Eversti Alpo K Marttisen testamentti

Hesari julkaisi 16. helmikuuta 1975 mielipidekirjoituksen, jonka allekirjoituksena oli Alpo K. Marttinen, eversti. Washington D.C. U.S.A. Hän kirjoitti mm.:

”Maailma elää henkisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti hyvin epävakaista aikaa. Monista kauniista aloitteista, puheista ja konferensseista huolimatta sodan liekit kytevät monella taholla, ja niillä on taipumus levitä räjähdysmäisesti. Kansat aseistautuvat. Milloin tahansa voi syntyä tilanne, jossa diplomaattien puheet eivät enää riitä, vaan maan on otettava vastuu kansakunnan elämän ja vapauden säilymisestä.”

Kuka oli tämä Washingtonin eversti?

Alpo Marttinen (1908–1975) palveli Talvisodassa 9. divisioonan esikuntapäällikkönä Pohjois-Suomessa. Jatkosodan aikana Marttinen toimi IV AK:n esikunnassa 1941–1942 sekä 17. Div. esikuntapäällikkönä 1942–1943.

Ruotsinkielisen JR 61:n komentajana Marttinen toimi 1942–1944. Joulukuussa 1944 hänelle myönnettiin Mannerheimristi nro 163. Syksystä 1944 hän toimi Lapin sodassa III AK:n esikuntapäällikkönä. Sodan jälkeen Marttinen toimi Keski-Suomen sotilasläänin esikuntapäällikkönä 1944–1945 ja Vaasan sotilaspiirin päällikkönä 1945, jolloin hän kuului keskeisiin asekätkijöihin. Punainen Valpo aikoi pidättää Marttisen ja hän siirtyi Yhdysvaltoihin ja USA:n armeijaan, missä yleni everstiksi.

Marttinen tuki ja johti henkisesti muita Suomesta tulleita 17 asekätkentään osallistuneita upseereita ja aliupseereita, joita kutsuttiin Marttisen miehiksi. Heistä everstejä oli Marttinen mukaan lukien seitsemän, kuten Antero Aakkula ja Aito Keravuori, neljä everstiluutnanttia kuten Mannerheimristin ritari ja olympiamitalihiihtäjä Olavi Alakulppi sekä kaksi majuria kuten Mannerheimristin ritari Lauri Törni.

Suomeen jääneistä ja vangituista tuhansista asekätkentään osallistuneista 1477 tuomittiin erilaisiin rangaistuksiin. Asekätkijöitä pidettiin suomettuneisuuden aikana yleisesti maanpettureina. Vapaaehtoisen maanpaon valinneet ja Yhdysvaltojen armeijaan liittyneet Marttisen miehet saivat etenkin poliittisessa vasemmistossa persona non grata -leiman. Mitä sanottavaa siis Washingtonin everstillä oli Suomelle 1975?
_ _ _
Hesarin julkaiseman Marttisen kirjoituksen taustalla oli ulkoministeri Ahti Karjalaisen puhe 55. Maanpuolustuskurssin avajaisissa tammikuussa 1975. Se käynnisti keskustelun maanpuolustuksen ja asevarustelun merkityksestä. Karjalainen korosti ulkopolitiikan etusijaa turvallisuuden ylläpitämisessä ja totesi, ettei turvallisuutta voi rakentaa korostetusti aseiden varaan. Hänen mukaansa Suomessa ei ole ”suurstrategisesti tärkeitä kohteita, jotka antaisivat kenellekään aihetta hyökätä kimppuumme.” Siksi Suomella olisi edellytykset säilyä sivussa suursodasta.

Myönnytyksenä reaalimaailmalle Karjalainen kuitenkin totesi, että ”emme vielä ole saavuttaneet sellaista kansainvälisen luottamuksen ihanteellista astetta, joka sallisi kokonaan luopua aseista.” (Uusi Suomi 28.1.1975).

Kuin kommenttina ulkoministerin puheelle kenraali Lauri Sutela totesi MP-kurssin tervehdyksessään, ettei puolustuspolitiikka voi olla suhdannepolitiikkaa ja lisäsi, että kriisit voivat laajeta yllättävän nopeasti. Maanpuolustuksen kehittämistä tehdään vuosikymmenien tähtäyksellä. Suomen Puolustusvoimilla on merkittävä kriisejä ennalta ehkäisevä merkityksensä Pohjolan sotilaspoliittisessa kentässä.
_ _ _
Keskustelutilanne Karjalaisen ulostulon aikoihin oli herkkä. Pelättiin, että Suomen Lappi joutuisi kauttakulkuväyläksi sekä sotanäyttämöksi idän ja lännen sotilasliittojen välisessä suursodassa. Suomen Lapin puolustusta vahvistamaan perustettiin Jääkäriprikaati 1. lokakuuta 1979.

