Häpeääkö kirkko evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, ristiinnaulitusta Jeesuksesta Kristuksesta?

Jeesus sanoo: ”Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa”. (Markus 8:38). Ja Paavali kirjoittaa Rooman seurakunnalle: ”Sillä minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima. (Room. 1:16). Timoteukselle Paavali kirjoittaa: ”Älä siis häpeä todistusta Herrastamme, äläkä minua, hänen vankiaan, vaan kärsi yhdessä minun kanssani vaivaa evankeliumin tähden, sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa”. (2 Tim. 1:8).

Psalmi 40:10:11: ”Minä julistan vanhurskautta suuressa seurakunnassa; katso en minä sulje huuliani. Sinä, Herra, sen tiedät. Minä en peitä sinun vanhurskauttasi omaan sydämeeni, vaan puhun sinun uskollisuudestasi ja avustasi; minä en salaa sinun armoasi ja totuuttasi suurelta seurakunnalta”.

Evankeliumi on Jumalan voima. (Room.1:16). Jumalan voima kätkeytyy heikkouteen, joka on ristillä riiippuva, ruoskittu ja häpäisty, rikollisten joukkoon luettu Jeesus, Jumalan Poika. Hänet tehtiin synniksi, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden. ”Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme (Jes 53:6). ”Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä häntä sairaudella.”(Jes  53:10). ”Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden”(Jes 53:5).

Mutta kuka tahtoo tällaisen Jumalan? Rikki revityn, halveksitun ja häväistyn Jumalan? Mehän itse haluamme olla voitokkaita, suuria, mahtavia, rikkaita ja menestyviä. Haluamme kunniaa ja mainetta. Miten voisimme hyväksyä tällaista Jumalaa? Eikö meille tällainen Jumala näyttäytyy hulluutena ja järjettömyytenä. Jeesus sanoi: ”He rakastivat enemmän ihmisten suosiota kuin Jumalan kunniaa”. (Joh. 12:43). Eikö juuri näin tapahdu ev.lut. kirkossamme? Annetaan kansalle sitä, mitä kansa haluaa kuulla. Kätketään sana rististä ja syrjäytetään se puheella tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta ja syrjimättömyydestä.

Paavali väittää, että evankeliumi on täyttä hulluutta niille, jotka eivät usko (1 Kor.1:18).”Sanoma Jumalan Pojan ruoskimisesta ja teloittamisesta on niin outo, että sitä on vaikea sovittaa ihmisen luonnolliseen uskontokäsitykseen. Antiikin tutkijat kertovat, että kristinuskoa pidettiin Rooman valtakunnassa pitkään halveksuttavana, koska ’siinä palvottiin teloitettua rikollista jumalana’ (Ari Saastamoinen).” (”Oikein väärin ymmärretty Raamattu”, Timo Eskola).

”Raamattua lukiessa käy selväksi, että sanoma ristiinnaulitusta Kristuksesta ei saa helposti suosiota. Siitä puuttuu kaikki filosofinen hienous ja uskontotieteellinen älykkyys, joiden avulla käydään keskustelua Jumala-kuvista. Ihmisten omat pohdinnat Jumalasta ovatkin usein esimerkiksi Paavalin sanoman vastakohtia. Jumalaa pohtiessamme meidän mieleemme nousevat ensimmäiseksi hienot ja suuret asiat. Ajattelemme Jumalaa luonnon kauneuden kautta tai viisauden ja oikeudenmukaisuuden kautta.” (”Oikein väärin ymmärretty Raamattu”, Timo Eskola).

Eskola kirjoittaa, että jo keskiajan munkit päätyivät tällaisiin käsityksiin Jumalasta mahtavana olentona ’ensimmäisenä liikuttajana’, jossa ovat täydellisinä kaikki ne hyvät ominaisuudet kuten hyvyys, jalous, totuudellisuus ja uskollisuus, joita me ihmiset arvostamme maan päällä. Länsimainen jumalankuvan pohdinta on tuhansia vuosia vanha ja juontuu kreikkalaisesta filosofiasta (esim. Aristoteles). Kysymyksemme vievät meidät Kreikkaan Ateenan Areiopagille Paavalin kanssa. Siellä käytiin loputtomia keskusteluja filosofiasta ja uskonnosta.

”Kreikkalaiset kuvittelivat löytävänsä Jumalan filosofisen pohdiskelun avulla. Heille Jumala oli aate tai opinkappale. Kreikkalaiset saattoivat hyväksyä vain sellaisen Jumalan, joka sopii heidän toiveisiinsa, heidän käsityksiinsä hyveistä ja elämän päämääristä.” ”Sanoma ristinpuuhun ripustetusta Jumalan Pojasta oli tällaisen kulttuurin ja uskonnon keskellä aivan järjetön.” (”Oikein väärin ymmärretty Raamattu”, Timo Eskola).

