1. Fasismin ja talousoikeiston liitto
Valtiovarainministeri syyttää hyppyaltaassa (Twitterissä) köyhiä ”loikoilusta.” Sama suuri äärioikeistolainen puolue, jonka puheenjohtaja valtiovarainministeri on, vakuutti ennen vaaleja, että köyhiltä ei leikata. Vaalien jälkeen puolue ei muuta tee kuin leikkaa köyhiltä ja muukalaisilta.
PS on nykyisin pakanapuolue ilman kristillisyyttä, mutta mikäli sieltä vielä löytyisi yksikin kristitty, kysyä voisi, ketkä Raamatussa ovat loikoilijoita? Ketkä loikoilevat leposohvilla? Keitä tosiasiassa Isossa Kirjassa tarkoitetaan, kun sanotaan, että ”loikoilijoiden juhlat on juhlittu”?
Pääministeripuolue on ajautunut niin talousoikealle, että jopa sen nimeämä presidenttiehdokas kieltää sen. Ajatelkaa: vähäosaisten nälkärajalla hoippuvasta toimeentulosta leikataan satoja euroja samalla kun hyväosaisille kohdistetaan verohelpotuksia.
Meillä on hallituksessa ”kristillinen”pönkäpuolue, joka hyväksyy tämän kaiken ja jonka näkyvin piirre on, että puolueessa ei ole mitään kristillistä. Meillä on maa- ja metsätalousministeri, joka posket vallan kiimasta punehtuneina ajaa maaseudun köyhät perikatoon.
Ilmeisesti valtiovarainministeriön uusliberalistista talouspolitiikkaa kannattavat ylimmät virkamiehet ovat pitäneet tiiviisti koulutustilaisuuksia. Hallituksen kellokkaat puhuvat nykyään kuin yhdestä suusta menoleikkausten ”käyttäytymisvaikutuksista.”
Haluaisin tietää, mitä muita käyttäytymisvaikutuksia vähävaraiselle hallituksen leikkauksilla on kuin että ruokajonoon on pakko mennä kerta toisensa jälkeen? Kannustaako työttömyyskorvausten lapsikorotusten poisto hakemaan olemattomia työpaikkoja? Ei. Ainoa muutos lienee, että yhä useamman lapsen ainut lämmin ateria on kouluruoka.
Lapsiperheköyhyys on Suomessa vuosikymmen toisensa jälkeen 1990-luvun alun lamasta lähtien moninkertaistunut. Suomalainen köyhyys alkaa yhä enemmän olla absoluuttista, konkreettista ja perinnöllistä. Ei ole varaa ostaa vihanneksia, ei hedelmiä, ei kalaa, ei mitään ns. terveellistä. Yhä useamman jääkaappi on puolet kuukaudesta tyhjä ja kuntoilusta käy seisominen leipäjonoissa. Käyttäytymismuutos tosin sekin.
Hallituksen päättämät perusturvaan kohdistuvat leikkaukset todennäköisesti rikkovat perustuslakia. Sen lisäksi hallitus ei ole kuullut riittävässä määrin asiantuntijoita ja lausuntoaikaakin eri tahoilla oli puolet ehdottomasta minimistä. Mutta Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta ja eduskunnan perustuslakivaliokunta on tukevasti Kokoomuksen ja PS:n hallussa, sori siitä.
Ihmetystä herättää perussuomalaisen puolueen eliitin ajaminen Kokoomuksestakin talouspoliittisesti oikealta ohi. Tätäkö moni puoluetta äänestänyt kelkasta pudonnut toivoi? Tuskin, mutta tyydytys avoimesta rasismista voittaa tyhjän jääkaapin.
Vaikuttaa siltä, että puolueen valtionvarainministeri suorastaan hekumoi hakiessaan uusia sellaisia valtiontalouden ”korjaamis”toimenpiteitä, jotka kohdistuvat rankimmin vähävaraisiin. Esimerkkinä vaikkapa ruuan arvonlisäveron nostaminen. Miksi PS:n puheenjohtaja ei vastannut mitään A-studion toimittajalle, joka kysyi useamman kerran, olisiko jo aika puuttua esimerkiksi listaamattomien yritysten osinkojen verohelpotuksiin? Purra ei vastannut. Miksi?
Siksi, että PS on liukunut talouspoliittisesti(kin) äärimmäisen oikealla. Halla-aho, Purra, Rydman ja se eduskuntaryhmän puheenjohtaja, jonka suu käy kuin singer sopivat kuin nenä päähän siihen , mitä Adorno sanoo fasismin ja pääoman yhteenkietoutumisesta.
Siinä missä uusvanha kokoomuslainen talousoikeisto kuvittelee käyttävänsä äärioikeistoa hyväkseen omia tavoitteita saavuttaakseen, siinä suomalainen vasemmisto hurmaantuessaan me too-liikkeistä ja amerikkalaisesta woke hullutuksesta, on vastaavasti toiminut astinlautana radikaalioikeiston nousulle.
