Helluntailaisuuden alku?

 

Uuden, Paremman Liiton alku huipentui Golgatalle.
Kun Jeesus nousi haudasta ja näyttäytyi yli viidellesadalle, niin Uuden Liiton sanoma sai siivet alleen. Jumalan Seurakunnan toimintasuunitelma tiivistyi käskyyn, Luuk. 24:

47: “… parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava, hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.

49: Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut, mutta te pysykää tässä kaupungissa kunnes päällenne puetaan Voima korkeudesta.

Jeesuksen viimeiset sanat ennen taivaaseen nousemistaan oli, Apt. 1:

8 vaan, kun Pyhä Henki tulee (teihin) po.: teidän päällenne (kr. epi), niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka”.

Tässä Jeesuksen lupauksessa on kysymyksessä Pyhän Hengen kaste, jonka ensisijainen vaikutus ja tarkoitus, on evankeliointi, mutta ei omassa voimassa. Kun Voima pukee uskovan hänet varustetaan lisäksi jollain armolahjalla. Ensimmäisenä helluntaina 120 uskovaa saivat kielillä puhumisen armolahjan, ja tuo “humauksen” jälkeinen vieraiden kielten taito jäikin ainoaksi julkiseksi “kielitestiksi” niin, että ulkopuolisetkin sen kuulivat ja ymmärsivät, vaikka asianomaiset tiedettiin oppimattomiksi kieltä taitamattomiksi.

Helluntain tapahtumassa on siis kysymys Voimasta ihmiselle, jolla on sisimmässään Pyhän Hengen sinetti. Helluntaista lähtien Pyhä Henki jakoi muitakin armolahjoja käytettäväksi ensisijaisesti paikallisen Kristuksen Ruumiin rakennukseksi.

Olen toistuvasti painottanut helluntalaisuuden alkua vuonna 33 Jerusalemissa. Tämän alun jälkeen Kirjoituksista osoitettiin, että Jeesus oli ja on Messias, kaikkien ihmisten pelastaja. Jumala alkoi “pudottamaan” ylhäältä ohjeita Uuden Liiton Seurakunnalle. Apostolien teot ohjeistaa uskovalle ensiaskeleet ja kertoo, että ‘εκκλησια/ ekklesia’, uskovat, uudestisyntyneet, kasteen vastaanotettuaan, alkoivat kokoontua keskenään, kodeissaan, leivän murtamisessa ja rukouksessa.

Tälle yhteydelle putosi taivaasta ohjeet, koskien Seurakuntaa paikallisesti. Nämä ohjeet on tänäänkin samat ja luettavissa Raamatusta.

Olen kuulunut paikalliseen Jumalan Seurakuntaan, jonka lahjat ja puutteet ovat samat kuin Apostolisella Alkuseurakunnalla.

Miksi olen väittänyt, että nk. helluntalaisuus olisi tuon 33-vuonna syntyneen Uuden Liiton Seurakunnan jatkumo. Näinhän väittää läntinen ja itäiset katolisuudetkin. Mitä Raamatussa on “taivaasta pudonneen” ohjeen muodossa, eivät toteudu näissä kahdessa mainitsemassani kirkossa. Kumpikin kirkkolaitos on jatkumo, joka noudattaa ihmisten perinnäissääntöjä ja Raamatun ohjeita vain silloin, kun ne eivät ole erilaisia kuin kirkon opissa ja opetuksessa on.

Kristityiksi, joka tarkoittaa Jeesuksen seuraajia, alettiin uskovia ensimmäisen kerran nimittelemään Antiokiassa. Se on oikea termi ja niinhän Jeesus kehotti:

Matt.10:38, ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.

Risti on henkilökohtainen usko, suhde Jeesukseen. Ellei sitä ole, ei kuulu vuonna 33 alkaneeseen ek-klesiaan.

  1. Reino Mänttäri: ”Todiste helluntailaisuuden alkuperäisyydestä on sama oppi, kuin apostolien perustamalla alkuseurakunnalla.”

    Juuri tätä olen koettanut kyseenalaistaa, mutta Mänttäri ei uskalla vastata yhteenkään esittämääni kysymykseen, vaan menee henkilökohtaisuuksiin väistääkseen kiusalliset puolen opistaan. Jos helluntailaisilla olisi sama oppi kuin apostoleilla, niin vastaamisen suhteen ei olisi vaikeuksia, ei voisi olla, koska Jeesuksen sanoilla ja apostolien saamalla opilla on yhteinen pohja pelastuksesta.

