Hannu Juntunen: Onko olemassa tulkinnoista riippumaton kristinuskoksi nimitettävä todellisuus?

Tarkoitan termillä kristinusko tässä yhteydessä uskon opillista ja ajatuksellista sisältöä. Todellisuudessa kristinusko on tietysti oppia laajempi ilmiö, johon sisältyvät muun muassa uskon erilaiset ilmenemismuodot. Mutta onko kristinuskoa oppi- ja ajatuskokonaisuutena mahdollista kuvata ja varsinkaan rajata täsmällisesti? Onko tässä mielessä puheena oleva kristinusko sellaisenaan olemassa vai onko olemassa vain sen tulkintoja? Voidaanko erilaisten opillisten ja ajatuksellisten käsitysten kristinuskon mukaisuus määritellä teologisesti? – Käytän jatkossa teologian käsitettä tieteellisen teologian merkityksessä.

Teologian tieteellisyyden  ongelma

Ollakseen tiedettä myös teologiassa tulee esittää väitteitä, jotka ovat julkisia eli kenen tahansa riittävällä ymmärryksellä ja tiedoilla varustetun henkilön todennettavissa tai kumottavissa havainnoilla ja ymmärryksellä. Esimerkiksi lause ”Jumala on luonut taivaan ja maan” ei ole tieteellinen väite. Sen sijaan tieteellisesti on tutkittavissa, onko Raamatussa sanottu, että Jumala on luonut taivaan ja maan. Kyseisen katsomuksen sisältyminen Raamattuun on kenen tahansa havaittavissa ja ymmärrettävissä. Teologian tehtävänä on – kaikkein yleisimmin ilmaisten – tutkia, mitä kristinusko on. Tietenkään kaikki teologian tutkimusaiheet ja väitteet eivät suoraan kohdistu suureen kysymykseen kristinuskon mukaisuudesta, vaan selvittelevät monia yksittäisiä teemoja teologian alalta.

Tieteellisen työn luonteeseen kuuluu uusien hypoteesien luominen ja koetteleminen sekä uusien teorioiden rakentaminen. Myös teologiassa voidaan kehittää teorioita ja näkökulmia varsinkin kristinuskon tulkintaan. Tällaisen tulkinnan arvioiminen vaatii tietysti laajaa ja syvällistä perehtyneisyyttä kyseiseen aihepiiriin. Erilaiset kristinuskon tulkintaa koskevat pohdinnat ja teoriat voivat lähteä liikkeelle myös muiden tieteiden, esimerkiksi filosofian ja ihmistieteiden kysymyksenasetteluista ja teorioista. Filosofia eri muodoissaan on ollut teologian ainainen kylkiäinen.

Kristinuskon sisältöä selviteltäessä syntyy myös sellaista vakavaa ajatustyötä, joka ei ole tieteellisen tutkimuksen ehtojen mukaista. Esimerkiksi kysymys ”Miten minä löytäisin armollisen Jumalan?” tai vastaavat henkilökohtaisen uskonvakaumuksen suuret ja pienet kysymykset eivät ole tieteellisiä kysymyksiä, koska ne eivät ole julkisesti eli kenen tahansa todennettavissa.

Uskomme mukaan kristinusko on syntynyt ja se toimii Jumalan ilmoituksen tulkintaprosessina eli muun muassa dogmeina ja uskontunnustuksina sekä ihmisten opillisina käsityksinä. Tässä vaiheessa voidaan viitata kysymykseen, onko kristinuskon tulkinnan hengellinen oikeellisuus välttämättä syvimmältään yksilöiden ja ryhmien uskon asia, jolloin sen oikeellisuus jää tieteen ulkopuolelle. Tämä ei kuitenkaan merkitse, etteivätkö uskon havaittavasti ilmaistavat ajatussisällöt olisi myös tieteellisesti analysoitavissa. Teologia ei ole uskoa vaan uskon tutkimista ja sen sisällön hahmottamista. Kristinuskoa tulkitsevat käsitykset muuttuvat historiallisten tilanteiden myötä sekä maailmankuvan ja filosofisen ajattelun kehittymisen takia ja muistakin syistä. Näin ollen käsitys siitä, mitä kristinusko on, kehittyy prosessina.