Juutalaiset taas vaativat ihmetekoja. Jumalallinen tai profeetallinen sanoma tuli varmistaa ihmeteoilla. ”Siksi myös evankeliumin voimaa arvioitiin sen mukaan, millaisissa kehyksissä se tarjoiltiin. Ihmeiden ja merkkien piti näkyä.” ”…sanoma rististä oli monille juutalaisille täydellinen herjaus, osoitus jumalanpilkasta. Kreikan sana ’skandalon’, jota Paavali käyttää, tarkoittaa uskonnollista harhaa, joka viettelee ihmisen pois aidosta uskosta. Risti oli pahennus, joka ei mahtunut juutalaisen uskonnon piiriin.” (”Oikein väärin ymmärretty Raamattu”, Timo Eskola).

Näin siis voimme ymmärtää, että inhimillisesti katsoen Jumalan evankeliumi eli ”puhe rististä” on hulluutta. Paavalin mukaan se on hulluutta niille, jotka joutuvat kadotukseen. Miten siis pääsisin ymmärtämään tämän Jumalan hullutuksen, etten joutuisi kadotetukseen? Paavali kirjoittaa, että ”Jumalan heikkous on ihmistä voimakkaampi” (1 Kor. 1:25). Jumalan todellinen voima on siinä, että Kristus alistuu kaikkia muita heikommaksi. Jeesus alistuu kiinniotettavaksi ja teloitettavaksi ristinpuussa. Hän on kuuliainen Jumalan tahdolle. Jumala on nähnyt hyväksi pelastaa meidät Poikansa ristinkuoleman kautta tekemällä hänet synniksi. Jumala rakastaa pahoja, jumalattomia, syntisiä ihmisiä. Tämähän on meistä järjetöntä! Tämä on niin outoa meille ja meidän käsityskyvyllemme rakkaudesta. Me haluamme löytää rakkauden kohteestamme jotain rakastettavan arvoista. Näin ”sanoma rististä” on kaikilta osin järjetön meidän ymmärryksellemme.

Paavali sanookin, että hänen julistamansa evankeliumi ei ole ihmisten mielen mukaista, sillä hän ei ole saanut sitä ihmisiltä eikä sitä ole hänelle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen hänelle ilmoittanut (Gal. 1:11-12). Mutta juuri tämä Paavalin julistama evankeliumi on syntiselle ihmiselle ja koko syntiselle ihmiskunnalle ainoa mahdollisuus välttää Jumalan viha ja kadotus.

Me emme tavoita tätä sanomaa järjellämme emmekä ymmärryksellämme emmekä pohdinnoillamme, juuri siksi että evankeliumi tulee meidän ulkopuoleltamme, se tulee Jumalalta. ”Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat. (1. Kor. 1:21). Miten me siis ylipäätään voimme tavoittaa tämän evankeliumin, tämän hullutuksen?

Meidän on ensin kohdattava Jumalan murskaava laki itsessämme. Tunnistettava kadottava synti itsessämme. Suostuttava nöyrtymään pyhän Jumalan edessä. Meidän on tultava täysin epätoivoiseksi tilastamme ja itsestämme kelvata pyhälle Jumalalle syntisyytemme takia. Muutoin emme milloinkaan voi kohdata Jeesusta Kristusta, Vapahtajaamme ja Lunastajaamme. Siksi kirkon on pakko julistaa lakia. Synnistä on pakko puhua. Parannuksesta on pakko puhua. Siten tulee mielekkääksi puhua myös syntien sovituksesta Jeesuksen ristinveriuhrin kautta. Siten on mielekästä puhua evankeliumista, vanhurskauttamisesta, uskosta, kuuliaisuudesta ja pyhityksestä.

Jos näistä ei puhuta, ei voida enää puhua kristinuskosta, joka on uskoa Jeesukseen Kristukseen, syntiemme sovittajaan. Evankeliumin vastaanottaminen lahjana tulee mielekkääksi vain, jos tunnustamme syntimme Jumalalle ja käsitämme mahdottomuutemme täyttää Jumalan lakia. Sillä Jumala vaatii ehdotonta, täydellistä lain täyttämistä ja täydellistä pyhyyttä. Tähän ei ihminen missään olosuhteissa eikä millään keinoin pysty. Raamatun mukaan olemme kuolleet synteihimme. Juuri tämän takia evankeliumi on ainoa mahdollisuus. Me tarvitsemme Jeesuksen elämäämme, sillä muuten jäämme Jumalan vihan alle, kuolemme synteihimme ja joudumme lopulta kadotukseen.

Vaikka olisimme olleet kauankin jäsenenä jossain uskonnollisessa yhteisössä tai seurakunnassa, saattaa viedä vuosia ennen kuin tulemme vakuuttuneiksi siitä, että emme pysty täyttämään Jumalan lakia. Olemme siinä määrin vääränlaisen Jumalan sanan julistuksen (legalismi, antinomismi) ja oman mielemme aikaansaamissa harhakuvitelmissa.

