Esivaltauskollisuus ja valta. Voiko työajalla juhlia ja ryypätä?

Ajat ovat Suomessakin männävuosista muuttuneet.

Jos nykyään sortaa, vainoaa tai ahdistelee naisia, miehiä tai vähemmistöjä tai laiminlyö työtehtävänsä juhlimisen vuoksi,tästä joutuu nykyaikana vastuusteen.

Vastuusta ei millään tavalla, siis nykyään, vapauta se, että joskus ennen naisia, vähemmistöjä, enemmistöä tai ketä tahansa yksilöä on voinut kohdella sortaen, alistaen tai hyväksikäyttäen. Tai se, että ennen työaikana on ryypätty ja juhlittu.

Ennen oli ennen ja nyt on nyt.

Jos työntekijä työajalla vaihtaa viihteelle,tästä on nykyään seurauksia.

Asiaan puuttunee esimies ja työterveyshuolto. On keskusteluja, varoituksia, selvityksiä ja, jos mikään ei auta, irtisanominen.

Demokratiamme ydin on se, että samat säännöt koskevat kaikkia. Kaikilla meillä on samat oikeudet, mutta myös velvollisuudet.

On myös erikoisryhmiä, kuten ministerit. He vannovat virkavalan tai vakuutuksen, jolla he sitoutuvat palvemaan järjestelmää, jonka palvelukseen he astuvat.

He eivät vanno tulevansa tärisyttämään järjestelmää tai keksimään omia uusia käyttäytymistapojaan,vaan noudattamaan maamme lakeihin ja säädöksiin perustuvaa järjestelmää.

Uskollisuus esivallalle

Uskollisuus esivallalle on yksi kristinuskon yhteiskuntaetiikan keskeisimpiä – ja ongelmallisinmpia – käsitteitä.

Modernin länsimaisen yhteiskunnan synty on tehnyt tästä vähemmän ongelmallista – noudatetaan lakeja ja sääntöjä, jotka ovat samat kaikille. Alimmaisesta hallintoalamaisesta ylimpään valtionjohtoon.

Lakiemme mukaan valta Suomessa kuuluu kansalle, ja tätä kansan vaaleissa todistettua valtaa edustaa eduskunta.

Ei siis ole niin, että meillä voisi esimerkiksi olla omat lakinsa ja käyttäytymissääntönsä keksivä pääministeri.

Se valta, mikä pääministerillä on, ei ole hänen. Se tulee kansalaisilta, joita edustaa vaaleilla valittu eduskunta.

Jos eduskunnan kansanedustajat ovat sitä mieltä, että ylintä valtaa maassamme käyttävä rouva pääministeri voi käyttää työaikaansa juhlimiseen ja ryyppäämiseen, se on eduskunnan kansanedustajien päätös.

Jos taas äänestävät kansalaiset ovat toista mieltä – että samat säännöt koskevat niin pääministeriä kuin kaikkia muitakin kansalaisia – he voivat vaaleissa vaihtaa kansanedustajat sellaisiin henkilöihin, jotka edustavat kaikkien kansalaistemme yhdenmukaista ja tasa-arvoista kohtelua ja ajatusta velvollisuudesta kunkin noudattaa tämän maamme lakeja ja käytäntöjä, virka-asemasta riippumatta.

Esivallan kunnioittaminen

Esivalta on abstraktio. Se ei ole löydettävissä sieltä tai täältä. Se on demokratiamme kokonaisuus.

Asevelvolliset, armeija ja reserviläiset eivät laita henkeään alttiiksi siksi, että rouva pääministeri saisi työaikanaan juhlia ja juoda kuten ja milloin haluaa.

Poliisi tai rajavartiosto tai muut turvallisuus- ja pelastusviranomaiset eivät tee työtään tai laita henkeään päivittäin alttiiksi siksi, että rouva pääministeri voisi halutessaan työajallaan juhlia pintaliitäjäturhakkaiden kanssa kotibileissä, baareissa ja yökerhoissa.