Onko kuitenkin mahdollista tieteellisen pätevästi tietää, onko jokin käsitys kristinuskon mukainen vai siitä poikkeava? Tässä yhteydessä on olennaista viitata siihen, miten moniulotteinen on kristinuskon sisällön ymmärtäminen. Otan esille kaksi keskeistä asiakokonaisuutta, Raamatun ja dogmimuodostuksen.

Miten Raamattu on olemassa?

Jokainen Raamatun tulkinta tuo mukanaan kysymyksen, voidaanko tietää, onko juuri tämä tulkinta oikea eli kristinuskon mukainen. Onko Raamatun tulkinnan oikeellisuuden tietäminen mahdollista ja mitä tällä oikeellisuudella tarkoitetaan?

Mitkä tekstit ymmärretään kanonisiksi eli Raamattuun sisältyviksi? Kirkkokunnat ovat eri mieltä tästä kysymyksestä. Monia toisistaan eroavia kirjakokoelmia voidaan nimittää Raamatuksi. Tiedämme myös, että Uutena testamenttina tuntemamme tekstikokoelma on syntynyt varhaiskirkon päätöksenä muutamia vuosisatoja kestäneiden selvittelyiden ja valikoinnin tuloksena. Yhtään alkuperäistä Raamatun tekstiä ei ole säilynyt, on vain kopioita. Lisäksi eri tekstien käsikirjoituksissa on lukuisia (tai lähes lukemattomia) toisistaan poikkeavia eroavaisuuksia.

UT:ssa itsessään on laaja valikoima erilaisia Vanhan testamentin tiettyjen kohtien tulkintoja. Näissä tulkinnoissa on – siis jo UT:ssa – selvästi nähtävissä tulkintojen ohjautuminen kulloisenkin ongelman tai tilanteen mukaan. Tämä sama piirre on tyypillinen Raamatun tulkinnalle nykyisinkin.

Tulkinta elää ja kehittyy ajan mukana. Raamatun tekstit eivät tieteelliseltä kannalta ole teksteinä Jumalan sanaa, vaan ihmisten kertomuksia Jumalan kokemisesta eli tiettyjä tulkintoja. Uskomme mukaan Jumalan ilmoitus voidaan ymmärtää jumalallisen sanoman ilmestymisenä ihmisen tajunnan tasolla.

Keskeiset dogmit ja niiden teologinen tarkistaminen

Kristillisen kirkon keskeisiä dogmeja ei ole valmiiksi määriteltyinä UT:ssa, vaan niiden muotoileminen vaati n. 300 vuoden aikana laajat selvittelyt, ankarat kiistat, jopa harhaoppisina pidettyjen maastakarkoitukset. Keskeiset dogmit koskevat Jumalan kolminaisuutta ja Kristuksen jumalallista ja inhimillistä luontoa. Dogmien vahvistamisella määriteltiin tuon ajan käsitteistöä käyttäen (muita käsitteitä ei ollut), mitä kristinusko on ja mitä se ei ole. Tällainen dogmien eli kristinuskon opillisen perustan määritteleminen ja rajaaminen oli omana aikanaan välttämätöntä. Tämän toteaminen ei voi merkitä sitä, että dogmien sisältö olisi ollut kiistaton silloin, eikä se ole ollut sitä myöhemminkään.

Viime vuosisadan suuri suomalainen dogmaatikko Osmo Tiililä korostaa teoksessaan Johdatus teologiaan (1968, s. 55–56): ”Ns. dogmit l. täsmälliset opin­kappaleet eivät siis ole, kuten usein harhauttavasti otaksutaan, teologisen tutkimuksen itsestään selvä lähtökohta, vaan alitui­sesti yhä uutta teologista tarkistusta vaativia kirkollisen opin tiivistelmiä.” [kurs. O.T.]

Tiililän sitaatin johdatuksella päädytään syvälliseen ongelmaan: mitkä ovat varhaiskirkon dogmien oikeellisuuden perimmäiset kriteerit? Ovatko sellaiset löydettävissä? Millä tavalla ja missä määrin klassiset dogmit perustuvat Raamatun teksteihin? Voidaanko selvittää teologisesti eli tieteellis-älyllisesti kysymys, edustavatko dogmit oikeaa käsitystä kristillisen uskon perusteista? Vai ovatko ne olemukseltaan uskonlauseita sillä tavalla, että varhaiskirkon valtavan työskentelyn oikeellisuutta eli kristinuskon mukaisuutta koskeva jättiläismäinen kysymys jää syvimmältään uskonvakaumuksen asiaksi?