Evankeliumi on ihmeellinen Jumalan lahja meille! Mutta kuka tahtoo elää evankeliumista, joka näyttäytyy meille niin perin kummallisena? Raamattua tulee lukea ja tutkia rukoillen: Jumala kirkasta minulle tämä asia, kirkasta minulle Ristinuhri Golgatan! Nousee kysymyksiä kuten: mitä minun pitää tehdä, että pelastuisin, että muuttuisin paremmaksi, että ymmärtäisin mistä on kyse? Tätä Jeesus tarkoittaa, kun hän sanoo, ”Jos joku tahtoo tehdä hänen (Jumalan) tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta vai puhunko minä omiani”. (Joh. 7:17) sekä ”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidän vapaiksi.” (Joh. 8:31-32).

Jeesus siis sanoo, että totuus voidaan tulla tuntemaan! Nykyisin tällainen väite totuuden tuntemisesta on myrkkyä. Kukaan ei saa väittää tuntevansa totuuden, sillä se on väkivaltaa muiden ihmisten omatekoisia totuuksia vastaan. Totuusväittämät ovat heille väkivaltaa. Siitä huolimatta, että juuri näillä totuuden tuntemisen kiistäjillä on omat totuutensa, joista he pitävät kiinni omana totuutenaan. Niitä ei saa mennä epäilemään. Mutta kuka haluaa tuntea Jumalan sanan ilmoittaman totuuden itsestään? Sen että olen itsessäni jumalaton, syntinen ja kadotukseen tuomittu ilman Jumalaa ja sovintoa Jumalan kanssa?

Ei ole olemassa mitään oikotietä, vaikka niin luullaan. Saatana pettää meidät valheillaan ja vääristää evankeliumin toiseksi. ”Onko Jumala todella sanonut?”, ”koska Jumala on rakkaus, ei hän voi vaatia täydellisyyttä” jne. Me madallamme Jumalan lain tai kumoamme sen kokonaan. Olemme joko legalismin (lainomaisuuden) tai antinomismin (lain kumoamisen) valtaamia. Olemme niin täynnä itseämme, valheellisuuttamme ja vääryyttämme, että uskomme itse hallitsevamme elämäämme. Olemme teeskentelijöitä ja olevinamme niin hyviä, että alamme uskoa, että kyllä Jumalan täytyy tällainen hyvä ihminen hyväksyä. Varsinkin kun yritän tehdä parhaani. Teemme itsellemme oman jumalan, joka hyväksyy meidän syntimme ja sanoo ”ei haittaa, tällaista tämä elämä on”, ”ei kukaan voi olla täydellinen”, ”ole itsellesi armollinen”. Mutta mitä se auttaa, että olen itselleni armollinen, jos Jumala ei ole! Jumalan lain on saatava osoittaa meille, mitä synti on ja tuomita meidät. Vasta sitten on Jeesuksen ja evankeliumin vuoro. Ei voi mennä ylitse, ei voi mennä alitse, ei voi kiertää. Täytyy mennä suoraan. On vain ahdas portti ja kaita ristin tie, joka johtaa Taivaaseen. Ja sille tielle päästään vain kohtaamalla todellinen Jumala, kohtaamalla Jeesus Kristus, Jumalihminen, jossa kohtaamisessa ytimenä on Jumalan kuolettava laki ja lunastuksen evankeliumi.

Paavali totesi, ettei hän pääse irti kuoleman ruumiista. Hän kirjoittaakin: ”huomaan siis itsessäni minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni (on piintynyt minuun).” Room. 7:21. Kun pinnistelen hyvän tekemisessä, huomaankin, ettei tämä pinnistely tuota täydellistä Jumalalle kelpaavaa tekoa. Sillä lakia on mahdotonta täyttää. Kukaan ei voi elää laista, sillä lailla on kuoleman virka, ”lain kautta tulee synnin tunto”. Room. 3:20. Laista puuttuu eläväksi tekevä Pyhä Henki ja siksi se ei voi synnyttää uskoa Kristukseen tai tuottaa Jumalalle kelpaavia tekoja. Sen voi tehdä vain evankeliumi Kristuksesta.

Paavali kirjoittaa, että hänen jäsenissään eli ”kuoleman ruumiissa” on vallalla toinen laki, joka sotii hänen mielensä lakia vastaan ja pitää häntä vangittuna synnin laissa. Paavali on tässä vaiheessa jo kohdannut Jeesuksen ja julistanut evankeliumia hänestä. Silti hänessä on vielä liha, jossa vallitsee synnin laki. Hän sanookin palvelevansa ”tämmöisenään” mielellä Jumalan lakia ja lihalla synnin lakia (Room. 7:25).