    Juuri sen Ut:ssa, mitä ei pysty opillaan selittämään, pitäisi pysäyttää.

    Helluntailaisten kanssa keskusteleminen on hedelmätöntä, koska he jankkaavat samoja kohtia, eivät kuuntele ja pysähdy aidosti pohtimaan.

    Mutta jospa sanatarkimmasta Ut:n suomennoksesta olisi apua. Helluntailaisten oma käännös on niin täynnä virheitä, että apostolien opin hahmottaminen sen perusteella on ylivoimaista.

    http://www.parakustannus.fi/421679457

    Kiitos keskustelusta ja hyvää jatkoa!

  2. Tapio Tuomaala: ”Vai olivat ne laivassa rupusakkia? Ihan itsekö keksit suuria totuuksia, joista Luukas ei tiennyt mitään. Mutta hän olikin tietämätön lääkäri, kun ei omistanut samaa pelastusoppia kuin Marjakangas.”

    Olipa Tuomaalalla todella ilkeämielnen ja loukkaava kommentti. Kaivoin juuri kellarista Herralta saamani vanhan kanuunan ja amun sillä. En tiedä, osuuko, mutta kanuuna ontämä: ”Vapise viholliseni, Hirrr…muinen on aseeni: ANNAN ANTEEKSI!” Näin pohjoisen runoiljan sanoin.

    Ei minulla ole eri pelastusoppia, kuin Luukkaalla tai Paavalilla. Sen raamatuntuntemuksen perusteella, joka minulla sattuu olemaan olen sisälukutaitoa ja Raamatun alkukieliä apuna käyttäen ja rukoillen viisautta Jumalalta tehnyt johtopäätöksiä ilmoituksen Sanasta. En halveksi lääkäreiden ammattitaitoja, onhan minulla perhepiirissäni esimerkiksi vanhin poikani kardiologi ja lisäksi sisätauteihin erikoistunut ylilääkärinä jossain täällä Suomenniemellä.

    Olen pohtinut, miksi Herran enkeli sanoi Paavalille, että ”Jumala on lahjoittanut” Paavalille kaikki laivassa mukana olevat ihmiset? Mitä hyötyä oli Paavalille tästä ”lahjoituksesta”? Rupusakkia ainakin Paavalin kannalta oli matkassa. En sano tätä halveksuen joitakin ihmisiä tai ihmisryhmiä. Tarkoitan, että pääosin jumalattomia taisivat olla suurin osa. Siellä oli itsekkäitä oman nahkansa pelastavia merimiehiä. Sitten oli jumalattoman keisari Neron sotilasosasto vahtimssa, ettei Paavali karkaa mihinkään. Tokkopa ne kovin hurskaita olivat.

    Muuta vastausta kysymykseen en osaa selittää, kuin että Paavali koki sen varmaan rauhoittavana. Homma on hanskssa. Keisarin eteen menet Jeesuksen todistajana, mutta Jumala jättää tässä vaiheessa vielä valmiiksi pehmitetyn pellon, suorittaaksesi sitä tehtävää, minkä olet Jumalalta saanut: Jumalan evankeliumin julistamisen niille, joille hän itse sanoi olevansa velassa: jumalattomille, barbaareille ja muillekin ”rupusakeille”, joihin kuluvat Paavalin lisäsi (”syntisistä suurin”) me muut, kaikki ihmiset! Jumalahan toivoo ettei kukaan hukkuisi, vaan pelastuisi. Se saattoi olla todellinen lahjoitus vanki Paavalille, kun kaikki tiet näyttivät nousseen pystyyn hänen elämässään: Jatka evankeliumin julistamista kaikissa olosuhteissa. Minä olen sinun kanssasi!

    Sana ”rupusakki” on siis minun kielenkäyttöäni. Tähän sakkiin luen itsenikin. Minulla ei ole muuta mahdollisuutta pelastua, kuin liittyä uskon kautta Jeesukseen, pysymällä tiiviisti Hänen seurassaan ja seuraamalla Häntä, ”mihin iknä Hän meneekin”!

