Hattaraa vai Hengen uudistusta?

Tänään perjantaina 1.8. alkavat Kalajoella Hengen uudistus -liikkeen kesäpäivät. Ne jäävät usein perinteisten herätysliikkeiden kesäjuhlien varjoon, vaikka kokoavatkin hyvänkokoisen joukon osallistujia. Olen perehtynyt ohjelmaan ja löytänyt monet ystäväni ohjelmavastuusta. Siksi toivotankin Kalajoelle kokoontuville karismaatikoille siunausta ja kaikkea hyvää.

Kirkollisesti uutisköyhän kesän aiheisiin kuului amerikkalaisen uuskarismaatikon David Herzogin vierailu ja Olympiastadionilla järjestetyt suurkokoukset, joista ei tullut ihan niin suuria kokouksia kuin järjestäjät toivoivat. Kotimaan lukijoille ei tarvinne kertoa, että mielipiteet ovat jakautuneet voimakkaasti.

Yhdet ovat Herzogin ja hänen kaltaistensa saarnaajien vannoutuneita kannattajia, jotka ovat arvostelusta olleet kovasti kallella kypärin. Toiset ovat analysoineet Herzogin opetusta ja lausuneet aika tylyjä arvioita hänen teologiastaan. On luettu otsa kurtussa hänen kirjojaan tai katseltu huuli pyöreänä tapahtuman televisiointia. Kolmannet ovat pitäneet häntä huijarina ja myös sanoneet häntä huijariksi. Olenpa näillä palstoilla pöljäillyt minäkin ja tappanut lomalaisen tylsiä päiviä osallistumalla yleiseen kakofoniaan.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun sellainen Herzog päästettiin lavalle oikein Olympiastadionilla!

Oikeasti olen vähän mieltäni pahoittanutkin. Miksi tämä suomalainen kristikansa, jota on hemmoteltu hyvillä julistajilla ja opettajilla vuosisatojen ajan, haluaa niin usein ja helposti lumoutua melkoisen pinnallisesta ja minun mielestäni tyystin tyhjästä julistuksesta? Vikaa täytyy ihan oikeasti olla meissä kirkon papeissa, jos uskon sijasta ihmiset haluavat uskomuksia ja uskottelua. Onko meidän tarjontamme niin köyhää, että janoiset luulevat pahvikulissejakin ja kovaa mekkalaa elävän veden lähteiksi?

Välillä tulee vakavasti sanottuna mieleen sellainen kylmäävä ajatus, että Jumala on hylännyt meidät ja jättänyt Suomen siionin erämaan tuulten riepoteltavaksi. Vetää kaikista ovista ja uuni on kylmennyt. Autiossa tuvassa mellastavat riidanhenget ja huijarit. Ihmiset maksavat kalliin hinnan ruoasta, joka ei ruokaa ole.

- - -

Muistuupa mieleeni kesä 1985, jonka toimin erään kristillisen järjestön leirikeskuksen isäntänä. Koko kesän ajan olivat sanan saarnaajat ruokkineet rukiisella leivällä käypäläisiä ja kylänmiehiä, viikonloppujen osallistujia, raamattukurssilaisia, seuravieraita ja muita kuulijoita. Oli syvällistä opetusta, rikasta Raamatun tuntemista, uskonvahvistusta, meheviä juttuja, iloa ja alttiutta, sielunhoidollisia luentoja, läsnäolevaa osallistumista syntisten hätään, totista parannuksen tekemistä ja avaraa evankeliumia.

Vertaisin sitä ruotsinlaivan buffetpöydän ensimmäiseen kattaukseen. Kaikki herkut, vitamiinit ja kalorit. Sillit, kinkut ja katkaravut, graavilohi ja haukitartar, salaatit ja uudet perunat, tilli. Ramlösa-vettä. Saaristolaisleipää, ohrarieskaa, aurajuustoa, lihapullia, lampaankylkeä, porsaanniskaa ja lopuksi suklaamoussea, vaniljavanukasta, iso kuppi mustaa kahvia.

Mutta sitten joku tarjoaakin hattaraa. Ihmiset jättävät buffetin ja juoksevat pää kolmantena jalkana syömään pelkkää vaaleanpunaista markkinahattaraa.

