Haja-ajatuksia Trumpin suurlähetystöpäätöksestä

USA:n kongressi reagoi Israelin ja palestiinalaisten väliseen liennytyksen kauteen ja Oslon sopimuksiin säätämällä (lokakuussa 1995) lain suurlähetystönsä siirtämisestä Jerusalemiin. Tämän lain toimeenpano on riippunut kunkin presidentin hallinnon näkemyksistä sen suhteen, kuinka Israelin ja palestiinalaisten välisen sopimusten (Declaration of Principles on Interim Self-Government Arrangements, 13.9.1993 ja The Israeli-Palestinian Interim Agreement, 28.9.1995) täytäntöönpano on edistynyt ja onko se lisännyt vai heikentänyt USA:n sisäistä turvallisuutta.

Israelin ulkoministeriön sivuilta voi lukea tämän viime mainitun sopimuksen (28.9.1995) sisällön (http://www.mfa.gov.il/mfa/foreignpolicy/peace/guide/pages/the%20israeli-palestinian%20interim%20agreement.aspx). 

Yksi sen keskeinen asia on (artiklassa XI) esitetty näkemys palestiinalaisalueiden hallinnasta – pois lukien ”erikseen neuvoteltavat asiat”, joihin lukeutuu erityisesti kysymys Jerusalemin asemasta.

Mielenkiintoista tässä sopimuksessa on artiklassa XVI lausuttu periaate ”Confidence Building Measures”, johon lukeutuu mm. palestiinalaisvankien vapauttaminen, israelilaisten oikeus elää ilman pelkoa terrorismista ja syyttämättäjättämispäätös kotialueilleen palaavien palestiinalaisten osalta.

Näissä toivorikkaissa olosuhteissa, joissa Israelin tuolloinen pääministeri Jizhaq Rabin ja palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat olivat puristaneet toistensa kättä Washingtonissa (13.9.1993) ja rauhanprosessi eteni myönteiseen suuntaan ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin, USA:n kongressi sääti lain suurlähetystönsä siirtämisestä Jerusalemiin (26.10.1995, vain reilu viikko ennen Rabinin salamurhaa 4.11.1995).

Kongressi siis edellytti Israelin valtion ja palestiinalaisten välisen sopimuksen muiden yksityiskohtien toteutumista ja päätöstä Jerusalemin lopullisesta kohtalosta viitaten presidentin oikeuteen lykätä lain voimaantuloa ”kansallisen turvallisuuden nimissä” kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan eteenpäin (https://www.congress.gov/104/plaws/publ45/PLAW-104publ45.pdf).

Kongressin päätöksessä edellytettiin lopullisen rauhansopimuksen toteutuvan vuoden 1999 toukokuun loppuun mennessä. Tuolloin suurlähetystön siirtämisen hintalapuksi arvioitiin lain perusteluissa 100 miljoonaa USD. Paljonkohan se nyt tulisi maksamaan – mikä olisi tuon rahasumman vaikutus, jos se sijoitettaisiin tässä vaiheessa Israelin ja palestiinalaisten rauhanneuvottelujen jatkamiseen suurlähetystön siirtämisen sijaan?

Lisäksi Jerusalemin tulee USA:n kongressin säätämän lain perustelujen mukaan säilyä yhtenäisenä kaupunkina, kuitenkin niin, että sen asemasta voidaan erikseen sopia: ”The September 13, 1993, Declaration of Principles on Interim Self-Government Arrangements lays out a timetable for the resolution of ‘‘final status’’ issues, including Jerusalem”.

Tämä hieno aie kaatui Rabinin salamurhaan (4.11.1995) vain reilu kaksi vuotta Rabinin ja Arafatin käden puristuksen ja kuukausi tämän keskinäisen sopimuksen jälkeen (28.9.1995). Sen jälkeinen Israelin hallinto teki radikaalin suunnanmuutoksen Ariel Sharonin ja Benjamin Netanjahun johdolla, mutta tilannetta pahensi palestiinalaisten uusi kansannousu (2000) sekä Hamasin ja PLO:n Fatahin väliseen sisällissotaan (2007), joka jakoi myös palestiinalaiset ehkä lopullisesti kahtia tässä kysymyksessä (kompromissihaluiset vs. ns. peruskirjalaiset).

USA:n presidentit ovat menetelleet tähän saakka viisaasti, kun eivät ole vahvistaneet tätä vuoden 1995 lakia. Trumpin vaaliveto taas johtaa siihen, että kukaan ei nyt tiedä – tuskin Trump itsekään – kuinka Jerusalemin kysymys tulisi ratkaista lopullisesti, kun päätös siirtää USA:n suurlähetystö Tel Avivista Jerusalemiin tapahtui tilanteessa, jossa kaikki vanhat haavat ovat olleet pari vuosikymmentä auki.

