Hajoaako kirkko?
Hajoaako kirkko?
Meillä puhutaan usein kirkosta, kun oikeastaan tarkoitetaan Suomen evankelisluterilaista kirkkoa. Kristillinen kirkko on jo monta kertaa hajonnut. Roomalaiskatoliseen, ortodoksiseen, anglikaaniseen, reformoituun, evankeeliseen / luterilaiseen ja niin edelleen. Protestanttiset kirkot ovat solun jakautumisen kaltaisesti hajonneet aina uudestaan, päättymättömästi. Kirkkomme, siis luterilaisen kirkkomme kaikkein pienin herätysliike, Länsi-Suomen rukoilevaiset hajosi muutama vuosikymmen sitten kahtia, kun muualta tulleet johtajat eivät hyväksyneet liikkeen päälinjaa, mutta eivät toisaalta saaneet Eurajoen kristillistä kansanopistoa vallattua itselleen. Näin rukoilevaisliike hajosi kahdeksi.
Euroopan laajuisesti ajatellen on Suomen uskonnollinen kartta ollut poikkeuksellisen yhtenäinen. Kun uskonnonvapauslaki vuonna 1923 hyväksyttiin, odotettiin työväenliikkeen kannattajien – äsken yli puolet kansasta - joukkoeroa kirkosta. Se oli mahdollista, niin selvästi kirkko oli sisällissodassa asettunut voittajan puolelle ja valtaosa papeista saarnannut työväenliikettä vastaan vielä -20 ja -30 luvuilla. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Vielä 1930 luterilaiseen kirkkoon kuului 96% suomalaisista. Ja neljäkymmentä vuotta myöhemmin, 1971 oli kirkon jäsenmäärä yhä 92%
Kirkosta eroaminen oli helppoa. Käynti kirkkoherranvirastossa riitti ja sitten myös käynti maistraatissa. Vuoden 2003 uskonnonvapauslain mukana kaikki muuttui. Eduskunta hyväksyi ja Kirkkohallitus piti ”pääosin myönteisenä” uutta lakia, jossa käyntiä maistraatissa ei enää tarvittu, vaan eroamiseen riitti kirje tai sähköpostiviesti. Käyntiä tai edes allekirjoitusta ei vaadittu, juridinen puoli hoitui viranomaispalvelulla.
Tästä alkoi eroaalto kirkosta. Sen ohjauskeskukseksi tuli pieni ateistinen järjestö, Vapaa-ajattelijat. Sadattuhannet jäsenet erosivat kirkosta ja media välitti reaaliajassa Vapaa-ajattelijoiden työn tulokset. Siitä ei voi syyttää tamperelaista vapaaehtoistyötä. Jos syyllistä haetaan, on se hierarkkinen ja itsetyytyväinen kirkko, joka ei ollut hereillä. Kirkon olisi pitänyt nähdä, että sen ”kannatusprosentti” oli petollisen korkealla.
Mitä Suomen evankelisluterilainenn kirkko voi tehdä nyt, kun sillä vieläkin on jäseninään kolme neljästä suomalaisesta? Olin yhdeksänkymmentäluvun Saksassa. Sen evankeelinen kirkko kävi kampanjaa kirkosta-eroamista vastaan. Saksan katolinen ja evankeelinen kirkko olivat jokseenkin yhtä suuria. Kumpikin menetti vuositasolla noin 250.000 eli neljännesmiljoona jäsentä Kirkoista eroamista vastaan kampanjoitiin aktiivisesti.
En usko, että kirkosta eroamista vielä tässä vaiheessa voidaan pysäyttää. Kotimaa24:n palstoilla moni esittää vastapooleiksi kirkon konservatiivit ja liberasalit. Onkohan näin? Minun mielestäni vastakkain ovat kansankirkko tai moniarvoinen kirkko ja uskovien kirkko. Uskovien kirkko julistautuu itse ”raamatulliseksi”, mutta kovin köykäisin perustein. Jeesus sanoo Matteuksen mukaan: ”Hedelmistä te siis tunnette heidät. Ei jokainen, joka sanoo minulle `Herra, Herra` pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.”
