Fasismin ja talousoikeiston liitto ja kaappiluterilainen fariseus

1. Fasismin ja talousoikeiston liitto

Valtiovarainministeri syyttää hyppyaltaassa (Twitterissä) köyhiä ”loikoilusta.” Sama suuri äärioikeistolainen puolue, jonka puheenjohtaja valtiovarainministeri on, vakuutti ennen vaaleja, että köyhiltä ei leikata. Vaalien jälkeen puolue ei muuta tee kuin leikkaa köyhiltä ja muukalaisilta.

PS on nykyisin pakanapuolue ilman kristillisyyttä, mutta mikäli sieltä vielä löytyisi yksikin kristitty, kysyä voisi, ketkä Raamatussa ovat loikoilijoita? Ketkä loikoilevat leposohvilla? Keitä tosiasiassa Isossa Kirjassa tarkoitetaan, kun sanotaan, että ”loikoilijoiden juhlat on juhlittu”?

Pääministeripuolue on ajautunut niin talousoikealle, että jopa sen nimeämä presidenttiehdokas kieltää sen. Ajatelkaa: vähäosaisten nälkärajalla hoippuvasta toimeentulosta leikataan satoja euroja samalla kun hyväosaisille kohdistetaan verohelpotuksia.

Meillä on hallituksessa ”kristillinen”pönkäpuolue, joka hyväksyy tämän kaiken ja jonka näkyvin piirre on, että puolueessa ei ole mitään kristillistä. Meillä on maa- ja metsätalousministeri, joka posket vallan kiimasta punehtuneina ajaa maaseudun köyhät perikatoon.

Ilmeisesti valtiovarainministeriön uusliberalistista talouspolitiikkaa kannattavat ylimmät virkamiehet ovat pitäneet tiiviisti koulutustilaisuuksia. Hallituksen kellokkaat puhuvat nykyään kuin yhdestä suusta menoleikkausten ”käyttäytymisvaikutuksista.”

Haluaisin tietää, mitä muita käyttäytymisvaikutuksia vähävaraiselle hallituksen leikkauksilla on kuin että ruokajonoon on pakko mennä kerta toisensa jälkeen? Kannustaako työttömyyskorvausten lapsikorotusten poisto hakemaan olemattomia työpaikkoja? Ei. Ainoa muutos lienee, että yhä useamman lapsen ainut lämmin ateria on kouluruoka.

Lapsiperheköyhyys on Suomessa vuosikymmen toisensa jälkeen 1990-luvun alun lamasta lähtien moninkertaistunut. Suomalainen köyhyys alkaa yhä enemmän olla absoluuttista, konkreettista ja perinnöllistä. Ei ole varaa ostaa vihanneksia, ei hedelmiä, ei kalaa, ei mitään ns. terveellistä. Yhä useamman jääkaappi on puolet kuukaudesta tyhjä ja kuntoilusta käy seisominen leipäjonoissa. Käyttäytymismuutos tosin sekin.

Hallituksen päättämät perusturvaan kohdistuvat leikkaukset todennäköisesti rikkovat perustuslakia. Sen lisäksi hallitus ei ole kuullut riittävässä määrin asiantuntijoita ja lausuntoaikaakin eri tahoilla oli puolet ehdottomasta minimistä. Mutta Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta ja eduskunnan perustuslakivaliokunta on tukevasti Kokoomuksen ja PS:n hallussa, sori siitä.

Ihmetystä herättää perussuomalaisen puolueen eliitin ajaminen Kokoomuksestakin talouspoliittisesti oikealta ohi. Tätäkö moni puoluetta äänestänyt kelkasta pudonnut toivoi? Tuskin, mutta tyydytys avoimesta rasismista voittaa tyhjän jääkaapin.

Vaikuttaa siltä, että puolueen valtionvarainministeri suorastaan hekumoi hakiessaan uusia sellaisia valtiontalouden ”korjaamis”toimenpiteitä, jotka kohdistuvat rankimmin vähävaraisiin. Esimerkkinä vaikkapa ruuan arvonlisäveron nostaminen. Miksi PS:n puheenjohtaja ei vastannut mitään A-studion toimittajalle, joka kysyi useamman kerran, olisiko jo aika puuttua esimerkiksi listaamattomien yritysten osinkojen verohelpotuksiin? Purra ei vastannut. Miksi?

Siksi, että PS on liukunut talouspoliittisesti(kin) äärimmäisen oikealla. Halla-aho, Purra, Rydman ja se eduskuntaryhmän puheenjohtaja, jonka suu käy kuin singer sopivat kuin nenä päähän siihen , mitä Adorno sanoo fasismin ja pääoman yhteenkietoutumisesta.

Siinä missä uusvanha kokoomuslainen talousoikeisto kuvittelee käyttävänsä äärioikeistoa hyväkseen omia tavoitteita saavuttaakseen, siinä suomalainen vasemmisto hurmaantuessaan me too-liikkeistä ja amerikkalaisesta woke hullutuksesta, on vastaavasti toiminut astinlautana radikaalioikeiston nousulle.

2. Sixten Korkman – omantunnon ääni

Onneksi meillä on edes Sixten Korkman, joka paitsi, että itse on elänyt erittäin köyhän lapsuuden, tietää myös, miten pitkät ja julmat ovat seuraukset, kun kaikki leikkaukset kohdistuvat julmimmin samoihin, jo ennestään huono-osaisiin ihmisiin. Korkman toimi 1990-luvun alussa valtiovarainministeriön kansantalousosaston ylijohtajana ja on avoimesti myöntänyt, että silloin toimittiin monessa suhteessa täysin väärin. Ja toisin kuin 1990-luvun alussa, nyt ei edes eletä sellaisessa akuutissa talouskriisissä kuin silloin.