Dogmien kriittisen tarkastelun yhtenä erityiskysymyksenä on sen selvittäminen, mikä on antiikin filosofian ja käsitteistön vaikutus dogmien muodostamiseen. Miten otetaan huomioon opin myöhemmän kehityksen rinnalla tapahtuneet, esimerkiksi reformaation aikaiset, yhteiskunnalliset ilmiöt ja murrokset?

Klassisten dogmien lisäksi on aikojen varrella esitetty kristinuskon keskeisistä asioista teologisia teorioita, joita ei ole hyväksytty virallisiksi dogmeiksi, mutta joita kehitellään jatkuvasti. Tällaisia ovat ennen kaikkea erilaiset yritykset sovituksen käsittämiseksi. Mitä sovitus lopultakin tarkoittaa kristinuskon mukaan? Voidaanko teologisesti eli tieteellisesti arvioida erilaisia teorioita Golgatan tapahtuman tulkinnasta?

”Metateologinen” kysymys

Palaan alussa esittämääni kysymykseen kristinuskon olemassaolosta. Joka tapauksessa kristinuskon opillisen sisällön ilmaiseminen ja siitä päättäminen on tapahtunut ja tapahtuu kirkon eli tiettyjen ihmisten toimesta ja päätöksinä. Onko olemassa tulkinnoista riippumaton kristinuskoksi nimitettävä todellisuus, johon erilaisia tulkintoja voidaan verrata ja jonka autenttinen sisältö on näiden tulkintojen oikeellisuuden eli kristinuskon mukaisuuden mitta? Tämä tulkintojen oikeellisuuden ”mittaaminen” voitaisiin ehkä kuvitella toimitettavaksi tieteellisesti eli todennettavina väitteinä ja tieteellisesti perusteltavina teorioina. Voiko joku tavoittaa tämän ”autenttisen kristinuskon”?

Vai onko olemassa vain erilaisia kristinuskon sisällön tulkintoja? Ei siis olisi olemassa kristinusko-nimistä todellisuutta tulkinnoista riippumatta, niiden takana tai yläpuolella. Kristinuskon opillinen kokonaisuus olisi siis olemassa vain tulkinnoissaan, ei jossakin niiden ulkopuolisessa avaruudessa. Jos näin olisi, onko mielekkäästi ajateltavissa näiden tulkintojen oikeellisuuden eli kristinuskon mukaisuuden kiistatonta kriteeriä? Vai onko tyydyttävä vain vertaamaan tulkintojen A, B, C…jne paikkansapitävyyttä ja paremmuutta keskenään? Tieteellisesti tutkittavissa olisivat erilaiset tulkintatraditiot sekä niiden sisältö ja teologiset perusteet, muttei olisi olemassa tulkintojen oikeellisuuden tieteellisesti todennettavaa mittaria.

Selvää on, että tätä ”metateologista” kysymystä pohdittaessa joudutaan kysymään Raamatun tulkinnan oikeellisuuden kriteeriä. Pelkkä hokema ”raamatullisuudesta” ei riitä. Usko Raamatun ilmoitusluonteeseen ei millään tavoin poista sen tulkitsemisen välttämättömyyttä. Mutta entä Tunnustuskirjojen mukaiset luterilaisen Raamattu-periaatteen taustaperustelut eli opilta ja opetukselta vaadittavat ”profeetallisuus ja apostolisuus” (Yksimielisyyden ohje, Tiivistelmä, Johdantoluku, kohta 1)? Mitä ne tarkoittavat ja millä ne mitataan? Kuka niistä päättää?

Joka tapauksessa joudutaan toteamaan, että kristikunnan eri instansseissa on päätetty, että tämä tai tuo kristinuskon tulkinta on mahdollisesti eniten oikea. Ehkä oikeita tulkintoja voi olla useampia. Kolminaisuusoppi ja Kristuksen kaksiluonto-oppi on päätetty tietyissä konsiileissa, jopa äänestämällä, samoin esimerkiksi luterilaisten tunnustuskirjojen kokoelma. Erilaisin päätöksin ja valmisteluin ovat syntyneet myös muut opilliset kannanotot eli kristinuskon tulkinnat. Ovatko ne oikeita?