    Häntä seuraten erosin vuosikymmeniä sittev. lut. kirkosta, menin kaikkien leirien ulkpuolelle ”Hänen pilkkaansa kantaen”. En ole liittynyt mihinkään toiseen porukkaan enkä ole liittynyt mihinkään uuteen (tämä on minun henk.kohtainen tieni, ei kelpaa kenellekään malliksi). En siis ole koskaan kuulunut esimerkiksi hellareihin, mutta kuulun sihen Jeesuksen näkymättömään seurakuntaan, joka on vielä hajallaan!

    Ymmärrän, että kaikissa kristillisissä yhteisöissä ja kirkoissa on myös Jeesuksen omia, kaiken muun rupusakin,vieläpä rottien lisäksi. Siksi vinkkasin, että Jumala ei hylkää ainuttakaan ihmistä, vaikka Hänen myrskytuulensa hajoittavatkin meidän omat rakentamamme tekeleet, joita ovat myös ns. kirkkolaivat.

    Pidän vääränä julistuksena rauhoittaa ihmisiä, että kirkkolaivat eivät koskaan uppoa, vaan niissä matkustaminen on kaikin puolin turvallista! Suonen evlut kirkkolaiva on saanut jo ajassamme varoittavia pohjakosketuksia ja tulee pian hajoamaan. Ajan merkit tämän kertovat! Toivottavasti herätään ajoissa!

  3. ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.” Joh.1:12-13

    Minä kiitän Luojaani, ettei tuota Raamatun kohtaa voida poistaa Raamatusta, sillä tuon mukaan olen minäkin uskoni ja pelastukseni Lahjaksi saanut. Ilo on elää ja kuolla Kristuksessa.

    Maailmassa on nykyisin sellainen henki, joka pyrkii riistämään ihmiseltä Toivon ja Jumalan Lupaukset, ja kääntämään katseet omaan tekemiseen ja operoimiseen Kristuksen sijaan. Se on antikristuksen henki sellainen henki.

    • Ismo, oliko tämä minulle?

      Olet ilmeisen henkevä ihminen, mutta kanna kortesi meneillään olevan keskustelun kekoon. Haluaisin ryhdistää näitä pyhiä huitaisujasi, ainakin minun blogissani.

      Luuletko voivasi nöyrtyä sen verran, että annat e-mailisi tuohon minun osoitteeseeni?
      Älä vastaa tähän Raamatulla!

  4. Reijo Mänttäri. Ajattelet siis lukevasi ja tulkitsevasi Raamattua kuten se on kirjoitettu. Lisäksi ajattelet, että vanhan kirkon kirkolliskokoukset eli konsiilit ovat jotenkin turmelleet oikean raamatuntulkinnan. Lisäksi kirkko on vainonnut”oikein” eli helluntailaisittain uskovia ja turmellut pelastusopin. Minun silmissäni tulkitset Raamattua todellakin vasta 1900-luvun alussa kehitetyn tulkinnan läpi vaikka varmaan vilpittömästi ajattelet tulkitsevasi sitä kuten apostolit. Konsiilit ovat minunkin mielestäni antaneet myös (tämän päivän näkökulmasta) ongelmallisia ohjeita kirkolliseen elämään. Mutta aivan samat konsiilit ovat myös muotoilleet saman kristillisen uskonopin esimerkiksi Jumalan kolminaisuudesta ja Jeesuksen kahdesta luonnosta jonka myös helluntailaiset käytännössä hyväksyvät Raamatun mukaiseksi. Ja ne torjuivat vakavia harhoja, samoja jotka helluntailaisetkin torjuvat. Monet kristilliset ryhmät väittävät edustavansa”apostolien uskoa” ja johtavat historiansa milloin mistäkin kirkon vainoamasta lahkosta ja apostoleista. Valitettavasti kristityt ovat vainonneet toisiaan. Mutta esimerkiksi monet sellaiset lahkot, joihin helluntailaisuudessa varsinkin aiemmin viitattiin olivat todella vakavasti harhaoppisia. Jokainen meistä lukee Raamattua jonkin ennakkokäsityksen valossa, vaikka luulee vilpittömästi olevansa vain raamatullinen. Kirkon tunnustukset kokoavat Raamatun pohjalta oikean opin ja ohjaavat edelleen silmälasien tavoin oikeaan raamatun tulkintaan silmälasien tavoin. Mielestäni on vaarallista ajatella, että kirkko olisi 1800 vuotta ollut ilman oikeaa tulkintaa ja sitten monien mutkien jälkeen saisi jollakin Asuza-kadulla (tai missä muualla tahansa) vastaanottaa ainoan oikean tulkinnan ja ymmärryksen. Ville Hassinen on mielestäni aivan oikeassa. Lopuksi. Raamattu on ainakin 1050 vuoden aikana kirjoitettu. Ei silloin voi minun mielestäni puhua siitä, että Jumalan ilmoitus vain tippuisi alas. Ei edes Mooses elänyt tyhjiössä vaan uskossa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaan. Ja mitä kasteeseen tulee, niin kyllä kirkko on aina 1500-luvulle asti tunnustanut yksimielisesti yhden kasteen syntien anteeksi antamiseksi. Vieläpä lapsikasteena, josta ei käyty kiistaa ennen 1200-lukua ja 1500-luvun kastajaliikkeitä. Pietarin 1 kirjeen ym. mukaan vesi pelastaa kasteena, veden pesuna sanan kautta. Ei ilman uskoa Kristukseen ja parannuksen tekoa, mutta niin, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti meidät itsensä kanssa, minkä osallisuuden hän tarjoaa meille sanassa, kasteessa ja ehtoollisessa, uskolla vastaan otettavaksi.