Ihmiset, enemmistö meistä suomalaisista, on esivaltauskollisia. Me noudatamme lakeja, teemme arjen tehtäviämme ja velvollisuuksiamme ja elmämme elämäämme yhteiskuntakokonaisuuden hyödyksi.

Tämän yhteiskuntakokonaisuuden korkein ilmentymä on valtion johto. Kuten pääministeri.

Hänen tehtävänsä on palvelutehtävä, ylläpitää lakeihin perustavaa järjestelmäämme ja hoitaa Suomen asioita, ylläpitää uskoa esivallan kunnioittamisen tärkeyteen sen kaikilla tasoilla.

Valtiojohdon täytyy demokratiassa olla toimissaan kansalaisten kunnioittamisen arvoinen.

Yhteiskuntakokonaisuutemme, nykyajan esivaltauskollisuutemme, edustajana pääministerillä pitää olla toimivat yhteydet talous- ja tuotantoelämämme johtajiin, tieteen ja taiteen edustajiin, ruuantuottajiin, eri ammattijärjestöjen edustajiin, koko yhteiskuntakokonaisuuteen.

Pääministerin ykkösviiteryhmä ja seuralainen ei nykymaailmassa voi siis olla Helsingin pintaliitäjien biletysporukka.

Pääministeri ei ole itsevaltainen, mielitekojaan noudattava esivalta – kuten muinoin vaikkapa mielivaltaiset keisarit Nero ja Tiberius ja oman aikamme diktaattorit ovat – vaan hän on omassa toimessaan demokraattisen esivallan edustaja ja sen palvelija.

  1. Blogistin kirjoitus on lapsellinen. Pääministeri on tavoitettavissa 24/7 mutta pääministeri, kuten kukaan muukaan ihminen, ei tee töitä kellon ympäri viikosta toiseen.

    Samalla logiikalla, jolla pääministeri lähtee viihteelle työajalla, hän myös lenkkeilee työajalla, hoitaa lapsiaan työajalla ja jopa nukkuu työajalla.

    Olisin kuvitellut että tohtori ja dosentti osaa vähän ajatella ennen kuin julkaisee mitään näin typerää.

    • Juurikin noin. Kiireellisissä hätätilanteissa toimivat eri virkamiehet automaattisesti virkavastuillaan. Vai pitäisikö esim. palopäällikön suurpalohälytyksen kuultuaan kysyä ensin pääministeriltä saako paloautot lähettää….
      Eli ei kansakunnan katastrofivalmius ole koskaan kenestäkään yhdestä eikä kahdestakaan ihmisestä kiinni.

    • Vain sosiaalisessa mediassa Sanna Marin on semmoinen pissis ettei se osaa saatana yhtään mitään, mutta jos tulisi suuronnettomuus, hän on ainoa ihminen, joka voi tehdä asialle mitään.

    • Jos ei olisi kyseessä liberaalin siiven ja yleisen hyminän ”lellikki,” niin kovin olisi erilaisia puolustavat viestit, niin näen itse.

  2. Älkää nyt teeskennelkö tekopyhästi hyvistä, olihan se törkeä video, ei sille mitään voi.

    Itse-kontrolli, joka Marinilla niin hyvin on pysynyt joka tilanteessa, petti todella pahasti, joko tarkoituksella tai aineen vaikutuksesta. Jos on pakko hyväksyä se, että ihmisellä on kahdet kasvot, julkinen ja yksityinen, ja yksityinen on se todellinen, niin täytyy ihmetella, että miten hän on päätynyt pääministeriksi.

    Ja onko tällä menolla Alma seuraava pääministeri, tarkoitan tätä räppityttöä.

    • Mielestäni on tekopyhempää taivastella sitä, jos joku tanssii, laulaa ja viettää vapaa-aikaa ystäviensä kanssa. Pääministeri ei ole missään yhteydessä väittänyt olevansa lestadiolainen.