Tosiasiahan on, että Jerusalem on faktisesti ollut Israelin pääkaupunki valtion perustamisesta lähtien (varsinaisesti vuodesta 1950, jolloin itsenäisyyssodan jälkeen Israelin valtion rajat rajat piirrettiin uudelleen ns. vihreän linjan mukaisesti 1949). Jerusalemissa ovat olleet parlamentti (Knesset) ja muut valtionhallinnon keskeiset laitokset. Pääkaupunkistatusta Jerusalemilta ei siis voi millään verukkeella kieltää. Se on myös juutalaisen kulttuurin aarreaitta 3000 vuoden ajalta.

Kyse ei olekaan näiden tosiasioiden tunnustamisesta, vaan Israelin valtion tekemän tulkinnan tunnustamisesta, jonka mukaan vuoden 1967 jälkeisen ns. kuuden päivän sodan seurauksena Israelin hallintaan jäänyt Itä-Jerusalem olisi myös osa Israelin valtion ”ikuista ja jakamatonta pääkaupunkia”, Jerusalemia. Knesset sääti asiasta lain heinäkuussa 1980, minkä jälkeen YK:n turvallisuusneuvosto antoi päätöslauselman, jonka mukaan Itä-Jerusalemin liittäminen osaksi Israelin pääkaupunkia on loukkaus kansainvälistä oikeutta vastaan.

Tämän tulkinnan seurauksena kaikki Israelin valtion kanssa diplomaattisuhteissa olleet valtiot vetivät suurlähetystönsä pois Jerusalemista Tel Aviviin, pois lukien USA, jolla ei koskaan ole ollutkaan suurlähetystöä Jerusalemissa – ainoastaan konsulaatti (tuolloin, 1980, perustettiin myös kristillisen sionismin myötävaikutuksella ns. Kansainvälinen kristillinen suurlähetystö Jerusalemiin (ICEJ) tuen osoituksena Israelin valtion päätökselle liittää myös Itä-Jerusalem osaksi Israelin valtion pääkaupunkia).

Viimeisinä maina vuonna 2006 myös Väli-Amerikan maat, Costa Rica ja El Salvador, vetivät suurlähetystönsä pois Jerusalemista. Sen jälkeen Israelissa on ollut 86 maan suurlähetystöt Tel Avivissa, Jerusalemissa ei yhtään.

Vuoden 1967 sodan jälkeen Israelin valtio ei liittänyt valloittamiaan arabialueita valtioonsa, vaan jäi alueille miehittäjänä. Syntyi mm. uusi palestiinalaispakolaisten ongelma, joka johti Jordanian puolelta ns. ”mustaan syyskuuhun” 1968 (PLO ja sen agitaattorit karkotettiin Jordaniasta, minkä seurauksena samanniminen terroristijärjestö perustettiin 1970; ”Mustan syyskuun” järkyttävänä tempauksena muistamme Münchenin olympialaisten verilöylyn 1972) 

Tuo Israelin ja palestiinalaisten välisen sopimuksen 1995 (Interim Agreement) oli tarkoitus Oslon sopimusten hengessä purkaa tämä epäterve tilanne ja luoda edellytykset ns. kahden valtion (Israel ja Palestiina) syntymiselle. Jerusalemin kohtalo jäi erikseen neuvoteltavaksi tämän sopimuksen perusteella.

Jokainen voi itse arvioida, kuinka hyvin tämä voi nyt toteutua, kun Trumpin hallinto on lähtenyt toimimaan omaehtoisesti (ei kuitenkaan omavaltaisesti!) nykytilanteessa. Olisiko kannattanut odottaa, että päästään taas neuvottelupöytään ja voitaisiin pikkuhiljaa saavuttaa vuoden 1995 rauhan tekemisen tilanne ja avata myös keskustelu Jerusalemin asemasta?

Kukaan asioista perillä oleva ei siis kiistä, etteikö Jerusalem olisi Israelin pääkaupunki. Se on vain fakta. Kyse on siitä, voiko Israel yksipuolisesti julistaa koko Jerusalemin pääkaupungikseen. Se on vastoin YK:n päätöslauselmaa ja keskinäisen sopimuksen (Interim Agreement) pyrkimystä. Trumpin hallinto ei näytä välittävän siitä, että kaikkein kipeimmät kysymykset ovat olleet täysin levällään yli 20 vuotta. Trump näyttää pelaavan kansainvälisellä kentällä aivan omaa peliään.