Korkman on ainoita tunnettuja suomalaisia taloustieteilijöitä, joka on omalla nimellä ja kasvoilla rohjennut avoimesti kritisoida uusliberalistista talouspolitiikkaa, johon hallitus avoimesti nojaa. Korkman ehdottikin vastikään, että köyhiin kohdistuvat leikkaukset perutaan.

Poliittinen oikeisto ja etenkin perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja, jonka nimeä en edelleenkään saa päähän, mutta joka twiittaa yhtä taajaan kuin normi-ihminen hengittää, on syyttänyt Korkmannia sosiaalidemokratiasta(sic!). Käsitykseni mukaan Korkman ei ota kantaa minkään puolueen tai ideologian agendan ajajana vaan ihmisenä, joka kokemusasiantuntijana tietää, mitä on (lapsiperhe)köyhyys.

3. Katsokaa piispoja, katsokaa kirkkokansan konservatiiveja ja liberaaleja

Raamattu on omituinen kirja, se on radikaali. Se esimerkiksi puolustaa köyhiä rikkaita vastaan. Meillä hallitus puolustaa rikkaita köyhiä vastaan. Polkee vähävaraisia ja myy köyhät kenkaparin hinnalla. Pitää lukea hyvin valikoivasti Raamattua ellei huomaa, että siinä puhutaan kerta toisensa jälkeen, yhä uudelleen leskistä, vähäosaisista, orvoista, köyhistä, pakolaisista, muukalaisista ja sairaista.

Jobin kirjassa päähenkilö menettää omaisuutensa, sitten perheensä ja lopulta terveytensä. Tuttua, eikö vain? Job on erinomainen esimerkki siitä, miten köyhyys, yksinäisyys ja sairaus kulkevat käsi kädessä. Hallitus on ”raamattunsa” lukenut. Se tekee parhaansa, että huono-osaisuus kasaantuu. Kaikki rajut leikkaukset kohdistuvat samaan ihmisryhmään: kaikkein vähävaraisimpiin.

Onko Jumalan tahto kurittaa heikkoja ja sairaita? Tuskin. Mikään valtion taloudellisen tilan sinänsä todellinen epätasapaino ei oikeuteta kohdistamaan kaikkein suurimpia säästöjä ja raakoja leikkauksia jo ennestään monin tavoin puutteessa eläviin ihmisiin.

Meillä on hallitus, joka kertoo, että sen tekemät rajut leikkaukset ovat välttämättömyys. Siten pelastetaan hyvinvointivaltio. Pelastetaanko siis hyvinvointivaltio leikkaamalla köyhiltä? Suistamalla vähävaraiset nälkärajan alapuolella. Mikä pelastettava se sellainen ”hyvinvointivaltio” on, jonka pelastamiseksi viskataan huono-osaiset heitteille. Ennen näkemättömän julmaa siitä tulee, kun samalla kevennetään jo ennestään erittäin hyvin toimeentulevien verotusta.

Lukekaa Jesajaa!

”1. Voi niitä, jotka vääriä säädöksiä säätävät, jotka katalia päätöksiä tekevät 2. estääkseen heikkoja saamasta oikeutta, riistääkseen kansani köyhiltä lain turvan, anastaakseen leskien varat, ryöstääkseen orpojen perintöosan. 3. Miten te aiotte selviytyä tilinteon päivästä, kun kaukainen rajuilma ehtii tänne? Kenen luo silloin pakenette apua hakemaan, minne kätkette rikkautenne

Katsokaa piispoja. Lahtaavat, minkä ehtivät, aidosti uskovia kirkosta ulos, ajavat pois lähetysjärjestöjä, jotka oikeasti tekevät lähetystyötä ja vähentävät köyhyyttä ja epätasa-arvoa ja estävät naisten silpomista kehitysmaissa.

Katsokaa itseään radikaaleina pitäviä liberaalikristittyjä. Ei Tulkaa Kaikki-liikkeestä duunaria löydä. Köyhästä tai asunnottomasta puhumattakaan. On sinistä ja on oranssia silmälasin sankaa, on sivistystä ja on ylemmyyden tuntoa. Tiedostava intersektionaalinen etujoukko siellä opettaa hyvin hoidettu pullea etusormi pystyssä rupukansalle, miten uskoa. Ei siinä ole miestä eikä naista vaan ihanasti kaikkia sukupuolia.

Minulla on tässä erään Munkkiniemen kirkossa pidetyn tilaisuuden ohjelma. Siinä sanotaan:

”Aikamme polttavia kysymyksiä ovat ilmaston lämpeneminen, lajikato, ydinsodan uhka, yhteiskuntien eriarvoistuminen (hyvä!), kasvava fasismi, rasismi ja demokratian murentuminen….”

Ja sama ohjelma jatkaa uuspakanallista tykitystä: ”Jos kristinusko haluaa toimia maailman ja ihmisen pelastamiseksi on murrettava perinteinen kristillinen herruuskieli ja luotava sen sijaan ei-patriarkaalista ja ei-hierarkista kieltä..”

Munkkiniemen kirkossa aiheesta alusti kolme kirkollista julkista ja puheenjohtajana toimi konservatiivisten lähetysjärjestöjen roimimisesta tunnettu Munkkiniemen seurakunnan kirkkoherra. Tätäkö on kristinusko? Ei ihme, että kirkkoon näillä seuduilla ei kohta kuulu kukaan. Tätä on liberaalikirkko. Omassa ei patriarkaalisessa uuskielessä yhtä kaukana köyhästä kuin lumiukko saharasta.

