Finlands sak är vår

Historiallinen romaani on noussut mielestäni jopa yllättävän suosituksi. Todelliset tapahtumat ja historian henkilöt punotaan yhteen kirjailijan luomien henkilöiden kanssa. Erityisesti sotien 1939–45 aika on kiinnostanut useita nykykirjailijoita, esimerkkinä Rosa Liksomin Väylä, joka kertoo Suomen Lapista Pohjois-Ruotsiin menneistä sotapakolaisista. Samalla sotiin on tullut naisnäkökulmaa, joka on puuttunut veteraanisukupolven sotakuvauksista, kuten Pentti H. Tikkasen ja Reino Lehväslaihon kirjoista – tai kansalliseksi instituutioksi nousseesta Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta.
_ _ _
Loppusyksystä luin Bo Giertzin (1905–1998) Kalliopohjan, joka on paitsi historiallinen romaani, myös uskonnollinen romaani. Tähän historiallisen romaanin alalajiin en ole usein, jos koskaan törmännyt. Uskonnollinen pohdinta voisi vahvemmin tulla osaksi historiallisia romaaneja, mikä vastaisi uskonnon vahvaa asemaa historian eri vaiheissa. Kirjailijan tulisi siinä tapauksessa perehtyä historian henkilöiden, tapahtumien ja epookin lisäksi huolella myös ajan uskonnolliseen ajatteluun ja elämään.

Kalliopohja on vahva kirjallinen ja hengellinen lukukokemus. Sittemmin Göteborgin piispana (1949–70) toiminut Giertz kirjoitti romaanin lyhyessä ajassa 1941 toimiessaan pappina pienessä Torpan seurakunnassa. Papin ja seurakunnan erilaiset hengellisen elämän sekä kristillisen uskon kysymykset tulevat siinä esiin vahvan kokemuspohjaisesti. Siksi kirja on auttanut monia kristittyjä uskon kysymysten pohdinnoissa ja toiminut myös pappien ohjaamisessa.

Romaani seuraa kolmen eri aikoina eläneen nuoren papin näkökulmasta kuvitteellisen Salebyn seurakunnan vaiheita 1800-luvun alusta vuoteen 1940. Pappila, kirkko ja seurakunta pysyvät samoina, vaikka ajat vaihtuvat. Papit tulevat seurakuntaan keskeneräisinä, mutta saavat oppaita hengelliseen kasvuunsa. Monet kirjassa esiintyvät uskon esikuvat ovat kansanihmisiä, naisia ja miehiä, jotka kauniisti tukevat pappiaan. Epävarma pappi saa rohkaisua ja voimaa uskolleen. Monet maallikoista kuuluvat Lukijaliikkeeseen, jonka piirissä vietetään kotihartautta ja luetaan pappien kirjoittamia saarnakokoelmia eli postilloita.
_ _ _
Bo Giertzin Kalliopohja kiertyy sekä kirjan alussa että lopussa kiinnostavalla tavalla Suomeen. Kirjan alkukohtauksessa pappilassa keskustellaan käynnissä olevasta Suomen sodasta (1808–09) ja pelätään venäläisten tulevan Pohjanlahden yli. Viaporin antautuminen ja muut takaiskut herättävät huolta. Jotkut jo pohtivat, olisiko pitänyt liittoutua Bonaparten tai englantilaisten kanssa. Toinen vastaa, että viimeisen sanan sanomme kyllä itse ja jatkaa, että ”pienikin suupala saa olla välillä rauhassa, jos se vain on riittävän karvas ja piikkinen nieltäväksi. Siksi sekä järki että kunnia vaativat, ettei antauduta, vaan puolustaudutaan rohkeasti” (s. 12).
_ _ _
Kirjan lopussa pastori Torvikin ystävä Gunnar Schenstedt lähtee vapaaehtoiseksi Talvisotaan. Pastori Torvik tuntee suurta huolta Suomen rintaman kestämisestä ja rukoilee puolustajille voimia: ”Jälleen Torvik lähti vaeltamaan rukouksen pitkää tietä Koiviston linnakkeesta Summaan, Laatokan jäiden yli Mantsinsaareen, Suomussalmelle ja Sallaan.” – ”Jos ihminen kerran oli kastettu Kristuksen nimeen, sovitettu hänen elämäänsä hänen ruumiinsa jäsenenä, niin hänet oli samalla vihitty kärsimään ja kuolemaan Kristuksen kanssa – voittoon ja ylösnousemukseen. Mutta silloin olikin kauhun valta murrettu (s. 396).”

