Haja-ajatuksia Trumpin suurlähetystöpäätöksestä

USA:n kongressi reagoi Israelin ja palestiinalaisten väliseen liennytyksen kauteen ja Oslon sopimuksiin säätämällä (lokakuussa 1995) lain suurlähetystönsä siirtämisestä Jerusalemiin. Tämän lain toimeenpano on riippunut kunkin presidentin hallinnon näkemyksistä sen suhteen, kuinka Israelin ja palestiinalaisten välisen sopimusten (Declaration of Principles on Interim Self-Government Arrangements, 13.9.1993 ja The Israeli-Palestinian Interim Agreement, 28.9.1995) täytäntöönpano on edistynyt ja onko se lisännyt vai heikentänyt USA:n sisäistä turvallisuutta.

Israelin ulkoministeriön sivuilta voi lukea tämän viime mainitun sopimuksen (28.9.1995) sisällön (http://www.mfa.gov.il/mfa/foreignpolicy/peace/guide/pages/the%20israeli-palestinian%20interim%20agreement.aspx). 

Yksi sen keskeinen asia on (artiklassa XI) esitetty näkemys palestiinalaisalueiden hallinnasta – pois lukien ”erikseen neuvoteltavat asiat”, joihin lukeutuu erityisesti kysymys Jerusalemin asemasta.

Mielenkiintoista tässä sopimuksessa on artiklassa XVI lausuttu periaate ”Confidence Building Measures”, johon lukeutuu mm. palestiinalaisvankien vapauttaminen, israelilaisten oikeus elää ilman pelkoa terrorismista ja syyttämättäjättämispäätös kotialueilleen palaavien palestiinalaisten osalta.

Näissä toivorikkaissa olosuhteissa, joissa Israelin tuolloinen pääministeri Jizhaq Rabin ja palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat olivat puristaneet toistensa kättä Washingtonissa (13.9.1993) ja rauhanprosessi eteni myönteiseen suuntaan ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin, USA:n kongressi sääti lain suurlähetystönsä siirtämisestä Jerusalemiin (26.10.1995, vain reilu viikko ennen Rabinin salamurhaa 4.11.1995).

Kongressi siis edellytti Israelin valtion ja palestiinalaisten välisen sopimuksen muiden yksityiskohtien toteutumista ja päätöstä Jerusalemin lopullisesta kohtalosta viitaten presidentin oikeuteen lykätä lain voimaantuloa ”kansallisen turvallisuuden nimissä” kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan eteenpäin (https://www.congress.gov/104/plaws/publ45/PLAW-104publ45.pdf).

Kongressin päätöksessä edellytettiin lopullisen rauhansopimuksen toteutuvan vuoden 1999 toukokuun loppuun mennessä. Tuolloin suurlähetystön siirtämisen hintalapuksi arvioitiin lain perusteluissa 100 miljoonaa USD. Paljonkohan se nyt tulisi maksamaan – mikä olisi tuon rahasumman vaikutus, jos se sijoitettaisiin tässä vaiheessa Israelin ja palestiinalaisten rauhanneuvottelujen jatkamiseen suurlähetystön siirtämisen sijaan?

Lisäksi Jerusalemin tulee USA:n kongressin säätämän lain perustelujen mukaan säilyä yhtenäisenä kaupunkina, kuitenkin niin, että sen asemasta voidaan erikseen sopia: ”The September 13, 1993, Declaration of Principles on Interim Self-Government Arrangements lays out a timetable for the resolution of ‘‘final status’’ issues, including Jerusalem”.

Tämä hieno aie kaatui Rabinin salamurhaan (4.11.1995) vain reilu kaksi vuotta Rabinin ja Arafatin käden puristuksen ja kuukausi tämän keskinäisen sopimuksen jälkeen (28.9.1995). Sen jälkeinen Israelin hallinto teki radikaalin suunnanmuutoksen Ariel Sharonin ja Benjamin Netanjahun johdolla, mutta tilannetta pahensi palestiinalaisten uusi kansannousu (2000) sekä Hamasin ja PLO:n Fatahin väliseen sisällissotaan (2007), joka jakoi myös palestiinalaiset ehkä lopullisesti kahtia tässä kysymyksessä (kompromissihaluiset vs. ns. peruskirjalaiset).