2. Sixten Korkman – omantunnon ääni
Onneksi meillä on edes Sixten Korkman, joka paitsi, että itse on elänyt erittäin köyhän lapsuuden, tietää myös, miten pitkät ja julmat ovat seuraukset, kun kaikki leikkaukset kohdistuvat julmimmin samoihin, jo ennestään huono-osaisiin ihmisiin. Korkman toimi 1990-luvun alussa valtiovarainministeriön kansantalousosaston ylijohtajana ja on avoimesti myöntänyt, että silloin toimittiin monessa suhteessa täysin väärin. Ja toisin kuin 1990-luvun alussa, nyt ei edes eletä sellaisessa akuutissa talouskriisissä kuin silloin.
Korkman on ainoita tunnettuja suomalaisia taloustieteilijöitä, joka on omalla nimellä ja kasvoilla rohjennut avoimesti kritisoida uusliberalistista talouspolitiikkaa, johon hallitus avoimesti nojaa. Korkman ehdottikin vastikään, että köyhiin kohdistuvat leikkaukset perutaan.
Poliittinen oikeisto ja etenkin perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja, jonka nimeä en edelleenkään saa päähän, mutta joka twiittaa yhtä taajaan kuin normi-ihminen hengittää, on syyttänyt Korkmannia sosiaalidemokratiasta(sic!). Käsitykseni mukaan Korkman ei ota kantaa minkään puolueen tai ideologian agendan ajajana vaan ihmisenä, joka kokemusasiantuntijana tietää, mitä on (lapsiperhe)köyhyys.
3. Katsokaa piispoja, katsokaa kirkkokansan konservatiiveja ja liberaaleja
Raamattu on omituinen kirja, se on radikaali. Se esimerkiksi puolustaa köyhiä rikkaita vastaan. Meillä hallitus puolustaa rikkaita köyhiä vastaan. Polkee vähävaraisia ja myy köyhät kenkaparin hinnalla. Pitää lukea hyvin valikoivasti Raamattua ellei huomaa, että siinä puhutaan kerta toisensa jälkeen, yhä uudelleen leskistä, vähäosaisista, orvoista, köyhistä, pakolaisista, muukalaisista ja sairaista.
Jobin kirjassa päähenkilö menettää omaisuutensa, sitten perheensä ja lopulta terveytensä. Tuttua, eikö vain? Job on erinomainen esimerkki siitä, miten köyhyys, yksinäisyys ja sairaus kulkevat käsi kädessä. Hallitus on ”raamattunsa” lukenut. Se tekee parhaansa, että huono-osaisuus kasaantuu. Kaikki rajut leikkaukset kohdistuvat samaan ihmisryhmään: kaikkein vähävaraisimpiin.
Onko Jumalan tahto kurittaa heikkoja ja sairaita? Tuskin. Mikään valtion taloudellisen tilan sinänsä todellinen epätasapaino ei oikeuteta kohdistamaan kaikkein suurimpia säästöjä ja raakoja leikkauksia jo ennestään monin tavoin puutteessa eläviin ihmisiin.
Meillä on hallitus, joka kertoo, että sen tekemät rajut leikkaukset ovat välttämättömyys. Siten pelastetaan hyvinvointivaltio. Pelastetaanko siis hyvinvointivaltio leikkaamalla köyhiltä? Suistamalla vähävaraiset nälkärajan alapuolella. Mikä pelastettava se sellainen ”hyvinvointivaltio” on, jonka pelastamiseksi viskataan huono-osaiset heitteille. Ennen näkemättömän julmaa siitä tulee, kun samalla kevennetään jo ennestään erittäin hyvin toimeentulevien verotusta.
Lukekaa Jesajaa!
”1. Voi niitä, jotka vääriä säädöksiä säätävät, jotka katalia päätöksiä tekevät 2. estääkseen heikkoja saamasta oikeutta, riistääkseen kansani köyhiltä lain turvan, anastaakseen leskien varat, ryöstääkseen orpojen perintöosan. 3. Miten te aiotte selviytyä tilinteon päivästä, kun kaukainen rajuilma ehtii tänne? Kenen luo silloin pakenette apua hakemaan, minne kätkette rikkautenne
Katsokaa piispoja. Lahtaavat, minkä ehtivät, aidosti uskovia kirkosta ulos, ajavat pois lähetysjärjestöjä, jotka oikeasti tekevät lähetystyötä ja vähentävät köyhyyttä ja epätasa-arvoa ja estävät naisten silpomista kehitysmaissa.
Katsokaa itseään radikaaleina pitäviä liberaalikristittyjä. Ei Tulkaa Kaikki-liikkeestä duunaria löydä. Köyhästä tai asunnottomasta puhumattakaan. On sinistä ja on oranssia silmälasin sankaa, on sivistystä ja on ylemmyyden tuntoa. Tiedostava intersektionaalinen etujoukko siellä opettaa hyvin hoidettu pullea etusormi pystyssä rupukansalle, miten uskoa. Ei siinä ole miestä eikä naista vaan ihanasti kaikkia sukupuolia.