Katsokaa konservatiivikristittyjä. Kunhan on hyvä auto, arka valikoiva omatunto, kiva rivitalo, mukavat koirat, lapset ja muut lemmikit, harrastukset ja vaimokin, mikä on julistaa ja todistaa Jumalan sanaa samanlaisten keskinkertaisten ja keskiluokkaisten kristittyjen kanssa. Sellaista, joka sopivan hellästi satuttaa omaatuntoa, että tulee hyvä olo. Sielujen pelastus, tietysti. Ai että minä lähtisin sieluja pelastamaan – ei kai nyt sentään. Mitä sanoisi Tiililä, aito profeetta, joka sentään erosi kirkollisesta establishmentista, erosi pappeudesta ja erosi lopulta koko kirkosta, silloin kun juuri kukaan muu ei sitä tehnyt.

4. Uuskarismaattista hurlumheitä ja sosiaalityötä

Sattumalta selatessa netin ihmeellistä maailmaa nykyajan pyhähenki algoritmit heittivät eteeni uuskarismaattisen seurakunnan, joka videoi kaikki ”viikkojuhlansa.” Meno on kuin kahviveteen olisi pistetty piriä ja bentsoja. Lauletaan, heilutetaan huiveja ja lippuja, heilutaan ja hypitään, pastori puhuu kielillä, väkeä kaatuu, siteerataan Raamattua ja jaetaan omatekoinen ehtoollinen. Kunnon hurlumheimeininki.

Kun katselee ihmisiä, jotka vaeltavat siellä ”ehtoolliselle”, laulavat, tanssivat ja kaatuvat, he ovat vaatetuksesta ja habituksesta päätellen juuri niitä, joita ei keskiluokkaisessa kirkossa näy eikä käy. Köyhiä, monella tavoin vähäosaisia. Muukalaisiakin mukana monta. Ei näitä Munkan happeningeissä tapaa.

Kyseisen seurakunnan tilaisuuksissa vähäpätöisinkin pääseee todistamaan uskostaan, jos ei muuten niin lausumalla isä meijän seurakunnan edessä.

Uskomatonta, mutta totta: kyseinen seurakunta huolehtii parhaansa mukaan suhteellisen monikulttuurisen ja tulotasoltaan alhaisen kaupunginosansa ruokakassien jakelusta, noutaa niitä marketeista, jakaa leipää ja tekee korvaamatonta käytännön diakoniatyötä. Siis kaiken hässäkän ja hurlumhein ohella.

Kaltaiseni pystyyn kuollut syntymäjäykkä luterilainen kristitty, jolle jo papin hyvän huomenen tervehdys ovella ennen messua tuntuu tunkeilulta ja hipoo liiviin uimisen rajoja, tuomitsee seurakunnan: väärä opetus, väärä oppi, väärin toimitettu ehtoollinen. Sanalla sanoen: väärin uskottu. Kyllä!

Mutta jos kaikkea edellä kuvaamani katsoisi taivaallisesta perspektiivistä, niin eikö siinä ole jotain oikeaakin?

5. Wilhelmi Malmivaara – suomalaista pietismiä sadan vuoden takaa

Lopuksi nykykatsannossa jo vanhan herännäisyyden sydänääniä. Pieni pätkä Wilhelmi Malmivaaran saarnasta.

Saarnassa kaikki on totta. Vaikka Malmivaara 1920-luvulla, muutaman vuoden, kuolemaansa saakka edusti Kokoomusta, silti hän omasi käsitykseni mukaan jotain siitä vanhasuomalaisesta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tunnosta, mikä 1900-luvun alussa oli vanhasuomalaiselle puolueelle – osin Kokoomuksen edeltäjälle – ominaista ja vastaavasti nykykokoomukselle vierasta.

Mitä on perisynti? Sitä, että ihminen – siis minä – on olemukseltaan kokonaan turmeltunut, täysin paha ja syntinen. Epäuskoinen ja erossa Jumalasta. Kokonaan maailmassa. Toinen silmä virsikirjassa, toinen vilkuttamassa. Turha harmitella, ettei ole olemassa sellaista kuin perisynnintunto, kun ihan tavallinenkin synnintunto ja syyllisyys puuttuvat. Tarkoitan edelleen itseäni.

Minua – kaappiluterilaista fariseusta – Wilhelmi Malmivaara puhuttelee edelleen, yli sadan vuoden takaa :

Näinkö teidän parannuksentekonne sujuu? Taapäinkö niin kuin kravun kulku? Yhäkö on tullut selvemmäksi vakaumus, että olette todellisuudessa kokonaan ulkopuolella Herrasta? Sekö on jokapäiväisessä elämässä painona, kun en minä onneton pääsekään sanaan sisälle enkä armon piiriin. Vaan minun täytyy tälläisena kuolleena raatona aina vain olla. Keskentekoisena kristittynä. Pettämässä Jumalaa ja ihmisiä. Olla olevinaan se, mikä en kuitenkaan ole. Ja kun ei tästä toivomallakaan muuta tule. Kulki kirkossa tai seuroissa tai kuunteli Jumalan sanaa kotona, olipa valveilla tai nukuksissa, itki tai nauroi niin aina vain asia pahenee. Tästä pahuudesta rupee sitten näkyä yhä kypsempää hedelmää, lapsissakin ja ympäristössä. Ei siinä, että itse on pilalla vaan kun pilaa vielä muutkin. Kun ei saa siivotuksi itseänsä, ei sydäntänsä, ei suutansa, ei menoansa, mitä muuta silloin voisi vaikuttaa muihin kuin pahennusta. Tämä on hirmuisen kovaa koulua, kovaa harjoitusta. Voi kun, kuinka kerkiän sen vaihtaisi parempaan, mutta ei saa vaihdetuksi.”