Kristinuskon objektiivinen ”kiintopiste”

Mutta onko mahdollista olettaa kristinuskon objektiivinen, ihmisistä ja tulkinnoista riippumaton  eli ”yli-ihmisellinen” kiintopiste, vaikka tunnustamme tosiasiaksi kristinuskon erilaisten tulkintojen olemassaolon? Voisiko kristinuskon objektiivinen kiintopiste olla Raamattu tekstikokoelmana? Edellä on viitattu Raamatun rakenteelliseen ja sisällölliseen moniselitteisyyteen. Raamattu ilmaisee, miten ihmiset ovat kokeneet Jumalan puhuttelun. Raamattu voidaan toki uskoa samalla sekä jumalallisena että inhimillisenä.

Voisiko kiintopisteenä olla kristillinen kirkko? Tiedämme liiankin hyvin, miten hajanainen kristikunnan organisaatio on kaikessa inhimillisyydessään. Myöskään kirkko ei mielekkäästi voi olla kristinuskon objektiivisena kiintopisteenä, vaikka se onkin olennainen osa kristinuskon ilmenemistä. Joka tapauksessa myös kirkko voidaan uskoa samalla sekä jumalallisena että inhimillisenä todellisuutena.

Lopuksi käytän tieto-käsitettä siten, että tieto ja usko samaistuvat. [1] Tämä samaistaminen voi tietysti mennä tieteellisen teologian ulkopuolelle. Jumalasta ei voida esittää mitään ihmisen väitettä totuusvaatimuksin, todennettavaa hypoteesia, kattavaa teoriaa tai adekvaattia oppia tietona Jumalasta. Tällainen adekvaatti tieto Jumalasta on vain Kristus. Khalkedonin dogmin mukaan Kristus on uskomme korkein paradoksi, samalla tosi Jumala ja tosi ihminen. Tällä perusteella on mahdollista sanoa, että itse Kristus uskon kohteena on kristinuskon objektiivinen kiintopiste kaikkien tulkintojen yläpuolella ja niistä riippumattomana. Hänen ihmisyydessään saamme kosketuksen hänen jumalallisuuteensa. Tämä ei merkitse, etteikö Kristusta ja hänen merkitystään voisi ja pitäisi tulkita. Kukaan meistä ei tunne häntä täydellisesti, joten tulkinnan välttämättömyydestä emme pääse.

[1] Tiedon ja uskon suhteen lähempi tarkastelu ei tässä yhteydessä ole mahdollista. Yksi tapa lähestyä tätä vuosituhantista ongelmaa on todeta, että perinteiset totuusteoriat jättävät tiedon varmuuden ainakin osittain avoimeksi. Lopulta päädytään toteamaan, että varminta tiedon kokemista todeksi on evidenssin elämys, jota voidaan nimittää myös uskoksi sanan laajassa merkityksessä. Lähestyvätkö tieto ja usko toisiaan?

Hannu Juntunen

TT, OTT, FM, dos., prof.

35 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tiede pyrkii löytämään totuuden. Siihen se ei koskaan kykene. Tiede kykenee vain totuuden etsimiseen. Jos tiede löytäisi sittenkin totuuden, niin tiede lakkaisi olemasta tiedettä. Sillä kun totuus löytyy, niin kaikki kysymykset katoavat. Silloin ei enää jää mitään tutkimista. Totuuden voi löytää kyllä kirkon uskon ytimessä. Sieelä se on kätkössä, niitä varten, jotka haluavat sen löytää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Professori Juntunen tekee hyvän yhteenvedon kristinuskon ymmärtämisen vaikeuksista. Lopulta hän päätyy siihen ,että ainoa adekvaatti tieto Jumalasta on Kristus. Ehkä niin, mutta eikö juuri tästä ala kaikki ne suuret vaikeudet joista teologioiden moninaisuus todistaa?

    Käytännön tasolla, siis ihmisten uskon tasolla, Kristus kysymys on yksinkertainen . Uskovainen on henkilö jolla on henkilökohtainen Kristus-kokemus . Näitä kokemusmuotoja on monenlaisia. Mutta yhteistä niille on suhteen syntyminen siihen Kristus-hahmoon jonka he ovat kokeneet . Sellainen kokemus syntyy, kun asianomainen elää jossakin kristillisessä kulttuurissa , sellaisesssa jossa hän kuulee Kristuskokemuksista ja ajatuksia hänestä. Yhteisöjen jäsenenä hän sisäistää kollektiivisen kuvan Kristuksesta joka puolestaan initioi ja muokkaa hänen omaa kuvaansa hänestä. Tämä oli se alkuperäinen Kristus-uskon syntymisen muoto ennen kuin Raamattu tuli mahdolliseksi jokamiehelle.