      Marinin pääministeriyyttä ei tarvitse ihmetellä. Enemmän ihmeellistä olisi se, jos suurimman eduskuntapuolueen puheenjohtaja ei olisi pääministeri. Ja sekin olisi kyllä mahdollista, mutta ei kovin tyypillistä. Olettaisin Tarja Parkkilan tietävän, että edustuksellisessa demokratiassa äänestäjät valitsevat päättäjät.

      Jos Petteri Orpon tanssivideot miellyttävät enemmän, ehkä kannattaa äänestää Kokoomusta. Tämän hetken galluppien valossa saattaisi olla heidän vuoronsa muodostaa seuraava hallitus.

    • ”Pääministeri ei ole missään yhteydessä väittänyt olevansa lestadiolainen.”

      Eipä kai, kun päämiministeri on todennut suunnilleen näin; ”virrestä viis minä veisaan.”

    • ”Mielestäni on tekopyhempää taivastella sitä, jos joku tanssii, laulaa ja viettää vapaa-aikaa ystäviensä kanssa.”

      -Voisi ollakin. Jos kyse olisi siitä.

      Alkoholin nauttiminen ja juhlinta -siihen on oikeus.

      Ajanvietto ystävien kanssa. Samoin.

      Harkintakyky petti siinä että Marin kuvitteli että videoita ei levitetä laajemmalle. Itse mietin kyllä voiko olla mahdollista että hän olisi niin naiivi.

      Siksi juhlimisessakin olisi syytä pitää ainakin mahdollisuuksien mukaan huoli siitä ettei esim. vieraiden valtojen käsiin päädy materiaalia, jota voidaan käyttää pääministeriä ja Suomea vastaan.

      Tuo suoraan kameralle esiintyminen oli tässä se oudompi juttu.

      Ja lisäksi vielä kiehnääminen vieraiden miesten kanssa baarissa. Siinä ei ole enää kyse normaalista rentoutumisesta ystäväporukassa.

      No, minun on muutenkin vaikea ajatella perheenäitejä viettämässä aikaansa tuolla tavoin. Vähintäänkin tästä on voitava keskustella. Ja pääministerin olisi syytä tarkistaa käyttäytymistään. Sekä järkevyyden ja vastuullisuuden, että yleisen moraalin kannalta.

    • ”Älkää nyt teeskennelkö tekopyhästi hyvistä, olihan se törkeä video, ei sille mitään voi.”

      Et ole tainnut oikeasti törkeää videota nähdäkään…Törkeää asiassa oli yksityisen videon härskin rahanahne julkaiseminen

    • > Harkintakyky petti siinä että Marin kuvitteli että videoita ei levitetä laajemmalle.

      Voi hyvinkin olla naiivia kuvitella, että videot eivät leviäisi nettiin. Silti olen sitä mieltä, että jos ei tee mitään väärin, tällöin myöskään tekemisen kuvaaminen ei tee tekemisestä väärää.

      > Ja lisäksi vielä kiehnääminen vieraiden miesten kanssa baarissa.

      Saatan olla väärässä, mutta ymmärtääkseni kyse ei ollut vieraista miehistä vaan pääministerin ystävistä. En koe tarvetta seksualisoida kaikkea ihmisten välistä kanssakäymistä heidän sukupuolistaan riippumatta.

    • ”Saatan olla väärässä, mutta ymmärtääkseni kyse ei ollut vieraista miehistä vaan pääministerin ystävistä. En koe tarvetta seksualisoida kaikkea ihmisten välistä kanssakäymistä heidän sukupuolistaan riippumatta.”

      -Tarkoitin tuon nimenomaan esimerkiksi siitä mitä voidaan käyttää pääministeriä, ja vaikka koko maata, vastaan. Pääministerin on muistettava että hän on pääministeri.
      Ja minusta kyllä miespuolisten ystävien kanssa ei olla ihan niin intiimisti, kun aviomies on kotona.