  5. Marko Sjöblom,

    Täytyy tiivistä, keskittää ja kohdistaa siihen, että niillä apostolisen seurakunnan Jeesuksen seuraajilla on on täsmälleen sama oppi kuin on tänään helluntailiikkeellä. Voit tarkistaa sen melkeinpä minkä tahansa paikallisen Suomen helluntaiseurakunnan nettisivulta. Kaiken pohja ja alku on uskoontulo, eli uudestisyntyminen Pyhästä Hengestä ja sen jälkeen ”heidät kastettiin”.

    Kirkolliskokoukset ovat jokaisessa kokoontumisessaan turhentaneet, vääristäneet, poistaneet ja lisänneet näihin alkuperäisiin ohjeisiin.
    Kristityt, eli Jeesuksen seuraajat eivät ole toisiaan vainonneet, niinkuin on tapahtunut katolisen kirkon taholta. Vainot helluntailiikettä kohtaan päättyivät vasta 1957, kun paavin sanelema laki ”Helluntalaisten tuhoamiseksi” kumottiin. Se oli voimassa vsta 1935 vuoteen 1957. En kuitenkaan keskustele näistä todisteista, vaan haluan kiinnittää huomion opilliseen yhteneväisyyteen 33 alkaneen Seurakunnan ja tämän päivän paikallisen helluntaiseurakunnan kanssa, missä päin tahansa maailmalla.

    Lapsikastekeskustelu on toinen keskustelu ja olen sitä käynyt riittävästi tällä foorumilla. Sen verran kuitenkin kohtiin Raamatusta, joilla sakramentaalista autuutusta puolustat, että niillä ei ole mitään tekemistä saatikka perusteita pelastavaan lapsikasteeseen, eivätkä kuulu alkuperäiseen raamatulliseen oppiin.

    Eli vielä yhteenvetona:
    Helluntaiherätyksen opin perustus on sama kuin Alkuseurakunnalla, niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Harva Suomessa on pystynyt sen paikkojen päällä toteamaan. Minulle se on ollut mahdollista.

    • ”Kaiken pohja ja alku on uskoontulo, eli uudestisyntyminen.” Tämä ei ole Raamatun tekstiä sellaisenaan vaan jo vahvasti tulkinta. Kristusta kutsutaan Uudessa testamentissa sekä aluksi että perustaksi. Tästähän me kaikki kristityt olemme yhtä mieltä.

    • Martti P.,

      Tällainen poiminta useimmiten johtaa väärin yhdistelyihin, kuten tässä.

      ”Antakaa pelastaa itsenne …” kehottaa Pietari. Jos luet vaikka vain tuon Apt. 2:37-47, niin selviää, että kyse on Jeesuksen Nikodemukselle opettamasta uskoontulosta, mikä tapahtuma muuttaa ihmisen kuin hän syntyisi uudesti tai uudeksi. Raamattua lukemalla myös selviää että kaiken alku on uskoontulo Kallion, Perustuksen, Jeesuksen, päällä ja kautta.