Tähän päätökseen itsestään tulee jokainen, joka on kohdannut Jumalan murskaavan lain, joka nöyrryttää minut, murskaa omavanhurskauteni ja ylpeyteni. Kun myönnän, etten kykene täyttämään lakia, silloin ei minulle jää enää muuta mahdollisuutta kuin ottaa vastaan evankeliumi Ristiinnaulitusta Kristuksesta. Jeesus puhuu minulle Jumalan sanan kautta ”ota minut vastaan Vapahtajaksesi ja Lunastajaksesi”. Minä tahdon pelastaa sinut kuoleman ruumiista luokseni Taivaaseen. Minä rakastan sinua jumalallisella ikuisella rakkaudellani. Minä itse olen tämä rakkaus ja tie ja totuus ja elämä. Lähde seuraamaan minua. Anna minun olla elämäsi Herra ja sydämesi valtias. Minä olen rakastanut sinua ikuisella rakkaudellani ja vetänyt sinua puoleeni armosta. Ristillä olen täyttänyt puolestasi kaiken. Kaikki on sinulle valmiina. Kaikki mikä on minun, on sinun ja kaikki mikä on sinun, on minun (Luther, Autuas vaihtokauppa). Saat ilmaisena lahjana minulta kaiken, mitä tarvitset pelastuaksesi. Tule ja seuraa minua.

Silloin meissä toteutuu Paavalin sana: ”Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.” Gal. 2:19-21

Meillä kaikilla lienee ”pistimemme”. Paavali rukoili Jumalaa poistamaan hänen pistimensä, sillä hän koki saatanan enkelin rusikoivan hänen lihaansa. Mutta Jumalan vastasi: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. (2 Kor. 12.9) Yksin armo riittää. Yksin usko riittää. Yksin Kristus riittää. Heikkoudessa piileekin väkevä voima (dynamis). Minulle itsessäni heikolle evankeliumi lahjoittaa heikon Jeesuksen, joka kuitenkin on voimakas juuri heikkoudessaan ja tekee minut heikkona voimakkaaksi (2 Kor. 13:4, 12:10).

Kohtaamme Jumalihmisen Jeesuksen Kristuksen vain tässä hänen ainutlaatuisessa, absoluuttisessa ja universaalissa Persoonassaan Jumalaihmisessä, joka itsessään on Jumala ja ihminen ja joka meille ihmisille on esikuva ja sijainen. ”Niin kuin jumaluus ja ihmisyys hänen persoonassaan läpäisevät toisensa, niin hänen esikuvaisuutensa ja sijaisuutensa läpäisevät toisensa irtoamatta toisistaan ja sekoittumatta toisiinsa”….”Pyhä Henki luo Jeesukseen uskovan uudesti, niin että Jeesuksen esikuva alkaa toteutua hänessä suhteellisena ja puutteellisena mutta silti todellisena hänen seuratessaan Jeesusta sillä rakkauden voimalla, jonka Jeesuksen sijaiselämä ja sijaiskuolema hänelle antavat. Näin Jeesus ja uskova yhtyvät tiedostamisessa, arvostuksessa, moraalissa ja tahdossa. Jeesuksen esikuvaisuus ja sijaisuus yhtyvät ajan eli historian jälkeen eskatologisesti, kun uskova ylösnousemuksen jälkeen kirkastumisessa muuttuu täydellisesti ja lopullisesti hänen kaltaisekseen.”

”Kaikki luomisen, lunastuksen ja pyhityksen lahjat ovat lähtöisin Persoonasta, joka itsessään on lahja”. (Raimo Mäkelä, ”Teesejä laista ja evankeliumista”).

 

 

 

  1. Niin Marko, kuten pappeuden vaivat hyvin tiedät, kun lihassamme on pistin kuin alasinrauta (meillä jokaisella omamme), niin silloin me huokaamme miten selviän tästä päivästä. Paavalin rukoukset me tiedämme. Ota pois pistimeni. Jumalan vastaus oli paljonpuhuva. Minun armossani on sinulle kyllin. Tyydy minun armooni. Minun voimani tulee heikkoudessa vahvaksi. Uskon ja ristin tiellä. Opetuslapsiksi jäämme loppuun asti.

  2. Sami kirjoittaa: ”Yhtä kaikki mitään avartumista, ei ole näköpiirissä vanhurskauttamisen ja tekojen välisessä konfliktissa, jota luterilaisen teologia pitää yllä.”

    Oletko Sami koskaan ajatellut että voikin olla niin, että sinun pitäisi avartua tässä asiassa eikä luterilaisen teologian?

    Tai paremminkin pitäisi sanoa ”syventyä” vanhurskauttamisen ja tekojen suhteeseen. Mielestäni kaikki riippuu siitä mikä on ihmisen käsitys synnistä (Perisynti, tekosynnit, sydämestä lähtevät pahat ajatukset), Jumalan pyhyys (laki vaatii sen ehdotonta absoluuttista täyttämistä ja ihmiseltä vaaditaan ehdotonta absoluuttista pyhyyttä, ”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä”), vapaa tahdosta ja asemastaan pyhän Jumalan edessä.