Kaikilta kristilliseen uskoon sitoutuneilta kysyisinkin: What would Jesus do (Matt 5:9)?

    • Ei Israelia vaadita luopumaan Länsi-Jerusalemista. Mutta Israel ei siihen tyydy, vaan on yksipuolisesti julistanut ´jakamattoman Jerusalemin” pääkaupungikseen. Ole hyvä ja lue Jouni Turtiaisen blogi tarkkaan ja ajan kanssa, niin pääset jyvälle ongelman kokonaiasuudesta.

    • Uutiset tänäpänä muistuttavat paljon Sakarjan kirjassa olevaa profetiaa. Elämme lopun aikoja.

      Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.
      (Sak. 12:2‭-‬3 FB38)

    • Tätä aikaa on eletty jo Sakarjan kirjan ajoista alkaen. Jerusalem on ollut ”raskas kivi” (אֶ֤בֶן מַֽעֲמָסָה֙ ), ei vain juutalaisille vaan koko maailmalle – erityisesti suurvalloille (Assyria, Babylon, seleukidikuninkaat, Rooma, arabivalloittajat, ristiretkeläiset, Turkki, Britannia..).

      Sen geopoliittinen asema on osa tätä ”raskaana kivenä” olemista, mutta onhan sen uskonnollinen merkitys historian kasvanut kolmen moniteistisen uskonnon pääkaupunkina.

      Olisi hyvä muistaa, että lähihistoriassa myös Israelin ja USA:n hallinnot (Venäjää unohtamatta) ovat repineet itseään tähän kiveen. Itkumuurin kummallakin puolella itketään.

  1. Sakarja 12:2-3 on varmasti hyvä pitää mielessä ei vain nyt vaan aina kun rukoilemme Jerusalemin rauhan puolesta. Jos nyt sovellamme sen tarjoamaa viisautta tähän tilanteeseen voimme ajatella, että Donald Trump teki tunnustamalla Jerusalemin myös palveluksen omalle maalleen. Vaikka Sakarjan kirjasta tulee vaikutelma, että Jerusalemia vastaan käydään sotajoukoin, voimme varmasti ajatella, että YK on myös paikka, jossa on epävanhurskaasti käyty Jerusalemia vastaan. YK New Yorkissahan on globaalia aluetta,(on ”maailma” pienoiskoossa) ei vain USA:ta. Ainakin Israelin näkökulmasta olemme todistaneet historiallista hetkeä jolla tulee varmasti olemaan se vaikutus YK:ssa että ainkain jotkut muutkin maat tulevat seuraamaan USA:n esimerkkiä Israelin siunaamisessa. Minusta on viisasta pidättyä kevyin perustein yrittämästä tulkita historiaa Jumalan tekojen valossa. Kuitenkin, aikanaan kun Neuvostoliitto romahti ja Berliinin muuri kaadettiin, koettiin uskovien keskuudessa Jumalan toimineen. Molemmissa siis oli kyse siitä, että Jumala poisti NLO:ssa bolsevismin ja Saksassa natsismin jäljiltä tulleen tuomion. Tietysti ne meistä jotka ovat rukoilleet Jerusalemin pysymistä kokonaisena näkevät tässä askeleen siihen suuntaan. Ajattelen, että ei tämä Jerusalemin tunnustaminen ollut mikään Donald Trumpin ”aamutviitti” jonka hän teki unenpöpperössä. Kyllä USA edelleen tulee olemaan pääroolissa kun rauhan neuvottelut Israelin ja palestiinalaisten välillä taas alkavat. En usko, että kenelläkään muulla on samaa aktoriteettia molempien osapuolten keskuudessa kuin amerikkalaisilla. EU:sta ei tällaisessa toimessa näytä olevan mihinkään. Enpä usko, että oikein kukaan tietää, mitä kaikkea tästä seuraa. Islamistinen vihan lietsontahan on alkanut, mutta ei tästä välttämättä mitään uutta Intifadaa saada syntymään. Kyllähän kristittynä voimme ainakain ajatella ,että Jumalakaan ei ole tässä toimettomana.Jos nyt tahdomme uskoa, että voimme viisastua tutkiessamme päivän politiikkaa Raamatun valossa, on Sakarjan kirjan luku 12 aika inspiroiva. Sen sanoma kinon lopulta myönteinen.