Kesän päätteeksi nimittäin tuli Los Angelesista pari hemmoa, joille joku oli maksanut lentoliput Suomeen. Heillä oli kaksi asiaa: 1. pitää huutaa kovalla äänellä halleluja, että taivaassa kuullaan. 2. Suomeen tulee aivan pian suuri herätys ja Suomi on Jumalan erityinen silmäterä. Toisen pääkohdan jälkeen kerättiin kolehti paluulippuihin. Näitä sitä vatkattiin pari kolme päivää ja monen mielestä tämä oli nyt se kauan odotettu herätys.

Voi hyvänen aika! Koko kesä edellisvuosien tapaan oli kirkastettu Kristusta puhein, lauluin, raamatuntekstein ja keskusteluin. Sitten tulee pari amerikanhippiä huudattamaan seurakuntaa ja keräämään kolehdin.

Tämä muistelma on tietenkin hieman pelkistetty esitys, mutta jokseenkin totuudenmukainen. Jonkinlaisen terveellisen kriisinkin sain noista kokemuksista, mutta rovasti Timo Holma opasti selkeille vesille. Kiitolliset terveiset vaan, jos menevät tätä kautta.

Kun palasin Helsinkiin, luin Lutherin valitut teokset läpi ja päätin, että tässä seison, enkä muuta voi. Voi voi.

Miksi suomalainen kristikansa, jolle on annettu luterilaisella sektorilla Achreniukset, Pukanhaavat, Paavolat, Aerilat, Salomat, Laestadiukset, Raattamaat, Juhonpietit, Hanhi-Pietit, Paksu Feetit, Purnut, Runtit, Typöt, Skinnarit, Malmbergit, Lagukset, Ruotsalaiset, Hedbergit, Kurviset, Westerbackit, Malmivaarat, Malkamäet, Rädyt, Muromat, Lemiset, Lehtiset, Pakkalat, Hannulat, Paasiot, Kaskiset ja Simojoet sekä vapaalla sektorilla Boijet, Hirvoset, Manniset, Luodot, Antturit, Jokiset, Tuomenoksat, Nousiaiset, Aaltoset, Mellerit, Yli-Vainiot ja ties ketkä – huh – aina eksyy hattarakojulle ja ostaa kalliilla rahalla pussillisen ei-mitään?

Itse asiassa tässä nykyisten hattarakojujen äärellä tulee ikävä Niilo Yli-Vainiota, joka möi sentään makkaraperunoita ja punaista maitoa. Ei ihan niin paljon vitamiineja kuin Laestadiukseen lohisopassa, mutta piti se nälän poissa hyvän aikaa. Hattarasta ei saa kuin sormet tahmeiksi.

Puhumattakaan sitten suomalaisten suhteesta Raamattuun. Uusi testamentti käännettiin 1548 ja sitä ennen Raamatun opetusta oli jo pällistelty kirkkojen kattomaalauksissa. Biblia Pauperum. 1642 tuli koko pyhä kirja suomalaisten ymmärrettäväksi ja vuoden 1812 jälkeen sitä alettiin myös painaa ja levittää. Onko koko raamatunlevitys, lukutaito ja sadat tuhannet raamattutunnit olleet turhaa tuuleen kylvämistä, jos uskovat kristityt luulevat mitä tahansa kirppusirkusta raamatulliseksi kristillisyydeksi? Onko niitä raamattutunteja kukaan kuunnellut?

Vaikka suomalainen kristillisyys onkin ollut riitaista ja eksynyt joskus sivupoluille, on se yleensä ollut Kristus-keskeistä. Pikkuasioista on kiistelty, mutta puheet ja laulut ovat todistaneet Ristiinnaulitusta. Paavali olisi voinut kirjoittaa Suomesta sen, mitä hän sanoo Korintista:

En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.

Pitäisikö tämän ajan uskoa kutsua Esau-kristillisyydeksi? Esau oli se Vanhan testamentin jeppe, joka vaihtoi esikoisoikeutensa ja isä Isakin siunauksen lautaselliseen hernekeittoa. Onko jossain sellainen osto- ja myyntiliike, johon kannetaan Roseniukset, Ardntit, Wilcoxit ynnä Wisløffit, Krummacherit, Bugget, Svebiliukset, Kempiläiset sekä Ristin Johannekset ja tullaan ulos tyhjä värityskirja kädessä? Onko Hamelnin pillipiipari löytänyt Helsinkiin?

