Haloo, mikä ihmeen eropiikki?

Eroakirkosta.fi teki sen taas! Lähetti medialle tiedotteen ja – läpi meni:

”Helsingin piispa Irja Askola siunasi homoparin lähetystyöhön sunnuntaina 9.6.2013. Sunnuntaina ja sen jälkeen Eroakirkosta.fi-palvelun eromäärät ovat olleet kaksinkertaisia normaaliin verrattuna. Normaalisti tähän aikaan kesäkuussa eroaa noin 50 henkilöä päivässä. Sunnuntaina kirkosta erosi 112 kirkon jäsentä ja eilen 99.”

Uutinen on jo nostettu esimerkiksi Kalevan verkkosivulle ykkösuutiseksi.

Kyllä.

Yksi verrattuna kolmeen on piikki, ainakin periaatteessa.

Yksi verrattuna kahteenkin on piikki. 50 verrattuna sataan on piikki.

Pikkupiikkejä kirkon suuntaan tulee aina kun keskustelua käydään. Isompikin piikki on tullut ja saattaa sellaisia olla edessäkin. Saattaa myös olla, ettei niitä tule.

Ettei vain Eroakirkosta.fi piikittelisi kirkon suuntaan

  1. Suomalaisten käyttäytyminen on lähinnä hupaisaa. Olipa kyse sanailusta kirkon sisällä, sikapiikistä, pressanvaaleista tai urheilumenestyksestä, massat menevät yhtä jalkaa kuin pikkutytöt jalkapallokentällä malliin ”kaikki pallon perään”. Jotenkin tuntuu, että omakohtainen itsenäinen ajattelu on täysin ulkoistettu median ja usein vieläpä iltapäivälehtien haltuun.

  2. Sama ilmiö tapahtui ns. homoillan jälkeen.
    Kirkosta alettiin erota vasta pari päivää ohjelman jälkeen kun media alkoi suoltaa tuuteistaan, että nyt erotaan kirkosta. Ajattelin tuolloin kuten Minna-Maaria nyt:
    ”Jotenkin tuntuu, että omakohtainen itsenäinen ajattelu on täysin ulkoistettu median ja usein vieläpä iltapäivälehtien haltuun.”
    Uskon myös kuten Kari-Matti, että nämä konservatiiveiksi haukutut miettivät kyllä tarkemmin myös eroansa, sillä heille kirkko on ollut hengellinen koti ja hengellisen elämän lähde toisin kuin monille muille esim. homillan jälkeen eronneille, jotka olivat tuskin monestikaan kirkon ovia avanneet tai kirkon palveluja käyttäneet.
    Nämä samat eronneethan sitten kutsuttiin takaisin äänestämään seurakuntavaaleissa juuri ns. liberaalien ehdokkaiden taholta.
    http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/usko/1077/poliisille_laaja_tutkintapyynto_seurakuntavaaleista

  3. Homoilta oli 12.10.2010 illalla ja sen päivän aikana erosi 372 (normitahti noin 130). Seuraavana päivänä 2633, jolloin media ei vielä merkittävästi uutisoinut asiasta. Vasta seuraavina päivinä median vaikutus alkoi näkymään ja huippu saavutettiin 18.10. jolloin 6773 jätti kirkon.

    Suurimmat ”massat” näissä asioissa ovat passiivisia, eivätkä tee mitään päätöksiä, eli jäävät kirkon jäseniksi. Samaten lasten kastamisessa se ”massavaihtoehto” on ollut kastaa lapsi kirkon jäseneksi ilman mitään omakohtaista ajattelua esim. kasteen merkityksestä.

    Vasta viime vuosina ihmiset ovat heränneet tekemään aidosti omia valintoja näissä asioissa ja se näkyy ero- ja kastetilastoissa.

  4. Suurimmat ”massat” näissä asioissa ovat passiivisia, eivätkä tee mitään päätöksiä, eli jäävät kirkon jäseniksi. Samaten lasten kastamisessa se ”massavaihtoehto” on ollut kastaa lapsi kirkon jäseneksi ilman mitään omakohtaista ajattelua esim. kasteen merkityksestä.

    Vasta viime vuosina ihmiset ovat heränneet tekemään aidosti omia valintoja näissä asioissa ja se näkyy ero- ja kastetilastoissa.

    Ei asia nyt aivan niin ole, että aidosti oma valinta olisi vain kirkosta eroaminen tai lapsen kastamatta jättäminen. Ylipäänsä on ihmisten älyä ja harkintakykyä aliarvioiva sellainen ajatus, että pysyminen siinä uskonnossa, johon on kasvanut, ilman sen suurempaa intohimoa uskontoa tai sen oppeja kohtaan, olisi massan mukana kulkemista. Eroaminen on ollut jo pitkään varsin yksinkertaista ja ainakin niissä piireissä, joissa itse liikun asiasta puhutaan. Vielä en ole tavannut ketään, joka ei olisi tehnyt ihan järkevällä tavalla perusteltua päätöstä erota tai pysyä kirkossa. Tosin aika harvalla, mutta osalla kuitenkin, ne perusteet ovat varsinaisesti kristinuskosta nousevia.

  5. Matti, varmaan moni eroaa ”perinteisiä” kanaviakin pitkin, mutta ne eivät tietenkään näy eroakirkosta.fi -palvelun tilastoissa. Toisaalta nämä muut kanavat eivät tarjoa mahdollisuutta antaa palautetta, joka päätyy Kalevan webin pääuutiseksi

    Sinänsähän eroakirkosta-palvelu on pyrkinyt olemaan mahdollisimman neutraali (ylläpitäjänä Vakaumusten tasa-arvo eikä esim. Vapaa-ajattelijat) ja näemmä siinä onnistunutkin, kun nämä konservatiivitkin sitä käyttävät.

  6. Ja joskus tuntuu, että jotkut ihmiset ulkoistavat itsenäisen ajattelun erään 2000 vuotta vanhan pölyisen kirjan sivuille…

    Ihmiset saattavat ulkoistaa itsenäisen ajattelun myös tiedemiehille ja tutkimuksentekijöille. On suorastaan pelottavaa miten ehdottomana faktana esitetään se mistä tiedemiehet tällä hetkellä ”ovat laajasti yksimielisiä”. Tai vedotaan johonkin tutkimukseen, minkä jälkeen omalla tai kenenkään kokemuksella tai tunteilla ei ole enää mitään merkitystä. Kun tutkimustulos on tämä, kenelläkään ei ole lupa kokea omalla kohdallaan toisin.

toimitus Kotimaa
toimitus Kotimaa
Blogissa katsellaan ohitsekiitävää maailmaa yksityiskohtien ja yleistyksien kautta. Erityisesti kirkon ja uskontojen asiat ovat luupin alla. Yhteiskuntaa unohtamatta.