  2. Jorma Hentilä:”Israel ei tyydy siihen(Länsi-Jerusalemiin), vaan on yksipuolisesti julistanut ”jakamattoman” Jerusalemin pääkaupungikseen”. Tällaisessa keskustelussa meistä useimpien ajatukset perustuvat omiin sympatioihimme, emmekä myöskään pelkästään tilan puutteen vuoksi voi esittää kovasti faktoja ja siten käydä syvällisempää keskustelua. Kun on kysymys kansainvälisestä laista, näköjään voidaan päätyä melko erilaisiin tulkintoihin oikeasta ja väärästä. Tässä pari minulle merkittävää asiaa.
    Keväällä 1948, kun Israelin valtio oli syntynyt sen kimppuun kävi viisi arabivaltiota, Egypti, Syyria, Jordania, Irak ja Libanon. Nämä siis hyökkäsivät muidenkin arabimaiden tuella. Tämän seuraukksena Israel menetti suuren osan sille alueista: Juuda ja Samaria joihin sisältyi Itä-Jerusalem oli nyt Jordanian valtaama ja Gazan oli vallannut Egypti. Jordania siis vastoin kansainvälistä lakia liitti itseensä nämä nyt Länsi-rannaksi kutsumansa alueet. Nämä ja jotkut muutkin alueet pysyivät arabien hallinnassa vuoden 1967 sotaan asti. Kuuden päivän sodassa, joka käytiin Israelin, Egyptin,Jordanian ja Syyrian välillä, Israel sai uudelleen haltuunsa vuonna 1948 menettämänsä alueet. Täytyy tässä muistaa, että Israel ei julistanut sota Jordanialle, vaan puolusti itseään Trans-Jordanian hyökätessä. Näin Israel sai takaisin sille Kansainiiliiton hyväksymällä Palestiinan mandaatilla vuonna 1922 määrätyt alueet. Tässä Kansainliiton Artiklassa no 22 oli kolme mandaattia, joista Palestiinan mandaatti uskottiin Britannian huostaan. Tämä sisälsi juutalaisen kansallisen kodin perustamisen Palestiinaan. Palestiina annettiin juutalaisten ainoastaan kansalliskodiksi. Palestiinan arabeille annettiin Trans-Jordania. Palestiinaan kuului sekä länsi-että itäpuoli Jordan-jokea. Tämä Palestiinan Mandaatti on siis Kansainliiton hyväksymä kansaivälinen sopimus ja siten (edelleen) lailliseti sitova. YK:lla ei ole samanalaisia valtuuksia (lainsäädäntävaltaa) kuin Kansainliitolla oli. Siksi YK:n päätöslauselmilla, jotka yleensä ovat Israelille epäedullisia, on ainoastaan jonkunlaisten suositusten status. Kansainliiton artikla 22 taas on osa Kansainvälistä lakia, eikä vain mikään ”tykkäyspykälä”.
    Kun puhumme Itä-Jerusalemista, on hyvä pitää mielessä, että juutalaisille Itä-jerusalem on Jerusalem. Jos Itä- Jerusalemista tulisi Palestiinan valtion pääkaupunki Israel menettäisi pyhimmät alueensa mukaanluukien Temppelin alueen(tämä on alue, josta vähän aikaa sitten esitettiin arabien johdolla YK:ssa ettei Israelilla ole siihen mitään historiallista kosketusta). Israelin hallinnoidessa Jerusalemin pyhien paikkojen avoimuus on taattu kaikille uskonnoille ja ihmisille.
    Lopuksi pieni siteeraus Mahmoud Abbasilta jos Palestiinan valtio perustettaisiin Judeaan ja Samariaan:”En koskaan salli yhdenkään israelilaisen elää meidän keskellämme Palestiinan maassa”. Tämä on tutun tuntuista tekstiä, ”Judenfrei”- ajattelua.
    Tällaisissa keskusteluissa useimmat meistä argumentoivat ennlta päätetyistä asenteista käsin. Mutta kaikille on kyllä hyväksi, jos vähän tunnemme historiaa ja sitä, mistä aineksista asenteemme ovat syntyneet.

  3. Antti Hämäläien:” Kansainliiton artikla 22 taas on osa Kansainvälistä lakia, eikä vain mikään “tykkäyspykälä””

    Ilmeisesti tässäkin asiassa pitäisi mennä kansainvälisen oikeuden syntyjuurille. Netistä löytyvien tietojen mukaan Jaltan konferenssissa helmikuussa 1945 Stalin oli paheksunut sitä, että Kansainliiton jäsenmaat oli kiihotettu Neuvosliittoa vastaan Suomen talvisodan aikana. Kansainliitto lopetti toimintansa 18.4.1946 ja siirsi varansa ja tehtävänsä 1945 perustetulle YK:lle.

