Saarnaan tämän kirjoituspäivän seuraavana sunnuntaina, jonka teemana on Jumalan sanan kylvö. Pohdiskelen pyhän Raamatun tekstien pohjalta eri näkökulmista tuota teemaa. En käy tässä toistamaan suoraan niitä pohdintoja. Saarnassa puhun kuitenkin siemenestä, sen itämisestä, oraan kasvamisesta, perustuksesta, muokkaamisesta, rakentamisesta ja niihin liittyvistä kirkon asioista.

Olen pitkän, melkein 40 vuoden pappisuran pohjalta miettinyt usein kirkon työtä – ja sitä kylvötyötä. Sitähän nyt jälleen yritetään kirkossamme (ev.lut.) pohtia ihan kirkon hallinnon ylätasolla. Hiljattain nostettiin esille evankeliointi ja heti ”kättelyssä” todettiin, että tuo termi on rasitteinen ja että sen käyttäminen siksi tässä yhteydessä hankalaa.

Itse en vierasta sanaa evankeliointi, mutta vierastan kyllä tiettyjä tapoja toteuttaa sitä. Tai vierastan ajattelua, että evankeliointi, siis evankeliumin välittäminen, olisi vain tietynlaista julistusta tai tietynlaista toimintaa.

Evankeliumin välittämisessä on olennaista ymmärtää ensin, mikä tämä ”siemen” on, jota kylvämme ja jonka kasvulle muokkaamme maaperää. Se on luonnollisesti evankeliumi. Mikä se taas on. Pohjimmiltaan ”se” on ”hän” eli Kristus. Evankeliumi on Jumalan armo, osallisuus Jumalan lahjoista Kristuksessa. Se on anteeksisaaminen, uusi elämä, yhteys Jumalaan, yhteys Jumalan valtakuntaan ja sen arvoihin ja todellisuuteen. Kaikkea tällaista.

Luther kuvaa Isossa Katekismuksessa, että evankeliumi välittyy viiden ”kanavan” kautta. Ne ovat: kaste, ehtoollinen, rippi, luettu ja julistettu Jumalan sana ja ”veljien keskinäinen lohduttaminen”. Viimeisen voimme lausua nykyisin, että ihmisten keskinäinen lohduttaminen.

Nuo Lutherin evankeliumin välittymisen kanavat ovat melko perinteiseltä tuntuvia ja jotenkin tuo asetelma tuntuu kaavamaiselta. Silti Lutherin tuossakin tiivistyksessä ja opetuksessa on edelleen syvä viisaus. Noiden asioiden kautta evankeliumi eli Kristus eli osallisuus Jumalan lahjoista välittyy.

Ehkä nykyaikana mietitään liikaa erilaisia tapoja toimia. Se on ymmärrettävää. Samalla unohtuu se, että uskomme mukaan evankeliumi välittyy aina, kun kaste ja ehtoollinen toimitetaan, kun rippiä käytetään, kun luetaan tai julistetaan sanaa ja kun ihmiset ovat koolla lohduttamassa ja tukemassa toisiaan evankeliumin hengessä.

Itse rohkenen ajatella ja myös väittää, että evankeliumi välittyy enemmän kuin usein ajattelemme. Sitten tietysti joku kysyy: Miksi se ei näy ja miksi kirkon jäsenmäärä laskee? Siihen voisi vastata siemenen itämisen tapahtuvan Jumalan työnä salassa. Samoin kuin hapate hapattaa taikinaa.

Kylvötyölle parhaana perustana näen maaperän muokkaamisen. Se tapahtuu ihmisten mukaan ottamisena, osallisuutena, yhdenvertaisuutena, kohtaamisena, rakastamisena. Ja vielä enemmän siinä tapahtuu: Rakastaminen ja mukaan ottaminen on jo evankeliumia. Merimieskirkon työssä tämä ilmaistiin vuosia sitten, että ”laadukkaassa kohtaamisessa” on kahden lisäksi läsnä aina ”Kolmas” eli itse Jumala.

Olisiko sittenkin niin, että emme tekisi ”evankelioinnista” liian vaikeaa vaan olisimme enemmän ihmisten kanssa ja keskellä. Ja uskoisimme enemmän siihen, mitä jo olemme tehneet ja teemme. Ja uskoisimme kasteen, ehtoollisen, ripin, julistuksen ja muun niihin liittyvän merkitykseen. Tapoja saa olla monia, mutta ehkä evankeliumin sanan siemenen kylvö ei kaipaa suuria kampanjoita vaan arjen piirissä tehtävää työtä ihmisten kanssa.

Toivo Loikkanen