Kristittyinä olemme tien kansaa. Jos konservatiivisuus kirkossa tarkoittaa paikalleen pysähtymistä tai ajan pysäyttämistä, monoliittistä vanhaan jäämistä, se vie harhaan. Raamattu Mooseksen kirjoista Johanneksen ilmestykseen ei ole muuttumaton, vaan se kuvaa nimenomaan Jumalan maanpäällä vaeltavan kansan muutosta. Ja samalla muuttuvaa Jumala-kuvaa. Jeesuksen Jumala ei ollut pelättävä sotajoukon Jumala, vaan Abba, isi. Paavali luopui juutalaisen uskon perustavista merkeistä, hän ei ollut vanhauskoinen. Ja apostoli Johannes kirjoittaa: ”Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee.”
Hajoaako kirkko? Se on jo monet kerrat hajonnut ja järkyttävää on, etteivät Jeesuksen seuraajat mahdu samaan illallispöytään. Ja samalla: Vaikka kirkko on erimielinen ja vaikka se on ollut sitä alusta asti, kirkko kuitenkin on se todistus, jonka me ihmisille annamme. Esimerkki Paavali: Jo Sauluksena ja yhä Paavalina hän oli kova riitelemään. Mutta samalla: Hän rakensi kristillisiä seurakuntia ja kutsui niiden jäseniä pyhiksi, vaikka nuhteettomuus oli niistä kaukana.
Ajatus, että Suomen ev.lut.kirkosta lohkeaisi ”uskovien” tai ”raamatullisten” kirkko, ei ole vakuuttava. Onhan niitä jo lohjennut monia: helluntaiseurakunnat, muut nk. vapaat suunnat, Nokia-lähetys ja viittä vaille valmis lohkeama Lähetyshiippakunnan seurakunnat. 1700-luvulla Baabelista lähdettiin laivalla, kuten Anna-Maija Raittila hienossa kirjassaan ”Isät kulkivat pilven alla” kuvaa.
Pyhien yhteyttä on kautta aikojen rakennettu ihanteen, täydellisen ihanteen varaan. Edellä luettelemillani uskovien kirkoilla on käytössä myös kirkkojärjestys. Perustuuhan sekin Raamattuun ja niin saadaan julkisyntiset joukosta pois, pilaamasta kirkon tai liikkeen mainetta. Saksassa voi papin syrjähyppy yhä johtaa määräöaikaiseen erottamiseen, tai siirtoon Bahnhofsmissionin papiksi. Meillä tällaista kirkkokuria on käytetty vain hyvin harvoin ev.lut. kirkossa, vapaissa suunnissa kylläkin.
Ehkä marginaalinen, mutta kuitenkin kiinnostava kysymys on, millä uskovien kirkkojen uusin tulokas, Lähetyshiippakunta rahoittaa työnsä. Riittävätko kotimaiset uhrilahjat, vai tarvitaanko tukea myös Yhdysvaltojen uskovilta veljiltä?
128 kommenttia
SALME,
nyt et ymmärtänyt, mitä koetin sanoa:
kysymys ei ollut siitä, että toiset eli naapurit tekivät parannusta M.Ruokasen synneistä.
Ei, vaan että HÄN ITSE sanoi, ettei hänellä ole valtuutusta Jumalalta siunata niitä, jotka on luotu toisenlaiseksi. Ja tämän sanoja toimii julkisesti ja avoimesti Jeesuksen sanaa vastaan. Näinhän se menee, totta, näin me kaikki teemme enemmän tai vähemmän. Mutta jos näin tekevä ihminen mestaroi muita, sitä kyllä suomenkielessä kutsutaan tekopyhyydeksi. Miikka oli lasitalossa, mutta ei epäillyt heittää tuomion kivea naapurin ikkunaan.