    Sinulle Sami tämä on sanojesi mukaan ”luterilaista tanssihömppää”, mutta miljoonat uskovat ovat löytäneet juuri tässä kautta maailman sivu Lutherin tavoin rauhan Jumalan kanssa.. Se että pelastus on armosta eikä teoista, vapauttaa elämään koska on saanut rauhan siitä, että pitäisi suorittaa ja teeskennellä Jumalan edessä sellaista mikä ei ollenkaan vastaa todellisuutta. Silloin voin iloiten elää Jumalan kunniaksi ja lähimmäiseni parhaaksi, ilman pakotettua ”tekojen pakkopaitaa”, jolla luulottelen pelastavani itseni ja jopa muutkin siinä sivussa.

    Sami kirjoittaa: ”Kuten olen sanonut, totta kai kristitty tekee voitavansa käskyjen täyttämisessä. Ei ole olemassa kristinuskoa ilman lain tekoja, ilman Jumalan käskyjen alituista täyttämistä.”

    Mikä on lain tehtävä Paavalin mukaan? Suun tukkiminen Jumalan edessä eli syyttäminen synnistä eli synnin tunnon herättäminen. Room. 3:19-20
    Lakia ei tule sekoittaa evankeliumiin! Ei voi olla niin, että ensin sanotaan että Jumala lahjoittaa armonsa ilmaiseksi, mutta sitten alkaa pakotettu ”suorittaminen” Jumalan edessä, jolla tuodaan jotain lisää pelastukseen. Ei ole niin! Tästä olen vakuuttunut ihan omasta kokemuksestanikin.

    Hyvä puu ei voi olla kantamatta hyvää hedelmää, ja vastaavasti huono puu ei voi olla kantamatta pahaa hedelmää. Vanhurskauttaminen ja usko tulee ensin, sitten kumpuavat hyvät teotkin hyvästä puusta hedelminä esiin. Niitä ei siis suoriteta pelastuksen täydentämiseksi, vaan ne ovat uskon hedelmää. Itsestään saatikka sitten muista ei tule etsiä uskon hedelmää, sillä mistä me todella tiedämme mitä ne Jumalan mielestä ovat? Ne voivat olla ihan erilaisia kuin mitä me niiksi luemme. Esimerkiksi monet vastoinkäymiset ja kärsimykset voivatkin olla sitä hedelmää, vaikka meistä ei siltä tuntuisi ja näyttäisi. Täydellinen katastrofi onkin uusi alku ja hedelmällinen maaperä. Raamattu on täynnä paradokseja, vastakohtaisuuksia.

    ”Hyvä, hurskaat teot eivät suinkaan tee hurskasta ja hyvää ihmistä, vaan hyvä ja hurskas ihminen tekee hyviä ja hurskaita tekoja. Persoonan täytyy siis aina ensin olla hyvä ja hurskas ennen kaikkia hyviä tekoja, ja hyvät teot lähtevät ja kumpuavat hurskaasta ja hyvästä persoonasta. On kuten Kristus sanoo: ’Paha puu ei kasva hyviä hedelmiä, eikä hyvä puu kasva pahoja hedelmiä”. (Matt. 7:18). Onhan selvää, että hedelmät eivät kanna puuta eivätkä puut kasva hedelmien päällä, vaan päinvastoin puut kantavat hedelmiä ja hedelmät kasvavat puiden oksilla….Sen mukaan kuin ihminen on joko uskossa tai epäuskossa, ovat myös hänen työnsä joko hyviä tai pahoja, eikä päinvastoin, että muka hänen töittensä vaikutuksesta hän olisi hurskas tai uskova. Kuten teot eivät tee uskovaksi, ne eivät myöskään tee hurskaaksi”. (Kristityn vapaudesta, Martti Luther).

    ”Häntä taas, jolta usko puuttuu, eivät mitkään hyvät teot auta hurskauteen eivätkä autuuteen. Eivät liioin mitkään pahat teot tee häntä pahaksi ja tuomion alaiseksi, vaan epäusko, joka tekee persoonan ja puun pahaksi, tekee pahoja ja tuomittavia tekoja. Jos siis ihmisestä tulee hurskas tai paha, se ei ala teoista, vaan uskosta, niin kuin Viisas sanoo: ’Kaiken synnin alku on se, että ihminen luopuu Jumalasta eikä luota häneen.’ (Siir. 10:14-15).” (Kristityn vapaudesta, Martti Luther).

    ”Mutta mikään muu kuin usko ei tee persoonaa hyväksi, eikä mikään muu kuin epäusko tee sitä pahaksi. On kyllä totta että teot tekevät hurskaaksi tai pahaksi ihmisten silmissä, se on: ne osoittavat ulkonaisesti, kuka on hurskas ja kuka paha, niin kuin Kristus sanoo: ’Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään’ (Matt. 7:20). Mutta tämä kaikki on sellaista, mikä näkyy ulospäin ja on ulkonaista. Sen katsominen on johtanut harhaan monia ihmisiä, jotka kirjoittavat ja opettavat, miten on tehtävä hyviä tekoja, mutta eivät koskaan ajattele uskoa. He kulkevat omia teitään, sokea sokeaa taluttaen, piinaavat itseään monilla teoilla eivätkä kuitenkaan koskaan saavuta oikeata hurskautta. Näistä pyhä Paavali sanoo 2 Tim. 3: ’Heillä on hurskauden ulkonäkö, mutta ei sen perustaa; he ovat uudestaan ja uudestaan oppimassa, mutta eivät milloinkaan tule todellisen hurskauden tuntemiseen’. (2 Tim. 3:5-7).(Kristityn vapaudesta, Martti Luther).