    Viimeisen viidensadan vuoden kuluessa ,mahdollisuus lukea Raamattua ja sen ympärille syntynyttä kirjallisuutta ,on tullut rinnakkaislähteeksi uskonkokemuksen muokkaajana . Dogmiajattelu on enemmän ja enemmän jäänyt akateemiseksi erityisalaksi . “Kysyntä” on sekularismin seurauksena eksistentiaalisen kyselyn ja kokemuksen suuntaan. Tällöin Kristus- uskoa on vaikea selittää ratkaisuna elämän ongelmiin.

    Onko tosiaankin niin ,että ainoa adekvaatti tieto Jumalasta on Kristus? Eikö olekkaan yleistä ilmoitusta jumalasta. Oliko Paavali väärässä? Onko uskon kokemuksen ainoa tosi muoto kokemus Kristuksesta? Eikö uskon-kokemus heijasta jotakin Jumlasta?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Ei suinkaan. Raamatun tutkimisen lähtökohtana on vain pidettävä Kristus ja hänen evankeliuminsa. Kristuksen työ puolestamme on koko Raamatun avain. Samoin myös teologian avain. ilman tätä avainta pysyy teologia ja Raamattu lukittuna. Molempia kuitenkin luetaan, mutta niiden oikea tulkitsemien ei onnistu ilma oikeaa avainta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pentti S. Varis sanoo:

    Uskovaksi tulemista, siis Raamatun keskeisen sanoman omaksumista kuvaa mielestäni parhaiten termi ‘metanoia’, jonka yksi valaiseva merkitys voisi mielestäni olla ‘uudestisyntyminen’.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Metanoia_(theology)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    “Metanoia” hyvä kuvaus siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun Jumalan Sana ns. alkaa toimimaan ihmisen sydämessä. “Metanoia” taas jountuu Hebreasta, jossa samaa tarkoittava “Kääntyminen” pitää sisällää ajatuksen: “Ihminen havahtuu siihen, että hän kulkee poispäin Jumalasta.”

    Eikö tuossa juuri ole kuvattu ihmisen herääminen tunnustamaan, että on kulkenut ja kulkemassa väärään suuntaan. Tai kuten “syntiä” kuvataan “Harhaan osumisena” tai “eksyksissä olemisena”

    Tästä taas päästään, siihen, että ihminen kulkee luonnostaan omilla teillään, eikä Jumalan Tiellä. Kääntyminen siis tapahtuu Jumalan Sanan julistuksen kautta.

    Tiede on vielä kaukana siitä todellisuuden ymmärtämisestä, mistä usko puhuu ja elää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Blogisti: “Mutta onko mahdollista olettaa kristinuskon objektiivinen, ihmisistä ja tulkinnoista riippumaton eli ”yli-ihmisellinen” kiintopiste, vaikka tunnustamme tosiasiaksi kristinuskon erilaisten tulkintojen olemassaolon?”

    Ilmestyksen saanut apostoli toteaa, että kuten KAIKKI kuolivat Aadamissa, niin KAIKKI tehdään eläviksi Kristuksessa. Se on päämäärä, johon ihminen ei voi vaikuttaa. Mikä siis on ihmisen osuus pelastushistoriallisessa prosessissa, kun Jumala rakentaa uuden maailman eikä ihminen? Pitäisikö uskaltaa kysyä samoja kysymyksiä kuin blogisti, jotta voisi saada vastauksia siihen, mikä on kristillisyyden idea. Kadotus- ja helvettioppi perustuu vuosisataiseen tulkintaan, joka on antanut kristillisyydelle tehtävän ja olemassaolon oikeutuksen, mutta kun tämä oppisuunta ei vastaa Raamatun ilmoitusta. Ikuisesta kadotuksesta pidetään kiinni, vaikka se ei mitenkään voi pitää paikkaansa. Miten löytää identiteetti ikuisen kadotuksen ulkopuolelta, mikä on tärkeää mission löytämisen kannalta?

    Vanha liitto tehtiin ihmisten ja Jumalan kesken. Uusi liitto Pojan ja Isän välillä. Ihminen ei siis pääse pilaamaan uutta liittoa, kuten teki vanhan liiton kanssa. Tämä tieto auttaa pääsemään lepoon omasta tuskaisesta yrittämisestä, koska uusi liitto ei sisällä vaatimuksia, jotka ihmisen pitää täyttää. Vanha liitto toimi päinvastoin, sillä se oli täynnä erilaisia käskyjä, joita ihminen ei voinut pitää.