      ”Voi hyvinkin olla naiivia kuvitella, että videot eivät leviäisi nettiin. Silti olen sitä mieltä, että jos ei tee mitään väärin, tällöin myöskään tekemisen kuvaaminen ei tee tekemisestä väärää.”

      -Eli onko nyt niin että mielestäsi pääministeri ei ole tehnyt yhtään mitään edes ajattelematonta tai harkitsematonta. Tai typerää. Ei yhtään mitään? Kaikki on ihan fine?

      Tässä ei nyt ole kysymys kenestä tahansa, eikä edes kenestä tahansa julkisuuden henkilöstä. Kaikki tällainen leviää Suomen ulkopuolelle.

      Jos pääministerillä on virka-aikana virkapuhelin mukana, niin pelkästään vahva humalatila luo riskin sen katoamisesta.

      Voitaisiinko nyt nähdä, että vähintään harkintaa olisi syytä pääministerin käyttää vähän paremmin.

    • ”Törkeää asiassa oli yksityisen videon härskin rahanahne julkaiseminen.”

      Seppo , jos nuo videon julkaisijat noudattivat sinun mielestäsi ahneuksissaan vain ”kirkon tapaa” kerätessään medialta ”kolehdin.”

    • > Eli onko nyt niin että mielestäsi pääministeri ei ole tehnyt yhtään mitään edes ajattelematonta tai harkitsematonta. Tai typerää. Ei yhtään mitään? Kaikki on ihan fine?

      Minä en ole mikään Sanna Marin -fani. Odotan suurella innolla sitä, että tähän maahan saadaan porvarihallitus, joka lopettaa holtittoman velkarahalla elämisen ja julkisen sektorin menojen paisuttamisen.

      Silti minun mielestäni tanssimisessa, laulamisessa tai alkoholijuomien nauttimisessa ei ole mitään ajattelematonta, harkitsematonta tai typerää. Pääministeri ei myöskään ollut mitenkään erityisen humalassa, poistui yökerhosta kävellen ja heräsi aamulla ilman krapulaa. Minun on vaikeaa kiristää nutturaa niin kireälle, että näkisin illanvietossa ystävien kanssa jotain väärää.

      Jokainen poliitikko on viimekädessä vastuussa omille äänestäjilleen. Jos Marinin äänestäjät katsovat hänen toimineen sopimattomasti, sitten kaikki ei ole ”ihan fine”. Minä en heihin kuulu, mutta mitään laitonta tai minun moraalini vastaista pääministeri ei ole tehnyt.

    • > Jos pääministerillä on virka-aikana virkapuhelin mukana, niin pelkästään vahva humalatila luo riskin sen katoamisesta.

      Pääministerillä on virkapuhelin mukana aina. Kuvittelitko muuten, että kuka tahansa pääsee selaamaan kadonneen virkapuhelimen sisältöä ilman minkäänlaista pääsykoodia?

      Jopa minun puhelimeni sisältämät tiedot on mahdollista tyhjentää etähallinnan avulla jos se hukkuu ja puhelin tuhoaa sisältämänsä tiedot, jos pääsykoodin kirjoittaa 5 kertaa väärin. Ja minä en ole edes mikään pääministeri.

    • Sari: ”No, minun on muutenkin vaikea ajatella perheenäitejä viettämässä aikaansa tuolla tavoin.”

      Minun ei, terassit ja tanssikapakat ja hotellien aulabaarit ynnä erilaiset kotihipat ovat täynnä äitejä, joiden kersat ovat isovanhemmilla tai lapsenlikoilla .

    • ”Pääministerillä on virkapuhelin mukana aina. Kuvittelitko muuten, että kuka tahansa pääsee selaamaan kadonneen virkapuhelimen sisältöä ilman minkäänlaista pääsykoodia?”

      -En. Halusin vain tietää onko sinun mielestäsi se(kin) täysin fine, että pääministeri kadottaa virkapuhelimensa koska on niin kännissä. Aivan ilmeisesti sekin on ihan fine.

      Ja kaikkihan muistaa sen kerran kun se puhelin ei ollut mukana.

