Allekirjoitin kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista heti Tahdon 2013-kampanjan avauspäivänä 19.3.2013. Tuo aloite oli muuten ensimmäinen kirjallinen vetoomus, johon olen koskaan nimeni laittanut.
Oma tieni kansalaisaloitteen allekirjoittajaksi ei kulkenut suorinta tietä. Vuosikymmen sitten ajattelin, että avioliitto kuuluu vain miehelle ja naiselle. Perustin ajatukseni Raamatun luomiskertomukselle, jossa ainoastaan miehen ja naisen liitto mahdollistaa elämän jatkumisen.
Ajatus tasa-arvoisesta avioliittolaista on monelle kristitylle raamattukysymys. Niin minullekin. Kysymys on pitkälti siitä, minkä aseman annamme Raamatulle elämän pelisääntöjen määrittelyssä. Minulle Raamattu on ennen kaikkea Jumalan rakkauskirje ihmiskunnalle, joka ruumiillistuu Jeesuksessa. Raamattu ei ole elämän oppikirja, vaan ennen kaikkea uskon ja toivon lähde. Raamattu ei ole kristitylle lakikirja, vaan armon ja lohdutuksen antaja.
Ajatus tasa-arvoisesta avioliittolaista kuuluu yhteiskuntajärjestyksen piiriin. Siihen kirkon ei pitäisi instituutiona sotkeutua. Lainsäädännön tarkoituksena on tukea ihmisten hyvinvointia eikä päinvastoin. Sen vuoksi yhteiskuntamoraalin näkökulmasta asioita tulisi aina tarkastella asioiden seurausten perusteella.
Uusimmat tutkimukset osoittavat, että pitkät homoseksuaaliset parisuhteet vaikuttavat myönteisesti ihmisten terveyteen ja eliniän odote kasvaa. Jo tämä todistaa, että yhteiskunnan täytyy tukea ihmisten vapaaehtoisuuteen perustuvaa parinmuodostusta.
Raamatusta on turha hakea yhtenäistä avioliittoteologiaa. Esimerkiksi Vanha testamentti näyttää hyväksyvän moniavioisuuden sumeilematta. Me emme voi perustaa yhteiskuntaetiikkaa 2000 vuotta vanhalle patriarkaaliselle yhteiskuntamallille. Emmehän me rakenna lääketiedettäkään tuhansia vuosia vanhoille uskomuksille!
Minun mielestäni opillisuuteen keskittyvän kristillisyyden aika alkaa kirkossa olla ohi. Oppi ei ketään pelasta, sen sijaan toivoon sidottu usko vie perille. Paavali puhuu vihkikaavan tekstissä, että elämä rakentuu uskon, toivon ja rakkauden päälle. Hän painotti, että suurin niistä on rakkaus!
Hyvää pääsiäisen aikaa ystävät lähellä ja kaukana!
On ihan uskomatonta, että jotkut uskovat, että uskoon uskomalla voi olla oikeassa uskossa. Uskoisin kuitenkin, että luterilaisen uskoon tunnustautuminen perustuu uskollisuuteen Raamattua kohtaan. Uskon (ja oliko se vielä elämänkin?) ainoa auktoriteettihan on Jumalan Sana. Jopä tältäkin kohdin: Room 1:22. Ei kai minun uskoni nyt vain joudu häpeään? Uskoisin
Kirjoitus kuvastaa mielestäni nuoren miehen (joka on myös pappi) idealismia.
Rakkaus on kyllä suurin kaikista, kuten Paavali sanoo, mutta se on Jumalan rakkautta (agape), joka on enemmän kuin inhimillinen rakkaus. Viimeksi mainittu ”rakkaus” voi kohdistua myös useampaan ( vrt. esim. polyamoristiset suhteet, bi-suhteet, salarakkaat).
Jumala on antanut hyvät ja koetellut 10 käskyään ja monta muuta hyvää ohjetta Raamatussa todellisen rakkauden esille tulemiseksi ja siunaukseksi itselle ja toisille. Katekismuksessammekin 10 käskyä ( ”elämän liikennesäännöt” ) on heti alussa ja myöhemmin monia ohjeita uskonelämän hoitamiseksi.
Olemme kaikki syntisiä ja tarvitsemme syntiemme Sovittajaa, Jeesusta Kristusta. ”Joka on paljon anteeksi saanut, rakastaa paljon” sanottiin syntisestä naisesta, joka löysi uuden toivon ja mahdollisuuden Jeesukselta. Hänen ei tarvinnut enää elää synnin kahlitsemana.
”Raamattu ei ole kristitylle lakikirja, vaan armon ja lohdutuksen antaja.”
Tuo ajatus, joka Lutheriin liitetään, ansaitsee kyllä sen selityksen, että Raamattu toki on sääntö, ohje tai normi, vieläpä korkein ja jopa ainoa normi jolla kirkossa ratkaistaan asiat. Ainakin meillä luterilaisuudessa. Lakikirja se ei ole siinä mielessä, että se opettaisi kirkolle lain pelastumisen tietä.