Miksi kaikille ei riitä tai kelpaa lämminhenkinen, raamatullinen ja nöyrä karismaattisuus, vaan haetaan aina vain kiihkeämpiä kicksejä ihmiskeskeisestä ja irvokkaasta showsta? Mitä poskettomammat lupaukset ja överiäämpi uho, sen enemmän on muka hengellistä.

Tällaisen ajan riennon keskellä karismaattinen liike kokoontuu kesäpäivilleen. Eipä käy kateeksi. Hengen uudistuksen toiminnanjohtaja Marko Huhtala kirjoitti nasevan kolumnin yhdistyksensä sivulla. Siinä hän tekee oivallisen selvityksen, mitä eroa on terveellä ja sairaalla hengellisyydellä. (Linkki lopussa) Huhtalan artikkeli on niin hyvä, että sen soisi tulevan koko karismaattisen liikkeen yhteiseksi julkilausumaksi. Sellaiselle olisi nimittäin nyt tarvetta.

Tai jos. Olisi edes se H. C. Andersenin sadun pikkupoika, joka sanoisi, ettei keisarilla ole uusia vaatteita. Nuo ovat vanhat vaatteet, eikä niitäkään itse asiassa ole olemassakaan. Keisari on kuulkaas pukeutunut hattaraan ja siitäkin on enää tikku tallella. Tuuli vei sen sokeripölyn.

Julkilausumalla karismaatikot tekisivät palveluksen niille lukuisille Sanan ja rukouksen iltojen järjestäjille, todistuspuheenvuorojen pitäjille, esirukoilijoille, ylistyskuorolaisille ja kaikille seurakuntien hiljaisille, jotka haluaisivat käyttää armolahjojaan yhteiseksi rakennukseksi, mutta jotka ovat pää pyörällä entistä hurjempien virtausten vyöryessä areenoille. Niin; vyöryessä areenoille pitäen hirviää mekkalaa itsestään.

Minä minä minä, siunaus siunaus siunaus, rikkaus rikkaus rikkaus.

Kauneus, terveys ja ikuinen nuoruus.

Karismaattinen liike ei voi toimia jäsentämättä opetustaan ja selkeyttämättä rajojaan. Syy ei ole sen itsensä, koska se ei ole syyllistynyt ylilyönteihin. Mutta kun se opettaa myönteisesti, mitä Pyhän Hengen työ on, sen tulee myös uskaltaa lausua ääneen, mitä se ei ole. Kun ollaan tilanteessa, jossa poliisi tutkii yhden tunnetuimman parantajan kirjanpitoa, yksi suuntaus horjuu johtajansa edesottamusten takia ja jossa uudet töttörööt tulvivat polkemaan jalkoihinsa terveen kristillisyyden, tarvitaan ohjausta kestävälle perustalle.

Vaikka sairaiden puolesta rukoillaankin, olisi hyvä joskus lausua ääneen, että Jumala rakastaa myös köyhiä ja kipeitä. Kenenkään ole pakko parantua. Terveyden palvominen ei nouse Raamatusta, vaan maailman arvoasetelmista. Evankeliumi on jotain aivan muuta ja paljon enemmän kuin kauneushoito tai laihdutusvinkki. Jumalan kirkkaus ja kunnia ei himmene, vaikka meillä kaikilla olisi eripituiset jalat ja huonot hampaat.

Ennen julkilausumia pitää katsoa peiliin ja pohtia, ketä ollaan ja mitä halutaan olla.

Kehotusta katsoa peiliin pidetään yleensä kielteisenä tokaisuna. Sellainen sen ei tarvitse olla. Se voi olla myös ystävällinen, mutta tarpeellinen vihje. Jos kehotan karismaattista liikettä katsomaan peiliin, en tee sitä moittiakseni virheistä, vaan muistuttaakseni kristityille aina tarpeellisesta asiasta. Pitää olla tunnistettavat kasvot, nimi ja osoite. Pitää olla yhtä selkeä roolijako kuin Punahilkka-näytelmässä, jossa katsomon pienimmätkin lapset tietävät, kuka se susi on ja kuka taas metsästäjä. Pitää kertoa, mikä on tulessa puhdistettua kultaa ja mikä kissankultaa. Vaikka hattaristit kieltäisivät arvostelemisen ja kätkeytyisivät hurskaisiin höpötyksiin, pitää puhaltaa savuverho pois ja näyttää turvallista tietä.