USA:n presidentit ovat menetelleet tähän saakka viisaasti, kun eivät ole vahvistaneet tätä vuoden 1995 lakia. Trumpin vaaliveto taas johtaa siihen, että kukaan ei nyt tiedä – tuskin Trump itsekään – kuinka Jerusalemin kysymys tulisi ratkaista lopullisesti, kun päätös siirtää USA:n suurlähetystö Tel Avivista Jerusalemiin tapahtui tilanteessa, jossa kaikki vanhat haavat ovat olleet pari vuosikymmentä auki.

Tosiasiahan on, että Jerusalem on faktisesti ollut Israelin pääkaupunki valtion perustamisesta lähtien (varsinaisesti vuodesta 1950, jolloin itsenäisyyssodan jälkeen Israelin valtion rajat rajat piirrettiin uudelleen ns. vihreän linjan mukaisesti 1949). Jerusalemissa ovat olleet parlamentti (Knesset) ja muut valtionhallinnon keskeiset laitokset. Pääkaupunkistatusta Jerusalemilta ei siis voi millään verukkeella kieltää. Se on myös juutalaisen kulttuurin aarreaitta 3000 vuoden ajalta.

Kyse ei olekaan näiden tosiasioiden tunnustamisesta, vaan Israelin valtion tekemän tulkinnan tunnustamisesta, jonka mukaan vuoden 1967 jälkeisen ns. kuuden päivän sodan seurauksena Israelin hallintaan jäänyt Itä-Jerusalem olisi myös osa Israelin valtion ”ikuista ja jakamatonta pääkaupunkia”, Jerusalemia. Knesset sääti asiasta lain heinäkuussa 1980, minkä jälkeen YK:n turvallisuusneuvosto antoi päätöslauselman, jonka mukaan Itä-Jerusalemin liittäminen osaksi Israelin pääkaupunkia on loukkaus kansainvälistä oikeutta vastaan.

Tämän tulkinnan seurauksena kaikki Israelin valtion kanssa diplomaattisuhteissa olleet valtiot vetivät suurlähetystönsä pois Jerusalemista Tel Aviviin, pois lukien USA, jolla ei koskaan ole ollutkaan suurlähetystöä Jerusalemissa – ainoastaan konsulaatti (tuolloin, 1980, perustettiin myös kristillisen sionismin myötävaikutuksella ns. Kansainvälinen kristillinen suurlähetystö Jerusalemiin (ICEJ) tuen osoituksena Israelin valtion päätökselle liittää myös Itä-Jerusalem osaksi Israelin valtion pääkaupunkia).

Viimeisinä maina vuonna 2006 myös Väli-Amerikan maat, Costa Rica ja El Salvador, vetivät suurlähetystönsä pois Jerusalemista. Sen jälkeen Israelissa on ollut 86 maan suurlähetystöt Tel Avivissa, Jerusalemissa ei yhtään.

Vuoden 1967 sodan jälkeen Israelin valtio ei liittänyt valloittamiaan arabialueita valtioonsa, vaan jäi alueille miehittäjänä. Syntyi mm. uusi palestiinalaispakolaisten ongelma, joka johti Jordanian puolelta ns. ”mustaan syyskuuhun” 1968 (PLO ja sen agitaattorit karkotettiin Jordaniasta, minkä seurauksena samanniminen terroristijärjestö perustettiin 1970; ”Mustan syyskuun” järkyttävänä tempauksena muistamme Münchenin olympialaisten verilöylyn 1972) 

Tuo Israelin ja palestiinalaisten välisen sopimuksen 1995 (Interim Agreement) oli tarkoitus Oslon sopimusten hengessä purkaa tämä epäterve tilanne ja luoda edellytykset ns. kahden valtion (Israel ja Palestiina) syntymiselle. Jerusalemin kohtalo jäi erikseen neuvoteltavaksi tämän sopimuksen perusteella.

