Allekirjoitin kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista heti Tahdon 2013-kampanjan avauspäivänä 19.3.2013. Tuo aloite oli muuten ensimmäinen kirjallinen vetoomus, johon olen koskaan nimeni laittanut.
Oma tieni kansalaisaloitteen allekirjoittajaksi ei kulkenut suorinta tietä. Vuosikymmen sitten ajattelin, että avioliitto kuuluu vain miehelle ja naiselle. Perustin ajatukseni Raamatun luomiskertomukselle, jossa ainoastaan miehen ja naisen liitto mahdollistaa elämän jatkumisen.
Ajatus tasa-arvoisesta avioliittolaista on monelle kristitylle raamattukysymys. Niin minullekin. Kysymys on pitkälti siitä, minkä aseman annamme Raamatulle elämän pelisääntöjen määrittelyssä. Minulle Raamattu on ennen kaikkea Jumalan rakkauskirje ihmiskunnalle, joka ruumiillistuu Jeesuksessa. Raamattu ei ole elämän oppikirja, vaan ennen kaikkea uskon ja toivon lähde. Raamattu ei ole kristitylle lakikirja, vaan armon ja lohdutuksen antaja.
Ajatus tasa-arvoisesta avioliittolaista kuuluu yhteiskuntajärjestyksen piiriin. Siihen kirkon ei pitäisi instituutiona sotkeutua. Lainsäädännön tarkoituksena on tukea ihmisten hyvinvointia eikä päinvastoin. Sen vuoksi yhteiskuntamoraalin näkökulmasta asioita tulisi aina tarkastella asioiden seurausten perusteella.
Uusimmat tutkimukset osoittavat, että pitkät homoseksuaaliset parisuhteet vaikuttavat myönteisesti ihmisten terveyteen ja eliniän odote kasvaa. Jo tämä todistaa, että yhteiskunnan täytyy tukea ihmisten vapaaehtoisuuteen perustuvaa parinmuodostusta.
Raamatusta on turha hakea yhtenäistä avioliittoteologiaa. Esimerkiksi Vanha testamentti näyttää hyväksyvän moniavioisuuden sumeilematta. Me emme voi perustaa yhteiskuntaetiikkaa 2000 vuotta vanhalle patriarkaaliselle yhteiskuntamallille. Emmehän me rakenna lääketiedettäkään tuhansia vuosia vanhoille uskomuksille!
Minun mielestäni opillisuuteen keskittyvän kristillisyyden aika alkaa kirkossa olla ohi. Oppi ei ketään pelasta, sen sijaan toivoon sidottu usko vie perille. Paavali puhuu vihkikaavan tekstissä, että elämä rakentuu uskon, toivon ja rakkauden päälle. Hän painotti, että suurin niistä on rakkaus!
Hyvää pääsiäisen aikaa ystävät lähellä ja kaukana!
Mikä Mikko mielesi muutti?
Kun heteroavioliittoinstituutio on tuhansia vuosia vanha (miksi?) ja sillä on miljoonia vuosia vanha biologinen perusta, niin tämän tradition hylkääminen 10 vuodessa tapahtuneen seurausetiikan (johon kyllä avioliittoetiikan tulee pohjautua) suunnanmuutoksen perusteella vaikuttaa peräti rohkealta.
Kyllä yhdessä asuvia nais- ja miespareja on aina ollut. Yhtä monia tuhansia vuosia kuin heteroparejakin. Mutta he ovat joutuneet elämään piilossa ja valheessa. Onko se oikeata elämää? Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. En usko Jumalan luoneen sekundaa.
Vai on se Raamattu kirkon lakikirja (paitsi pelastustienä!) ja uskon ja elämän ylin auktoritetti. Mistähän sitten johtuu, että se on täynnä ohjeita ja tulkintoja (kymmeneen käskyynkin liittyen), joita em. liturgian konservatiiviset pyörittäjät eivät itsekään noudata.
Tosiasiassa sieltä valikoidaan noudatettavat kohdat ja asiat. Valintakriteerinä on yleensä traditio (näin on ennenkin ajateltu) tai joskus (pakon edessä) tieteellinen tieto.
Myöskään kirkon dogmaa ei löydy sellaisenaan Raamatussa, vain sen ituja. Yhdenkään Raamatun kirjan ei ole edes tarkoitus esitellä juutalaisen tai kristillisen seurakunnan oppia kokonaisuutena; esimerkiksi Ut:n kirjeet ovat kirjoittajien kommentteja ajankohtaisiin tilanteisiin. Kirkon dogma (kuten myös eettiset tulkinnat) on syntynyt, kehittynyt ja muuttunut satojen vuosien kuluessa.
Reformaation ikäviä seurauksia on monien kristittyjen uskon kohteen vaihtuminen Kristuksesta Raamattuun, kirjan nostaminen palvonnan kohteeksi Jumalan yläpuolelle. Fariseuksetkin olisivat kateellisia.
Mikko kirjoitti asiaa, samoin Panu. Kaksi keskeistä, toisiinsa kiinteästi limittyvää asiaa, joille voitaisiin jo jättää jäähyväiset: biblisismi ja Raamatun korottaminen erehtymättömäksi paperipaaviksi.