    Niin juutalaisuuden kuin kristillisyyden ja koko ihmiskunnan toivo lepää apostolin sanoissa: “Sillä Jumala on sulkenut KAIKKI tottelemattomuuteen, että hän KAIKKIA armahtaisi.”

    Siinä on minun kiintopisteeni, ja toivoni.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Tapio Tuomaal miksi Jeesus julisti parannusta eli kutsui ihmisiä seuraamaan itseään?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Ilman kutsuja emme tietäisi mitään Jeesuksesta ja toivosta. Vaikka juutalaisuus kaatui samalla tavalla kuin Aadam, se välitti eteenpäin pyhät kirjoitukset. Sama koskee kristillisyyttä. Mielestäni kirkko onnistui kanonisoidessaan Ut:n tekstit loistavasti. Ulkopuolelle jääneet apokryfiset kirjoitukset ovat selkeästi samaa luokkaa kuin esim. lestadiolaisen profeetan Juhani Raattamaan kirjeet, joissa koetetaan matkia apostolien tyyliä. Tulos on kökkö, lapsellinen.

      “että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;”

      ” Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.”

      Joilla on toivo, eivät murehdi samalla tavalla läheistensä ja ystäviensä poismenoa kuin ilman Jumalaa olevat. Toiseksi Raamatun pelastusoppi on perhekunta, talo, keskeinen eikä suinkaan yksilökeskeinen, kuten kristikunnan enemmistö näkee. Jumala pitää perheet yhdessä pelastuksen päivänä eikä hajota niitä, kuten kristikunnan egoistinen pelastusoppi väittää.

      Seurakunnalla, mikä se sitten onkaan muodoltaan, on tärkeä tehtävä ennen Jeesuksen paluuta. Ehkä Jeesus ei tullut siksi takaisin apostolien aikana, että alkukirkko epäonnistui. Nyt on toinen tie, mutta sen näkeminen on yhtä vaikeaa kuin juutalaisten oli nähdä Jeesus siksi, minkä kirjoitukset olivat luvanneet tulevaksi. Ilmestyskirjaa lainatakseni pyhät voitetaan, mutta taivaallinen todistus vakuuttaa pyhien voittaneen. Näin se on tietyllä tavalla edelleen, että osa ihmisistä näkee Jeesuksen hävinneen, kun hän ei astunut alas ristiltä ja todistanut olevansa Jumala. Tässä on suuri salaisuus ja se liittyy Jumalan voimaan, joka voi kirkastua vain ristin kautta ja ristillä. Jeesuksen valitsemat maistavat samasta maljasta kuin heidän Herransa.

      Jumala on tehnyt oman osansa. Nyt, tai jossain kaukaisessa tulevaisuudessa, on ihmisten vuoro Kristuksessa tehdä oma osansa.

      Koska kristityllä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan, niin ne voimat, joita vastaan on taistelu, tekevät kaikkensa, jotta se tehtävä, joka on jäänyt ihmiselle, ei toteutuisi. Seurakunnan pitäisi löytää missionsa. Ja se löytää sen, vaikka maailmasta katsoen näyttää, ettei Jumalalla ole lankoja käsissään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Tapio Tuomaala en ota oikein selvää kirjoituksistasi, toisaalla tuot esille että KAIKKI pelastuvat, nyt sitten että perhekunnittain, mikä on siis ajatuksesi, entä mikä on seurakunnan “missio”, mitä sen tulee tehdä ja miksi?

      Kuinka tuo perhekunta ajatus olisi tosi, en vaan löydä sille Raamatullisia perusteita?

      Paavali kysyy:

      1. Kor. 7:16 Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Reino Suni: ” Tiede on löytänyt totuuksia paljonkin ja kehittyy koko ajan eteenpäin. esim, Lääketiede. Uskon utopiat ovat asia erikseen.”

    Kysyin kerran eräältä tiedenaiselta sitä, montako % tiedetään solun rakenteesta? Hän vastasi, että noin 7 %. Jos saamme uutta tietoa, niin se % määrä voi pienentyä.