42 KOMMENTIT

  1. Tästä leimojen lyömisestä pitäisi päästä eteenpäin siihen että käytännössä toteutetaan Jeesuksen radikaaleja opetuksia tuijottamatta siihen kuka on mitäkin. Jeesushan kysyi ”rakastatko sinä minua” ja edellytti että on valmis antamaan kaiken.

    Mitähän sen Kai Sadinmaa puuhaa? Hyvä että profeetallisen äänen nostaa joku ja nimenomaan kristillisen uskon pohjalta.

    • Kari-Matti. Tosiasia on, että Suomen talous sakkaa. Köyhyyttäkin voidaan aina jakaa, mutta jos halutaan pitää yllä hyvinvointivaltiota ja vahvistaa sitä, talous on saatava nousuun. Köyhiä ja rikkaita on ollut tässä maailmassa viimeistään neoliittisesta vallankumouksesta lähtien. Se, mihin voidaan ja tuleekin pyrkiä, on köyhyyden ja erilaisen kurjuuden sekä siitä seuraavan kärsimyksen minimointi. Mutta se ei onnistu, jos työn tekemistä ei arvosteta eikä työstä saa riittävästi palkkaa elämiseen.

      Minä en ota kantaa siihen, minkä puolueen resepteillä tai niiden yhdistelmällä nykyinen kurjistumiskierre on parhaiten katkaistavissa. Sauli Niinistön ehdotus on minusta kuitenkin erinomainen avaus. Jos kerran turvallisuuspolitiikkaa on tehty pitkäjänteisesti ja suurella konsensuksella, myös talouspolitiikkaa pitäisi ainakin periaatteessa pystyä tekemään samalla periaatteella. Kysymys on tahtotilasta, mutta ilmeisesti tilanne ei ole vielä riittävän huono, että tälle tielle lähdettäisiin.

    • Tulojen ja menojen miinusmerkkistä erotusta voi paikata eri tavoin. Nykyhallitus ottanut linjaksi kuristaa – hyvin epäkristillisesti – jo ennestään köyhiä jos mahdollista vielä köyhemmiksi. Mahdollisuus olisi toimia toisinkin, mikäli hallituksesta löytyisi tippakaan empatiaa muuta kuin omien eturyhmien etujen edelleen kasvattamiselle.

      Yhden prosentin jo ennestään matalaksi lasketun yhteisöveron korotus toisi valtion kassaan 400 miljoonaa. Yhteisöveroa alennettiin joitakin vuosia sitten peräti neljällä prosentilla. Neljän prosentin korotus toisi jo vajaat kaksi miljardia. Yhteisöveron korotuksen rasitus kohdistuisi lähes yksinomaan kaikkein varakkaimpiin, suurituloisimman prosentin sadasosalle. Mutta tämähän ei hallituksen kummisedille, björnwahrooseille ja muille käy. Mieluummin lapsiperheköyhyys kasvuun ja yksinhuoltaja”loikoilijat” ruokajonoon!

  2. Nyt tarvittaisiin sitä, mitä Sauli Niinistö on peräänkuuluttanut viimeksi eilen valtiopäivien avajaisissa: laaja-alaista vaalikaudet ylittävää talouspolitiikkaa. Poteroihin kaivautuminen ja poliittisten vastustajien kova arvostelu yhdistyneenä kompromissihaluttomuuteen valmistaa historian valossa maaperää radikalismille. Sellaiselle, jossa ensin halutaan väkivallalla vaientaa tai teloittaa poliittiset vastustajat, demokratia määritellään erityisryhmien etujen ajamiseksi yhteisöllisyyden kustannuksella ja vahva, toivoa tuova johtaja, tuo toivon kansakunnalle ja sen enemmistölle. 1930-luvun Saksa ei toki tule sellaisenaan toistumaan, mutta demokratian kriisi voi hyvinkin johtaa autoritaarisiin ratkaisuihin: ”leivän ja vapauden mukanaan tuova uusi päivä sarastaa” kuten Horst-Wessel-Liedissä karjuttiin. Onneksi sentään presidentinvaalikampanjan asiallisuus luo toivoa kompromissien löytämiseen asiapohjalta.

    • Marko. Suomessa on viimeiset 40 vuotta ollut kolme suurta puoluetta. Ainoa muutos on se, että keskustapuolue on kolmen suuren joukosta pudonnut pois ja PS tilalle. Se tuntuu ja se näkyy. Olen joissain asioissa PS:n kanssa hyvin samaa mieltä. Etenkin mitä wokeen, identiteettipolitiikkaan jne tulee. Sen sijaan en hyväksy PS:n tapaa tehdä politiikkaa. Se on repivää, rikkovaa ja perustaa kaikessa vastakkainasettelulle ja/tai uhriutumiselle.

      Pitkään Suomen vahvuus oli politiikan tylsyys. Vaalikaudesta toiseen ei tapahtunut mitään. Palkkaratkaisutkin tehtiin joko keskitetysti tai osin liittokohtaisesti. Lähes ilman lakkoja verrattuna moneen muuhun maahan. Nyt näyttää siltä, että edellinen hallitus kippasi rahaa kaikkeen mahdolliseen ja velaksi ja nykyinen hallitus säästää Suomen kuoliaaksi. ja kurittaa köyhät hengiltä. Keynesiläinen talouspolitiikka, jota Suomi ei hirveästi koskaan ole harrastanut, perustui päinvastoin suhdanteiden tasaamiseen. Suomessa hallitukset korkeasuhdanteessa ovat yleensä jakaneet rahaa holtitta, muistuu mieleen Harri Holkerin hallitus 1987-91 ja laskusuhdanteessa/lamassa säästäneet, kuten Holkeria seurannut Ahon hallitus.