Minulla on tässä erään Munkkiniemen kirkossa pidetyn tilaisuuden ohjelma. Siinä sanotaan:
”Aikamme polttavia kysymyksiä ovat ilmaston lämpeneminen, lajikato, ydinsodan uhka, yhteiskuntien eriarvoistuminen (hyvä!), kasvava fasismi, rasismi ja demokratian murentuminen….”
Ja sama ohjelma jatkaa uuspakanallista tykitystä: ”Jos kristinusko haluaa toimia maailman ja ihmisen pelastamiseksi on murrettava perinteinen kristillinen herruuskieli ja luotava sen sijaan ei-patriarkaalista ja ei-hierarkista kieltä..”
Munkkiniemen kirkossa aiheesta alusti kolme kirkollista julkista ja puheenjohtajana toimi konservatiivisten lähetysjärjestöjen roimimisesta tunnettu Munkkiniemen seurakunnan kirkkoherra. Tätäkö on kristinusko? Ei ihme, että kirkkoon näillä seuduilla ei kohta kuulu kukaan. Tätä on liberaalikirkko. Omassa ei patriarkaalisessa uuskielessä yhtä kaukana köyhästä kuin lumiukko saharasta.
Katsokaa konservatiivikristittyjä. Kunhan on hyvä auto, arka valikoiva omatunto, kiva rivitalo, mukavat koirat, lapset ja muut lemmikit, harrastukset ja vaimokin, mikä on julistaa ja todistaa Jumalan sanaa samanlaisten keskinkertaisten ja keskiluokkaisten kristittyjen kanssa. Sellaista, joka sopivan hellästi satuttaa omaatuntoa, että tulee hyvä olo. Sielujen pelastus, tietysti. Ai että minä lähtisin sieluja pelastamaan – ei kai nyt sentään. Mitä sanoisi Tiililä, aito profeetta, joka sentään erosi kirkollisesta establishmentista, erosi pappeudesta ja erosi lopulta koko kirkosta, silloin kun juuri kukaan muu ei sitä tehnyt.
4. Uuskarismaattista hurlumheitä ja sosiaalityötä
Sattumalta selatessa netin ihmeellistä maailmaa nykyajan pyhähenki algoritmit heittivät eteeni uuskarismaattisen seurakunnan, joka videoi kaikki ”viikkojuhlansa.” Meno on kuin kahviveteen olisi pistetty piriä ja bentsoja. Lauletaan, heilutetaan huiveja ja lippuja, heilutaan ja hypitään, pastori puhuu kielillä, väkeä kaatuu, siteerataan Raamattua ja jaetaan omatekoinen ehtoollinen. Kunnon hurlumheimeininki.
Kun katselee ihmisiä, jotka vaeltavat siellä ”ehtoolliselle”, laulavat, tanssivat ja kaatuvat, he ovat vaatetuksesta ja habituksesta päätellen juuri niitä, joita ei keskiluokkaisessa kirkossa näy eikä käy. Köyhiä, monella tavoin vähäosaisia. Muukalaisiakin mukana monta. Ei näitä Munkan happeningeissä tapaa.
Kyseisen seurakunnan tilaisuuksissa vähäpätöisinkin pääseee todistamaan uskostaan, jos ei muuten niin lausumalla isä meijän seurakunnan edessä.
Uskomatonta, mutta totta: kyseinen seurakunta huolehtii parhaansa mukaan suhteellisen monikulttuurisen ja tulotasoltaan alhaisen kaupunginosansa ruokakassien jakelusta, noutaa niitä marketeista, jakaa leipää ja tekee korvaamatonta käytännön diakoniatyötä. Siis kaiken hässäkän ja hurlumhein ohella.
Kaltaiseni pystyyn kuollut syntymäjäykkä luterilainen kristitty, jolle jo papin hyvän huomenen tervehdys ovella ennen messua tuntuu tunkeilulta ja hipoo liiviin uimisen rajoja, tuomitsee seurakunnan: väärä opetus, väärä oppi, väärin toimitettu ehtoollinen. Sanalla sanoen: väärin uskottu. Kyllä!
Mutta jos kaikkea edellä kuvaamani katsoisi taivaallisesta perspektiivistä, niin eikö siinä ole jotain oikeaakin?
5. Wilhelmi Malmivaara – suomalaista pietismiä sadan vuoden takaa
Lopuksi nykykatsannossa jo vanhan herännäisyyden sydänääniä. Pieni pätkä Wilhelmi Malmivaaran saarnasta.
Saarnassa kaikki on totta. Vaikka Malmivaara 1920-luvulla, muutaman vuoden, kuolemaansa saakka edusti Kokoomusta, silti hän omasi käsitykseni mukaan jotain siitä vanhasuomalaisesta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tunnosta, mikä 1900-luvun alussa oli vanhasuomalaiselle puolueelle – osin Kokoomuksen edeltäjälle – ominaista ja vastaavasti nykykokoomukselle vierasta.