    • Tuula Hölttä, etsi netistä tietoja siitä, miten Ottomaanien valtakunnan hajottua syntynyt tilanne ratkaistiin. Silloin on tärkeää tuntea ensin Balfourin julistus, sitten Pariisin rauhansopimus sekä sen päätösten tueksi huhtikuussa 1920 pidetyn San Remon konferenssin päätökset. Olet oikeilla jäljillä, kun haluat hakeutua kansainvälisen oikeuden syntyjuurille. Kun Kansainliitto lopetti toimintansa eivät sen kansainväliseen oikeuteen perustuneet päätökset menettäneet lain voimaansa. Toistan, Kansainliiton päätökset olivat kansainvälisen oikeuden mukaisesti sitovia, kun taas YK:n erilaiset päätöslauselmat eivät ole, YK:n päätöslauselmat ovat paremminkin suosituksia tai melipiteitä kuin mitään sitovia päätöksiä Ja tämä on pelkästään hyvä, kun ajattelemme miten paljon tyhmyyksiä siellä on julkilausttu. Siksi jos nyt joku sanoo, että YK:ssa on annettu uusi Israelin vastainen päätöslauselma, kannattaa sellaiseen suhtautua terveellä kriittisyydellä. YK:ssa toimii kaikenlaisia lobbausryhmiä, joista osa on keskittynyt Israelin demonisoimiseen. Tämä YK:n piiristä lähtenyt ajatus siitä, ettei Israelilla ole mitään historiallisia siteitä Temppelivuoreen on kyllä sieltä tyhmimmästä päästä. Se myös kääntyi sen esittäjiä vastaan, koska kuka vaan tajusi, ettei sellaisille ihmisille totuus merkitse yhtään mitään. Noloa touhua.

    • Antti Hämäläinen :” Olet oikeilla jäljillä, kun haluat hakeutua kansainvälisen oikeuden syntyjuurille.”

      Kiitos vastauksesta. Olen yksi Suomen Karjalan pakolaiset ry:n perustajajäsenistä ja kun selvitimme valtioiden velvollisuuksiin kuuluvaa Karjalaan jääneiden kiinteistöjen epäselväksi jätettyä omistusoikeutta, keskustelin asiasta mm. ei-suomalaisen kansainväliseen oikeuteen perehtyneen asianajajan kanssa, joten olemme siihen kyllä perehtyneet niillä kyvyillä, jotka meille on suotu. Suomen valtio kielsi meiltä omatoimisen varojenkeruuoikeuden tämän kysymyksen selvittämisestä aiheutuvien kulujen kattamiseen, joten maksoimme kulut itse muutaman vapaaehtoisen tukijan avustamina ja teimme päätöksen, että emme ota uusia jäseniä yhdistykseen.

      Annoimme Suomen pätevimpiin ihmisoikeusasianajajiin kuuluvalle Markku Fredmanille toimeksiannon, ja hän teki asiasta valituksen Euuroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Tässä kopio hänen tiedotteestaan:

      ”Tiedote 2.10.2006

      Suomen Karjalan Pakolaiset ry on käynnistänyt valituksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa koskien rajantakaisen Karjalan maanomistusta.

      Yhdistys on teettänyt Tarton yliopistossa selvityksen, jonka mukaan Neuvostoliitto ei koskaan kan-sallistanut kiinteistöjä, jotka jäivät Pariisin rauhansopimuksen mukaisesti Neuvostoliiton puolelle rajaa. Tieto on merkittävä, kun samalla on selvinnyt, että Neuvostoliitto on vuonna 1946 säätänyt ukaasin Japanilta vallattujen Kurilien saarten ja Sahalinin niemimaan maaomaisuuden kansallista-misesta. Vastaavaa säädöstä ei siis löydy Karjalan osalta. Omistusoikeus ei ole siirtynyt kenellekään rajan siirron yhteydessä tai sen jälkeen.

      Venäjä on jo vuonna 1907 liittynyt Haagin sopimukseen, jossa on suojattu yksityinen omistusoikeus sotatilanteessa. Pariisin rauhansopimuksessa vuodelta 1948 on säännöksiä yksityisen omaisuuden palauttamisesta, mutta siitä ei löydy artiklaa, joka tukisi ajatusta siitä, että rajan taakse jääneiden kiinteistöjen omistusoikeus olisi siirtynyt Neuvostoliiton valtiolle.

      Suomen korkein oikeus on tapauksessa KKO:2005:28 ratkaissut kysymyksen omistusoikeudesta Espoon ulkosaaristossa olevaan Kytön saareen. Korkein oikeus totesi, että Venäjän sotaväki oli lin-noittanut Kytön saaren vuonna 1914 ja hallinnut saaria vuoteen 1918. Se seikka, että Tarton rauhan-sopimuksen mukaan Venäjän valtion tai valtionlaitosten omaisuus Suomessa oli siirtynyt korvauk-setta Suomen valtion omaksi, ei vaikuttanut saariryhmän omistussuhteisiin.