Vielä tästä samasta asiasta:
Kunnioitettu isäni, joka oli pappi, piti ainakin kerran vuodessa raittiussaarnan. Mutta ei koskaan juonut tippaakaan viinaa. Minusta se ei ollut vakuuttavaa. Yhtä vähän vakuuttavaa on elämöidä ja tehdä numeroa toisten synneistä, kun niitä omiakin jokaisella riittää.
Tähän sielunvihollinen juuri pyrkii: ”..älä sinä saarnaa synnistä kun olet itsekin sellainen.”
Ja hyvin on onnistunut. Nykyään saarnaataan armoa ilman katumusta ja taivasta ilman helvettiä. Sitä voi surutta kutsua liberaali-teologiaksi.
JORMA OJALA, nain sinä todella kirjoitat:
”Heikin kanssa on vaikea keskustella, kun näkökulma ei koskaan aukea uskosta ja Kristuksesta käsin. On olemassa vain humanistinen filosofia, jonka mukaan, jonka mukaan kristinopista poimitaan itselle mukavat asiat ja muut heitetään Paavalin kanssa yli laidan.”
Mistä sinä mies parka tämän tiedät? Oletko kuullut satoja saarnojani?Oletko ollut läsnä tuhansissa sielunhoidollisissa ja työnohjauksellisissa istunnoissa? Oletko lukenut kirjani, joista useampi avautuu nimenomaan uskosta ja Kristuksesta käsin. Minäkö heittäisin Paavalin yli laidan? Olen tutkinut häntä ja kirjoittanut pohdinnoistani Paavalista kirjan – oletko lukenut. Nikolaiselle suoritin apron ja cumlauden, avaako se yhtään näkökulmaa uskoon?
Minä ihmettelen, kuka antaa sinulle ja Juha-kumppanillesi vallan tuomita minun uskoani? En usko, että tuomiosi ja yrityksesi mitätöidä minut lähtee Jumalan Hengestä, eikö ennemmin omasta hybriksestä?
JUHA HEINILÄ,
nöyrästi kerrot olevasi vain peili, mutta minut leimaat yleiseksi syyttäjäksi ja mestaroijaksi. Omilla Raamattu-blogeillasi jaat kommentoijille pisteitä – ketkä ovat kommenteissaan hyviä ja ketkä erittäin hyviä ja ketkä erehtyvät. Voikohan peili näin arvottaa, eikö se ennemmin ole mestarin tehtävä?
Selvään kysymykseeni et kuitenkaan vieläkään vastannut, siksi kysyn vielä yhden kerran: Mikä on sinun seurakuntasi? Suomen ev.lut. kirkon kaikilla papeilla on vihkioikeus. Eronneitten vihkimisestä ei kirkossa kuitenkaan enää keskustella, vaikka sen kieltäminen sotien jälkeen meni kirkolliskokouksen esityksenä eduskunnalle.
Samalla toivon Sinulle ja kaikille tämän blogin lukijoille Jumalan siunausta, rauhaa ja rakkautta tulevaan vuoteen.
Heikki Palmu
Kirjoitat ettei Raamattu kerro mitään samansukupuolisita parisuhteista. Sivuutat täysin sen, että Raamattu torjuu miesten makaamisen toisteen miesten kanssa kaikissa mahdollisissa olosuhteissa, nostamatta siis esiin yhtään poikkeusta.
Pelkästään Raamatun tekstien perusteella on aivan sama harjoitetaanko tätä nimenomaista haureutta saman ihmisen kanssa kerran vai useita kertoja peräkkäin. Raamatun tekstien valossa miehen makaaminen miehen kanssa on torjuttavaa käyttäytymistä riippumatta siitä, liityykö asiaan sitoutunut parisuhde vai ei. Voidaanko silloin siunata liittoa, jonka tarkoitus on luoda puitteet synnin tekemiselle.