Mitä on perisynti? Sitä, että ihminen – siis minä – on olemukseltaan kokonaan turmeltunut, täysin paha ja syntinen. Epäuskoinen ja erossa Jumalasta. Kokonaan maailmassa. Toinen silmä virsikirjassa, toinen vilkuttamassa. Turha harmitella, ettei ole olemassa sellaista kuin perisynnintunto, kun ihan tavallinenkin synnintunto ja syyllisyys puuttuvat. Tarkoitan edelleen itseäni.
Minua – kaappiluterilaista fariseusta – Wilhelmi Malmivaara puhuttelee edelleen, yli sadan vuoden takaa :
”Näinkö teidän parannuksentekonne sujuu? Taapäinkö niin kuin kravun kulku? Yhäkö on tullut selvemmäksi vakaumus, että olette todellisuudessa kokonaan ulkopuolella Herrasta? Sekö on jokapäiväisessä elämässä painona, kun en minä onneton pääsekään sanaan sisälle enkä armon piiriin. Vaan minun täytyy tälläisena kuolleena raatona aina vain olla. Keskentekoisena kristittynä. Pettämässä Jumalaa ja ihmisiä. Olla olevinaan se, mikä en kuitenkaan ole. Ja kun ei tästä toivomallakaan muuta tule. Kulki kirkossa tai seuroissa tai kuunteli Jumalan sanaa kotona, olipa valveilla tai nukuksissa, itki tai nauroi niin aina vain asia pahenee. Tästä pahuudesta rupee sitten näkyä yhä kypsempää hedelmää, lapsissakin ja ympäristössä. Ei siinä, että itse on pilalla vaan kun pilaa vielä muutkin. Kun ei saa siivotuksi itseänsä, ei sydäntänsä, ei suutansa, ei menoansa, mitä muuta silloin voisi vaikuttaa muihin kuin pahennusta. Tämä on hirmuisen kovaa koulua, kovaa harjoitusta. Voi kun, kuinka kerkiän sen vaihtaisi parempaan, mutta ei saa vaihdetuksi.”
Fasismi lienee eri asia kuin populismi. Venäjä on fasistinen valtio, mutta Suomessa ei ainakaan vielä ole fasistista liikettä merkittävässä asemassa. Kannattaa olla tarkkana termien käytössä.
Varmasti näin. En tarkoita nyt yksittäisiä henkilöitä enkä niinkään minkään puolueen eksplisiittistä ”ideologiaa.” Pikemminkin poliittisia käytäntöjä. PS nojaa jatkuvaan vastakkainasetteluun. Vakiintuneiden – usein jopa valtiollisten – instituutioiden vihamieliseen kyseenalaistamiseen ja toistuvaan uhriutumiseen. Puolue on lanseerannut somen omaan käyttöönsä. Mikäli puolueen jonkin yksittäisen toimijan argumentteja vaikka kuinka asiallisesti ja lievästi ja perustellusti kritisoi (en nyt tarkoita itseäni), saa välittömästi kimppuunsa mölyarmeijan. Puolueen kannattajien kielenkäyttö on avoimen rasistista. Kaikki poliittiset toimijat Kokoomuksesta vasemmalle ovat kommunisteja. Autoritarismiin taipuvaa mentaliteettia kyseisessä puolueessa vaikea olla huomaamatta. PS:n kannatus sitä paitsi nojaa ihan keskeisesti tulotasoltaan ja/tai mentaliteetiltaan uhatussa asemassa olevaan alempaan keskiluokkaan.
Yllättävää on, kuinka kitkatta vanha talousoikeisto on löytänyt yhteisen sävelen hyvinvointivaltion rippeiden tuhoamisessa populistisen äärioikeiston kanssa. Sitten meillä on ”kristillinen” puolue, joka nähtävästi ei näe minkäänlaista ongelmaa olla samassa mahdollisimman epäkristillisessä hallituksessa tekemässä päätöksiä, joissa ei ole mitään kristillistä.
Osin tämän sotkun on toki saanut aikaan poliittinen vasemmisto, joka keskittynyt pitämään meteliä kaikkien mahdollisten ja mahdottomien sukupuolivähemmistöjen, radikaalifeminismin, lukemattomien sukupuolien, woken jne. puolesta.
Kristillisyydestähän kirjoittaja on huolissaan eikä niinkään fasismista. Täsmällisemmin hän on huolissaan kristillisyyden ytimen katoamisesta ja sen seurauksena sen ymmärtämisestä väärin.
Tätä ei usein tapahdu: olen täsmälleen samaa mieltä Martin kanssa. Silti tarkennan: minulle kristillisyyden ydin on kahtalainen: sielujen pelastus sekä täällä maan päällä köyhän asia.
Oh hoh, hei hulinaa, vilskettä ja vipinää.! Osaavan kirjoittamisen tykitystä, samalla vakavaa valaisua. Iso luuta lakaisi. Pölyt pois nurkista ja ikkunat pestiin samalla.
Kaikki saivat kyytiä. Konservatiivit, liberaalit, piispat ynnä muut korkeasti koulutetut viisaat. Osattomiksi eivät jääneet myöskään kaapeista raamit kaulassa rytinällä tulleet.