      Pointtihan on se, että jos haluaa bilettää, olisi pidettävä huoli että on asianmukaiset sijaisjärjestelyt tehty, jos ollaan vapaalla, ja oikeasti tavoitettavissa jos ollaan työajalla.

    • ”Silti minun mielestäni tanssimisessa, laulamisessa tai alkoholijuomien nauttimisessa ei ole mitään ajattelematonta, harkitsematonta tai typerää. Pääministeri ei myöskään ollut mitenkään erityisen humalassa, poistui yökerhosta kävellen ja heräsi aamulla ilman krapulaa. Minun on vaikeaa kiristää nutturaa niin kireälle, että näkisin illanvietossa ystävien kanssa jotain väärää.”

      -Yhdestä asiasta et vielä esittänyt puolusteluja: siitä että Sanna Marin esiintyy tietoisesti kameralle, ja oli tietoinen siitä että se jaetaan somessa. Josta se hyvin todennäköisesti leviää laajemmalle.

      Jos pääministeri ei ollut erityisen humalassa, niin voiko olla mahdollista että oli niin yksinkertainen tai piittaamaton, ettei lainkaan ajatellut mitä sen leviäminen muihin maihin asti voi merkitä. Ja lisäksi vielä ne erittäin intiimiltä vaikuttavat hetket mm. Olavi Uusivirran kanssa.

      Olet kommentoinut aika valikoidusti esittämiini asioihin, ja puhut vain siitä että ei ole mitään väärää siinä että pitää hauskaa ystäväporukassa.

    • ”Pääministeri ei myöskään ollut mitenkään erityisen humalassa”

      -Näinkö todella uskot?

    • ”Näinkö todella uskot?” Tästähän taitaa ollakin kysymys, uskottelemisesta ja uskomuksista – siis mielipidevaikuttamisesta.

    • Sari: ”En. Halusin vain tietää onko sinun mielestäsi se(kin) täysin fine, että pääministeri kadottaa virkapuhelimensa koska on niin kännissä.”

      Tässä annetaan kuva, että puhelin olisi kadinnut. Eihän se mitään kadonnut, joten koko esitys on täysin turhaa pahantahtoista spekulointia.

      Sari: ”Pointtihan on se, että jos haluaa bilettää, olisi pidettävä huoli että on asianmukaiset sijaisjärjestelyt tehty”

      Pääministerillä on aina ja kaikissa tilanteissa sijainen, joka määräytyy sitä tarkoitusta varten laaditusta listasta. Lomien aikana sijainen on erikseen nimetty, muuten protokollassa seurataan sijaislistaa. Oma mielenkiintoinen kysymyksensä on, miksi tätä ei ole tuotu esille mediassa ollenkaan, ja siksi monet kuten sinä luulevat, ettei sijaista ole.

    • > että pääministeri kadottaa virkapuhelimensa koska on niin kännissä. Aivan ilmeisesti sekin on ihan fine.

      Tämäkö oli se toivomasi keskustelutyyli, että keksit kuvitteellisia skenaarioita ja kerrot mitä mieltä minä olen niistä?

      Pääministeri ei kadottanut virkapuhelintaan. Vahinkoja voi sattua kaikille. Jos pääministeri kadottaisi puhelimensa huomattavan humalatilan seurauksena, voisin pitää sitä paheksuttavana.

      > Pointtihan on se, että jos haluaa bilettää, olisi pidettävä huoli että on asianmukaiset sijaisjärjestelyt tehty

      En ole valtionevoston sijaisjärjestelyn asiantuntija, mutta ymmärtääkseni pääministerillä on erikseen nimetty sijainen vain vuosiloman aikana. Muutenhan pääministerillä on jatkuvasti sijainen, käsittääkseni valtionvarainministeri Saarikko, joka hoitaa pääministerin tehtäviä tämän ollessa estynyt. Jos sekä Marin että Saarikko ovat samanaikaisesti estyneitä, virkaiältään vanhin ministeri johtaa valtioneuvostoa.