Lomalta paluu on kohta edessä ja öinen bloggailu saa taas tehdä tilaa rehelliselle työlle.

http://www.hengenuudistus.fi/etusivu/sairas_vai_terve_hengellisyys/?session=98825308

58 kommenttia

  • Matti Kolehmainen sanoo:

    Erinomaista analyysiä. Luettelit, Teemu, nimeltä useita luterilaisuuden ja vapaan kristillisyyden puhujia. Yhden nimen siirtäisin jälkimmäisten joukosta pois. Hän on rovasti Niilo Tuomenoksa, joka tosin aloitti vapaakirkossa ja metodismissa, mutta siirtyi sittemmin luterilaisuuteen. Körttisävyiseen sellaiseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Kiitos Teemu Kakkuri hienosta ja suorastaan elähdyttävästä blogista. Paljon ajatuksia herättävä. Alla ihan vaan muutama meikäläisen hajanainen sellainen.

    Aamu- ja iltahartauksia kuunnelleena, Radio Deitä seuranneena ja joihinkin mainitsemiisi kotimaisiin kirjoittajiin tutustuneena, vanhoihin ja nykyisiin hienoihin saarnaajiinhan joskus törmää jopa Ylen joissakin muissakin kuin aivan kristillisissä ohjelmissa, on mieleeni tullut, että ihmiset eivät kai yksinkertaisesti löydä näitä aarteita. Radiohartauksien tarjonta on muuten ällistyttävän vaihteleva mitäänsanomattomasta eettisestä lepertelystä hienoon sananjulistukseen.

    Tuntuu, että julkisuuteen medioiden ansiosta tuodaan nykyisin kirkkoon liittyen kaikkea kielteistä ja/tai raflaavaa oli sitten kyse mistä tahansa kirkkokunnasta, vapaista suunnista jne. Ja juttua höystetään vielä näillä ”Jeesus tieteessä…” – jutuilla, homokeskusteluilla jne. Se on masentavaa. Ei meno ainakaan arkaa etsijää rohkaise.

    Onko niin, että kristillinen kirkko ei enää osaa tuoda esille ihmisiä koskettavasti pääasiaa eli Jeesusta? Kirkollisvaalin teema on Usko hyvän tekemiseen. Jeesuksesta ei mitään. Hyväähän voi tehdä monen järjestön kautta, joten ei siihen kirkkoa tarvita.

    Kirkolla on tiedotuskeskus ja taitaa olla seurakunnillakin. Ei minulle ainakaan ole niiden tehtävä valjennut. Tekijöitähän riittää niin ev.lut.kirkossa kuin vapaissa suunnissakin ainakin määrällisesti..

    En oikein osaa selittää mikä mättää, mutta mättää nyt joku pahasti kun maailman hienointa viestiä ei saada perille.

    Ehkä hyvä esimerkki nykyajasta on erään ystäväni tokaisu, että kyllä hän Jumalaan uskoo, mutta mihin sitä Jeesusta tarvitaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Vika on siinä, että ihminen ei tarvitse ”maailman hienointa viestiä”. Hän on niin hyvä ja valmis pelastukseen, aivan kuten fariseukset aikoinaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Raappana sanoo:

    Ei suomalaiset mitään Achreniusta tai Laestadiusta lue, ei edes Lutheria, mikä on tietysti sääli. Juicea löyhästi mukaillen: viisaudet on kirjoissa, ja ne sinne myös jää. Nykypäivänä ei riitä, että hengellisellä liikkeellä on rikas teologinen historia takanaan. Se voi jopa johtaa harhaan ja olla esteenä niiden hengellisten näivytystautien, jotka nykyään vaivaavat myös vakiintuneita hengellisiä liikkeitä, näkemiselle.