Jokainen voi itse arvioida, kuinka hyvin tämä voi nyt toteutua, kun Trumpin hallinto on lähtenyt toimimaan omaehtoisesti (ei kuitenkaan omavaltaisesti!) nykytilanteessa. Olisiko kannattanut odottaa, että päästään taas neuvottelupöytään ja voitaisiin pikkuhiljaa saavuttaa vuoden 1995 rauhan tekemisen tilanne ja avata myös keskustelu Jerusalemin asemasta?

Kukaan asioista perillä oleva ei siis kiistä, etteikö Jerusalem olisi Israelin pääkaupunki. Se on vain fakta. Kyse on siitä, voiko Israel yksipuolisesti julistaa koko Jerusalemin pääkaupungikseen. Se on vastoin YK:n päätöslauselmaa ja keskinäisen sopimuksen (Interim Agreement) pyrkimystä. Trumpin hallinto ei näytä välittävän siitä, että kaikkein kipeimmät kysymykset ovat olleet täysin levällään yli 20 vuotta. Trump näyttää pelaavan kansainvälisellä kentällä aivan omaa peliään.

Kaikilta kristilliseen uskoon sitoutuneilta kysyisinkin: What would Jesus do (Matt 5:9)?

    • Pekka: ”Tarmpin hallinto”

      Tramp (engl.) tarkoittaa suomeksi huonomaineista naista (lutkaa) tai kulkuria (koditonta).

      Tarkoittanet presidentti Donald Trumpin hallintoa. Ja mitä Trumpin hallinnon näkemyksiin asiassa tulee, niin kyllä se ainakin merkittävimmiltä ja tärkeimmiltä osiltaan oli herra Trumpin päätöstä vastaan, eikä näe sen enempää etenemisen mahdollisuuksia kuin kukaan muukaan.

      Puolustusministeri J. Mattis ja ulkoministeri R. Tillerson molemmat varoittivat hra Trumpia tekemästä tuota älyvapaata päätöstä, joka oli hänen ihan ikiomansa.

      Hyvin oletettavaa on, että hra Trump ei kaikesta viisaudestaan huolimatta itsekään tiedä mitä on tullut tehtyä ja miksi. Kysymyksessä lienee vain ja ainoastaan umpihölmön vaalilupauksen täyttäminen (vert. Meksikon muuri).

    • Pekka, juuri tästä on kysymys. Trumpin hallinto tulee varmasti etenemään rauhan prosessissa. Kannattaa katsoa tämän lauantain aamu-uutisista USA:n YK:n lähettilään Nikki Haleyn puhe YK:ssa. Googlaamalla löytää koko puheen FOX- newsista ym. Hän tietenkin joutui turvallisuusneuvostossa puolustamaan USA:n päätöstä näin tunnustaa Jerusalem. Hän mm. sanoi, että YK:ta on käytetty välikappaleena Israelin epäoikeudenmukaiseen kohteluun ja että jatkossa USA edellyttää molempien osapuolien reilua kohtelua. Nikki Haley oli USA:n presidentinvaalikamapanjan aikana Rubion kannattaja, mutta nyt hänestä on tullut USA:lle erinomainen YK:n suurlähettiläs Tumpin tueksi.

    • Antti Hämäkläinen :”Hän mm. sanoi, että YK:ta on käytetty välikappaleena Israelin epäoikeudenmukaiseen kohteluun…”

      YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden veto-oikeudet ja niiden käyttäminen globaalin epäoikeunmukaisuuden välikappaleena tilanteessa kuin tilantessa on mielestäni johtamista, jota voi kuvata sanoilla ”Management by Perkele ja Saatana”. On surullista, että suurvaltojen valtataistelu heijastuu kansalaisten elämään ja eri valtioiden puoluekampanjoihin jakaen kansalaisia vuosikymmenestä toiseen edistyksellisiin ja taantumuksellisiin, voittajiin ja häviäjiin, vuohiin ja lampaisiin…

  1. Tästä kaikesta näkee (jos on nähdäkseen) että maailmaa ei hallita järjellä, vaan kyse on jostain muusta.

    Kun tällainen selviö, jonka lähes jokainen maailman kansalainen tietää: ”Jerusalem on Israelin pääkaupunki” sanoo julki yksi tämän maailman ruhtinoista, niin yksi osa maailmaa repeää liitoksistaan ja julistaa sotaa kädet pystyssä.