      Pääministerille ei nimetä sijaista jokaista illanviettoa varten. Se olis turhaa, koska valtioneuvostossa on sijaisjärjestely jokaisen ministerin osalta. Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että eduskunnassa lakiesitykset esittelee vastuuministerin sijainen.

      Pointtisi perustuu väärinymmärrykseen valtioneuvoston sijaisjärjestelystä.

      > ettei lainkaan ajatellut mitä sen leviäminen muihin maihin asti voi merkitä.

      Pääministereitä kuvataan vapaa-ajalla kaikissa maissa (diktaruurit poislukien). Ei pääministerit voi jokaista askeltaan ottaa pohtien josko tämäkin hetki päätyy ulkomaille ja mahdollisesti vielä irrotetuksi asiayhteydestään.

      Keskimäärin ihmisillä on kohtuullinen medianlukutaito. Tähän mennessä julki tuodussa materiaalissa ei tapahdu mitään laitonta. Eikä siinä tapahdu mitään sellaista, mitä iso osa ihmisistä ei olisi itsekin tehnyt.

    • ”Tämäkö oli se toivomasi keskustelutyyli, että keksit kuvitteellisia skenaarioita ja kerrot mitä mieltä minä olen niistä?”

      -Olet oikeassa. Olen sanonut että näistä saa huomauttaa itsellenikin. Koska sellainen keskustelutyyli ei ole ok että muka tiedetään mitä toinen ajattelee. Kiitos huomautuksesta. Anteeksi.

    • ”Pääministeri ei kadottanut virkapuhelintaan. Vahinkoja voi sattua kaikille. Jos pääministeri kadottaisi puhelimensa huomattavan humalatilan seurauksena, voisin pitää sitä paheksuttavana.”

      -Selvä. Se ei siis olisi ok.

      Itse ajattelen, että siitäkin syystä pääministerin olisi syytä välttää rajua bilettämistä ja alkoholinkäyttöä julkisissa tiloissa ja erilaisissa seurueissa, joissa ei ole täyttä luottamusta kaikkiin.

      Ja minusta ei ole ok, että pääministeri on peruuttanut vapaansa, jotka oli jo myönnetty ja sovittu, ja sitten lähtee bilettämään.

      > Pointtihan on se, että jos haluaa bilettää, olisi pidettävä huoli että on asianmukaiset sijaisjärjestelyt tehty

      ”En ole valtionevoston sijaisjärjestelyn asiantuntija, mutta ymmärtääkseni pääministerillä on erikseen nimetty sijainen vain vuosiloman aikana. Muutenhan pääministerillä on jatkuvasti sijainen, käsittääkseni valtionvarainministeri Saarikko, joka hoitaa pääministerin tehtäviä tämän ollessa estynyt. Jos sekä Marin että Saarikko ovat samanaikaisesti estyneitä, virkaiältään vanhin ministeri johtaa valtioneuvostoa.”

      -Näin olen itsekin ymmärtänyt. Mutta tuo yllämainittu huomioiden, tilanne oli aika erikoinen. Perutut vapaat ja biletys.

      ”Pääministerille ei nimetä sijaista jokaista illanviettoa varten. Se olis turhaa, koska valtioneuvostossa on sijaisjärjestely jokaisen ministerin osalta. Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että eduskunnassa lakiesitykset esittelee vastuuministerin sijainen.”

      -Ymmärrettävää tämäkin. Mutta edelleen viittaan tuohon edellä mainittuun. Miksi ihmeessä pääministeri tekee tällaisia ratkaisuja?

      > ettei lainkaan ajatellut mitä sen leviäminen muihin maihin asti voi merkitä.

      ”Pääministereitä kuvataan vapaa-ajalla kaikissa maissa (diktaruurit poislukien). Ei pääministerit voi jokaista askeltaan ottaa pohtien josko tämäkin hetki päätyy ulkomaille ja mahdollisesti vielä irrotetuksi asiayhteydestään.”