    • Riitta, aikoinaan ajattelin, joskus vieläkin, enimmäkseen en. Olen tutkinut tämän luterilaisuuden harhoja niin kauan, eikä siitä löydy mitään uutta, tai kohtia joilla asia ratkaistaisiin.

      Vanhurskauttamisen ja tekojen suhde tukee luterilaisen teologian sisältöä. Siksi tämä jako luotiin. Se on keinotekoinen, koska näin saadaan varmistettua sidottu tahto, perisyntioppi. Pidän tätä jakoa epäonnistuneena. Minulle se on todella ”intiaanirituaali” taisin käyttää provosoivaa sanaa ” tanssihömppä” miljoonat ovat väärässä, ja heille se on pahempi juttu.

      Riitta, lailla on muitakin tehtäviä. Tämä Matteuksen tulkinta ( Mt 7:18) ei kyllä kulje noin. Luonnollisesti puu kantaa hedelmiä, mutta sitä ei voi kääntää, niin, että hyvät teot eivät ylläpitäisi uskoa. Totta kai ne pitävät, kuten pahat teot ajavat pois Kristuksen ja uskon . Lutheri vetää taas rallia ja mutkat suoraksi. Vähän kritiikkiä nyt tuohon kirjaan. Please.

  3. Kiitos Sami vastauksesta tyhmään kysymykseeni. Vastauksesi ilmaisi sen, mitä olen jo pitemmän aikaa arvellut. Nimittäin, että käsitän Luterilaisena vanuhrskauden samoin. Eikä meidän väillä ole siinä asiassa mitään ristiriitaa. Kyse on ainosataan vanhurskaus sanan erilaisesta merkitysestä.
    Käytännössä kuitenkaan ei näytä mitään eroa olevan.

    • Pekka Veli Pesonen, en osaa sanoa tuohon mitään, muuta kuin, että harkitse liittymistä oikeaan kirkkoon.

  4. Riitta, katollisessa kirkossa on kaikkia kummallisuuksia. Ja varsinkin uskonpuhdistusken aikana, mihin viitataan.

    Ruokanen kirjoittaa; ” Ihmisen minimaalisen pieni aloite saa aikaan sen, että Jumala ottaa ihmistä kohden suuren askeleen – aivan kuten Jumala on ihmistä suurempi, niin on myös hänen vastareaktionsa mahtavampi. Ihmisen osuus on vain 0.1% ja loput 99.9% Jumalan. Ihmisen oma vapaa ratkaisu on kuin kolikko peliautomaattiin: yksi pieni kolikko voit tuottaa suuren palkinnon, mutta ilman tuota kolikkoa ei tapahdu yhtään mitään. – Kaikki siis riippuu sinusta.

    Luther piti ajatusta ihmisen vapaasta ratkaisusta omavanhurskautena. Vaikka ihmisen osuus olisikin vain 0.1%, silti kaikki riippuu juuri tästä, ilman sitä ei tapahdu mitään. Luther kysyy: ”Jos kaikki riippuu näin vähästä, miksi tämä vähä saa kuitenkin koko palkinnon?” Toisekseen, ja vielä tärkeämpänä, Luther piti opetusta ihmisen vapaasta ratkaisusta epätotena, meidän kokemuksemme vastaisena. Ihminen on kyllä vapaa yhteiskunnallisessa elämässä, hän voi vapaasti solmia ihmissuhteita, tehdä eettisiä valintoja, käydä kauppaa, harjoittaa politiikkaa, harrastaa tieteitä ja taiteita jne.”

    Jos Ruokanen allekirjoittaa tämän opetuksen, hänelle Jumalasta tulee moraalihirviö. Lutherin opetus oli tietysti väärä, tämä onkin luterilaisuuden yksi suuri oja. Monergistinen Jumala kuva, jossa Jumala on sadisti.

  5. Sami, siitä olemme samaa mieltä, etteivät teot johda uskoon. Kristuksen ilmestyminen Paavalille Damaskoksen tiellä oli hänelle lain sivallus. Miksi vainoat minua Saul? Lain katuvaksi saattama Saul on niin kaukana armosta, että hän vain loitontuu siitä. Miten olisi Pietarille käynyt, ellei Kristus olisi katsonut häneen? Samoin kuin Juudaalle. Paavali oli tässä lain katumuksessa kolme päivää. Mikä hänet vapautti? Ei hänen tahtonsa teko tai suunta, vaan Jumalan anteeksiantamus. Tosin sanoen yksin Jumalan armo, jonka Ananis hänelle välitti sanoen: ”Veljeni Saul, Herra lähetti minut — Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit — että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä”. Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen. (Apt9) Kaste ja usko.