      Samaa periaatetta tulee Suomen Karjalan Pakolaiset ry:n mukaan soveltaa myös Karjalan kiinteis-töihin. Suomen hallitus ei ole voinut luovuttaa Neuvostoliitolle parempaa oikeutta maahan, kuin mikä sillä itsellään on ollut. Korkein oikeus totesi em. tapauksessa:

      ”10. Jo rauhansopimuksen sanamuodonkin perusteella on selvää, että Suomen valtiolle ei mainitun sopimuskohdan eikä sen toimeenpanosta annettujen säännösten perusteella ole voinut siirtyä sellaista Suomessa olevaa omaisuutta, joka ei Suomen lain mukaan ollut ollut Venäjän valtion omistuksessa. Niinpä Suomen valtiolle ei rauhansopimuksen tai sen voimaan saattamisen nojalla ole myöskään Kytön saariryhmän osalta siirtynyt parempaa oikeutta kuin mikä Venäjän valtiolla rauhaa solmittaessa oli ollut näihin saariin.”

      Omistusoikeus ei vanhene. Karjalan kiinteistöjen osalta on kyse huomattavasti tuoreemmasta tapa-uksesta, kuin mistä Kytön saaren osalta riideltiin korkeinta oikeutta myöten. Venäjä on liittyessään Euroopan ihmisoikeussopimukseen sitoutunut kunnioittamaan yksityistä omistusoikeutta. Valittajilla ei ole tehokkaita kansallisia oikeussuojakeinoja Venäjällä, joten asia on saatettu suoraan ihmisoi-keustuomioistuimen ratkaistavaksi.”

    • Antti Hämäläinen :”Hyvä tuula Hölttä, ehkä Karjalasta kuitenkin kannattaisi keskustella toisella kertaa. Tässä olemme keskustelleet Jerusalemin asemasta.”

      Laitoin tiedot näkyviin kun ajattelin, että ehkä ne selventäisivät sitä, mitä asioita kansainvälisessä oikeudessa pitää ottaa humioon ja mitä ”demokraattiset valtiot” voivat tehdä estääkseen itselleen epämieluisten asioiden selvittämisen.

      Henk.koht. en vaatinut sukuni rajan taakse jääneen omaisuuden omistusoikeuden selvittämistä vaan hakusin vain auttaa sitä melkosuurta väestöä, joka oli säilyttänyt viralliset asiakirjat, jotka todistavat heidän omistusoikeutensa kiinteistöihin. He olivat vuosikausien ajan ennen toimeksiantomme tekemistä lähettäneet saamiensa ohjeiden mukaisesti anomuksia omistusoikeutensa tunnustamisesta suoraan Kremliin, jossa ne oli kuitattu vastaanotetuiksi, mutta niihin ei vastattu mitään.

      Oli typerää uskoa, että Suomen ja Venäjän federaation kumppanuussopimukseen kirjattu ”kansainvälisen oikeuden noudattaminen” ja kansalaisten tasa-arvo olisivat totta.

  4. Antti Hämäläinen. Kaksi kysymystä. 1) Koskevatko Israelin valtiota ja Jerusalemin aseman ratkaisemista v. 2017 samat kansainvälisen oikeuden pelisäännöt kuin kaikkia muitakin valtioita? 2) Onko palestiinalaisilla arabeilla mielestäsi yhtäläinen oikeus muodostaa oma itsenäinen valtio ja asua vaikkapa Britannian hallinnassa olleen entisen Transjordanian mandaattialueen rajojen sisällä kuin juutalaisilla? Ovatko siis juutalaiset ja arabit periaatteessa tasaveroisia neuvotteluosapuolia?Kysyn näitä nyt nimenomaan periaatteellisella tasolla. Käytännön tasollahan niin uskonnosta, kansainvälisistä sopimuksista kuin historian tapahtumistakin voidaan aina nostaa valikoivasti esiin jommankumman osapuolen näkökantoja tukevia argumentteja ja tulkintoja. Lisäksi vahvemmat osapuolet ovat historian kuluessa tavanneet soveltaa kv-oikeudesta riippumatta vahvemman oikeutta ja poliittisen pelin ovat usein voittaneet ne, jotka ovat osanneet lobata ja mobilisoida tukijansa parhaiten.

