Aleksis Kivi ja herännäisjohtaja Paavo Ruotsalainen elivät samaan aikaan. Paavon kuollessa Kivi oli 18-vuotias. Herännäisyyden merkitys Kiven tuotannossa on ilmeinen, ja välittäjinä toimivat hänen oma äitinsä ja Nurmijärven pappi Johan Fredrik Bergh. Vaikutus on tapahtunut Berghin mittavan kansansivistystyön kautta. Berghiä sanotaan Suomen pyhäkoulun isäksi. Se tarkoittaa, että hän ryhtyi tosissaan edistämään Nurmijärvellä kesannolla ollutta lasten ja nuorten opetusta lukutaidosta alkaen.

Paavo Ruotsalainen ei osannut kirjoittaa, mutta hän saneli ja lähetti kirjeitä. Nurmijärven papin saamista on säilynyt yhdeksän. Niistä käy ilmi, että Bergh joutui Kuopiossa kamppailemaan hurmahenkien kanssa. Paavo kirjoittaa: ”taitaa teillä olla aivan paljon moninaisia kiusauksia, erinomattain monen heikon heränneen sopimattomasta käytöksestä, jotka usiammissa paikoissa ilmaantuvat ensimäisen herätyksen alla, niinkuin erinomattain ne, jotka kielillä puhuvat, tekevät suuren hämmenikin äkkinäisten seassa.” Hurmahenkiä on saattanut olla myös Nurmijärvellä, vaikka Kiven kuvaus Vehkalan niitun tapahtumista, Juhanin kapinasta Jumalaa ja taivasta vastaan ja Juhanin liittymisestä heränneisiin melko varmasti perustuukin erääseen herännäisyyden historian tapaukseen, valtavaan hurmoskokemukseen vuonna 1796 Telppäsniityllä Iisalmen pitäjässä.

Useat kirjallisuudentutkijat eivät tunne herännäisyyden teologiaa ja tekevät sen johdosta vääriä johtopäätöksiä Aleksis Kiven suhteesta kristinuskoon. Heränneet eivät koe olevansa uskon sankareita, vaan kehnoja vaeltajia, joilla uskoa saattaa olla rippusen verran. Paavo Ruotsalaiseen liittyy käsite ”ikävöivä usko”, jota asiaa tuntematon tuskin osaa pitää uskona ollenkaan. Aleksis Kiven Ikävyys-runon säe ”kaik ääretön tyhjyys olkoon” sopisi ukko-Paavon tokaisuksi.

Elävä Kivi -elämäkerran tekijä Hannes Sihvo kirjoittaa, että Nurmijärvi oli yksi herännäisyyden eteläisimmistä kasvualustoista. Hän jatkaa, että herännäistyypit ovat Kivellä lähiympäristöstä otettuja. Äiti Anna Stiina Hamberg oli herännyt. Skaala ulottuu koomisesta herkkään: herätyssaarnaaja Kurkelan Juhosta perkeleillä pelottelevaan mutta sovinnon suloisuutta ylistävään lukkariin, tekohurskaitakin piirteitä omaaviin Simeoniin ja körttiin pukeutuvaan Juhaniin, Härkämäen isäntään mutta myös hänen aito kristittyyn tyttäreensä, josta tuli veli Tuomaan vaimo, näkyjä näkevään Seunalan Annaan, joka rukoilee Jumalalle kiroilevan Juhanin puolesta.

Seitsemässä veljeksessä mainitaan Ukko-Paavo yhdessä kohtaa. Juhani haastaa Aapon väittelyyn kysymällä ”mikä on totuus?” Kysyypä vielä sitäkin mikä on synti. ”Sanopa sinä Jukolan Salomoni, Jupisteri ja Ukko-Paavo Savosta.” Näin Juhani luettelee suurimmat henkiset auktoriteettinsa.

Kivi oli mukana keskustelussa, mitä herännäisyyden asemasta ja suhteesta yhteiskuntaan hänen aikanaan käytiin. On ihme, ettei Kiven myönteistä kuvausta, erityisesti Jukolan veljesten kehittymistä seurakunnan täysvaltaisiksi jäseniksi hänen lähipiirissään (lukuun ottamatta Cygnaeusta, Bergbomia, Snellmania) tajuttu.

Seitsemän veljeksen ajatuksissa niin ankara provasti osoittautuu lempeäksi suostuttelijaksi, joka lopulta saa aikaan veljesten pyrkimyksen kunnon ihmisiksi.

Hän lähetti veljeksille lempeät terveiset, joissa kertoi, millaisilla taidoilla he voisivat päästä ripille. Veljekset  ilahtuivat, koska provasti sanoi: ”Suuri olis hänen ilonsa ja riemunsa Herrassa, jos se ihme tapahtuisi, että Jukolan veljekset kerran astuisivat hänen eteensä lukien välttäväisesti sisältä ja nuot kymmenen käskysanaa ja uskontunnustuksen ulkoa.”

Se pysäytti veljekset pyrkimään yhteiskunnan hyväksytyiksi jäseniksi, pois marginaalista. Timo sanoo: Aapiskirjani tahdon oppia. Juhani: Sen tahdon minäkin, vaikka tuo tuntuisi ja maistuisi kuin pureskelis pieniä kiviä ja raakoja perunoita. Sen tahdon, koska on provastimme niin hyvä ja laupias meitä kohtaan, että oikein tulee häntä armo.

Kuvaus Juhanin elämän suuresta käänteestä on kaunis: ”Pian sade ja ukkonen siirtyi ja seuraavana päivänä korjattiin Vehkalan niittu, korjattiin tulisessa poudassa. Mutta itse talon isäntää ei nähty siellä. Missä viipyi hän? - Seunalan tyttären ääni oli kaikunut hänen korvissansa ja ei suonut hänen sielullensa rauhaa. Sentähden oli hän aamulla varhain lähtenyt pappilaan synkeällä mielellä ja katuen tunnustanut provastille syntinsä, kiroilemisensa Jumalaa ja taivasta vastaan. Tästäpä provasti tosin ensin häntä vakaasti nuhteli, mutta lausui myös  pian hänelle lohdutuksen sanoja, ja rauhallisella mielellä palasi Juhani kotiansa taas.”

Harri Raitis

kirjoittaja on Turun Aleksis Kivi -kerhon sihteeri