Hajaannus Korintin seurakunnassa
Apostoli Paavali kiittää kirjeessään Korintin seurakunnalle Jumalaa siitä armosta, joka heille oli annettu Jeesuksessa Kristuksessa. Samalla hän kehotti seurakuntaa olemaan yksimielinen ja välttämään hajaannusta. ( 1. Kirje korinttilaisille)
Kirjeen mukaan Korintin seurakunta oli jakaantunut eri julistajien kannattajiin. Tekstistä ei tarkemmin ilmene, mitä eroa seurakuntalaiset kokivat Paavali, Pietarin ja Apolloksen opetusten välillä olevan, mutta tämä koettu ero aiheutti kuitenkin seurakunnan kokouksissa hajaannusta ja ryhmäkuntaisuutta. Tämän hajaannuksen ja Herran ateriaan viettoon liittyneiden ongelmien vuoksi Paavali moitti seurakuntaa siitä, että heidän yhteinen kokoontumisensa oli heille pikemminkin vahingoksi kuin hyödyksi.
Paavali tahtoi kirjeellään palauttaa korinttilaisten mieleen sen evankeliumin jota hän on julistanut: Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu.
Paavalin mukaan seurakunnan tuli julistaa sitä Jumalan salaista, kätkettyä viisautta, jonka hän oli jo ennen aikojen alkua määrännyt meidän kirkkaudeksemme. Kyse ei ollut tämän maailman eikä tämän maailmanajan valtiaiden viisaudesta, vaan siitä viisaudesta, jonka Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat. Yhdenkään ihmisen ei tullut ylpeillä Jumalan edessä.
Seurakuntalaisten ei tullut asettua yhden julistajan puolelle toista vastaan, vaan luottaa siihen mitä oli kirjoitettu. Myös sananjulistajat olivat palvelijoita, jotka hoitivat sitä tehtävää jonka Herra oli heille antanut.
Paavalin mukaan Herra oli antanut seurakuntalaisille erilaisia armonlahjoja ja palvelutehtäviä. Seurakunnan kokoontuessa yhteen oli jokaisella jotain annettavaa. Kaiken tuli kuitenkin tapahtua arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä.
Paavalin liki kaksi vuosituhatta sitten kirjoittamat opetukset Korintin seurakunnalle ovat ajankohtaisia myös meidän aikanamme Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Yhä tänään tulee julistaa ristiinnaulittua Kirstusta. Kristusta, joka kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu. Kristusta, jonka Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi.
Yhä tänään tulee välttää asettamasta aikamme ihmisviisautta Jumalan kirkkauden edelle. Ketään aikamme ihmistä ei tule palvoa, niin kuin Jumalaa palvotaan. Yksikään ihminen ei voi ylpeillä Herran edessä. Kaiken olemme saaneet Herralta, yhteiskunnallisen ymmärryksemme, tieteelliset tuloksemme, urheilusaavutuksemme ja taiteelliset kykymme. Aivan kaiken on Herra meille antanut.
Yhä tänään tulee seurakunnan pitää yhtä Jeesuksessa Kristuksessa ja välttää keskinäistä hajaannusta.
20 kommenttia
”Yhä tänään tulee julistaa ristiinnaulittua Kirstusta. Kristusta, joka kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu. Kristusta, jonka Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi.” blogisti
Tuosta olen samaa mieltä.
Tein pienen kokeen kirjoittamalla blogin ”Syytä iloita”. Halusin nähdä kiinnostaako lukijoita ihan perusevankeliumin esille tuominen. Havaintoni mukaan ei kiinnosta ollenkaan niin paljoa kuin esim. kirkossa jakaannusta aiheuttavat aiheet.
Kirkon sanoma on ilosanoma, se on positiivinen ja kaikille tarjolla oleva. Kuitenkin me askaroimme hyvinkin paljon kirkossa eripuraa ja hajaannusta aiheuttavien aiheiden kanssa. Niihinkin on syytä ottaa kantaa, mutta mieluummin rakentavassa kuin hajottavassa hengessä. Eri mieltä olevien kanssamatkaajien saatanaksi syyttäminen ei mielestäni rakenna vaan hajottaa entistä enemmän.
On tarpeen muistaa ja muistutta, että emme pelastu tekojemme ansiosta vaan yksin armosta uskon kautta Jeesukseen. Joissain yhteyksissä on syntynyt vaikutelma, että esim, maahanmuuttoon kriittisemmin suhtautuvat on tuomittu helvettiin yhdessä Saatanan kanssa vain heidän mielipiteidensä vuoksi. Se ei mielestäni ole kristillistä.