    Onkin kysyttävä vakavalla mielellä millaisilla argumenteilla, jokin uskonto voi saavuttaa niinkin arvovaltaisen tittelin, kuin ”rauhanuskonto”, jota mikään muu uskonto ei ole koskaan saavuttanut.

  2. Amerikkalaiset evangelikaaliset ovat jo pitkään odotelleet Armageddonia. Nyt Trump, heitä kuunnellen ,tarjoaa mahdollisuuden siihen. Jopa mehdollinen atomisota Pohjois-Korean kanssa mahtuu samaan agendaan Ilmestyskirjojen profetioiden mukaan. Netanyahu mahdollisesti katsoo hyötyvänsä siitä.Valitettavasti Israelin haukat eivät ole kahden valtion ratkaisun takana. He katsovat että aikaisemmat sopimukset , puhumattakaan YK n päätöksistä ei koske heitä.

    Ennen kaikkea he katsovat että heillä on kaikki oikeus valloittaa maata Palestiinan alueelta vedoten raamatun lupauksiin. Netanyahulle kaikki tämä on sisäpolitiikkaa . Hän tietää että ameriikkalaiset tulevat apuun jos sellaista tarvittaisiin. Israel on paikallinen sotilaallinen pieni suurvalta ja mahdollinen sota on heille syy valloittaa vielä lisää alueita vedoten Israelin tuvallisuuden tarpeisiin.

    Tällä heltkellä Israelia ei uhkaa mikään. Iran on aivan liian kaukana. Hisbollah ja Hamas ovat aivan liian heikkoja ollakseen todellisia uhkia. Syyria, joka aikaisemmin oli suurin uhkaaja on hajallaan tulevat vuosikymmnet. Jordania ja Egypti eivät ole mitenkään kiinnostuneita taistelemaan Israelia vastaa ollessaan varuillaan omien fundamentalistien suhteen.

  3. Katsotaanpa nyt kaikessa rauhassa, milloin ja miten USA siirtää suurlähetystönsä. Trumpin kaikki teot ovat olleet vain julistuksia ja muita näyttäviä elkeitä. Tämäkin Jerusalem-päätös on ollut helppo tehdä, kun sen taustalla on ollut kongressin jo ajat sitten säätämä laki. Trump ainoastaan allekirjoitti sen. Ainoa seuraus hänen suuresta valtioviisaudestaan on ollut entistä isomman rähäkän aiheuttaminen. Ihmisiä kuolee. Ihan niin kuin sillä seudulla eli lähi-idässä ei olisi vielä tarpeeksi nähty verenvuodatusta.

    Se maa on nimensä mukaisesti pyhä maa. Se tarkoittaa pyhittämistä, rauhoittamista, rauhaan jättämistä. Putinit ja Trumpit tekisivät israelilaisille ja arabeille parhaan palveluksen vetäytymällä hevon kuuseen koko seudulta. Mielellään ikuisiksi ajoiksi.

    • Toisaalta suurvaltojen siirtyminen ”hevonkuuseen” on todella toivottava ja toisaalta – alueen ja sen tilanteen sekä historian tuntien – voi olla tarpeen, että jotkut voimat pitävät siellä rauha ja järjestystä yllä. Parasta olisi tietysti, että YK:n ja sen rauhanturvaajien ja mahdollisesti EU:n kriisinhallintajoukkojen kautta saataisiin tilanne pysymään rauhallisena ja luotaisiin edellytykset pysyvän rauhan saamiselle kahden valtion mallia käyttäen. Palestiinan valtion ongelma on vain se, että valtio ei toimi kunnolla, jos se on monien erillään olevien alueiden muodostama. Ja toisaalta yhtenäisen maa-alueen saaminen tuolle pienelle ja tulenaralle alueelle on hyvin vaikeaa. Ja on myös kysymys Jerusalemista. Sitä havittelevat pääkaupungiksi sekä palestiinalaiset (Itä-Jerusalem) että juutalaiset.