Mikä on kristillistä ja mikä ei? Ison Kirjan äärellä oikeassa valossa, laittomassa ajassa, tulisi kaikkien housujen tutista. Minä olen se mies, josta Kirja puhuu, olen syyllinen. Kristus, ole minulle syntiselle armollinen. Minusta ei ole kenellekään muuksi kuin huonoksi esimerkiksi. Parannuksen tekeminen on vaillinaista kuten synnintuntonikin. Kuka on lähimmäiseni?
Sixten sikseen, ajatellaanko näin? Eikö voitaisi ottaa onkeen siitä, mitä jäi katiskan ulkopuolelle 90-luvulla? Aika oli pudonneelle järkyttävä, konkurssit, itsemurhat, kaikkinainen puute.
Näissä seuroissa ei pönötetty, mutta panasteltiinko? Seisonutta vettä on liikutettu. Armahda Herra Jeesus!
Kiitos Kari-Matti Laaksonen !
Kiitos Kari. Täytyy joskus kokeilla myös asiallista kirjoittamista.
Kaikin puolin hyvää ravistelua!
Onpas melko reipas etten sanoisi jopa raju ”profeetallinen sana” tai ainakin siinä tyylilajissa kaiketi tietoisesti kirjoitettu. Tunnistan hallituksen kritiikin ja pidän sitä jopa monelta osin hyvänä sekä PS-väen takinkäännön linjoissaan. Hyvä, hyvä! Mutta tätä kirkon ja tiettyjen kristittyjen ”piirien” ruoskimista en tunnista:”Katsokaa piispoja. Lahtaavat, minkä ehtivät, aidosti uskovia kirkosta ulos, ajavat pois lähetysjärjestöjä, jotka oikeasti tekevät lähetystyötä ja vähentävät köyhyyttä ja epätasa-arvoa ja estävät naisten silpomista kehitysmaissa.
Katsokaa itseään radikaaleina pitäviä liberaalikristittyjä. Ei Tulkaa Kaikki-liikkeestä duunaria löydä. Köyhästä tai asunnottomasta puhumattakaan. On sinistä ja on oranssia silmälasin sankaa, on sivistystä ja on ylemmyyden tuntoa. Tiedostava intersektionaalinen etujoukko siellä opettaa hyvin hoidettu pullea etusormi pystyssä rupukansalle, miten uskoa. Ei siinä ole miestä eikä naista vaan ihanasti kaikkia sukupuolia.”
Ainakin osa piispoista arkkipiispaa myöten on kritisoinut hallituksen toimia. Lisäksi osa ”liberaalikristityistä” ovat erilaisista vähemmistöistä tulevia ja lähellä syrjäytyneiden ryhmiä jne.
Kiitos Toivo. Totta, pensseli oli turhan lavea ja summittainen. Johonkin osuu, kun räiskii sinne ja tänne. Silti: PS:n nousussa on jotain samaa, mistä esimerkiksi Adorno kirjoittaa pikku kirjasessaan ”Näkökulmia uuteen oikeistoradikalismiin.” Korjasin blogissa Marcusen Adornoksi. Herbert Marcuse toki kirjoitti myöskin aiheesta, mutta tarkoitin koko ajan Adornoa. Molemmat sitä paljon nykyisin – aiheesta ja aiheetta – kritisoitua Frankfurtin koulukuntaa.
Kritisoin, joskin tarpeettoman ylimalkaisesti ja leimaavasti sitä kristinuskon käsitystä, joka keskittyy pelkästään maalliseen. Turun arkkihiippakunnan piispan kolumnit HS:ssa tästä erinomainen esimerkki. Ei niissä tosin ole edes sivulauseessa kritisoitu hallituksen köyhien nujertamista, mikä ymmärrettävissä sukuviaksi.
Piispa Mari Parkkinen sekä arkkipiispa kritisoineet kiitettävästi hallituksen talouspolitiikkaa, samoin Haagan seurakunta ja siitä hatunnosto. Tahtoo vain olla niin, että kirkko ei yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa enää samassa positiossa kuin esimerkiksi vuonna 1999, kun piispojen yhteinen sosiaalieettinen kannanotto ”Kohti yhteistä hyvää” julkaistiin. Ehkä piispakunta poliittisestikin jo osin niin ”kokoomuslaista”, ettei se enää olisi edes mahdollista, vaikka kyseessä ei suoranaisesti puoluepoliittinen vaan syvästi inhimillinen asia.
PS:n nousun kriittinen arvio on tullut hankalammaksi, kun kannatus on ksavanut. Se on osa demokratiaa, mutta sen huolestuttava piirre on siinä, millaisia asioita kansa saadaan tukemaan. En nyt viittaa suoraan pahimpiin lähihistoriamme esimerkkeihin, mutta kuitenkin ”vestigia terrent”! Eli jos muukalaisvastaisuus, ylikorostonut nationalismi ja tiukka oikeistolainen talouspolitiikka nivotaan yhteen ilman esim. kristillismielistä tai muutoin humaania henkeä, ollaan hieman vaarallisella tiellä.