      Joh. 14:6, Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

      Kun sinä nypit ja valikoit sanoja sakramentaalisen autuutuksen puolustukseksi, niin ammut itseäsi jalkaan. Et huomaa, että kaiken ihmisten yksikerrallaan perustus on pelastus Jeesuksen kautta.

      Apt. 4:12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.”

  6. ”Nikodemos kysyi: ’Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?’ Jeesus vastasi: ’Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21’]” En yleensä liitä Raamattua lainatessani mukaan viitteitä muihin jakeisiin, mutta nämä kannattaa tässä yhteydessä ottaa mukaan. Lainaan vielä tuon viimeksi mainitun: ”Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.”

    • Kiitos, Martti Pentti.
      Reijo Mänttäri. Olet ilmeisesti niin vakuuttunut siitä, että nimenomaan helluntailaisuus=apostolien kristinuskoa, että et osaa ottaa vastaan mitään toista näkökulmaa ja sen tueksi esitettyä argumentaatiota. Itse olen tullut siihen johtopäätökseen, että helluntailainen oppi nimenomaan EI ole Uuden testamentin mukainen vaan perustuu yli tuhat vuotta Uutta testamenttia myöhemmin kehiteltyyn oppiin ja oletukseen, että tietyt modernit hengelliset kokemukset ja ilmiöt itsestään selvästi olisivat samoja kuin Uudessa testamentissa kuvatut tapahtumat. Jo sanavalintasi, jonka mukaan kirkolliskokoukset olisivat vääristäneet ja lisänneet Uudessa testamentissa olevia noudatettavia ”ohjeita” paljastaa, että TULKITSET Uutta testamenttia tavalla, jota kristikunnasta ei löydy ennen 1900-lukua ja yhdysvaltalaista mentaliteettia. Perusongelma on, että rakennat Apostolien tekojen pohjalta pelastusopin mallin, joka kaikista raamattuviitteistäsi huolimatta on jälkikäteen rakennettu ja (mielestäni) virheellinen. Apostolien teot kun kuvaa alle 40 vuoden ajanjaksoa, jolloin kristillinen kirkko oli vasta irtautumassa juutalaisuudesta ja lähetystyö otti ensimmäisiä askeleitaan pakanamaailmaan. Ne kohdat, joihin perustat opin henkikasteesta ovat erityisiä merkkipaaluja, jotka markkeeraavat eri kulttuuripiirien ylityksiä: evankeliumi kuuluu juutalaisille, samarialaisille, pakanoillekin… Sitten voidaan keskustella siitä, pitääkö Apostolien teot ymmärtää kaikkina aikoina voimassa olevaksi seurakuntasäännöksi ja jos pitää, niin millä tavoin nämä ohjeet ylipäänsä saadaan esiin ja miten niitä olisi sovellettava nykypäivän tilanteessa. Myös ns. näennäisraamatullisuus on vaarallista. Olemme samaa mieltä siitä, että ihmisen on uudestisynnyttävä pelastuakseen. Oletan, että tarkoitamme tällöin samaa kuin uskoon tulo/Jeesuksen vastaanottaminen sydämeen tms. Ainakaan me luterilaiset emme kiistä, etteikö joku voi tulla uskoon ennen kastettaan tai kasteen jälkeen. Lasten osalta pääsääntö on kasteessa tapahtuva uudestisyntyminen. Sen sijaan me torjumme ratkaisukristillisyyyden ihmistekona ja pitäydymme siihen, mikä on sanan perusteella varmaa: usko on Jumalan sanan välityksellä vaikuttama lahja, joka tarttuu Kristukseen ja Hänessä valmiina olevaan pelastukseen (Room. 10:17 ja Apt. 16:14, ks. myös Apt. 3:16). Ja kun heikko usko horjuu, opastamme luottamaan Raamatun lupauksiin, kasteessa saatuun pelastukseen ja uudestisyntymiseen, tulemaan ehtoolliselle ja käyttämään rippiä. Emme siksi, että haluamme tuudittaa ketään ns. väärään varmuuteen tai omatekoiseen hengellisyyteen vaan siksi, että me perustamme tämän kaiken Uuteen testamenttiin ja niillä on pitkä koeteltu kirkollinen käytäntö takanaan.