    • Teemun näkemys on varsin kannatettava. Tosin suurvallat tuskin tulevat häipymään alueelta minnekään. Niillä on liian paljon omia intressejä pelissä.

      Itse asiassa Israelin valtion on jo vuokrannut maa-alueen Länsi-Jerusalemista USA:lle kovalla yhden USD:n vuosivuokralla. Tästäkin voi jo päätellä paljon.

      Ensinnäkin sen, ettei USA havittele suurlähetystölleen paikkaa kiistanalaisilta paikoilta. Toiseksi sen, että Israelin hallitus haluaa suurlähetystön myötä vahvemmat turvatakuut sille, että Länsi-Jerusalem on ja pysyy Israelin hallinnassa, tapahtuipa Jerusalemin muille osille loppupeleissä mitä tahansa (kunhan Israelilla on pysyvä oikeus hallita vanhassa kaupungissa sijaitsevaa juutalaiskorttelia ja muinaisen temppelin Länsimuuria).

      Heprean ”rauhaa” merkitsevä sana (shalom) tarkoittaa myös tasapainoa ja oikeudenmukaisuuden toteutumista. Siihen tarvitaan sekä Israelin hallituksen että palestiinalaishallinnon yhteinen sopimus, kompromissi. Suurvallan voivat olla tässä yhtä suurelle riskillä sekä apuna että haittana.

    • Pitäiskö Hämeenlinna tunnustaa Suomen lappalaisten pääkaupungiksi, sillä hieman yli 1000 vuotta sitten Häme kaiketi oli lappalaisten ennenkuin suomalaiset karkottivat heidät mailtaan?
      Tämä viesti ei sitten ota kantaa Jerusalemiin.

  4. Toivo Loikkanen.”Jerusalemia… havittelevat pääkaupungikseen sekä palestiinaliset että juutalaiset”. Kyllähän se historiallisista syistä johtuen on niin, että juutalaiset jo pitävät Jerusalemia pääkaupunkinaan, mikä on aika luonteva ajatus, mutta palestiinalaisetkin havittelevat sitä itselleen. Kyllä kieltämättä tuntuisi epäluontevalta, jos juutalaisilta olisi tulevaisuudessa kielletty pääsy Itä-Jerusalemiin. Tätähän käytännössä merkitsisi se, että se olisi palestiinalaisten hallinnoima.

Turtiainen Jouni
Turtiainen Jouni
Espoonlahden ev.lut. seurakunnan kirkkoherra, joka asuu pappisvaimonsa kanssa kahden Helsingissä. Kolme aikuista lasta. Ympärivuotinen pyöräilijä.

USA:n kongressi reagoi Israelin ja palestiinalaisten väliseen liennytyksen kauteen ja Oslon sopimuksiin säätämällä (lokakuussa 1995) lain suurlähetystönsä siirtämisestä Jerusalemiin. Tämän lain toimeenpano on riippunut kunkin presidentin hallinnon näkemyksistä sen suhteen, kuinka Israelin ja palestiinalaisten välisen sopimusten (Declaration of Principles on Interim Self-Government Arrangements, 13.9.1993 ja The Israeli-Palestinian Interim Agreement, 28.9.1995) täytäntöönpano on edistynyt ja onko se lisännyt vai heikentänyt USA:n sisäistä turvallisuutta.

Israelin ulkoministeriön sivuilta voi lukea tämän viime mainitun sopimuksen (28.9.1995) sisällön (http://www.mfa.gov.il/mfa/foreignpolicy/peace/guide/pages/the%20israeli-palestinian%20interim%20agreement.aspx). 

Yksi sen keskeinen asia on (artiklassa XI) esitetty näkemys palestiinalaisalueiden hallinnasta – pois lukien ”erikseen neuvoteltavat asiat”, joihin lukeutuu erityisesti kysymys Jerusalemin asemasta.