Kaksi parlamentaarista puolustuskomiteaa oli tehnyt työtään 1970-luvun ensipuoliskolla Puolustusvoimien kehittämiseksi ja niveltämiseksi paremmin muuhun yhteiskuntaan ja 1974 oli säädetty laki Puolustusvoimista.
_ _ _
Vähemmistökommunistien pää-äänenkannattaja Tiedonantaja näkee pääkirjoituksessaan (12.2.1975), että ”armeijan upseeriston keskuudessa harjoitetaan laajamittaista ja systemaattista mielipiteenmuokkausta maamme ulkopoliittista johtoa ja YYA-sopimukseen perustuvaa turvallisuuspoliittista linjaa vastaan.

…Kokoomuksen lehdissä julkaistaan upseerien kehotuksia piittaamattomuuteen poliittisesta johdosta. Kiihotustyötä ”omatoimisuuden” synnyttämiseksi harjoitetaan upseerien kokouksissa. … Myös koko armeijan nykyinen organisaatio, ns. alueellinen paikallispuolustusjärjestelmä, lisää huomattavasti sotilasläänien komentajien itsenäistä päätäntävaltaa muun muassa juuri liikekannallepanotilanteessa. Sanalla sanoen tilanne on otollinen taantumusupseerien vaarallisille hankkeille.”

Tiedonantaja viittaa tässä salaisiin liikekannallepanosuunnitelmiin, jotka sen mukaan tapahtuisivat poliittisen johdon tietämättä. Luulen, että Tiedonantaja näkee jonkin liittymäkohdan 30 vuotta aiemmin upseerien toteuttamaan ”materiaalin hajavarastointiin” eli asekätkentään. Sen tarkoituksena oli varautua sissisotaan maan miehityksen varalta (vrt. aiempi blogitekstini 26.3.2021: Asekätkijät ja Hennalan rakennus n:ro 5).

Aseellista vallankumousta kannattaville vähemmistökommunisteille kaikenlainen varautuminen maan puolustamiseen oli punainen vaate – jos kuvaa on mahdollista käyttää tässä yhteydessä. Professori Timo Vihavaisen mukaan Tiedonantaja oli suomettumisen aikana kansainvälisesti arvioiden ainutlaatuisen merkittävä pienen poliittisen ryhmän julkaisu, koska se julistautui itse ehdottoman luotettavaksi Moskovan palvelijaksi.
_ _ _
Tämä yhteiskunnassa käytävä keskustelu oli se tausta, joka sai Washingtonin everstin kirjoittamaan mielipiteensä. Marttinen kertoo aluksi muistonsa sotaharjoituksesta Viipurissa Talvisodan alla 1938. Pääministeri Cajander piti harjoituksen päättäjäisissä puheen, jossa hän onnitteli Suomen armeijaa siitä, ettei sillä ole ”aseita ruostumassa eikä varusteita homehtumassa.” Marttinen liittyy ajankohtaiseen keskusteluun todeten, että ulkoministeri Karjalainen on nyt samoilla hakoteillä: ”Cajander tuskin kuitenkaan pyrki minkään vieraan vallan suosioon, oli vain yksi noista epäkäytännöllisistä ja ympäristölleen vaarallisista idealisteista.”

Tästä vajaan vuoden kuluttua Marttinen lähti 9. divisioonan esikuntapäällikkönä Lapin ja Peräpohjolan miestensä kanssa Suomussalmelle torjumaan Puna-armeijan tykistöä, hyökkäysvaunuja ja lentokoneita, jotka jyrisivät heidän päälleen. Ilman ainoatakaan tykkiä, panssari- tai ilmatorjunta-asetta tai telttoja, monet pelkissä siviilivaatteissaan, heidän kuitenkin onnistui torjua ylivoimainen vihollinen. Hjalmar Siilasvuon johtama 9. divisioona tuhosi Raatteen tiellä etenevän Neuvostoliiton 44. nk. Sinisen divisioonan.

Marttinen jatkaa: ”Arvon ministerit olivat pettäneet meidät kahdesti: ensiksi eivät pystyneet säilyttämään meille vakuuttamaansa rauhaa, ja toiseksi, sodan tullen, eivät pystyneet antamaan kunnon aseita kouraan. Nämä laiminlyönnit maksettiin kalliilla Suomen miesten verellä. Nyt ministeri Karjalainen suosittelee tuon saman kuolemanvaarallisen virheen toistamista.”

