta, jonka nimi ole Faethon.

    Faethon kertoi ystävilleen olevansa jumalan poika, mutta kukaan ei uskonut. Niinpä poika pyysi isältään, että etkö voisi päästää häntä taivaalle ajamaan aurinkovaunuilla, että kaverit uskoisivat hänen olevan sinun poikasi, jumalan poika.

    Isä oli armollinen ja päästi pojan ajelemaan aurinvaunuilla, mutta poika ei osannut ja syöksyi päin maata ja oli polttaa koko maailman tuhkaksi.

    ”Faethon ei kuitenkaan kyennyt ohjaamaan auringonvaunuja ja hevosia vaan joutui paniikkiin, syöksyi alas taivaalta lähelle maata ja oli polttaa kaiken tuhkaksi. Kertomuksen mukaan Faethonin syöksyessä maahan suurin osa Afrikan niemimaasta muuttui autiomaaksi ja etiopialaisten iho paloi mustaksi. Jumalten kuningas Zeus pelasti maailman syöksemällä Faethonin salamaniskulla Eridanos-jokeen. Faethonin sisaret, heliadit, muuttuivat häntä itkiessään poppeleiksi ja heidän kyyneleensä meripihkaksi.”

    Näin Isä joutui uhraamaan poikansa.

    • Anteeksi edellinen, ei siis Helios uhrannut poikaansa, vaan toinen jumala, eli Zeus surmasi toisen jumalan, eli Heioksen pojan.

    • Numerot ovat hallussasi Seppo. Oletko laskenut kuinka paljon noita sinun ilmoittamia jumalan poikia on yhteensä?

      Minä olen myös Raamatun Isän lapsi, Jeesuksen Kristuksen työn perusteella. Olen kuninkaan poika?

      Minun Isäni on kuningas!

    • Yhtä monta kuin juutalaisilla oli valtakunnan tuhoutumisen asti kuninkaita alkaen Saulista, joka oli ensimmäinen, Israelissa oli 11 kpl ja Juudaassa parikymmentä.

      Sinua tuskin on vihitty heprealaiseksi kuninkaaksi joten et tässä mielessä kyllä ole Jumalan poika.

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.