Mielenkiintoista tässä sopimuksessa on artiklassa XVI lausuttu periaate ”Confidence Building Measures”, johon lukeutuu mm. palestiinalaisvankien vapauttaminen, israelilaisten oikeus elää ilman pelkoa terrorismista ja syyttämättäjättämispäätös kotialueilleen palaavien palestiinalaisten osalta.

Näissä toivorikkaissa olosuhteissa, joissa Israelin tuolloinen pääministeri Jizhaq Rabin ja palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat olivat puristaneet toistensa kättä Washingtonissa (13.9.1993) ja rauhanprosessi eteni myönteiseen suuntaan ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin, USA:n kongressi sääti lain suurlähetystönsä siirtämisestä Jerusalemiin (26.10.1995, vain reilu viikko ennen Rabinin salamurhaa 4.11.1995).

Kongressi siis edellytti Israelin valtion ja palestiinalaisten välisen sopimuksen muiden yksityiskohtien toteutumista ja päätöstä Jerusalemin lopullisesta kohtalosta viitaten presidentin oikeuteen lykätä lain voimaantuloa ”kansallisen turvallisuuden nimissä” kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan eteenpäin (https://www.congress.gov/104/plaws/publ45/PLAW-104publ45.pdf).

Kongressin päätöksessä edellytettiin lopullisen rauhansopimuksen toteutuvan vuoden 1999 toukokuun loppuun mennessä. Tuolloin suurlähetystön siirtämisen hintalapuksi arvioitiin lain perusteluissa 100 miljoonaa USD. Paljonkohan se nyt tulisi maksamaan – mikä olisi tuon rahasumman vaikutus, jos se sijoitettaisiin tässä vaiheessa Israelin ja palestiinalaisten rauhanneuvottelujen jatkamiseen suurlähetystön siirtämisen sijaan?

Lisäksi Jerusalemin tulee USA:n kongressin säätämän lain perustelujen mukaan säilyä yhtenäisenä kaupunkina, kuitenkin niin, että sen asemasta voidaan erikseen sopia: ”The September 13, 1993, Declaration of Principles on Interim Self-Government Arrangements lays out a timetable for the resolution of ‘‘final status’’ issues, including Jerusalem”.

Tämä hieno aie kaatui Rabinin salamurhaan (4.11.1995) vain reilu kaksi vuotta Rabinin ja Arafatin käden puristuksen ja kuukausi tämän keskinäisen sopimuksen jälkeen (28.9.1995). Sen jälkeinen Israelin hallinto teki radikaalin suunnanmuutoksen Ariel Sharonin ja Benjamin Netanjahun johdolla, mutta tilannetta pahensi palestiinalaisten uusi kansannousu (2000) sekä Hamasin ja PLO:n Fatahin väliseen sisällissotaan (2007), joka jakoi myös palestiinalaiset ehkä lopullisesti kahtia tässä kysymyksessä (kompromissihaluiset vs. ns. peruskirjalaiset).

USA:n presidentit ovat menetelleet tähän saakka viisaasti, kun eivät ole vahvistaneet tätä vuoden 1995 lakia. Trumpin vaaliveto taas johtaa siihen, että kukaan ei nyt tiedä – tuskin Trump itsekään – kuinka Jerusalemin kysymys tulisi ratkaista lopullisesti, kun päätös siirtää USA:n suurlähetystö Tel Avivista Jerusalemiin tapahtui tilanteessa, jossa kaikki vanhat haavat ovat olleet pari vuosikymmentä auki.

Tosiasiahan on, että Jerusalem on faktisesti ollut Israelin pääkaupunki valtion perustamisesta lähtien (varsinaisesti vuodesta 1950, jolloin itsenäisyyssodan jälkeen Israelin valtion rajat rajat piirrettiin uudelleen ns. vihreän linjan mukaisesti 1949). Jerusalemissa ovat olleet parlamentti (Knesset) ja muut valtionhallinnon keskeiset laitokset. Pääkaupunkistatusta Jerusalemilta ei siis voi millään verukkeella kieltää. Se on myös juutalaisen kulttuurin aarreaitta 3000 vuoden ajalta.