Mikko, jos haluat allekirjoittaa lisää kansalaisaloitteita, niin siellä olisi esimerkiksi aloite perustulon puolesta. Hankkeen vastuuhenkilöiden joukossa on muun muassa tunnettu sosialidemokraatti, entinen toinen valtionvarainministeri Arja Alho. Jostain syystä aloite on vajaassa kahdessa kuukaudessa kerännyt vasta hieman alle 15000 allekirjoitusta. Miksei tämä asia kiinnosta, vai onko aloite huonosti mainostettu?
Laitetaanpa tähän vielä linkki tuohon perustuloaloitteeseen:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/44
En ole allekirjoittanut aloitetta enkä ota siihen kantaa. Haluaisin vain korjata kirjoituksessa esiintyvän asiavirheen.
Meillä on jo tasa-arvoinen avioliittolaki. Mikään laki eikä Suomea sitova kansainvälinen sopimus ei velvoita säätämään sukupuolineutraalia avioliittolakia. Se on mahdollista, mutta pakko se ei ole. Joka muuta väittää, on velvollinen sen todistamaan.
Tässä blogissa ei niin väitetä, mutta vanhan juristin sydäntä raastaa, kun lukee jostain perustelemattomia väitteitä, että perustuslaki, yhdenvertaisuuslaki ja/tai tasa-arvolaki vaatisi tällaisen lain säätämistä.
Mä oon tästä kirjoituksesta lähinnä tyrmistynyt. On vaikea uskoa, että pappi voi kirjoittaa näin. Mikko käytännössä irtisanoutuu raamatusta moraalin ja arvojen lähteenä, auktoriteettina, Jumalan lakina ja yhteiskunnallisena (profeetallisena) ohjenuorana. Jäljelle jää vain yleishumaani, kaikensyleilevä mutta sisällötön rakkaus. Se ei ole kristinuskoa!
Miksi kutsua liittoa avioliitoksi? Onhan olemassa avoliittokin eikä sitä sekoiteta avioliittoon. Miksi ei siis käytetä jotakin muuta nimeä, joka ei sumentaisi sanan avioliitto ymmärtämistä? Sehän tarkoittaa kahden eri sukupuolen välistä liittoa, josta voi seurata tai olla seuraamatta lapsia. Muista velvoitteista ja oikeuksista puhumattakaan.
Yhteiskunnan kannalta ajateltuna mikäli Juhani Ketomäen väite pitää paikkansa laki on tarpeeton. Samalla se polkisi varpaille niitä, jotka ovat avioliitossa eivätkä halua kutsuttavan samalla nimellä samaa sukupuolta olevien liittoa. Lisäksi pitäisi ottaa kantaa siihen kuinka pitkälle voidaan edetä sen suhteen ketkä kaikki ovat oikeutettuja solmimaan erilaisia liittoja.
Kirkosta puhuttaessa ongelmaksi nousisi +Matti Revon mainitsemat Kristuksen ja seurakunnan välinen suhde sekä itsemääräämisoikeus sen suhteen keitä kirkko vihkii. Näitä syitä ei kannata unohtaa keskustelun tuoksinnassa.
Mikko on varmasti tehnyt vilpittömästi ja erilaisen prosessoinin tuloksena omat johtopäätöksensä. Ihmiset näkevät tämän vaikean asian eri tavoin ja kokevat silti olevan tasa-arvon puolella. Monen mielestä avioliitto instituutiona on nykyisellään tasa-arvoinen. En ole kuullut kenenkään kieltävän etteivätkö homoseksuaalit saisi olla yhdessä ja rakastaa toisiaan tai periä toisiaan.
Kyse on mielestäni enemmän siitä mitä juuri avioliitto on. Kuvastaako se vain määrällisesti kahden ihmisen rakkautta, vai kuvastaako se tilaa, jossa ”mies ja nainen tulevat” yhdeksi ja mahdollisesti saavat lapsiakin. Entä pitäisikö kaikilla lapsilla olla tasa-arvoinen mahdollisuus sellaiseen ympäristöön, jonka seurauksena heidät on ”tehty” eli nais- ja miesvanhemmat. Monessa muussakin pyritään menetetyn tilalle luomaan mahdollisimman hyvin alkuperäistä tilannetta vastaavat olosuhteet. Mitä ajattelet tästä Mikko?
P.S. Mäkinen muuten totesi, että tasa-arvo on tärkeä, mutta eihän sanonut ettei tilanne jo olisi näin.
Luterilaisella kirkolla on oma avioliittoteologiansa, joka perustuu Raamatun luomisjärjestykseen ja luonnolliseen moraalilakiin.
”Oppi ei ketään pelasta, sen sijaan toivoon sidottu usko vie perille.”
Tuo oppi ei ainakaan ketään pelasta: vain Kristukseen sidottu usko vie perille.