      Käsityksesi vanhan kirkon kirkolliskokouksista on yksinkertaisesti virheellinen. Olen varsin vakuuttunut siitä, että olet Raamatun lisäksi kuullut Raamatun selityksiä ja lukenut kristillisuiä kirjoja ja laulanut kristillisiuä lauluja. Nämä kaikki TULKINNAT ovat MUOKANNEET ja OHJANNEET tapaasi ymmärtää Raamattua vähintään yhtä paljon kuin kirkolliskokousten päätökset ja/tai Luther ja tunnustuskirjat yms meitä muita. En ole käynyt tätä debattia riitelyn halusta vaan rakkaudesta totuuteen, jonka keskeiset osat tunnumme ymmärtävän hyvin eri tavoin. Ja sen vuoksi, että jollekin lukijalle ei syntyisi käsitystä, jonka mukaan luterilaisuus ja muut vanhat kirkot olisivat jotenkin epäraamatullisia eivätkä niiden opit Raamatulla perusteltavissa.

  7. Marko Sjöblom: ”Reino Marjakankaalle. Ajattelet siis, että Kristus ylösnousemuksensa jälkeen antoi käskyn jonkinlaiseen vedellä läträämiseen ha toimiikin varsinaisesti siitä erillisen “henkikasteen” kautta. Kyllä, minä todellakin uskon “vesi”kasteessa saatavan syvällisen yhdistymisen Kolmiyhteisen Jumalan kanssa ja siihen, että kasteessa ihan aikuisen oikeesti synnytään uudesti ja saadaan synnit anteeksi, saadaan Pyhä Henki koko täyteydessään ja läheinen yhteys Kristuksen kanssa. ”

    En ajattele niin, kuin kuvaat ajatusmaailmaani! Herra Jeesus toimii täsmälleen siten, kuin Taivaallinen Isä, joka on meidänkin Isämme, on suunnitellut ja määrännyt.

    Totta on, että meidän Raamatuntekstien tekstien oma ymmärtäminen on tulkintaa, mutta meillehän on annettu toinen tie Raamatun profetioiden selittämiseen ja käsittämiseen ( 2 Pt 1:20-21). Ne ovat tulleet julki Pyhän Hengen johtamina, ei siis ihmisten tahdosta! Ilmestyskirjan kaikille seitsemälle seurakunnalle sanottiin: ”Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo!” Kaikilla ihmisillä on yleensä korvat! Siksi tässä on kyseessä Pyhän Hengen lahjakuuleminen.

    Parasta sis täyttyä Pyhällä Hengellä ja totella Herraa (Apt 5:32). Herra antaa Pyhän Henkensä niille, jotka Häntä tottelevat, ei muille!

    Miksi on vaieaa uskoa, että me tarvitsemme syntyä Jumalan Hengestä päästäksemme Jumalan lapsiksi, pojiksi ja tyttäriksi, mutta tämän lisäksi me tarvitsemme Puolustajan, Pyhän Hengen olemaan sisimmässmme, kanssamme, mutoin emme selviä taisteluissa. Omilla yrityksillämme pääsemme aika pitkälle, muta ilman asuvaista Pyhää Henkeä emme pääse perille, vaan hukumme! Se on varmaa! Pitää siis uudestisyntyä Hengestä, mutta sen lisäksi Kristuksen Hengen läsnäoloa meissä: ”Kristus teissä, kirkkauden toivo!” Sitä ei saada kastetoimituksessa!

    Jokainen kristitty uskoo, että Jeesus oli jo Betlehemistä lähtien Jumalan Poika ja Jumalan Hengestä syntynyt ihmiseksi. Miksi Hän siis tarvitsi Jordanilla, että Häneen laskeutui Jumalan Pyhä Henki?

    Kaikki Jumalan lapset tarvitsevat täyttyä Pyhällä Hengellä – te pappiparat varsinkin! Suurin osa uskovaisista jää tähän ensimmäiseen vaiheeseen ja yrittävät selvitä loppumatkan omin voimin, eli lain tietä! Lopullinen uudestisyntyminen jää tapahtumatta!

    Kyllä Reijo Mänttäri on oikeassa, ja te väärässä oikeaoppisine kirkkoinenne! Kaikki kirkkolaitokset hajoavat Jumalan tuulissa, mutta ihmiset nissä säilyvät tuomiolle.