PS:n nousu varmasti osa yleisempää populistisen radikaalioikeiston nousua Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Suomessa se ”kaappasi” valmiin puolueen. Soini oli arvokonservatiivi, mutta talouspoliittisesti hipoi jopa keskiviivan vasenta puolta. Vasemmisto ja Keskusta tehneet parhaansa PS:n nousun eteen. Vasemmisto, etenkin Vasemmistoliitto (ja viime vaalikaudella myös SDP) hukkuneet identiteettipolitiikan hetteikköön. Keskustaa korruptoi pitkä valtakausi. Toistaiseksi viimeinen näyttö siitä oli oman aseman betonisoiminen uuden väliportaan hallinnontason myötä. Silti, olen pikkuhiljaa kääntymässä salaa piilokeskustalaiseksi. Puolue on ollut läpi itsenäisen Suomen historian maltillinen siltapuolue vasemmiston ja oikeiston välissä. Tasapainottava ja yhteiskuntaa kiinteyttävä poliittinen voima. Eikä sovi unohtaa Santeri Alkion ”köyhän asiaa.”
Kiitos suorasukaisesta tekstistäsi. Mitäs Kari-Matti tykkäät tästä Wilhelmin puheesta kirjassa Elämän ääni?
”Kuollutta uskoa pidetään kauppatavarana; elävä usko on salattu kallis päärly. Kuolleella uskolla on maailma ystävänä; elävää uskoa ei maailma tunne. Kuollut usko ei tiedä, mitä on puhe rististä; elävä usko suutelee ristiä. Kuollut usko inhoaa vaivojen ja murheitten tietä; elävä usko kiittää Jumalaa, joka näkee hänet mahdolliseksi kärsimään Kristuksen kanssa. Kuollut usko tahtoo olla kaikista ylinnä; elävä usko pyrkii alimmalle portaalle Jumalan edessä.
Kuollut usko pysyy aina yhtäläisenä; elävä usko kärsii pimeyttä, kuivuutta, ahdistuksia, vaivoja, ja on aivan uupumaisillaan, kunnes Herra jälleen vahvistaa. Kuollut usko pitää itsensä hedelmällisenä ja on aivan hedelmätön, ja on kuollut: elävä usko pelkää murheella olevansa hedelmätön, ja juuri silloinkin Kristuksessa hedelmöitsee; se pelkää olevansa kuollut ja ahdistuu niin aina elämään Jeesuksessa Kristuksessa.”
Hieman on suorasukaista puhetta, että ylittää reippaasti tämän ajan herätysliikkeidenkin julistuksen. Mutta joo. Saksassa alkaa olla vakava tilanne. Aachen 21.1. Antifan plakaatti ”AFDler töten” – und zwei Polizisten laufen nebenher.
Kiitos Kosti.
Pidän tietysti Malmivaaran teksteistä. Elävä ja kuollut usko aika keskeinen distinktio pietismissä. Samoin kuin maailmassa, mutta ei maailmasta ja suruton/herännyt.
Muroma muuten arvosti suuresti Malmivaaraa ja kunnioitus oli molemminpuolista. Muromalle ei pelkkä ”herääminen” riittänyt, piti olla myös uudestisyntynyt. Kun Jumala etsikkoaikana kutsuu, silloin siihen vastattava ja silloin, mutta vain silloin ihmisellä tahto myös vapaa tekemään tämä ratkaisu.
Kari-Matti: Olen jo pitkään pannut merkille Euroopassa populistisen ja kansallismielisen oikeiston nousun. Taisi alkaa Itävallasta jo 1990-luvulla. Sitten se on levinnyt Amerikkaan ja myös sellaisiin maihin, joissa ei pitänyt olla sellaiselle politiikalle jalansijaa kuten Alankomaihin ja Ruotsiin. Kirjoitit hyvin myös keskustasta ja on harmillista, että keskustalainen moodi uhkaa jäädä polarisaation jalkoihin. Ääripäät voimistuvat ja nyt oikea laita on kyllä vahvempi kuin vasen tai vihervasemmisto yhdessä. Polarisaatio on ikävä juttu niin kirkossa kuin yhteiskunnassakin.
Heikki Hiilamo on sivunnut samaa aihetta viime aikoina. Mitä tulee erilaisiin vähemmistöihin, niiden ”nousu” on ollut tervetullutta ”uskovaisille” (ja PS:n kannattajille). Silmiä avaavaa, mutta vielä on tehtävää. Tähän asti olemme kärsineet tiedon puutteesta, eräänlaista köyhyyttä sekin. Eivät taida hallituspuolueet vähät välittää piispojen ja muiden ammattiuskovaisten mielipiteistä. Köyhäthän ovat aina (olleet) keskuudessamme (lainaus). Muutenkin ajassa on leimallista nopea rikastuminen (köyhien kustannuksella ?). Itse maksaisin enemmän veroja. Amen.