      En sivumennen sanoen pidä Jussi Halla-ahon esiintymisistä eduskunnan puhemiehenä. Romuttaa parhaansa mukaan koko instituution arvovallan. Seuraavan Tasavallan Presidentin nimi on selvä. Ei olisi vielä vuosi sitten ehkä uskonut

    • Pieni lisäys edelliseen kommentiini koskien Saksaa.

      https://apollo-news.net/afdler-toeten-banner-fuehrt-gegen-rechts-demo-in-aachen-an/

      Vasemmistoradikaalinen Antifa kehottaa eliminoimaan AfD:n jäsenet ja kannattajat ja poliisit seuraavat sivusta. Sen tiedän, että syyttäjä on ottanut asian käsittelyyn, mutta en ole seurannut onko tuo johtanut käytännön toimiin. Lisäksi enää 40% saksalaisista uskoo mielipidevapauteen. (Exxpress.AT). Kuten tiedetään lisäksi ”ajatuspoliisina” toimii poliittisen kasvatuksen keskusvirasto. Goebbelsin jäänne. Aika sekava tilanne, kun laajoihin mielenosituksiin osallituvat tietääkseni sekä evankelinen, että katolinen kirkko.

  3. Pellervo Kokkonen. On tullut seurattua mitä Saksassa tapahtuu, eikä siinä mitään sen kummempaa salaliittoteoriaa tarvita. Sen voi itse todeta saksalaisesta mediasta. Ja todella. Saksassa toimii poliittisen kasvatuksen keskusvirasto. Kaiketi tämä osaltaan kertoo siitä mitä Euroopassa laajemmin tapahtuu ja myös Ranskassa. Myös maanviljelijöiden osalta. Vähemmän siitä suomalainen media uutisoi.

    • ”Sen voi itse todeta saksalaisesta mediasta.” Saksankin mediassa on monenlaisia toimijoita. Ei saksalaisuus ole mikään tae totuudenmukaisuudesta.

    • En ole Kokoomuksen ainakaan huomannut olleen koskaan ”köyhän asialla.” Purra sanoi juuri ennen vaaleja suoraan, että ”köyhiltä ei leikata.” Miten kävikään?

      Nykyeurooppalaisittain Saksan politiikassa nousussa kiinnostava hahmo: Sahra Wagenknecht. Taatusti vasemmistolainen, mutta vastustaa massamaahanmuuttoa, vihreää identiteettipolitiikkaa ja gender-ideologiaa. Ja jos en väärin muista, parisuhteessa Oskar Lafontainen kanssa.

    • Niin, mitä sanoikaan Elina Valtonen 7.3.2023? ”Puolitetaan köyhyys Suomessa.” Tarkoitin lähinnä sanojen tasolla, kun ennen vaaleja puolue kuin puolue tulee luvanneeksi yhtä sun toista, kunnes koittaa todellisuus. Mutta joo, noinhan Purra totesi. Kun sanat ja teot eivät vastaa, siitä tulee yleensä seurauksia, joten siihen Ps:n on syytä tulevaisuudessa varautua.

      Vaikka ilmeisen suosittu Sahra Wagenknecht vastustaa mm. maahanmuuttoa hän ei herätä muissa puolueissa samanlaista vastustusta kuin AfD. Toisaalta vasemmistoradikaalit uhkailevat, kun mm. regensburgilainen Edeka-kauppias toi julkisuuteen läheisen pakolaisasuntolan lähes päivittäiset varkaudet kaupassa.

      Bild.De – Regensburg: Diebe aus dem Asylheim klauten im Edeka für 100 00 Euro.

    • En usko, että PS:n kannatus välttämättä laskee. Puolue on oleellisesti erilainen kuin Soinin aikaan. Wagenknect kuitenkin saanut vasta noin 5-6% kannatuksen, ehkä joissain osavaltioissa enemmän. Joka tapauksessa niin Wagenknecht kuin AfD osittain seurausta merkelilaisesta maahanmuuttopolitiikasta. Koska Suomi saa oman ”wagenknechtinsa”. Poliittisella nelikentällä vasen ylänurkka täysin tyhjä.

    • Niin. Maahanmuuttopolitiikka tässä on taustalla. Lisäksi Saksan hallitus on menettänyt kannatustaan. Tukea se saa Tagesspigel-lehden kyselyn mukaan enää korkeasti koulutetuilta ja rikkailta.

    • ”Tukea se saa enää korkeasti koulutetuilta ja rikkailta.” Populistisen ajattelun mukaan tämä lienee se oikeaa kansaa vastaan salaliiton perustanut vähemmistö. Onko tavoitteena ainoastaan kouluttamattomista ja vähävaraisista muodostuva yhteiskunta?

    • Kaiketi ei-populistisen ajattelun mukaan normaalisti kansa marssii hallitusta vastaan, kuten on näkynyt Suomessa. Saksassa sensijaan kansa marssii hallituksen rinnalla oppositiota vastaan.

    • Kansanvaltaisissa maissa marssitaan hallitusta vastaan, kun on aihetta. Kansa koostuu monista ryhmistä eivätkä kaikki lähde samalle marssille.