    Parasta tehdä siis ajoissa parannus, hypätä järveen ja antaa Jumalan kastaa, siis hukuttaa vanhan Aatunsa ja Eevansa ja antaa Kristuksen yksin asua tässä kuolevaisessa ruumiissa. Silloin vapautuu synnin hallitusvallasta. Ei tässä mistään kasteen uusimisesta ole kysymys. Jumalan tekoa ei tietenkään voi uusia eikä tarvitse parsia, mutta joskus me ihmiset häpeäksemme olemme omalta puolelta liittomme rikkoneet Jumalan kanssa, mutta – onneksi meillä on lupa aloittaa alusta ja saada entinen anteeksi!

    Muuten oikealla opilla ei kukaan pelastu. Näille tuomiolla Mestari sanoo: ”Menkää pois. En tunne teitä!” Siinä eivät oikeaoppiset teologiatkaan auta!

    • Reino Marjakangas. Yritän vastata lyhyesti. Totta kai me ihmiset, jotka synnymme lankeemuksen jälkeen tarvitsemme syntien anteeksiantoa, uudestisyntymistä ja Pyhän Hengen saamista. Kyse on vain siitä (1), millä tavoin tämä tapahtuu ja (2) missä. Raamattu opettaa hyvin selkeästi kaiken tämän tapahtuvan vesipesussa sanan kautta sekä vedestä ja Hengestä ts. kasteessa ja kasteen kautta. Kastehan tapahtuu aina vedellä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (siis yhdistää meidät Kolmiyhteyden nimeen eli Häneen itseensä). Ei pidä erottaa sitä, minkä Jumala ja Jumalan sana yhdistävät.

      Kuten syntymä on ainutkertainen on myös uudestisyntyminen. Mutta tietysti kumpaakin syntymää seuraa myös kasvaminen ja elämä. Koko kristillinen vaellus tapahtuu Pyhän Hengen voimasta. Samalla tapaa kuin elämässä on erilaisia kokemuksia meillä on myös kokemuksia Pyhän Hengen kosketuksesta. Me tarvitsemme jatkuvaa Pyhällä Hengellä täyttymistä. Koska me kuitenkin olemme kaksiosaisia, sekä vanhaa ihmistä että uutta ihmistä (Room.7), Pyhä Henki ohjaa meitä (1) joka päivä parannukseen: Katumaan ja tunnustamaan syntimme ja uskomaan ne anteeksi Kristuksen tähden. (2) elämään Kristuksen esikuvan ja opetuksen mukaan. Sitten on tietysti tilanteita, joissa uskova lankeaa uskosta pois ja tarvitsee uutta alkua kuten tuhlaajapoikavertaus osoittaa. Me emme siis opeta, niin kuin väität, että kristitty eläisi omassa voimassaan.

      Raamatun tulkinnasta totean vain sen verran, että perinteinen luterilainen herätyskristillisyys ajattelee, että on tehtävä tietty ero Raamatun”ulkonaisen” ja ”sisäisen” ymmärtämisen sekä tulkinnan välillä, vaikka kumpikin on yhdessä. Lähtökohtaisesti Raamattu on selkeä (2 Kor 1:13) mutta siellä on paljon myös eri syistä meille hämärää. Siksi tarvitsemme myös apua sen tulkintaan kuten Filippuksen ja etiopialaisen hoviherran kohtaaminen osoittaa. Juuri se raamatunselitysperiaate, josta 2 Piet1:20-21 puhuu on se mitä tarkoitan kun viittaan vanhan kirkon uskontunnustuksiin (ja luterilaisiin tunnustuskirjoihin. En ole vielä löytänyt sieltä ajatuksia, jotka olisivat Raamatun vastaisia, vaikka parista yksityiskohdasta voidaan keskustella).

      Jeesuksen kaste Jordanissa ja siihen liittyneet tapahtumat merkitsivät Vapahtajan voitelua välimiehen tehtävään ja hänen julkisen toimintansa alkua. Tapahtumat päin vastoin vahvistavat sen, mitä kristillinen kaste on ja mitä siinä saadaan: Jumalan lapseus ja Pyhä Henki, mitkä puolestaan tietysti edellyttävät syntien anteeksi saamista Kristuksen tähden ja uudestisyntymistä l. Kristuksen omistamista uskolla.