    Ja kohta Paavali saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika. Muutos on huomattava Jumalan tahdon ja armon takia. Näin ollen Paavalin vanhurskauttaminen seuraa tosin katumusta, mutta ei niin, että se olisi hänen katumisensa vaan armon aikaansaannos. Katumus, kuten sanotaan ei ole toisin sanoen vanhurskauttamisen vaikuttava syy (causa efficiens), vaan armo. Näin ollen me emme niinkään ylistä tuota valittua asetta apostoli Paavalia, vaan Jumalaa hänen suuresta armostaan ja rakkaudestaan meitä kaikkia kohtaan. Sanoohan Paavali itse. Kristuksen tulee kasvaa ja minun vähetä. Näin se on myös meidän kohdallamme. Kuten Paavalin kohdalla uskoa seurasi risti, niin samoin Jumala menettelee meidän kanssammme, jotka olemme yksin uskosta vanhurskaiksi tulleet.

    • Kosti, itse ajattelen niin, että hyvillä teoilla voi olla suuri vaikutus kuten pahoilla Jumalasta poispäin. Paavali kohtasi tuomarinsa, todella. Vanhurskauttamisesta ja anteeksiantamuksessa, ihmisen tahto on mukana, katumus kuuluu oleellisena osana anteeksi saamisen realisoitumiseen. Ihminen ei elä irrallaan jossakin keinotodellisuudessa, hän ei ole lasaruksen kaltainen kuollut tahdoton olento.

    • No jaa. Totean vaan senverran, että ei Saul ollut suinkaan tahdoton. Hänen tahtonsa oli suuntautunut koko voimalla kristittyjen vainoamiseen. Ei Paavalia voi siis tahdon puutteesta moittia. Mutta ellei Jumala olisi puttuunut peliin, hänelle olisi käynyt samoin kuin Juudaalle. Mutta kuten huomataan, laki teki tehtävänsä, ja herätti hänessä katumuksen ja uskon mutta ei niin, että se olisi hänen katumisensa vaan armon aikaansaannos. Senjälkeen hän julisti evankeliumia Kristuksesta hengen uudessa tilassa. Kuten Paavali itse toteaa: ”Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu”(Gal2:19).

  6. Olen samaa mieltä kuin Kosti. Tosin en ymmärrä miten Sami voi olla yhtäkkiä samaa mieltä kuin Kosti.
    Sami ikään kuin sanoo että katumus saa aikaan syntien anteeksiantamuksen. Näin se ei voi olla. Mutta eihän kukaan kiellä sitä, että syntinen katuu. Kyllä monet voivat katua, mutta eivät silti tule uskoon.

    Kuten Kosti kirjoittaa, Paavalinkin kohdalla käännös oli dramaattinen. Se on Jumalan kohtaamisen paikka. Jumala tekee kaiken, ihminen toiminnan kohde. Pyhä Henki saa aikaan syntisessä kaipausta ja vetämystä pyhyyteen Jumalan yhteyteen.

    • Tai siis eihän Kosti näin suoraan kirjoittanut, mutta ajatus on tuo. Täyskäännös. Entinen käsitys ja uskonelämä meni täysin uusiksi. Paavali olikin taistellut Kristusta vastaan, siis itse Jumalaa vastaan.

    • Riitta, kun omaksuu harhaoppeja sielun näkökyky heikkenee. En oikein ole innostunut Raamattuopiston tai viidennen herätysliikkeen armojärjestys aparaateista. Katumus on paljon laajempi kokonaisuus. Vanhat kirkot ovat tämän ymmärtäneet kutsuen katumusta mysteeriksi. Objektiivinen sovitus on olemassa ilman meidän katumusta, tämä on selviö teologiassa. Katumus realisoi tämän meidän elämään. Ei ole olemassa kristinuskoa ilman katumusta. Koko elämä on kristityn kohdalla katumusta ja Jumalan kuvan kirkastumista, jumalallistumista.

      Jumala ei todellakaan tee kaikkea, ainakaan siten kuin luterus sen ymmärtää. Se on humalaisen houreita lutherhan oli kaljan hyvä ystävä. Taisi kirjoittaa kännissä predestinaatio opin.

    • Täyskäännöksen tehnyt ei ole vielä liikkunut mihinkään. Näkökulma on muuttunut ja suunta on uusi, mutta matka on vasta alussa. Tämä näyttää unohtuvan joiltakin.

