Etnoekonomian diletantismi

Miltä kuulostaa väite, että luonnonoikeusoppi keksittiin, kun Länsi-Euroopan piti oikeuttaa taloudellinen riistopolitiikkansa. Aristoteleen luonnonoikeudesta tai Tuomas Akvinolaisen yhteiskuntasopimusteoriasta ryhdyttiin puhumaan vasta siirtomaiden hankkimisen jälkeen.

Länsi inventoi löytöretkien jälkeen uuden tulkinnan: ihminen on luonnostaan itsekäs, jonka vuoksi tarvitaan kuri ja järjestäytyminen. Keskiaikainen maailmankuva kosmoksesta harmoniana muuttui teesiksi syntisestä, langenneesta maailmasta!

Revisionismi tekee historiasta kiehtovaa. Kenneth Pomeranzin kirja The Great Divergence on demystifikaatio eurooppalaisen kapitalismin ylivertaisuudesta. Vaurautemme ei perustu protestanttiseen ahkeruuteen, vaan eurosentrisen kolonialismin hankkimaan etumatkaan!

Pomeranzin kirja on samantyyppinen luutuneita käsityksiä oikova teos, kuin Peter Frankopanin Silkkitiet tai Yuval Hararin Ihmisen lyhyt historia.

Pomeranz lyö kanveesiin talouspoliittiset stereotypiateoriat. Sinne kaatuu Karl Marxin luokkayhteiskuntajako: yhdessä päässä ovat omistajat ja voiton maksimoiminen ja toisessa työtä tekevä luokka ja tuoton jakaminen. Tyrmäysiskun saa myös Max Weberin sosiologia, teoria kapitalismista ja protestanttisesta talouspolitiikasta.

Radikaali ero suomalaisten talousmoraalia pohtivien kanssa on siinä, että Pomeranzin taloushistorian lähtökohta ei ole yhteiskuntateoriat, vaan kauppahuoneiden tilit, tilaukset ja kirjeenvaihto tai silkkitien matkakirjailijoiden muistiinpanot Amsterdamista Aasiaan. Ne osoittavat, miten lännen konsumerismi syntyi idästä saadun halvan tai varastetun luksuksen myötä.

Historiallinen revisionismi opettaa, mitä on regressioiden yli tähyilevä ylisukupolvinen talouspolitiikka. Ei ole olemassa hyvinvointi- tai pahoinvointivaltioita. Egaliteettia tai ekonomiaa ei voi kansallistaa. Jos niin tekee, on seurauksena se etnoekonomian diletantismi, jonka pauloissa julkinen taloutemme valitettavasti elää.

  1. Kun syntinen ja langennut maailma olisi oikeuttanut siirtomaiden hankintaan usein väkivalloin pitäisi asiaa voida katsoa ja argumentoida syy seuraus suhteessa.

    Ihmisillä muodostetuissa maissa oli kulttuurinsa, yhteen tulleet käytännöt kansojen sekoituksissa, ja elämää ylläpitävää käytäntöä arjen töissä.

    Maitten luonnonvarat olivat kuitenkin useasti ensimmäisenä katsannossa, ja toisena tuli mahdollisuus kauppareittien hallintaan.

    Tänä päivänä hakeudutaan sisemmällekin maanosissa jolloin luvataan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista erilaisista oikeuksista.

    Miksi ei Suomessakin näin voi toimia. Miten sitten nykyiseen kaupantekoon käyvät syntisyys ja langenneisuus. Tästä ei ehkä ole hyvä kirjoittaa.

    Buurisodassa Etelä-Afrikassa taisteli myös Pohjoismaalaisia. Innovaationa Englantilaiset ensimmäistä kertaa toivat dum dum luodit käyttöön halutessaan kukistaa hyvin vastusta antaneen kiusajoukon omille etupyrkimyksilleen.

    Näistä asioista ei koskaan keskustella anteeksipyydellen, tai sovintoa katsoen. Se on Jumalan määräys viisaampien ja Uskossaan vahvempien olevan aina Oikeassa, ja aina paremmin Oikeassa Uskossa. Tavoitteet pyrkimyksille tulevat jälkikäteen.

    • Suuret kansainväliset korporaatiot hallitsevat jo valtioiden tekemiä päätöksiä koska niillä on yhteys rahan tekemiseen tyhjästä.

      Ruokaa ei kuitenkaan seteleillä tuoteta ja vaiva on suuri jo viidentoista vuoden päästä.

      Aluksi 30.n prosentin elintason laskeminen hyvinvoivissa maissa auttaisi hetken, mutta talousoppien mukaan jäisi vähemmän jo nyt puutteessa oleville. Rahan päällä olevat haluavat nautintonsa säilyttää, ja näillä mennään.

      Ei tulevaisuuden katsomisessa Kirkon ääni kuulu kun se kymmenyksensä saa taloudellisesta toimeliaisuudesta.

      Enempää toivoa ei nostata varustaumisen jatkuva kierre mitä valtiomuodollisuus sopivasti lääkitsee lupauksilla paremmasta, mutta nämäkään inventiot eivät tuo ruokaa kaupunkien Ihmisille.

      Tarvitaan näin kokonaan uusi Ihmisen tulevaisuutta arvioiva malli missä ensiksi hyväksytään asioiden tila.

    • Kehityksemme huippua hyvin voisi olla viidentoista vuoden päähän kokemuksemme missä vanhustenhoitoa osaksi tekevät robotit aina hyvin toimiviin käsiin asti. Niin, ja robottihan tuntee hoidokin nimeltä, ja osaa keskustellakin, henkevästi.

      Mitä ruokaa tarjoamme vanhuksillemme saati syömme itse maaperämme köyhtyessä koko ajan lannoitteista huolimatta. Eivät ne pysty palauttamaan maaperän antia hivenaineisiin asti ravinnossamme.

      Ihminen ei näin nopeasti sopeudu keinotekoiseen elämisenmalliin vaan seuraukset terveydessä ovat suuria kuin eivät ehkä yllättäviä. Haluammeko seurauksia nähdä ja tunnustaa jo nyt.

Kirjoittaja

Jyrki Härkönen
Jyrki Härkönen
Olen ortodoksisen kirkon ylidiakoni, slavisti ja kulttuurimatkaopas.