Toisin kuin torjuva suhtautuminen makaamiselle samaa sukupuolta olevan kanssa uudelleen avioitumisen kielto ei ole Raamatussa ehdoton. Kristus myöntää asiaan poikkeuksen ja niitä mainitsee myös Paavali. Kulloisetkin olosuhteet pitää ottaa huomioon.
Jos sitten ”keksitään” ettei Raamattu tarkoitakkaan juuri sellaista makaamista, mitä moderneissa homoliitoissa harjoitetaan ja ettei Raamatusta ole oppaaksi asiassa, niin silloin etiikkaa etsitään Raamatun ulkopuolelta.
Ennen kuin sille tielle lähdetään, on syytä kysyä, olisiko lähimmäisen rakkauden mukaista antaa uusi tilaisuus myös ihmiselle, joka on elämänsä aikana epäonnistunut avioliitossa?
JUKKA vielä:
Adam = ihminen. Ja nainen luotiin Adamin kylkiluista. Onko tämä kirkon ja luterilaisuuden avio-oppi maailman tappiin? Miten se Tuomarien kirja 19. Onko sekin meidän seksuaalioppimme. Ja kun uskon isillä oli vaimoja satamäärin, mikä on jälkeen luomiskertomuksen kerrottu, onko sekin meidän oppimme. Ei ole mitään 2000 vanhaa kirkon avioliittokäytäntöä. Suuresti kunnioitetulla kirkkoisä Augustinuksella oli vaimo, ja jalkavaimo seksuaalisia tarpeita varten. Joka ei ymmärrä, ettei kirkolla tuota 2000 vuotista perinnettä ole, on joko tyhmä tai tietämätön.
Jos Augustinus ei aviollista uskollisuutta pystynyt Raamatun antaman ohjeen mukaan itse noudattamaan (”esipaimenen oltava yhden vaimon mies”), niin se ei ole mikään peruste hyväksyä nykyään polygamiaa, uskottomuutta tai homosuhteita.
Augustinuskin oli ihminen, ja ihminen on syntinen ja erehtyvä. Kompasteleva esipaimen ei muuta Raamatun meille antamia Jumalan ohjeita, niitä Jumalan ohjeita meidän on yritettävä noudattaa. Eikä yrittää vähätellä omia pahoja tekojamme vetoamalla siihen, ”että kun toikin, niin kyllä minäkin voin lipsua.”
Sekin tuntuu tässä pitkässä keskustelussa välillä unohtuneen, että ihminen ei tule hyväksi kristityksi onnistumalla maksimaalisesti välttämään kaikkia synnillisiä tekoja, vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, tunnustamalla syntinsä hänelle, katumalla syntejään, ja yrittämällä eteenpäin paremmin.
Ihmisinä meistä ei voi tulla pyhiä ja Jumalalle kelvollisia vain tekojemme ja tekemättä jättämistemme kautta. On turha yrittää selittää ”minä kun en ole koskaan syntiä tehnyt…”, kuten eräs tuttu yhdessä keskustelussa kertoi. Sellainen johtuu vain ihmisen sokeudesta omille synneilleen.
On naurettavaa, että yritetään tehdä homosuhteista kelvollisia raamatun sanaa vääristelemällä, tai väittämällä, ettei niistä olisi puhuttu Raamatusssa.
On yhtä naurettavaa nostaa esiin jonkun kirkkoisän hairahduksia tai jonkun oman aikansa kirkonmiehen kompastelua avioliitossaan, ja perustella niillä omia Raamatun vastaisia, ja Jumalan ohjeiden vastaisia seksuaali- ja pariliittokäsityksiä.