    • Marko Sjöblom. Hyviä kysymyksiä. Kun kysyt henkilökohtaisia näkemyksiäni tunnen olevani vapaa vastaamaan. Sitten kansainvälisen oikeuden ammattilaiset ovat asia erikseen. Onneksi minun ei pidä olla sellainen.
      1) Eikö olisi kohtuullista ajatella, että kansainvälisen oikeuden luonteeseen kuuluisi se, että pelisäännöt olisivat samat kaikille, ja että yhteisiä pelisääntöjä kunnioitettaisiin.
      2) Palestiinan arabit eivät missään vaiheessa erilaisissa neuvotteluissa alkaen vuodesta 1920 eteenpäin tahtoneet luopua mistään alueista, jotka he ovat katsoneet kuuluvan itselleen. Juutalaiset taas ovat tyytyneet jatkuvasti pienempään ja pienempään alueeseen jonka on tarkoitus olla heidän kotimaansa.
      Vuonna 1946 Trans-Jordania itsenäistyi. Silloin oli luontevaa nähdä tässä Palestiinan arabivaltio Jordania. Vielä vuonna 1981 Jordanian kuningas Hussein sanoi:”Totuus on, että Jordania on Palestiina ja että Palestiina on Jordania”.
      Toisen maailmansodan jälkeen Kansainliiton Palestiinan Mandaatti siirtyi YK:n huomaan. Mandaatti jäi siis voimaan myös brittien luopuessa sen hallinnoimisesta. Vuonna 1947 YK:ssa käsiteltiin Palestiinan alueiden jakoa. Nyt oli kyse enää runsas 20 prosentista alkuperäisen Palestiinan Mandaatin alueesta. Tässä on hyvä pitää mielessä, että tämä päätöslauselma 181(2) on statukseltaan suositus: Ehdotus oli, että muodostetaan uusi Arabi valtio, juutalaisten valtio ja kansainvälinen alue joka sisältää Jerusalemin. Juutalaiset hyväksyivät tämän ehdotuksen, mutta arabit hylkäsivät sen. Tämä päätöslauselma ei ole enää voimassa. Mutta jos se olisi, se merkitsisi sitä, että Jerusalemin lopullinen asema ja status ratkaistaisiin äänestäen Jerusalemin asukkaiden enemmistöpäätöksellä ! Enemmistö asukaista on edelleen juutalaisia. Toukokuu 14 1948 arabien hylättyä YK:n ehdotukset Israel sitten itsenäistyi ja lopulta tällä tavalla San Remon päätökset toteutuivat .Tosin nyt niin, että Israelin alueeseen ei kulunut Jordan joen molemmat puolet, vaan ainoastaan länsi puoli. Israel tuli YK:n jäseneksi 1949. Israelin valtiollisen aseman määrittää kuitenkin Palestiinan Mandaatti vuodelta 1922 joka sisältää San Remon päätökset vuodelta 1920 eikä YK:n päätöslauselma 181 kuten monet edelleen luulevat.
      Minusta siis näyttää siltä, että arabeille ei ole missään vaiheessa kelvannut mikään sovitteluehdotus samalla kuin jotkut Israelin johtajat ovat olleet valmiit erittäin suuriin myönnytyksiin vuosikymeniä jatkuneissa rauhan neuvotteluissa. Samalla on maalaisjärjellä selvää, että juutalaisten suhde Jerusalemiin on historiallisista syistä erityinen ja heille on luontevampaa pitää Jerusalemia pääkaupunkinaan myös Palestiinan Mandaatin pohjalta kuin arabeille.
      Kuka tahansa voi kuvitella, mitä seuraisi, jos Itä-Jeruselem joutuisi arabien hallinnoimaksi: juutalaiset menettäisivät pääsyn pyhimmille alueilleen ja Itä-Jerusalemin, vanha kaupunki mukaanlukien, juutalaiset asukkaat , jota lienee noin 200 000, joutuisivat jättämään kotinsa ja muuttamaan muualle.
      PLO:n Perustamisasiakirja, artikla20:” Balfourin julistuksella, Palestiinan Mandaatilla ja kaikella, mikä on rakennettu niiden pohjalta, on nollan ja tyhjän arvoista”. Hamas-järjestön tekstit ja julistukset ovat samanlaisia. Minulle vaikutelmaksi jää, että tällaisille arabeille on vaikeaa ylipäätään myöntää Israelin olemassaolon oikeus. Niin pitkään kuin vaihtoehtona on PLO:n ja Hamasin tapaisten terroristijärjestöjen retoriikka ja toimintatavat, so. juutalaisten ajaminen mereen, on ainakin toivottavaa että Lähi-Idän ongelmia pyritään ratkomaan neuvottelupöydässä lakikirja kädessä.Sitten Balfourin julistus tai Palestiinan Mandaatti ei erikseen viittaa Jerusalemin asemaan. Minusta Jerusalemin ollessa kysymyksessä on tärkeä kriteeri sen hallinnoimisessa, miten kaikkien uskontojen edustajien pääsy pyhille paikoilleen taataan? Tässä uskon ehdottomasti, että kun Jerusalem on juutalaisten hallinnoima pääkaupunki, kaikkien uskontojen edustajien oikeudet pyhiin paikkoihinsa taataan parhaiten. Palestiinalaisten johtaja Abbas on ilmoittanut selvästi, että Palestiinan valtiossa juutalaisilla ei ole mitään sijaa.
      Palestiinalaisten oikeus omaan valtioon on tunnustettu
      Nyt kun kysymme, onko palestiinalaisilla oikeus omaan valtioon, on vastaus ainakin historian valossa se, että heille on tarjottu sitä monta kertaa, ja yhtä monta kertaa he ovat kieltäytyneet siitä. Näin heidän oikeutensa omaan valtioon on kyllä tunnustettu.
      Minusta paras olisi, että Jordaniasta olisi tullut useimpien palestiinalaisten arabien koti, koska he ovat etnisesti samansukuisia. Myös Jordaniassa olisi riittänyt tilaa kaikille.
      Kun nyt Israelia moititaan Jerusalemin pitämisestä yksipuolisesti omana pääkaupunkina on hyvä pitää mielessä, että palestiinalaiset ovat Arafatin ajoista asti luvanneet asioiden jatkossa hoituvan neuvottelupöydässä. Kuitenkin heillä on kova hinku yksipuolisesti julistaa Palestiinan valtio syntyneeksi vaikka edellytykset valtion perustamiselle ovat oikeasti aika heikot .
      Vietin kerran yhden päivän Gazassa ja olen senjälkeen aina ymmärtänyt, miten kyynisen pelin nappuloina sen asukkaita pidetään. On aivan selvää, että nämä ihmiset tarvitsevat oikeutta, mutta en oikein usko heidän johtajiensa ymmärtävän oikeudesta paljoakaan. Juuri siksi on tärkeää, että kansainvälisen oikeuden nojalla etsitään ratkaisuja yhdessä neuvotellen niin kauan, kunnes niistä päästään yksimielisyyteen.