    • Kuten Riitta toteaa kysymyksessä oli täyskäännös. Paavali julisti melkein heti sitä, mitä Saul oli ennen vainonnut. Siis Kristusta. Hämmästyttävää on oikeastaan se, ettei Paavali paljon aikaillut mennessään synagoogiin ja julisti, että Jeesus on Jumalan Poika, oltuaan opetuslasten seurassa Damaskossa jonkun aikaa. Ortodoksinen kirkko käyttää katumuksesta sanaa mysteerio, mutta eihän se kansan kielellä tarkoita muuta kuin synnintunnustus tai rippi. Olen sitä mieltä, että rippituolit olisi voinut jättää jäljelle myös evlut-kirkossa. Kynnys ripittäytymiseen olisi siten ollut matalampi. Hieman ihmettelen tuota ort.kirkon käsitystä, että ”osallistuessaan katumuksen sakramenttiin ihmisen on tarkoitus saada aikaan itsessään mielenmuutos.” Paavalin mielenmuutos / katumus johtui kylläkin jostain muusta, kuin hänestä itsestään. Ottaen huomioon ihmisen perisynnin alaisen tilan, niin kaduttavaa meillä itsekullakin on joka päivä.

      En oikein tahdo ymmärtää Samin logiikkaa Lutherin suhteen. Onkohan Sami uskottavaa, että ”kaljan ystävä” kääntää koko historian kulun. Matka oli tosin Paavalilla alussa, mutta kun se jatkui, niin silloin toteutui myös Jumalan sana Paavalille. ”Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden.” (Apt9:16) Tuolle matkalle Paavali antoi Timoteukselle neuvon: ”Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä” (1Tim6:12). Kuitenkin uskon kilvoitus oli jäänyt joiltakin kesken, kun Paavali toteaa kirjeessään filippiläisille: ”Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana. Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina” (Fil3:17-18). Uskon kilvoitus ristin alla vaikuttaa olevan tässä Paavalin neuvo filippiläisille.

    • Samin ala-arvoiset kommentit Lutherista kertoo Samista jotain hyvin arveluttavaa.
      Oikeasta opista ei näytä olevan paljoakaan hyötyä, kun siinä on varaa nostaa itsensä niin korkealle, että voi pilkata muita.

    • Pekka Veli, olisiko minun pitänyt lainata Lutherin ala-arvoisia tekstejä vastustajistaan? Niitähän on runsaasti.

    • Kosti, kirjoittaa; ” Hieman ihmettelen tuota ort.kirkon käsitystä, että ”osallistuessaan katumuksen sakramenttiin ihmisen on tarkoitus saada aikaan itsessään mielenmuutos.” Paavalin mielenmuutos / katumus johtui kylläkin jostain muusta, kuin hänestä itsestään. Ottaen huomioon ihmisen perisynnin alaisen tilan, niin kaduttavaa meillä itsekullakin on joka päivä”.

      Paavali kirjoittaa; ” Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte”. ( Fil. 2:12)

      Kosti, ne jotka haluavat pelastua, myös toimivat sen saavuttamiseksi. Jumalallinen armo ei toimi ihmisessä väkivalloin ja vastustamattomasti, sillä ihmisellä on tietty osuus pelastuksen saavuttamisessa. Ihmisellä on vapaus tehdä yhteistyötä Jumalan armon kanssa uskon synnyttämillä hyvillä teoilla. Tästä seuraa se, että tarjoamasi absoluuttinen predestinaatio on mahdottomuus. Itse asiassa tämä mahdottomuus näkyy luterilaisuudessa siten, että ihmistä pidetään vastuullisena, sidotusta tahdosta huolimatta, Jlan. kutsun hylkäämisestä ( perisynnin alainen tila ymmärretään luterilaisuudessa siten, että ihminen on kuitenkin vastuussa Jumalan edessä).

  7. Paavali kirjoittaa, että hänen julistamansa evankeliumi ei ole ihmisten mielen mukaista. Gal. 1:11

    Tätä pitää todella syventyä miettimään. Kun se ei kerran ole ihmisten mielen mukaista, niin tästä seuraa tietysti että ihmisen on hyvin vaikeaa se käsittää ja ottaa vastaan. Evankeliumia ei voi opettaa toiselle, Gal. 1:12) vaan se saadaan Jumalalta ilmoituksena kuten Persoona ilmoittaa itsensä toiselle persoonalle. Siitä tulee ilmoitus ja vakuutus Jumalan sydämeltä ihmisen sydämelle. Sydän omistaa evankeliumin itselleen vakuutukseksi siitä, että Jumala rakastaa minua, hänen tahtonsa on pelastaa minut iankaikkiseen elämään ja hän on antanut Poikansa kärsiä ja kuolla ristillä puolestani ja siten maksanut koko hinnan siitä, että nyt saan olla hänen lapsensa ja olen Taivaan perillinen.

    Tämä on niin ihmeellinen asia, ettei tämä voi ihmiselle selvitä järjen päättelyillä ja logiisilla ajatuskuvioilla. Se ei vain ole mahdollista juuri siksi, että kyseessä on jumalallinen asia ja ilmoitus, joka on ulkopuolella meidän käsityskykymme ja joka lahjoitetaan meille yksin armosta.

Riitta Sistonen
Riitta Sistonen
Luterilainen kristitty