Hän säät ja ilmat sää-ää-tää…

Vai säätääkö? Onko ihmisellä itsellään myös osuutta asiaan? Joku uskoo että on, joku toinen ei, vaikka tutkijat sanoisivat mitä.

Sää puhututtaa nyt kovasti. Olen havainnut sen useissa somekeskusteluissa. Oman entisen uskonyhteisön edustajat ovat myös osallistuneet niihin. Heidän näkemyksensä ovat tuttua huttua itselleni ja olenpa löytänyt heidän ajattelustaan myös itseäni. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

Kasvoin siis kulttuurissa, jossa ympäristöasiat eivät olleet mitenkään tärkeä asia. Myöskään maapallon ylikansoittumista vähäteltiin, sille jopa naureskeltiin. Äkikseltään en muista mitään sellaisia keskusteluita tai ohjeistuksia kuulleeni yhteisössäni, joissa oltaisiin oltu huolissaan maapallon tilasta ekologisessa mielessä. Voi olla myös muistissani vika, mutta en vaan muista.

Jossakin vaiheessa lapsirumbaani, kuitenkin  itse yritin välttää ympäristön saastuttamista pienehköillä valinnoillani ja teoillani. Ostin esimerkiksi kestovaippoja. Jonkun aikaa niitä käytettyäni, kun huomasin työmääräni kasvaneen rajusti niiden myötä, luovuin niistä. Ajattelin jotenkin niin, että urani on ilman ympäristöhuoliakin ihan ylihaasteellinen. En jaksanut edes lajitella roskiani, kunnes pätevä ja viisas tyttäreni tiukasti ohjeisti tekemään niin, kiitos hänelle!

Mutta se, miksi minun ei tarvinnut olla uskovaisena ihmisenä huolissani maapallon tilasta, johtui siitä, että kaikki on Jumalan kädessä ja että tuleehan se maailmanloppu muutenkin jossakin vaiheessa, niin ei todellakaan syytä huoleen. Voi olla kuin Ellun kana elämän pellolla huoletonna tulevaisuudesta tai tulevien sukupolvien elämästä, joka tapauksessa Jumala pitää lapsistaan huolen ja se on se tärkein tieto.

Ja jos maapallon ylikansoitusta mietti, niin sai senkin heittää huitsin nevadaan tutkijoiden pähkäiltäväksi ja epäuskoisten epäuskosta johtuvaksi peloksi, uskovainen ei lähtisi ehkäisemään minkään asian takia, koska se olisi Jumalan luomistyöhön puuttumista ja paljon pahempi asia kuin maapallon ylikansoittuminen.

Joku tiedemies on ennustanut maailmanloppua, koska nykymenolla sellainen olisi mahdollista ihan tieteen nimissäkin. Eräässä somekeskustelussa joku naureskeli sille, että jos tiedemies esittää tuollaisen huolen, siihen suhtaudutaan ihan eri tavalla jos joku uskonnollinen ihminen ennustaa maailmanloppua. Eli tiedemiehen huoli otettaisiin tuon naureskelijan mielestä helpommin todeksi kuin uskonnollisen ihmisen ennustus. Noh ja noh.

Eri uskonnoissa on ennustettu maailmanloppua läpi koko maailmanhistorian ja syiksi on esitetty muun muassa ihmisen pahuutta ja syntisyyttä. Noh, vielä ei ole ihminen ollut niin paha sitten kuitenkaan, kun maailmanloppua ei ole vain tullut. Itse sain kuulla näitä maailmanloppuennusteita läpi lapsuuteni ja nuoruuteni rauhanyhdistyksen seuroissa. Joka ilta varmaan nukkumaan mennessäni mietin, näenkö seuraavaa aamua. Ja tietty pelotti milloin sitä tulta ja tulikiveä alkaa sitten satamaan ja joidenkin kohdalla alkaa ikuinen tulimeri ja uskovaiset temmataan valkopukuisten joukkiona taivaaniloon riemuitsemaan. Äidilläni oli myös tapana sanoa huomisen asioita suunniteltaessa: ”eihän sitä tiedä, eletäänkökkään me huomenna”.

Uskovaisen huoli oli vl-yhteisössä oloni aikoihin aina etupäässä se, pysyykö itse kukin uskomassa vai ei, muusta ei ollut niin väliä. Muihin asioihin sai suhtautua pyhällä huolettomuudella. Sai rakentaa suuria omakotitaloja ja täyttää sen miljoonilla tavaroilla. Sai myös pysyä aallonharjalla trendituotteiden ja parhaiden testitulosten kanssa eri vermeiden kanssa. Jos viime vuonna olikin tavalliset laskettelusukset IN, tänä vuonna ne voitiin roudata kaadikselle ja ostaa tilalle tiimalasisukset.

Noh, tietty ympäristöasioista sai välittää tietyissä rajoissa, mutta jos aloit puhua hiilijalanjäljestä, saattoi joutua hoitokokoukseen, kuten yhdelle tuttavalleni kävi. Tai siis hiilijalanjälkihuoli oli yksi kohta syytekirjelmässä. Mutta tämä varmaan harvinaisempi tapaus vl-liikkeessä. Tai mene ja tiedä. Jos joku tietää asiasta enempi, vastaavatko käsitykseni ympäristöasioihin suhtautumisesta nykyisten vl-ihmisten käsityksiä, voitko tulla kertomaan, minua kiinnostaa.

Ainakin muutamassa somekeskustelussa havaitsin sitä samaa ajattelua, mitä itsellänikin on ollut, eli pyhää huolettomuutta ja jopa ylimielisyyttä ympäristöasioita ja niistä vakavasti vastuun ottavia ihmisiä kohtaan. Olen päässyt siitä vähän irti ja alkanut ajatella vastuullisemmin maapallon asioista, mutta vielä on parantamisen varaa paljonkin. Opitusta on vaan niin vaikea päästä irti.

  1. Mainio animaatio ”Väkiluvun huima kehitys viimeisen 100 000 vuoden aikana (video)” löytyy Tiedetuubin sivuilta: http://www.tiedetuubi.fi/videot/vakiluvun-huima-kehitys-viimeisen-100-000-vuoden-aikana-video

    Tiedetuubi on muutenkin suositeltava vaihtoehto niille, jotka uskovat elävänsä totuuden jälkeistä aikaa. Tieto on kaikkien saatavilla, mutta sen vieroksumisesta on tullut hyve.

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.