Näitä ensimmäisen kiven heittäjiä vain riittää. Kun ikää on tullut, niin sitä alkaa ymmärtää asioita avarakatseiseti eikä nuoruuden ehdottomasti. Vaikea asiahan tämä niin sanottu homoliittokysymys on. Niinhän se oli minullekin, kunnes viimeinkin ymmärsin, että ei pidä tuomita lähimmäisiään. En minä niinkään ajattele tätä homoavioliittokysymystä tasa-arvokysymyksenä vaan, pikemminkin: Ensimmäinen kirje korinttilaisille 13, siinähän kaikki on sanottu selkeästi. Älkää viitsikö heittää niitä ensimmäisiä kiviä… Minä en ole synnitön…
Eipäs olekaan. Tarvisiko olla? Toisaalta siellä on selitetty se elämän avulla. Ja Paavalin kommenteista löydät vastaukset melko moneen tänäänkin polttavaan asiaan.
Tai sitten joidenkin asioiden noudattamatta jättämiseen on hyvä syy, jota et vain suostu kuulemaan tai ymmärtämään?
Ymmärtääkseni Raamatun tekstit on valittu kirkon dogman seurauksena. Ennen meidän tuntemaamme Raamattua oli kristittyjä jo elänyt ainakin 200-vuotta. Eivät he olleet ilman mitään tunnustuksia. Ne kehkeytyivät jo aivan alussa mistä on viitteitä jo Ut:n kirjoissakin. Esim. Paavalin viittaus 1. Kor. 15:3-4 osoittaa jo ensimmäisen sukupolven kristittyjen olleen tietoisia uskontunnustuksista. Puhumattakaan uskon säännöstä tai myöhäisemmistä tunnustuksista. Raamattu ei siis ole repäisty jostakin ilman mitään perusteita vaan teksteillä on ainakin kaksi ellei useampia valintaperusteita. Apostolisuus, eli se, että ajateltiin ensimmäisten apostolien kirjoittaneen tai vaikuttaneen Ut:n kirjojen synnyssä oli yksi kriteereistä. Toinen olennainen kriteeri oli se, että kaanoniin hyväksytyn kirjan piti olla koko kristillisen kirkon hyväksymä. Raamattua ei voi näin ollen lukea ilman kirkollista tai tunnustusten muokkaamaa kehystä ja opinkehitystä. Raamatun kutsuminen paperipaaviksi ei minun nähdäkseni tee oikeutta kenenkään ajattelulle vaan on laskettavissa jo pilkan puolelle.
”Tai sitten joidenkin asioiden noudattamatta jättämiseen on hyvä syy, jota et vain suostu kuulemaan tai ymmärtämään?”
Sen minä nimenomaan teen. Olen moneen kertaan todennut, että konservatiivien tapa tulkita Raamattua on epäjohdonmukainen ja epärehellinenkin. Olennaista on, mikä on se ”hyvä syy”.
Ääneen vannotaan ”uskollisuutta” Raamatulle, mutta joissakin kohdissa hyväksytään järjen käyttäminen ja kulttuurisidonnaisuuden merkitys – vaikka sitä ei yleensä ääneen myönnetä. Valintakriteerit – mikä on aikasidonnaista ja mikä ei – vaikuttavat epäjohdonmukaisilta ja välillä suorastaan epärehelisiltä.
Minun mielestäni on todella monia ”hyviä syitä” myöntää Raamatun kulttuurisidonnaisuus – vaikkapa patriarkaalisuuden ja homoseksuaalisuuden suhteen.
Vetämättä mitään natsikorttia hihasta (tai suomettumismuistoja) huomauttaisin, että luterilainen ”kahden regimentin oppi” ei suinkaan anna Kirkolle lupaa pestä kätensä maalliseen ja poliittiiseen elämään kuuluvista eettisistä asioista ja sanoa, että ”ne eivät kuulu meille”.
Yhteiskunnalla on tietyissä rajoissa vapaus säätää lakeja ja muuten säädellä yhteistä elämää yleisen oikeudentunnon ja järjenkäytön perusteella. Tätä kaikkea Kirkko kuitenkin seuraa tarkasti ja puuttuu tilanteeseen Sanan voimalla, jos tiettyjä rajoja aletaan rikkoa. Ja sellainen raja, jota ei saa ylittää, on epäilemättä avioliitto kahden eri sukupuolen välisenä instituutiona.
”Vai on se Raamattu kirkon lakikirja (paitsi pelastustienä!) ja uskon ja elämän ylin auktoritetti.” (Panu Saarela).
Luterilaiselle kirkolle ylin normi kyllä, eikä tuon auktoriteettiaseman tunnustamisen pitäisi vaatia edes erityisen korkeaa konservatiivisuuden tasoa. Käsittääkseni kirkkolaissa yhä todetaan tämä järjestys, että ylimpänä Raamattu, sitten luterilainen tunnustus sen oikeana selittäjänä. Muu alempi normisto koskee sitten järjestysasioita.