    Se, että kirkkokunnalla tai hengellisellä liikkeellä on rikas teologinen perintö ja ollut tai on yhä hyviä teologeja ja saarnamiehiä, ei vielä suinkaan tarkoita sitä, että sellainen rikas perintö ja hengellinen pääoma siirtyisi kirkkokunnan/liikkeen jokaisen seurakunnan jokaiselle jäsenelle. Mahdollista on sekin, että rikkaalla teologiallaan ylpeilevä hengellinen yhteisö/seurakunta itse tarjoilee jäsenilleen hattaraa. Tiedän esimerkiksi luterilaisesta ja helluntailaisesta seurakunnasta poislähteneitä henkilöitä, jotka ovat kokeneet tulleensa hattaralla ruokituiksi, vaikka heidät olikin liikkeen taholta toivotettu tervetulleeksi ruotsinlaivan buffetpöytään.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      En luetellut noita julistajia lukukirjoina, vaan sananjulistajina. Useimmilta ei ole mitään merkittävää tekstiä jäänytkään. Ei tarvitse lukea Achreniusta tai Muromaa, jos on sanan saarnaajia, joilla on yhtä vahvat eväät. Ja kuulijoita, jotka osaavat arvostaa sitä evästä.

      Kaikki tietenkin kulloisenkin ajan kielellä ja kulloiseenkin kulttuuriin sovitettuna.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Topias Tanskanen sanoo:

    Kyllä jää varmaan Lagukset, Achreniukset ja Lutteritkin monilta lukematta, siis niiltä papeilta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Mielenkiintoisia kijroitti Raappana. Ei voi kieltää, että Jari Raappana on kokemuskristitty, hänelle usko ei ole mikään joutava aate, vaan hän on kokenut sen, että se pelastaa kuolemasta. Ne, jotka ovat uskon tiellä, lukevat ilman muuta myös kirjallisuutta, ehkä Achreniuksen elämäkerran ainakin.

    Mitä lukee liberaali? Varmaankin professori Räisäsen vakuutteluja siitä, että Raamattu ei ole Jumalan sanaa eikä kuoleman jälkeistä elämää. Olisivatko alkuseurakunnan kristityt innostuneet ihan voimaantumalla lukemaan sitä, mitä pakanat heistä kirjoittavat?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Joo Martti Ruuthin Achreniuksen elämänkerta kannattaa lukea, samoin toisen kirkkohistorian professorin, Salomäen elämänkerta Henrik Rehnqvististä.

      Oma viehätyksensä on Kareksen Heränneen kansan vaelluksessa, ainakin romantiikan kirkkohistorian tunnetuin nimi August Neander kääntyisi ihastuksesta haudassaan, jos Kareksen kirjoista olisi tietoinen. Kannattaa lukea Palava kynttilä, elämänkerta/romaani N. G. Malmbergista. Tuolloin osattiin vielä kirjoittaa kirkkohistoriaa..

      Herätyskristillinen kirjallisuus ei voi olla vaikuttamatta, tai voisiko sanoa, se joka niitä itsepintaisesti lukee, ei voi olla, ainakaan kokonaan, tyvimätä liberaali?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Raappana sanoo:

    On suuri tragedia, että ne ihmiset, jotka sanovat olevansa luterilaisia, eivät lue Lutheria. Uskon, että jos jossakin hengellisessä tilaisuudessa pelkästään luettaisiin Lutherin tekstejä, niitä mitenkään selittämättä, yleisöstä kuuluisi:”Vau!”.

    Vaimoni on viime aikoina ihastuneena Lutherin tekstejä. Ja vaimot ei koskaan erehdy.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Raappana sanoo:

    Siis lukenut Lutheruksen tekstejä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Tässä Jari Raappanan puolisolle Luteerusta:

    Kesäkuun 9 päivänä

    Ps. 94:1

    Sinä koston Jumala, Herra, ilmesty kirkkaudessa.

    Kuinka Daavid voi rukoilla Jumalaa kostamaan, vaikka Kristus opettaa meitä siunaamaan niitä, jotka meitä kiroavat? Eikö ole rakkauden kanssa ristiriidassa pyytää kostoa niille, joille pitäisi toivoa ja tehdä kaikkea hyvää?