    • Salme K.,
      tarkoitatko siis, että Jouni Turtiainen heittelee blogissaan ”oman mielen mukaisia mututietoja muka faktoina”?

    • En todellakaan tarkoita kuten esität. Sekä Jouni että Antti H. ymmärtävät ko. kysymyksestä paljon enemmän kuin moni meistä muista.

  5. Hyvä Jorma Hentilä ja Salme, eiköhän meidän kaikkien ole viisasta myöntää omat rajoituksemme ymmärryksemme suhteen varsinkin asioissa, mitkä koskevat kansainvälistä oikeutta. Juuri Jerusalemin asemasta ja statuksesta ollaan tällaisten kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden keskuudessa montaa mieltä. Jospa uskoisimme hyväntahtoisesti että eri tavoin etsimme omista lähtökohdistamme ymmärrystä näihin asioihin. Tällainen keskustelu on rakentavaa niin kauan kuin asiat riitelevät. Jos ihmiset alkavat riidellä, on vaara, menetämme Herramme mielen laadun. Jouni Turtiaisen avaus tälle keskustelulle oli oikein hyvä, ja substanssia ja ajattelemista se antoi varmasti kaikille jotka siihen tutustuivat. Sitten on hyvä pitää mielessä, että kun asioita tarkastellaan eri näkökulmista, tulee kuvaan erilaisia elemettejä. Pysykäämme siis kaikki coolina.

    • ” Pysykäämme siis kaikki coolina.” Tämä on hyvä lähtökohta.

      Ainakin minä olen saanut sekä blogista että kommenteista paljon sellaista tietoa, mitä en enää muistanut tai en ollut edes aiemmin tiennyt. Kiitos!

    • Kannattaa muistaa, että YK:n Jerusalemin asemaa koskeva ratkaisu pohjautuu aiempiin. Sen yli ajassa taaksepäin hyppääminen on juristista kveruleerausta – ja puhdasta politikointia.

Turtiainen Jouni
Turtiainen Jouni
Espoonlahden ev.lut. seurakunnan kirkkoherra, joka asuu pappisvaimonsa kanssa kahden Helsingissä. Kolme aikuista lasta. Ympärivuotinen pyöräilijä.