    Joten tiede ei ole vielä lähelläkään sitä, että voisi kertoa meille millainen on solun rakenne. Jokainen solumme on aivan käsittämättömän ihmeellinen. Siihen aikaan kun koulussa luin solun rakenteesta, niin solussa oli silloin vain kaksi osaa : lima ja tuma. Joten onhan tiede tietenkin löytänyt paljon, mutta paljon enemmän on vielä löytämättä. Tiedemaailman tutkijat suhtautuu tuloksiinsa paljon nöyremmin, kuin me tavalliset pulliaiset. Tutkittavaa riittää loputtomiin. Aina uuden tieteellisen totuuden takaa löytyy lisää tutkimattomia totuuksia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Mitä pienemmäksi asiat halkoo, sitä suuremmat asiat rupeaa aukeamaan. Odotan sitä päivää, kun tiede joutuu hylkäämään evoluutio opin virheellisenä hypoteesina.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ”Joka tapauksessa kristinuskon opillisen sisällön ilmaiseminen ja siitä päättäminen on tapahtunut ja tapahtuu kirkon eli tiettyjen ihmisten toimesta ja päätöksinä.” Hyvin sanottu! Joitakin tämän seikan myöntäminen tosin tuntuu ahdistavan. Liian inhimillistä. Kristinuskon ytimessä on Jumalan luomistyö ja sitten syntyminen Jeesuksessa Kristuksessa tähän luomaansa maailmaan ihmiseksi. Ja juuri tämä tuntuu olevan vaikea myöntää. Kiitos kirjoituksesta!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      ”Joka tapauksessa kristinuskon opillisen sisällön ilmaiseminen ja siitä päättäminen on tapahtunut ja tapahtuu kirkon eli tiettyjen ihmisten toimesta ja päätöksinä.”

      Lause on kuin kopio katolisen kirkon katekismuksesta, jonka mukaan ainoastaan paavilla ja piispoilla on valta päättää kristinuskon opillisesta sisällöstä. Tätä valtaa ei ole luterilaisuudella eikä missään katolisuuden ulkopuolella. The Kirkon yhteydestä eronneet veljet ovat myös pelastuksen ulkopuolella. Luther teki sellaista, mihin hänellä katolisen kirkon ikkunasta katsoen ei ollut oikeutta. Sen mitä kutsutaan kristillisyydeksi, sen antama todistus on täynnä ristiritoja. Miten pitää valita, jos tahtoo pelastua kirkko-oppien mukaan? No, Teinonen ja monet muut valitsivat katolisen kirkon.

      Historian todistus katolisesta kirkosta, jonka teologia on luterilaisuuden perusta, kertoo hedelmästä, joka on täysin mätä. Puun tunnistaa hedelmästä.

      Apostolit varoittivat laittomuuden salaisuudesta, joka oli vaikuttamassa jo heidän aikanaan. Se ei voi olla mikään muu kuin katolinen kirkko. Katolisen kirkon pappien pedofilia näyttää, miten laittomuus toimii käytännössä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Ismo Malinen:””Hedelmistä puu tunnetaan. Kristinusko tuottaa Kristillisiä hedelmiä. Tulkinnat ovat monesti tuottaneet myös tuhoa, valtapeliä ja uskonnollisuutta ynm. vastaavaa inhimillistä puoskarointia. Ne eivät ole autenttisesta Kristinuskosta lähtöisin vaan vääristä tulkinnoista.””

    Kuinka on niiden laita, jotka ovat tulkinneet ja tuottaneet tuhoa, valtapeliä ja uskonnollisuuta, ovatko he olleet tai ovatko he nyt todellisia uudestisyntyneitä eli Jeesuksen seuraajia?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Se on tullut jo moneen kertaan selväksi, etteivät sinun mielestäsi ole, Ari Pasanen. Sinulle kelpaa vain virheettömyys. Onneksi Vapahtajallemme kelpaavat viallisetkin. Saamme pukeutua Hänen vanhurskauteensa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Martti Pentti oikeassa olet että Jumalalle käy kaikki eli ei ole niin suurta syntistä etteikö Hän armahtaisi kun tämä tekee parannuksen ja uskoo evankeliumin eli ottaa Jeesuksen Sanat vastaan.

      Se että voiko suuret /pienet syntiset olla Jumalan lapsia ilman parannusta, niin eivät voi, ei ole mitään oikotietä (lue kaste) vaan Jeesus on ainoa Tie.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    VERKKOESSEE Kirjoituksia teologiasta, historiasta, tulevaisuudesta ja yhteiskunnasta.