Kari-Matti Laaksonen
Kari-Matti Laaksonen
karilaaksonen555@gmail.com

1. Fasismin ja talousoikeiston liitto

Valtiovarainministeri syyttää hyppyaltaassa (Twitterissä) köyhiä ”loikoilusta.” Sama suuri äärioikeistolainen puolue, jonka puheenjohtaja valtiovarainministeri on, vakuutti ennen vaaleja, että köyhiltä ei leikata. Vaalien jälkeen puolue ei muuta tee kuin leikkaa köyhiltä ja muukalaisilta.

PS on nykyisin pakanapuolue ilman kristillisyyttä, mutta mikäli sieltä vielä löytyisi yksikin kristitty, kysyä voisi, ketkä Raamatussa ovat loikoilijoita? Ketkä loikoilevat leposohvilla? Keitä tosiasiassa Isossa Kirjassa tarkoitetaan, kun sanotaan, että ”loikoilijoiden juhlat on juhlittu”?

Pääministeripuolue on ajautunut niin talousoikealle, että jopa sen nimeämä presidenttiehdokas kieltää sen. Ajatelkaa: vähäosaisten nälkärajalla hoippuvasta toimeentulosta leikataan satoja euroja samalla kun hyväosaisille kohdistetaan verohelpotuksia.

Meillä on hallituksessa ”kristillinen”pönkäpuolue, joka hyväksyy tämän kaiken ja jonka näkyvin piirre on, että puolueessa ei ole mitään kristillistä. Meillä on maa- ja metsätalousministeri, joka posket vallan kiimasta punehtuneina ajaa maaseudun köyhät perikatoon.

Ilmeisesti valtiovarainministeriön uusliberalistista talouspolitiikkaa kannattavat ylimmät virkamiehet ovat pitäneet tiiviisti koulutustilaisuuksia. Hallituksen kellokkaat puhuvat nykyään kuin yhdestä suusta menoleikkausten ”käyttäytymisvaikutuksista.”

Haluaisin tietää, mitä muita käyttäytymisvaikutuksia vähävaraiselle hallituksen leikkauksilla on kuin että ruokajonoon on pakko mennä kerta toisensa jälkeen? Kannustaako työttömyyskorvausten lapsikorotusten poisto hakemaan olemattomia työpaikkoja? Ei. Ainoa muutos lienee, että yhä useamman lapsen ainut lämmin ateria on kouluruoka.

Lapsiperheköyhyys on Suomessa vuosikymmen toisensa jälkeen 1990-luvun alun lamasta lähtien moninkertaistunut. Suomalainen köyhyys alkaa yhä enemmän olla absoluuttista, konkreettista ja perinnöllistä. Ei ole varaa ostaa vihanneksia, ei hedelmiä, ei kalaa, ei mitään ns. terveellistä. Yhä useamman jääkaappi on puolet kuukaudesta tyhjä ja kuntoilusta käy seisominen leipäjonoissa. Käyttäytymismuutos tosin sekin.

Hallituksen päättämät perusturvaan kohdistuvat leikkaukset todennäköisesti rikkovat perustuslakia. Sen lisäksi hallitus ei ole kuullut riittävässä määrin asiantuntijoita ja lausuntoaikaakin eri tahoilla oli puolet ehdottomasta minimistä. Mutta Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta ja eduskunnan perustuslakivaliokunta on tukevasti Kokoomuksen ja PS:n hallussa, sori siitä.

Ihmetystä herättää perussuomalaisen puolueen eliitin ajaminen Kokoomuksestakin talouspoliittisesti oikealta ohi. Tätäkö moni puoluetta äänestänyt kelkasta pudonnut toivoi? Tuskin, mutta tyydytys avoimesta rasismista voittaa tyhjän jääkaapin.

Vaikuttaa siltä, että puolueen valtionvarainministeri suorastaan hekumoi hakiessaan uusia sellaisia valtiontalouden ”korjaamis”toimenpiteitä, jotka kohdistuvat rankimmin vähävaraisiin. Esimerkkinä vaikkapa ruuan arvonlisäveron nostaminen. Miksi PS:n puheenjohtaja ei vastannut mitään A-studion toimittajalle, joka kysyi useamman kerran, olisiko jo aika puuttua esimerkiksi listaamattomien yritysten osinkojen verohelpotuksiin? Purra ei vastannut. Miksi?

Siksi, että PS on liukunut talouspoliittisesti(kin) äärimmäisen oikealla. Halla-aho, Purra, Rydman ja se eduskuntaryhmän puheenjohtaja, jonka suu käy kuin singer sopivat kuin nenä päähän siihen , mitä Adorno sanoo fasismin ja pääoman yhteenkietoutumisesta.

Siinä missä uusvanha kokoomuslainen talousoikeisto kuvittelee käyttävänsä äärioikeistoa hyväkseen omia tavoitteita saavuttaakseen, siinä suomalainen vasemmisto hurmaantuessaan me too-liikkeistä ja amerikkalaisesta woke hullutuksesta, on vastaavasti toiminut astinlautana radikaalioikeiston nousulle.

2. Sixten Korkman – omantunnon ääni

Onneksi meillä on edes Sixten Korkman, joka paitsi, että itse on elänyt erittäin köyhän lapsuuden, tietää myös, miten pitkät ja julmat ovat seuraukset, kun kaikki leikkaukset kohdistuvat julmimmin samoihin, jo ennestään huono-osaisiin ihmisiin. Korkman toimi 1990-luvun alussa valtiovarainministeriön kansantalousosaston ylijohtajana ja on avoimesti myöntänyt, että silloin toimittiin monessa suhteessa täysin väärin. Ja toisin kuin 1990-luvun alussa, nyt ei edes eletä sellaisessa akuutissa talouskriisissä kuin silloin.

