Haloo, mikä ihmeen eropiikki?

Eroakirkosta.fi teki sen taas! Lähetti medialle tiedotteen ja – läpi meni:

”Helsingin piispa Irja Askola siunasi homoparin lähetystyöhön sunnuntaina 9.6.2013. Sunnuntaina ja sen jälkeen Eroakirkosta.fi-palvelun eromäärät ovat olleet kaksinkertaisia normaaliin verrattuna. Normaalisti tähän aikaan kesäkuussa eroaa noin 50 henkilöä päivässä. Sunnuntaina kirkosta erosi 112 kirkon jäsentä ja eilen 99.”

Uutinen on jo nostettu esimerkiksi Kalevan verkkosivulle ykkösuutiseksi.

Kyllä.

Yksi verrattuna kolmeen on piikki, ainakin periaatteessa.

Yksi verrattuna kahteenkin on piikki. 50 verrattuna sataan on piikki.

Pikkupiikkejä kirkon suuntaan tulee aina kun keskustelua käydään. Isompikin piikki on tullut ja saattaa sellaisia olla edessäkin. Saattaa myös olla, ettei niitä tule.

Ettei vain Eroakirkosta.fi piikittelisi kirkon suuntaan

  1. Eroakirkosta.fi on kuitenkin Tampereen vapaa-ajattelijoiden perustama, vaikka tätä asiaa pyritäänkin peittelemään.
    (Matti Hernesaho)

    Eroakirkosta.fi:n tyyppinen palvelu tuntuisi sopivan erityisen hyvin Vapaa-ajattelijoiden ajattelutapaan, joten mitäs ihmeellistä tuossa on?

    Olisiko sinulla esittää todisteita tuosta peittelystä? Kirjoituksestasi saa käsityksen, että teit merkittävänkin paljastuksen, kun toit tuon yhteyden esille. Kuitenkin palvelun vaiheet on esim. netissä dokumentoitu varsin avoimesti, eikä tietoa ole vaikeaa saada.

    On mielestäni irvokasta, että puhutaan mistään yhdenvertaisuudesta ja uskonnonvapaudesta samalla kun sama taho markkinoi kirkosta eroamista ja pyrkii käyttämään mediaa ja massakäyttäytymistä sen välineenä.

    Mitä irvokasta on siinä, että laillinen yhdistys toimii tavoitteidensa mukaisesti?

  2. Matti, kirjoitit:
    ”…vaikka tätä asiaa pyritäänkin peittelemään.” Tällä viittasit siihen, että vapaa-ajattelijoiden ja Eroakirkosta.fi:n yhteyttä jotenkin pyrittäisiin salaamaan. Siis, kun sinä tuon yhteyden tiesit, arvelin että mielestäsi teit paljastuksen.

    Kirjoitin Google-hakuun:
    ”eroakirkosta.fi vapaa-ajattelijat”
    Tuloksena ensimmäisten joukossa tämä:

    http://goo.gl/W4WJq

    Väittäisin, että peittelystä ei ole näyttöä.

  3. Kun tutkimustulos on tämä, kenelläkään ei ole lupa kokea omalla kohdallaan toisin.

    En tunnista tästä väitteestä mitään tiedemaailmaan kuuluvaa. Enemmänkin tuon tyyppinen ajattelu heijastaa uskonnollista auktoriteettipelkoa. Tieteessä olet aina vapaa kyseenalaistamaan minkä hyvänsä tuloksen, teorian tai väittämän. Vaikka sen E=MC2 -lauseen. Sinun tehtäväsi on ainoastaan todistaa, että väitteesi pitää paikkansa/selittää asian paremmin kuin muut.

toimitus Kotimaa
toimitus Kotimaa
Blogissa katsellaan ohitsekiitävää maailmaa yksityiskohtien ja yleistyksien kautta. Erityisesti kirkon ja uskontojen asiat ovat luupin alla. Yhteiskuntaa unohtamatta.