Uskon, että Bo Giertz kirjoittaa todellisesta kokemuksestaan pappina Talvisodan aikaan. Ruotsalaiset rukoilivat laajalla rintamalla yhdessä suomalaisten kanssa sotilaiden puolesta, jotka torjuivat kohti tulevaa ylivoimaa.

Kalliopohja-romaani osoittaa, että Jeesuksella – nimenomaan Vapahtajana – on ratkaiseva merkitys elämän kallioperustana. Kristuksen uhri Golgatan kalliolla on anteeksiantamuksen, rakkauden ja nöyryyden perustana. Muutoin elämä nojaa itsekkyyden kylmään ja kovaan pohjaan, joka on ohuen multakerroksen alla. Uskon kallioperusta antaa sitkeyttä vaikeina aikoina.
_ _ _
Luin joulun väliviikolla toiseen kertaan Pentti H Tikkasen kirjan ”Summan tulihelvetti” (1980). Dokumentaarinen romaani on rajuin lukemani sotakuvaus ja kertoo Poppiuksen tukikohtaa Mannerheim-linjalla puolustaneesta konekiväärikomppaniasta. Komppanian rippeiden tuntumassa, Lähteen lohkolla, venäläiset pääsivät viikkojen paineen jälkeen 11. helmikuuta 1940 murtoon valtavalla tykistön, pommikoneiden ja panssareiden vyöryllä. Eversti Aljabushevin johtama 123. Divisioona eteni noin kilometrin syvyyteen tukilinjalle saakka, mutta ei edemmäs. JR 8 torjui läpimurtoyritykset. Suomalaisten sitkeä taistelu on ollut pääasia. Uskon, että myös rukoukset ovat tulleet kuulluiksi.
_ _ _
Isän isäni taisteli Mannerheim-linjalla Summasta Vuoksen suuntaan Pasurin alueella (3./I JR33/2.Div.). Myös hän kuvaa kirjeissään Puna-armeijan murskaavaa tykistötulta ja hyökkäyksiä suomalaisten asemiin helmikuun 8. päivästä alkaen. Jonkin ajan kuluttua alkoi vetäytyminen Väliasemaan. Helmikuun 20. päivän aikoihin 2. Divisioonan johto viestitti III Armeijakunnan esikuntaan: ”Tänään elämme vielä, huomenna on täysi hätä ja ylihuomenna 2. Divisioonaa ei ole olemassa, ellei apua joka suhteessa saada III Armeijakunnasta.”

Olen kirjoittanut tästä blogiini otsikolla Kalle, Reino ja Esko (25.2.2020). Alik. Uuno Särkiö kirjoittaa 10. helmikuuta puolisolleen: ”…Täällä on toiminta ollut nykyään aika vilkasta. Olemme pari päivää olleet aivan kauheassa tykistötulessa, pari kranaattia sattui korsun päällekin, mutta hyvin katto sentään kesti. Ryssän jalkaväkihyökkäykset on kumpanakin päivänä helposti torjuttu. … Luottakaa vain siellä Jumalaan kyllä hän teistä huolta pitää, täälläkin on hänen varjeluksensa havainnollisesti nähtävissä.” – Tilanne on ollut todella paha. Kirjoittaja ei kuitenkaan halua huolestuttaa kotiväkeä ja jättää kuvaamatta tarkemmin tilannetta – mikä olisi ollut myös vastoin sotasensuurin määräyksiä. Vetäytymisestä huolimatta puolustus kesti.
_ _ _
Kalliopohja-kirjassa heijastuu kirjoitusajankohta 1941 ja silloiset ajatukset. Talvisota on juuri käyty. Ruotsissa toivottiin Suomen puolustuksen kestämistä ja pelättiin venäläisten läpimurtoa syvälle Suomeen, mikä olisi tiennyt Ruotsin joutumista lännen etuvartioksi Neuvostoliittoa vastaan. Siksi Ruotsissa kampanjoitiin tunnuksella ”Finlands sak är vår” (Suomen asia on meidän). Tämän niminen kirjanen ilmestyi joulukuussa 1939. Kampanjalla etsittiin vapaaehtoisia. Yli 8000 ruotsalaista vapaaehtoisia taisteli lähinnä Sallan rintamalla. Heistä 33 kaatui ja lähes 200 haavoittui. Suomalaissyntyinen kenraali Ernst Lindér (1868–1943), marsalkka Mannerheimin läheinen ystävä ja olympiaratsastaja, toimi ruotsalaisten vapaaehtoisten komentajana. Virallinen Ruotsi ei asettunut Suomen rinnalle puolustukseen peläten puolueettomuutensa menettämistä.
_ _ _
Viime päivien keskustelu Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden mahdollisuudesta on muistuttanut kahden maan puolustusyhteistyöstä, josta Ulkopoliittisen instituutin tutkija Pate Piirainen toteaa: ”Se on nyt tiiviimpää kuin koskaan aikaisemmin. Maiden kahdenvälinen puolustusyhteistyö osoittaa, että yhteisten intressien pohjalta voi yhteistyötä syventää, vaikka sopimusvelvoitteet puuttuvat. Suomi–Ruotsi -puolustusyhteistyötä ei kuitenkaan tule nähdä vaihtoehtona Nato-jäsenyydelle.” (HS 9.1.). Näin siis maiden intressit yhdistyvät edelleen ja ”Finlands sak är vår”.