Korkman on ainoita tunnettuja suomalaisia taloustieteilijöitä, joka on omalla nimellä ja kasvoilla rohjennut avoimesti kritisoida uusliberalistista talouspolitiikkaa, johon hallitus avoimesti nojaa. Korkman ehdottikin vastikään, että köyhiin kohdistuvat leikkaukset perutaan.

Poliittinen oikeisto ja etenkin perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja, jonka nimeä en edelleenkään saa päähän, mutta joka twiittaa yhtä taajaan kuin normi-ihminen hengittää, on syyttänyt Korkmannia sosiaalidemokratiasta(sic!). Käsitykseni mukaan Korkman ei ota kantaa minkään puolueen tai ideologian agendan ajajana vaan ihmisenä, joka kokemusasiantuntijana tietää, mitä on (lapsiperhe)köyhyys.

3. Katsokaa piispoja, katsokaa kirkkokansan konservatiiveja ja liberaaleja

Raamattu on omituinen kirja, se on radikaali. Se esimerkiksi puolustaa köyhiä rikkaita vastaan. Meillä hallitus puolustaa rikkaita köyhiä vastaan. Polkee vähävaraisia ja myy köyhät kenkaparin hinnalla. Pitää lukea hyvin valikoivasti Raamattua ellei huomaa, että siinä puhutaan kerta toisensa jälkeen, yhä uudelleen leskistä, vähäosaisista, orvoista, köyhistä, pakolaisista, muukalaisista ja sairaista.

Jobin kirjassa päähenkilö menettää omaisuutensa, sitten perheensä ja lopulta terveytensä. Tuttua, eikö vain? Job on erinomainen esimerkki siitä, miten köyhyys, yksinäisyys ja sairaus kulkevat käsi kädessä. Hallitus on ”raamattunsa” lukenut. Se tekee parhaansa, että huono-osaisuus kasaantuu. Kaikki rajut leikkaukset kohdistuvat samaan ihmisryhmään: kaikkein vähävaraisimpiin.

Onko Jumalan tahto kurittaa heikkoja ja sairaita? Tuskin. Mikään valtion taloudellisen tilan sinänsä todellinen epätasapaino ei oikeuteta kohdistamaan kaikkein suurimpia säästöjä ja raakoja leikkauksia jo ennestään monin tavoin puutteessa eläviin ihmisiin.

Meillä on hallitus, joka kertoo, että sen tekemät rajut leikkaukset ovat välttämättömyys. Siten pelastetaan hyvinvointivaltio. Pelastetaanko siis hyvinvointivaltio leikkaamalla köyhiltä? Suistamalla vähävaraiset nälkärajan alapuolella. Mikä pelastettava se sellainen ”hyvinvointivaltio” on, jonka pelastamiseksi viskataan huono-osaiset heitteille. Ennen näkemättömän julmaa siitä tulee, kun samalla kevennetään jo ennestään erittäin hyvin toimeentulevien verotusta.

Lukekaa Jesajaa!

”1. Voi niitä, jotka vääriä säädöksiä säätävät, jotka katalia päätöksiä tekevät 2. estääkseen heikkoja saamasta oikeutta, riistääkseen kansani köyhiltä lain turvan, anastaakseen leskien varat, ryöstääkseen orpojen perintöosan. 3. Miten te aiotte selviytyä tilinteon päivästä, kun kaukainen rajuilma ehtii tänne? Kenen luo silloin pakenette apua hakemaan, minne kätkette rikkautenne

Katsokaa piispoja. Lahtaavat, minkä ehtivät, aidosti uskovia kirkosta ulos, ajavat pois lähetysjärjestöjä, jotka oikeasti tekevät lähetystyötä ja vähentävät köyhyyttä ja epätasa-arvoa ja estävät naisten silpomista kehitysmaissa.

Katsokaa itseään radikaaleina pitäviä liberaalikristittyjä. Ei Tulkaa Kaikki-liikkeestä duunaria löydä. Köyhästä tai asunnottomasta puhumattakaan. On sinistä ja on oranssia silmälasin sankaa, on sivistystä ja on ylemmyyden tuntoa. Tiedostava intersektionaalinen etujoukko siellä opettaa hyvin hoidettu pullea etusormi pystyssä rupukansalle, miten uskoa. Ei siinä ole miestä eikä naista vaan ihanasti kaikkia sukupuolia.

Minulla on tässä erään Munkkiniemen kirkossa pidetyn tilaisuuden ohjelma. Siinä sanotaan:

”Aikamme polttavia kysymyksiä ovat ilmaston lämpeneminen, lajikato, ydinsodan uhka, yhteiskuntien eriarvoistuminen (hyvä!), kasvava fasismi, rasismi ja demokratian murentuminen….”

Ja sama ohjelma jatkaa uuspakanallista tykitystä: ”Jos kristinusko haluaa toimia maailman ja ihmisen pelastamiseksi on murrettava perinteinen kristillinen herruuskieli ja luotava sen sijaan ei-patriarkaalista ja ei-hierarkista kieltä.."

Munkkiniemen kirkossa aiheesta alusti kolme kirkollista julkista ja puheenjohtajana toimi konservatiivisten lähetysjärjestöjen roimimisesta tunnettu Munkkiniemen seurakunnan kirkkoherra. Tätäkö on kristinusko? Ei ihme, että kirkkoon näillä seuduilla ei kohta kuulu kukaan. Tätä on liberaalikirkko. Omassa ei patriarkaalisessa uuskielessä yhtä kaukana köyhästä kuin lumiukko saharasta.