      Lopuksi. Mitä oikean opin merkitykseen tulee, totean, että väärä oppi kadottaa, mutta oikean opin uskominen pelastaa. Oikean opin tehtävänä kun on ennen kaikkea kuvata oikein Jumala ja Kristus sekä hänen pelastustyönsä uskolla vastaan otettavaksi. Opin korostuksessa voidaan mennä toki pieleen, mutta kyllä meillä molemmilla tuntuu olevan aika vahvat käsitykset siitä, mikä on oikeaa ja väärää oppia eli Raamatun tulkintaa. Rauhallista Hyvän paimenen sunnuntaita, jota monet myös vapunaatoksi kutsuvat.

  8. Tämä on niin mielenkiintoinen keskustelu, että on pakko minunkin kommentoda, jos Reijo sallit? (aralla tunnolla aina kirjoitan)

    Kun ihminen kuulee ja ymmärtää Jeesuksen sanat, niin siinä on kaikki tehty, näin olen saanut Raamatusta ymmärtää. Se on aina Jumalan teko. Kun kastamme lapsen, (tai aikuisen) niin me uskomme ja opetamme Jeesuksen Sanat, jossa Jumalan Henki asuu. Ilman Sanaa ja uskoa kaste on vain vettä, mutta sille joka uskoo, on kaikki mahdollista. (Mark.9:23) Ei kannata liikaa pohtia uskooko lapsi, silloin halveksimme vain Jumalan Voimaa. Yksi kaste riittää, olkoon se sitten aikuiselle tai lapselle tehtyä. Henki on Sanassa ja vesi ja Henki pitävät yhtä.

    Ihminen joka on kuullut ja ymmärtänyt Jeesuksen sanat, elää tuosta sanasta, koska ihminen kuolee itselleen ymmärtäessään kuulemansa sanat. Näin käy aina, kun ihminen ymmärtää Jumalan Sanat. Ihminen syntyy lihan ja miehen tahdosta kuolemaan, mutta Hengen kautta elämään, iloon, rauhaan ja sovintoon.

    Ei ole olemassa mitään kristillistä ideologiaa tai filosofiaa, jonka kautta ihmisen sielu pelastuisi, kaikki mikä on ihmisestä on kuollut ja syntyy kuollakseen. Hengestä syntynyt elää Kristuksessa. Tässä ei ole yhtään erotusta. Kun Jeesus sanoo:

    ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Vastasi Jeesus Nikodeemukselle. Joh.3:3
    Mielestäni tuo ei ole ehto, vaan toteamus.

    Samassa luvussa puhuu siitä tuomiosta, joka on jo päällämme syntymämme mukaan, kuten on kaiken lihan laita.

    18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
    19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
    20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
    21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.” Joh.3:18-21

    On siis varmasti niin, että Jumalan Sanan uskovat, tekevät myös Totuuden, koska tunnustavat samalla syntinsä, kun uskovat Jumalan lähettäneen Poikansa Pelastamaan ihmisen, joka on kadotuksen alle tuomittu. Tämä Pelastuksen Lahja on annettu koko maailmalle tiedoksi, (Evankeliumi) mutta jokaiselle uskovalle ihmiselle myös henkilökohtaisesti. Mutta kuinka se voi tapahtua, kysyi Nikodeemus, jota Jeesuksen puheet hämmensivät?

    Ihmisen täytyy syntyä uudesti ylhäältä, siis Jeesuksen sanojen kautta, sillä sanoo Nikodeemukselle: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: me puhumme, mitä tiedämme, ja todistamme, mitä olemme nähneet, ettekä te ota vastaan meidän todistustamme.” Joh.3:11

    Jokainen taas, joka ottaa vastaan Hänen sanansa, syntyy Hengestä tuon Sanan kautta ja saa Voiman tulla Jumalan lapseksi. Näin se menee Raamatussa kautta linjan.

Kirjoittaja

Reijo Mänttäri
Reijo Mänttäri
Jo lapsena, aito usko ja sen ilmiöt, saivat minut viihtymään helluntalaisten kokouksissa. Otollisesta tilasta, omakohtaisen uskonlahjan sain vastaanottaa jo 10-vuotiaana. 4 vuotta myöhemmin halusin, että minut kastetaan vedessä, koska Jeesuksellekin se oli vanhurskautuksen täydellistyminen. Nyt lähes "koko maailman" kiertäneinä paluumuuttajina vaimoni kanssa, voimme todeta, että helluntalaisuudessa halutaan noudattaa Alkuperäisiä Ohjeita, vaikka yhtä puutteellisina kuin Alkuseurakunnassa.