  1. Paras kohta mielestäni Kalliopohjassa on kertomus lehmäkaupasta, jossa kumpikin osapuoli oli vetänyt toista nenästä. Kertomuksessa pappi hoiti kuulustelun ja koko asian mallikaasti. Tietäen, tai aavistaen asioiden todellisen laidan ja silti käsitteli osapuolia kunnon kristittyinä.

    Myös Per Wallendorff opetti, että” ihmisiin pitää suhtautua niin kuin he olisivat jo kristittyjä. Jos suhtaudumme toisin, niin käytöksemme kertoo heille, että me puhumme heille noin, koska pidämme heitä toivottomina tapauksina. Jos sen sijaan meillä on odotus siitä, että henkilö voi tulla uskovaksi, niin puhumme eri tavalla ja se voi synnyttää halun ottaa usko vastaan.

    • Minullekin jäi lehmänkauppakohtaus mieleen. Siitä heijastuu papin vahva rooli 1800-luvun yhteisön rakentajana, jopa kuin tuomarina. Pappi vetoaa molempiin osapuoliin kristittyinä, rikkaaseen tilanomistajaan ja velkojaan sekä köyhään talonpoikaan. Molemmat ovat tehneet vääryyttä, mutta lopulta kristillinen rakkaus voittaa.

    • Pekka Veli,

      ¨Jos sen sijaan meillä on odotus siitä, että henkilö voi tulla uskovaksi, niin puhumme eri tavalla …¨

      Edustat pelkkää myönteisyyttä, mikä on sellaisenaan hyvä asia. Lehmänkaupat eivät kuulu uskovan julistukseen, eli olla todistuksena ketunhäntä, vaikka myönteinen, kainalossa.

      Suosittelemasi ja edustamasi metodi ei tue Jeesuksen peruskuvausta seuraajistaan, kuten, ¨voiko ylhäällä vuorella¨oleva kaupunki olla kätkössä, …, eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle…, Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä .. (Matt. 5:14-16)

      P.S. Olen vastannut sinulle ja Marko S:lle blogini ¨yksi vain on tarpeellinen..¨., viimeisinä kommentteina. Varsinainen tietokoneeni jostain syystä ei kommunikoinnut Kotimaan blogikommentoinneissa, vaikka muu täällä toimi. Nyt vasta saan kommentoinnin toimimaan.

    • Huomaan ettei Reijo ole lukenut Kalliopohja kirjaa. Koska käsitti lehmäkaupat kuvainnolliseksi.
      Kirjassa lehmästä tehtiin oikeasti kaupat ja kumpikin, myyjä sekä ostaja huijasivat toisiaan.

      Vielä parempi kohta kirjassa on se jossa pappi ei kyennyt sieluhädässä aivan hulluuden rajoille jotunutta kuolevaa mitenkään lohduttamaan, mutta avun toi siihen maallikko. Kuoleva sai rahan ja pelastuksen ilon sisimpäänsä. Sitten pyydettiin pappi toimittamaan kuolevalle pyhä ehtoollinen.
      Tuossa kirjan kohdassa on erityisen hyvää opetusta meille jokaiselle.

    • Tämä on minulle ennestään tuntematon kirja. Siihen voisi olla kiinnostavaa tutustua. Ritariaiheesta ja Ruotsin historiasta on Jan Quillou kirjoittanut hyvän Tempelriddare-trilogian.

Kirjoittaja

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.