”…Kun Karjalainen nyt maan ulkoministerinä maanpuolustuskysymystä käsitellessään puhuu pasifismista, kauniista mutta lapsellisista ikuisen rauhan unelmista ja vähättelee Suomen puolustusvoimien merkitystä, se ei ainoastaan vahingoita maan arvovaltaa ulkomailla vaan myös rohkaisee mahdollista maahan tunkeutujaa.”

Marttinen torjuu ulkoministeri Karjalaisen ajatuksen, ettei Suomessa muka ole suurstrategisesti tärkeitä kohteita, jotka antaisivat aiheen hyökätä kimppuumme. ”Kuinka ollakaan kun minunkin elämäni aikana Suomen armeija on pelastanut maan vapauden jo neljässä eri sodassa, ja välillä pelkällä olemassaolollaan hillinnyt moninaisia tunkeilijoita.” – Viimeisessä lauseessaan hän mahdollisesti viittaa asekätkennän vaikutukseen hillitä mahdollisia maan miehitys- tai vallankumousyrityksiä.
_ _ _
Marttinen tiivistää historiallisen katsauksensa: ”Historia on hyvä, mutta kova opettaja. Sen opetuksia ei saa unohtaa eikä sitä saa väärentää. Se voi olla edullista jollekin vallanhimoiselle yksilölle, mutta kansakunnalle se voi käydä hirvittävän kalliiksi.”

Lopuksi Marttinen vetoaa päättäjiin: ”Maan johdon on vihdoinkin aika tukea puolustusvoimia sekä henkisesti, että materiaalisesti – täysin päinvastaisesti kuin mitä herra ulkoministeri, vähätellessään Suomen armeijan merkitystä, on suositellut. Se antaa Suomen kansalle luottamusta tulevaisuuteensa pahankin päivän varalle, ja se julistaa koko maailmalle, että Suomen niemellä asuu edelleenkin vapaa ja itsenäinen kansa, jota kunnioitetaan ja johonka voidaan luottaa sekä rauhan että sodan päivinä.”

Eversti Marttinen menehtyi seuraavan joulukuun 20. päivänä 1975, kymmenen kuukauden kuluttua kirjoituksensa julkaisemista, josta tuli näin hänen testamenttinsa Suomelle.
_ _ _
Ulkoministeri Karjalainen täsmensi sittemmin puheitaan ja totesi, ettei puhunut menneistä sodista vaan tulevasta suursodasta eli ydinsodan tilanteesta. Samalla hän korosti, ettei suhtaudu puolustuslaitokseen tai sen palveluksessa oleviin kielteisesti. (Iltasanomat 27.1.1975).
_ _ _
Jälkikirjoitus:

Eilisen Hesari (11.4.2021) kertoo viiden sivun reportaasissaan Suomeen 1930 lähetetyistä kansainvälisistä vetoomuksista aseistakieltäytyjä Arndt Pekurisen vankilasta vapauttamiseksi. Niiden ensimmäisenä allekirjoittajana oli Nobel-palkittu kosmologi Albert Einstein. Vetoomusten suomalaisena taustana Hesari mainitsee Aarne Selinheimon, Suomen Antimilitaristisen liiton perustajan, joka vaati mm. asevelvollisuuden kumoamista.

Hesarin jutun mukaan kansainvälinen vetoomus esittää rivien välissä kysymyksen Suomen menettelystä sulkea aseistakieltäytyjät vankilaan: ”haluaako Suomi todella olla kuin Venäjä? Vai haluaisiko se kenties olla kuin ne edistyneimmät maat?”

No, vähällä oli, ettei Suomesta tullut osa Venäjää, kun Neuvostoliitto yhdeksän vuoden kuluttua hyökkäsi Suomea vastaan. Jos Antimilitaristisen liiton pyrkimys lakkauttaa asevelvollisuus olisi toteutunut, tai jos aseistakieltäytyminen olisi tullut yleiseksi menettelyksi, olisi Suomesta varmaankin tullut osa Venäjää. Myös aseistakieltäytyjille itselleen onneksi, näin ei käynyt.

Hesari kertoo, että myös Einstein luopui lopulta pasifismistaan, koska maailma hänen ympärillään oli muuttunut. ”Hitlerin hyökkäyssota oli tehnyt Einsteinille selväksi, että puolustussota on ainoa vaihtoehto.”