Tunnustuskirjojen joukossa on myös yksimielisyyden ohje. Olen sitä lukenut, mutta en muista mitään. Ensiksi pitäisi määritellä mikä määrä yksimielisyyttä pitäisi veljeyteen kuulua. Olen kuullut tarinan, että Martti Lutherin ja Ulrich Zvinglin tiet erosivat yhden sanan takia. En osaa sanoa oliko se niin ratkaiseva, jos sanotaan on/merkitsee. Ehkä kuitenkin ei kaksi kukkoa olisi sopinut samalle tunkiolle. Jos olemme hienoilla päivällisillä ja siinä on monet vermeet, niin voiko joku syödä ruokansa pelkällä haarukalla, vai onko rikos niin suuri, että heitetään ulos?
Minä olen joskus ihmetellyt sitä, kun Ilmnestyskirja puhuu puhuvasta pedon kuvasta. Jos ihmisessä on Jumalan kuva, niin syntiinlankeemuksen jälkeen on myös pedon kuva. Kun ihmisen vaha-aatami alkaa kristityksi tulemisen, se alkaa julistaa silloin rakkautta, kun pitäisi julistaa totuutta ja kun pitäisi julistaa rakkautta se julistaa totuutta.
Olisi tosiaan hyvä muistaa, että kaikki on Armoa ja kaikki on saatu Lahjaksi Kristuksessa, kuten blogi täsmentää.
Mistä kuitenkin johtuu, että niin moni haluaa tuoda vain omaa käsitystään esiin, vaikka meillä on yhteinen tunnustus ja oppi? Emmekö tunne kirjoituksia ja siksi eksymme? Vai emmekö tunne mitä Kirkko opettaa? Monesti hämmentää, miten selvätkin asiat väännetään kieroon vain sen tähden, ettei edes Kristinuskon Perustus ole tiedossa.
Ei ole paha asia, jollei tiedä, koskaan silloin voi ottaa selvää, mutta se on paha asia, kun alkaa arvostelemaan surutta sellaista mitä ei edes tunne. Kirkon opetus on enää vain harvalle selkeää, mutta se ei johdu siitä, etteikö Kirkon oppi olisi selkeä.
Missä on Kirkon opettajat? Käskihän Jeesus kuitenkin kastaa ja opettaa…
MInun hyvä kaveri kävi läpi tämän akatemian kurssit ja hän oli oikein tyytyväinen. Kaikkien on hyvä saada jonkunlainen käsitys siitä, mitä teologia oppiaineena pitää sisällään ihan oman ajattelun jsentämiseksi. Se kyllä ehkä parhaiten onnistuu juuri tällaisilla kursseilla. Myös on hyvä opiskella edes jonkunlaisessa vuorovaikutuksessa toisten kanssa, koska itse aihe koskee paljolti seurakuntaa, joka on yhteisö. Teologia on ”oppi Jumalasta”, siis pyrkimystä Jumalan tuntemiseen. Tässä on kyllä hyvä, jos Jumalaa sitten opitaan tuntemaan myös elämyksellisesti. Tuomas Akvinolainen harjoitti ”Jumalan katselua” ja minust hänen teologiassaan huomaa tämän hengellisen Jumalan tuntemisen vaikutuksen. Tämä on vähän eri asia kuin pelkkä kirjojen tai edes Raamatun sanan ”pänttääminen. Voimme Jumalaa palvellessamme ja Hänen hyvyyttään, uskollisuutaan ja rakkauttaan maistettuamme ymmärtää Hänesta jotain, mikä on hieman erilaista, kuin jos vain olisimme lukeneet ko. Jumalan ominaisuuksista. Suomen luterilaisissa hyvissä raamatun opettajissa jään joskus kaipaamaan Pyhän Hengen läsnäoloa heidän olemuksessan ja Hengen voitelua ja voimaa heidän puheessaan. Kun nuorena opiskelin teologiaa dogmatiikan opettajani oli hyvä teologi ja opettaja, mutta myös Pyhän Hengen vaikutama tavalla, jota en unohda ikinä. Kun hän tuli saliin, koko ilmapiiri muuttui hengelliseksi ja dogmatiikkaa opiskeltiin tässä inspiroivassa ilmapiirissä. Sitten useimmat opettajani olivat ihan mukiinmeneviä luennoitsijoita mutta heistä puuttui tämä Jumalan kirkkauden läsnäolo heidän olemuksestaan. He eivät olleet samalla tavalla hengellisiä ihmisiä.
Hyviä kommetteja. Teologian opiskelu antaa hyvää perustaa Raamatuissa, niinkuin joskus kuulee sanottavan. Teologian opiskelussa on hyvä muistaa, että Raamatun kirjoitukset Lahjoittavat kaiken mitä tarvitaan. On hyvä tutkia kaikkea ja pitää se mikä on hyvää. Miten me taas tiedämme mikä on hyvää? Se mikä edistää Jumalan Rakkauden esiin tulemista ihmisten keskellä.
Pyhästä Hengestä, sen verran, että se on myös opettajan lahja ja lahjaksi saatu. Paljon on myös opettajia, jotka puhuvat omaansa.
Ajankohtainen blogi ja ohje tämän päivän kristityille. Raamatun sanan kanssa yhdenmukainen.
” Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut. ”
Ilmoita asiaton kommentti