Katsokaa konservatiivikristittyjä. Kunhan on hyvä auto, arka valikoiva omatunto, kiva rivitalo, mukavat koirat, lapset ja muut lemmikit, harrastukset ja vaimokin, mikä on julistaa ja todistaa Jumalan sanaa samanlaisten keskinkertaisten ja keskiluokkaisten kristittyjen kanssa. Sellaista, joka sopivan hellästi satuttaa omaatuntoa, että tulee hyvä olo. Sielujen pelastus, tietysti. Ai että minä lähtisin sieluja pelastamaan – ei kai nyt sentään. Mitä sanoisi Tiililä, aito profeetta, joka sentään erosi kirkollisesta establishmentista, erosi pappeudesta ja erosi lopulta koko kirkosta, silloin kun juuri kukaan muu ei sitä tehnyt.

4. Uuskarismaattista hurlumheitä ja sosiaalityötä

Sattumalta selatessa netin ihmeellistä maailmaa nykyajan pyhähenki algoritmit heittivät eteeni uuskarismaattisen seurakunnan, joka videoi kaikki ”viikkojuhlansa.” Meno on kuin kahviveteen olisi pistetty piriä ja bentsoja. Lauletaan, heilutetaan huiveja ja lippuja, heilutaan ja hypitään, pastori puhuu kielillä, väkeä kaatuu, siteerataan Raamattua ja jaetaan omatekoinen ehtoollinen. Kunnon hurlumheimeininki.

Kun katselee ihmisiä, jotka vaeltavat siellä ”ehtoolliselle”, laulavat, tanssivat ja kaatuvat, he ovat vaatetuksesta ja habituksesta päätellen juuri niitä, joita ei keskiluokkaisessa kirkossa näy eikä käy. Köyhiä, monella tavoin vähäosaisia. Muukalaisiakin mukana monta. Ei näitä Munkan happeningeissä tapaa.

Kyseisen seurakunnan tilaisuuksissa vähäpätöisinkin pääseee todistamaan uskostaan, jos ei muuten niin lausumalla isä meijän seurakunnan edessä.

Uskomatonta, mutta totta: kyseinen seurakunta huolehtii parhaansa mukaan suhteellisen monikulttuurisen ja tulotasoltaan alhaisen kaupunginosansa ruokakassien jakelusta, noutaa niitä marketeista, jakaa leipää ja tekee korvaamatonta käytännön diakoniatyötä. Siis kaiken hässäkän ja hurlumhein ohella.

Kaltaiseni pystyyn kuollut syntymäjäykkä luterilainen kristitty, jolle jo papin hyvän huomenen tervehdys ovella ennen messua tuntuu tunkeilulta ja hipoo liiviin uimisen rajoja, tuomitsee seurakunnan: väärä opetus, väärä oppi, väärin toimitettu ehtoollinen. Sanalla sanoen: väärin uskottu. Kyllä!

Mutta jos kaikkea edellä kuvaamani katsoisi taivaallisesta perspektiivistä, niin eikö siinä ole jotain oikeaakin?

5. Wilhelmi Malmivaara – suomalaista pietismiä sadan vuoden takaa

Lopuksi nykykatsannossa jo vanhan herännäisyyden sydänääniä. Pieni pätkä Wilhelmi Malmivaaran saarnasta.

Saarnassa kaikki on totta. Vaikka Malmivaara 1920-luvulla, muutaman vuoden, kuolemaansa saakka edusti Kokoomusta, silti hän omasi käsitykseni mukaan jotain siitä vanhasuomalaisesta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tunnosta, mikä 1900-luvun alussa oli vanhasuomalaiselle puolueelle - osin Kokoomuksen edeltäjälle - ominaista ja vastaavasti nykykokoomukselle vierasta.

Mitä on perisynti? Sitä, että ihminen – siis minä - on olemukseltaan kokonaan turmeltunut, täysin paha ja syntinen. Epäuskoinen ja erossa Jumalasta. Kokonaan maailmassa. Toinen silmä virsikirjassa, toinen vilkuttamassa. Turha harmitella, ettei ole olemassa sellaista kuin perisynnintunto, kun ihan tavallinenkin synnintunto ja syyllisyys puuttuvat. Tarkoitan edelleen itseäni.

Minua – kaappiluterilaista fariseusta - Wilhelmi Malmivaara puhuttelee edelleen, yli sadan vuoden takaa :

Näinkö teidän parannuksentekonne sujuu? Taapäinkö niin kuin kravun kulku? Yhäkö on tullut selvemmäksi vakaumus, että olette todellisuudessa kokonaan ulkopuolella Herrasta? Sekö on jokapäiväisessä elämässä painona, kun en minä onneton pääsekään sanaan sisälle enkä armon piiriin. Vaan minun täytyy tälläisena kuolleena raatona aina vain olla. Keskentekoisena kristittynä. Pettämässä Jumalaa ja ihmisiä. Olla olevinaan se, mikä en kuitenkaan ole. Ja kun ei tästä toivomallakaan muuta tule. Kulki kirkossa tai seuroissa tai kuunteli Jumalan sanaa kotona, olipa valveilla tai nukuksissa, itki tai nauroi niin aina vain asia pahenee. Tästä pahuudesta rupee sitten näkyä yhä kypsempää hedelmää, lapsissakin ja ympäristössä. Ei siinä, että itse on pilalla vaan kun pilaa vielä muutkin. Kun ei saa siivotuksi itseänsä, ei sydäntänsä, ei suutansa, ei menoansa, mitä muuta silloin voisi vaikuttaa muihin kuin pahennusta. Tämä on hirmuisen kovaa koulua, kovaa harjoitusta. Voi kun, kuinka kerkiän sen vaihtaisi parempaan, mutta ei saa vaihdetuksi.”