Heikki Hiilamo kirjoittaa yleensä silkkaa asiaa. Trickle down-teoria, jota muun muassa nykyhallitus häikäilemättä toteuttaa, on osoittautunut kaikkialla paikkansa pitämättömäksi. Rikkaiden pöydiltä ei tipu muruja. Tuloerojen kasvu saa aikaan ainoastaan köyhyyttä ja vielä kerran köyhyyttä ja puhdasta inhimillistä hätää. Samalle se polarisoi vaarallisella tavalla yhteiskuntaa.
Vai kristillistä ?
Raamatullisena tai hiukan sen ulkopuolisena, eli historiallisena totuutena asia oli niin, että essealaisella ryhmällä köyhyys ja askeesi, sekä vaihtotalous olivat valinta, ei siis olesuhteista johtuva kurjuus. Kun köyhille kerättiin rahaa se tarkoitti heitä. He olivat ”köyhät, nöyrät, tielle lähteneet,” Halveksivat rahaa. Suurin osa heistä ei avioitunut, joten naiset ja lapset eivät joutuneet kärsimään heidän askeesistaan, josta johtuen, mielenkiintoista sinänsä, he olivat hyvin pitkäikäisiä.
Muista köyhistä ja orvoista oli laissa säädetty huolenpito.
Mutta uskonnosta.
Karl Marx oli sitä mieltä, että uskonto on haitallista ihmiskunnalle. Hänen mukaansa se estää alistettuja ihmisiä etsimästä ratkaisuja ongelmiinsa, sillä uskonto lupaaa uskovaisten saavan palkinnon tuonpuoleisessa elämässä.
Marx oli myös siitä mieltä, että uskovaisuus on vastaus vieraantumiseen tai aineelliseen puutteeseen, eikä sitä voida poistaa ennen kuin ihmisten elämä on vapautunut, jolloin uskonto tulee kuolemaan luonnollista tietä.
Uskonto on Marxin mukaan hallitsevan luokan käyttämä väline, jonka kautta ihmiset voivat hetkellisesti saada lievitystä kärsimyksiinsä kokemalla uskonnollisia kokemuksia. Hallitsevan luokan edunmukaista on edistää käsitystä, jonka mukaan ihmisten kärsimys tulee johtamaan ikuiseen onneen. Niin kauan kuin kansa uskoo, se ei yritä aidosti ymmärtää ja voittaa kärsimystensä todellista lähdettä, mikä Marxin mielestä on riistävä talousjärjestelmä.
Uskonto tarjoaa hetkellistä lievitystä kipuun, mutta ei pysty poistamaan kivun aiheuttajaa.
Se tarjoaa kuvitelmia paremmasta elämästä taivaassa.
Marx näki uskonnon todellisuuspakona, eli eskapismina.
Leino Hassinen pohti aikoinaan paljon Marxin ja uskonnon suhdetta. Hassinen kuoli 2015, mutta ehti sitä ennen toimia muun muassa Karkkilassa kirkkoherrana, Kotimaa-lehden päätoimittajana kaikkein pahimpaan nuortaistolaisaikaan 1969-77 ja sittemmin eläkkeellä ollessaan myös muutaman vuoden Inkerin kirkon piispana.
Leino Hassinen kirjoitti, kuinka sekä kristillinen kirkko että Karl Marx syntyivät molemmat juutalaisuudesta. Hassiselle marxilaisuus oli maallinen uskonto, joka otti vakavasti vähäväkisten aseman (siis 1800-luvun puolivälissä). Hassinen meni niinkin pitkälle, että katsoi eräässä kirjoituksessa Marxin olleen 1800-luvun suurin uskonpuhdistaja. Mikään kirkollinen liberaali Hassinen ei ollut, mutta oman aikansa lapsi kyllä. Mitä Marxiin tulee, niin myöhemmällekin vasemmistolle ominaisesti jo Marx erotti jyrkästi kirkon ja Jeesuksen hahmon toisistaan. Toinen riisti köyhiä, toinen ei.
Nyt tässä ajassa tulojen leikkaaminen vähempiosaisilta ”loikoilijoilta ” ja vain elää haluavilta, johtaa tietysti siihen, että osotovoima pienenee, ja koska ostovoima pienenee, se tietää myös verojen, eli arvonlisäveron tippumista. Siksi nyt harkitaan arvonlisäveron korotusta, jolloin me kaikki maksamme siitä, että heikompiosaisten ostovoima pienenee. Mutta vaikka maksammekin, se ei auta heitä ollenkaan, päinvastoin, heidän on supistettava osotovoimaansa vielä enemmän, koska kaikki kallistuu.
Köyhien kurittaminen tulee hallitukselle kalliiksi. Se, mikä nyt otetaan leikkaamalla, annetaan Kelan kautta toimeentulotukina. Siirretään rahaa taskusta toiseen. Toivottavasti kaikki, joilla tulot alenevat alle köyhyysrajan, uskaltaisivat mennä hakemaan Kelan tukia, niin että sekin kassa tyhjenee. Köyhyys aiheuttaa myös sairauksia ja sitä kautta työkyvyttömyyttä (vaikka työtä olisikin) ja painetta terveydenhoitoon, joka sekin pian romahtaa. Lääkärien pitäisi ”keksiå” uusi diagnoosi, köyhyyden aiheuttama stressi.