Kyse ei olekaan näiden tosiasioiden tunnustamisesta, vaan Israelin valtion tekemän tulkinnan tunnustamisesta, jonka mukaan vuoden 1967 jälkeisen ns. kuuden päivän sodan seurauksena Israelin hallintaan jäänyt Itä-Jerusalem olisi myös osa Israelin valtion ”ikuista ja jakamatonta pääkaupunkia”, Jerusalemia. Knesset sääti asiasta lain heinäkuussa 1980, minkä jälkeen YK:n turvallisuusneuvosto antoi päätöslauselman, jonka mukaan Itä-Jerusalemin liittäminen osaksi Israelin pääkaupunkia on loukkaus kansainvälistä oikeutta vastaan.

Tämän tulkinnan seurauksena kaikki Israelin valtion kanssa diplomaattisuhteissa olleet valtiot vetivät suurlähetystönsä pois Jerusalemista Tel Aviviin, pois lukien USA, jolla ei koskaan ole ollutkaan suurlähetystöä Jerusalemissa – ainoastaan konsulaatti (tuolloin, 1980, perustettiin myös kristillisen sionismin myötävaikutuksella ns. Kansainvälinen kristillinen suurlähetystö Jerusalemiin (ICEJ) tuen osoituksena Israelin valtion päätökselle liittää myös Itä-Jerusalem osaksi Israelin valtion pääkaupunkia).

Viimeisinä maina vuonna 2006 myös Väli-Amerikan maat, Costa Rica ja El Salvador, vetivät suurlähetystönsä pois Jerusalemista. Sen jälkeen Israelissa on ollut 86 maan suurlähetystöt Tel Avivissa, Jerusalemissa ei yhtään.

Vuoden 1967 sodan jälkeen Israelin valtio ei liittänyt valloittamiaan arabialueita valtioonsa, vaan jäi alueille miehittäjänä. Syntyi mm. uusi palestiinalaispakolaisten ongelma, joka johti Jordanian puolelta ns. ”mustaan syyskuuhun” 1968 (PLO ja sen agitaattorit karkotettiin Jordaniasta, minkä seurauksena samanniminen terroristijärjestö perustettiin 1970; ”Mustan syyskuun” järkyttävänä tempauksena muistamme Münchenin olympialaisten verilöylyn 1972) 

Tuo Israelin ja palestiinalaisten välisen sopimuksen 1995 (Interim Agreement) oli tarkoitus Oslon sopimusten hengessä purkaa tämä epäterve tilanne ja luoda edellytykset ns. kahden valtion (Israel ja Palestiina) syntymiselle. Jerusalemin kohtalo jäi erikseen neuvoteltavaksi tämän sopimuksen perusteella.

Jokainen voi itse arvioida, kuinka hyvin tämä voi nyt toteutua, kun Trumpin hallinto on lähtenyt toimimaan omaehtoisesti (ei kuitenkaan omavaltaisesti!) nykytilanteessa. Olisiko kannattanut odottaa, että päästään taas neuvottelupöytään ja voitaisiin pikkuhiljaa saavuttaa vuoden 1995 rauhan tekemisen tilanne ja avata myös keskustelu Jerusalemin asemasta?

Kukaan asioista perillä oleva ei siis kiistä, etteikö Jerusalem olisi Israelin pääkaupunki. Se on vain fakta. Kyse on siitä, voiko Israel yksipuolisesti julistaa koko Jerusalemin pääkaupungikseen. Se on vastoin YK:n päätöslauselmaa ja keskinäisen sopimuksen (Interim Agreement) pyrkimystä. Trumpin hallinto ei näytä välittävän siitä, että kaikkein kipeimmät kysymykset ovat olleet täysin levällään yli 20 vuotta. Trump näyttää pelaavan kansainvälisellä kentällä aivan omaa peliään.

Kaikilta kristilliseen uskoon sitoutuneilta kysyisinkin: What would Jesus do (Matt 5:9)?