Jo luomiskertomuksesta alkaen, missä luodaan maailmalle, elämälle ja ihmiselle perusta, luo Jumala ihmisen mieheksi ja naiseksi, asettaa heidät parina yhteiselämään, mikä on ihmisen elämän oikea muoto, sopusointuinen, toisiaan täydentävä kokonainen ihminen, ja mahdollistaa Jumalan suurimman lahjan: uuden elämän luomisen sitä kautta kun mies ja nainen: yhdessä täytenä ihmisenä yhtyvät.
Tämä perustavaa laatua oleva jumalallinen totuus elämästä ihmisestä, parisuhteesta ja avioliitosta on pyhä, suuri ja alkuperäinen, mistä koko Raamattu alkaa, ja myöhemmin kerrotaan ihmisen kuvaus kompasteluineen ja epäonnistumisineen.
Otammeko esimerkiksi tuon Jumalan meille antaman perustavan totuuden, vai myöhemmin kuvatut pahanteot, syntiinlankeamiset tai merkkihenkilöiden ja julkkisten hairahdukset.
Ollaan rehellisiä. Ei yritetä pyhittää omia syntejämme eikä väärintekojamme sanoilla veivaamalla, ei vallankaan Raamatun sanoilla. En väitä itsekään synnitön olevani, haureuskaan ei ole minulle vieras, nuoruudessa on tullut tehtyä sanan vastaista. Mutta en yritä selostaa tekojani puhtaiksi sillä, että kun jollakin kuninkaallakin oli jalkavaimoja.
Kuulehan Heikki. Keskustelupalstalla syntyy mielipide kirjoittajan näkemyksistä eteen tulevien tekstien perusteella. Niistä olen kirjoittanut – jopa muutaman kirjoittajan kanssa samassa linjassa. Aivan tolkutonta, että vedät esiin kirjallisen tuotantosi ja sadat saarnasi – vai edellytätkö jokaisen kirjoittajan menevän ensin Kansalliskirjastoon lukemaan kootut teoksesi? Harvalla siihen on kiinnostusta. Muuten, miksi tuot aina esiin kaiken sen maineikkaan ja kiitosta ansaitsevan mitä olet elämässäsi tehnyt?
Kirjoittaja
Heikki Palmu
Uusi, neljästoista kirjani "Jeesus vai Paavali? Pohdintoja uskonasioista. (Väyläkirjat 2022) on poleeminen, se haastaa keskustelemaan Raamatusta, uskosta ja kirkosta. Koska sitä ei ole kaikissa hyvinvarustetuissakaan kirjakaupoissa, kannattaa se tilata verkkokaupasta osoitteella vaylakirjat.fi. (23 e) Sillä hinnalla se tulee postin kautta - mukaan tarvitaan postiosoite ja puhelinnumero. Älä anna kristillisen kirjan kuihtua! Tue sitä aktiivisesti! Pysy mukana!
SALME,
vasta nyt huomasin aikaisemman repliikkisi ja haluan vastata myös siihen. Tosin en ainakaan itse pidä itseäni ”liberaalina”. Olen länsisuomalainen pietisti, hengellisiltä juuriltani rukoilevainen ja körtti.
Miksi Miikka Ruokasen avioliitot nostettiin esille vaalitaistelussa? Ainakin minä tein sen siksi, että hän sanoii julkisesti, ettei hänellä ole Jumalalta valtuutusta siunata parisuhteita. Jos tämä on raamatullisuutta, niin kovin se on valikoivaa. Parisuhteista ei ole ensimmäistäkään Herran sanaa, mutta Jeesus selvästi kieltää moninkertaiset avioliitot.
Siis se tavallinen: Naapurin syntiä en hyväksy, mutta omani on perusteltu ja sinänsä ymmärrettävä. Kentällä kiersi selitys, ettei se johtunut Miikasta, vaan näistä suomalaisista naisista. Papinvaaleissa on piru aina ahkerana.
Ja vielä: Olen ymmärtänyt, että Sana nimenomaan kehottaisi siunaamaan eikä kiroamaan.
Ilmoita asiaton kommentti