    Vastaamme: Usko ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa. Usko ei siedä mitään, rakkaus sietää kaikki. Usko kiroilee vastustajaa, rakkaus siunaa. Usko etsii kostoa ja rangaistusta, rakkaus armahdusta ja anteeksiantamusta. Kun siis on kysymys uskosta ja Jumalan sanasta, ei tule enää kysymykseen kärsivällisyys, vaan kiivailu, vihastuminen ja nuhtelu. Näin profeetatkin tekivät. Uskoon kuuluvissa asioissa he eivät osoittaneet kärsivällisyyttä eivätkä armoa.

    On siis opittava erottamaan Jumala ja ihminen, henkilö ja asia. Kun esimerkiksi jumalattomat vainoavat evankeliumia, se koskee silloin Jumalaa ja hänen sanaansa. Me emme silloin saa siunata heitä emmekä toivottaa heille menestystä. Muutoinhan kukaan ei voisi vastustaa väärää oppia, mikä ei voi tapahtua nuhtelematta siitä. Harhaoppia vastaan saarnattaessa tehdään kaikki voitava sen hävittämiseksi. Tätä sanotaan uskossa kiroamiseksi. Ennen kuin usko näet antaa Jumalan sanan hukkua ja väärän opin säilyä, se soisi kaikkien luotujen hukkuvan, sillä väärän opin kautta kadotetaan itse Jumala.

    Filosofi on kerettiläisten patriarkka.Tertullianus

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Raappana sanoo:

      Lutherin teksti joko ihastuttaa tai vihastuttaa, niin kuin kunnon hengellisen tekstin tietysti pitääkin. Välinpitämättömästi siihen ei voi suhtautua. Voi, kun meidän maassamme olisi enemmän aitoluterilaisuutta. Sitä todella kipeästi tarvittaisiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ilkka Koivisto sanoo:

    Piti ihan varta vasten käydä rekisteröitymässä tänne Kotimaa24:ään voidakseni kehua kirjoitusta.

    Mainio kirjoitus. Terveisin täysjyvä-ruisleivän, mieluiten kotimaisen sellaisen, ystävä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pentti Olin sanoo:

    Teemu Kakkurilta oivallinen analyysi hattarasta ja ruisleivästä. Jäin vain miettimään, että mihin se ruisleipä sitten on kadonnut matkan varrella. Sunnuntai-aamujen latteuksia kuunnellessa on vaikea kuvitella, että se on Archenius & kumpp, joista saarnastuolissa ammennetaan.

    Luulen, että ihmiset hakevat tätä hattaraksi nimitettyä, koska ei kotiseurakunnassa sen syvällisempää ole välttämättä tarjolla. Ennen kesälomia kotikirkossa oli aiheena Isä Meidän -rukous. Puhuttuaan ensin niitä näitä aiheen tiimoilta pääsi pastori saarnansa ytimeen eli siihen, että ”Jumala kuulee rukoukset”. Saarna oli epäilemättä ns. hengellinen ja varmasti luterilaisen opin mukainen, jos joku olisi sattunut sitä siltä kantilta analysoimaan. Mutta mitä meikäläisen tapainen vuosikymmeniä kirkossa istunut ja varmasti useita satoja puheita ja saarnoja kuunnellut saa tällaisesta ”syvällisyyden” tasosta?

    Samanlaista klisettä ja fraasia mahtuu yhdeksään puheeseen kymmenestä. Valtaosa papeista ei ikinä pääse tämän syvemmälle. Ennen pitkää tulee jälleen joulu, jolloin saamme kuulla, kuinka ”Jeesus-lapsi syntyy sinunkin sydämessäsi”. Kun puhe jää tälle tasolle, olisi parempi olla hiljaa.

    Muutamat aikaisemmat kommentoijat viittasivat vähän samaan asiaan. Periaatteessa suomalaisilla on rikas hengellinen perintö. Miksi se niin harvoilta puhujilta tulee läpi?

    Ainakin hattarasta tulee hyvä mieli. Huonosta hengellisestä puheesta tulee paha mieli.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Muutamat aikaisemmat kommentoijat viittasivat vähän samaan asiaan. Periaatteessa suomalaisilla on rikas hengellinen perintö. Miksi se niin harvoilta puhujilta tulee läpi? (Olin)

      Kun pitäis ensin itse kokea se mistä puhuu ja opettaa. Fraasit jäävät aatteen tasolle, eivätkä yllä kokemukseen.

      Ilmoita asiaton kommentti