Amen. Yksityiskohdista vänkäämättä ostan tämän analyysin. Myös siltä osalta että identiteettipolitiikka on rasismin nousun ohella yksi keskeisistä elementeistä, joka on romuttanut yhteisen yhteiskuntapolitiikan.
Ihmisillä muuten on yllättävän paljon yhteistä vaikka monet kummallisia mielipiteitä esittävätkin. Sen huomaa jos joskus uskaltautuu somesta ihan livenä kohtaamaan toisia. Ja niitä kummallisiakin mielipiteitä kannattaa kuunnella.
Kielipuolue jäi käsittelemättä. Vaaleihin asti uskoin että liberaalioikeisto elää edes siinä. Erehdyin. Menivät hallitukseen, koska kieliryhmän etujen valvominen on tärkeämpää kuin suomalaisten etu – köyhistä puhumattakaan.
Kiitos! Kielipuolue jäi tosiaan käsittelemättä, kirjoitin siitä muutaman rivin, mutta onneksi edes sen ymmärsin poistaa. Yhä selkeämmin Björn Wahlroosin hahmo näyttäytyy tämän hallituksen eräänlaisena kummisetänä. Nalle kehui perussuomalaisia, kokoomus luonnollisesti toteuttaa Wahlroosin talousliberaalia ohjelmaa ja toimipa Wahlroos vielä kymmenkunta vuotta sitten RKP:n talouspoliittisen työryhmän puheenjohtajana.
Maahanmuutto on eräs keskeinen tekijä Euroopassa oikeistoradikaalien puolueiden nousussa. Siitäkin pitäisi pystyä keskustelemaan järkevästi. Monet Euroopan maat ovat jo pulassa maahanmuuton seurausten kanssa, toisaalta esimerkiksi Suomessa kokonaishedelmällisyysluku kantasuomalaisten naisten parissa historian alhaisin eikä Suomi sillä syntyvyydellä pysty pitämään pystyssä minkäänlaista hyvinvointivaltiota/-yhteiskuntaa.
Joo…
Köyhiä Raamatussa toki muistetaan ja kehoitetaan pitämään heistä huolta.
Toisaalta olen itse ajatellut, että nuo profeettojen sanomat ovat ennen kaikkea meille itse kullekin herättelyä. Harvapa meistä kai haluaisi omastaan luopua, helpompaa on haluta hoidattaa asia ns. yleisemmällä tasolla. Siksipä kai velkammekin (ja sitä käsitettä voinee tarkastella moninaisissa merkityksissä) kasvaa. Nykypolitiikassa näyttää monenlainen ”koplaaminen” oleistyneen: siten saadaan omia haluja tai tavoitteita ajettua, joskus vähän ns. sammutetuin lyhdyin. Ilmiö ei liene vain yhden ”kuppikunnan” ominaistyyli. Lienee ex-hallituskin sitä soveltanut erinäisissä asioissa.
Puhe fasisteista edellyttäisi tarkempaa määrittelyä: kuka on fasisti ja millä perusteella, millaista määrittelyä ylipäänsä käytetään? Muuten ollaan samanlaisessa ”hulabaloossa” kun jokunen kuukausi sitten surullisenkuuluisassa rasismi- ja rasistiväittelyssä, josta ei oikein tolkullista tahtonut tulla. Tuppaavat puurot ja vellit sekoittumaan.
Kieltämättä maailmankirjat ovat vähän sekaisin. Onpa opposition (?) lakkomielenilmauksessa hallituksen sosiaalipolitiikkaa vastaan näkynyt jopa palestiinan lippuja. Tuntuu, että kyseessä on oikeastaan vallassaolijat vastaan oppositio – periaatteellisesti – omalla vallankäytöllään. Oltiinpa poliittisten lakkojen keston rajoista mitä mieltä hyvänsä, kovin on mielenkiintoiseksi politiikka mennyt.
Joten itse välttelisin kovasti noita fasisti-, rasisti-, kommari- ym. leimojen lyömistä – jos ei haluta tätä kiihtyvää jakautuneisuutta lisäkiihdyttää (ja toisia ehkä viihdyttääkin?).
”Puhe fasisteista edellyttäisi tarkempaa määrittelyä: kuka on fasisti ja millä perusteella, millaista määrittelyä ylipäänsä käytetään?” Ongelmana lienee se, että täsmällistä määrittelyä ei ole. Mussolinin fasisteilla ei näet ollut takanaan julki lausuttua oppia. Vahvaan johtajaan perustuvasta väkivaltaisesta kansalliskiihkostahan siinä oli kysymys. Sakasan kansallissosialismia sekä Espanjan ja Portugalin diktatuureja pitävät muutamat fasismin ilmentyminä, mutta toistakin mieltä voi perustellusti olla.