      -Pääministerin tulee muistaa olevansa pääministeri, ja nimenomaan tulisi muistaa että joka ikinen teko VOI päätyä ulkomaiseen levitykseen. Ja sen perusteella sitten tehdä niitä oman elämänsä valintoja. Näin se vain menee.

      ”Keskimäärin ihmisillä on kohtuullinen medianlukutaito. Tähän mennessä julki tuodussa materiaalissa ei tapahdu mitään laitonta. Eikä siinä tapahdu mitään sellaista, mitä iso osa ihmisistä ei olisi itsekin tehnyt.”

      -Mutta mitä siitä mahdollisesti seuraa, mitä tulkintoja tehdään ulkomailla. Mitä se tekee Suomi-kuvalle, minkä kuvan antaa Suomen politiikasta. Uskotaanko vakuutteluja että huumeita ei ollut mukana.

      Tätä kaikkea pääministerin tulisi asemansa puolesta ajatella. Kun viettää iltaa tai tekee mitä hyvänsä.

      Sanna Marin joka tapauksessa valehteli väittäessään, että tilanteessa ei huudettu ”jauhojengi”. Tämähän on selvitetty että niin juuri huudettiin.

    • Jos nyt otetaan esiin vielä se, että Sanna Marin estottomasti ja eroottisesti liikehtien esiintyy tietoisesti kuvaajalle, nähdäkseni on neljä mahdollista vaihtoehtoa:

      -hän oli niin humalassa ettei tiennyt mitä teki
      -hän on niin yksinkertainen ettei ymmärtänyt mitä seurauksia sillä voi olla
      -hän on niin piittaamaton ettei välitä seurauksista
      -hän provosoi tahallisesti

      Ainakin tietoturva-asiantuntija Petteri Järvinen on sitä mieltä, että tuollainen käytös pääministeriltä on iso riski.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009018111.html

      Biletys ja hauskanpito kaveriporukassa ei ole tässä se ongelma. Vaan julkisuus, josta PM on ollut tietoinen.

    • > Ja minusta ei ole ok, että pääministeri on peruuttanut vapaansa, jotka oli jo myönnetty ja sovittu, ja sitten lähtee bilettämään.

      Pääministeri peruutti lomansa, koska Presidentti Niinistö järjesti presidentinesittelyn. Tämä tapahtui päivällä. Pääministerillä ei ollut työtehtäviä perjantain ja lauantain välisenä yönä. Pääministerin ei myöskään tarvitse käyttää vuosilomaa viettääkseen aikaansa ystäviensä kanssa. Nyt vaadit ihan järjettömiä. Anotko itse aina lomaa työnantajaltasi kun haluat vapaa-ajallasi tavata ystäviäsi?

      > Sanna Marin joka tapauksessa valehteli väittäessään, että tilanteessa ei huudettu ”jauhojengi”.

      Pääministeri ei ole vastuussa siitä, mitä muut huutelevat hänestä kuvatuissa videoissa. Ei voida olettaa pääministerin tai kenenkään muunkaan ihmisen muistavan jokaista kuulemaansa lausetta useita päiviä tapahtuman jälkeen. Ymmärtääkseni huutelu kuuluu videolla sen verran epäselvästi, että julkisuudessakin on spekuloitu puhutaanko videolla jauhoista vai jallusta.

    • > Jos nyt otetaan esiin vielä se, että Sanna Marin estottomasti ja eroottisesti liikehtien…

      Sanna Marin on poliittisessa vastuussa omille äänestäjilleen. Pahoittelen, että menen nyt pääsi sisään, mutta voin suurella todennäköisyydellä kuvitella, että sinä ei äänestäisi kahden naisen perheessä kasvanutta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin myönteisesti suhtautuvaa sosiaalidemokraattia vaikka hän viettäisi kaiken vapaa-aikansa jalat ristissä villapaitaa kutoen.

      Paheksuntasi on nyt tullut selville, enkä aio tämän enempää toimia tässä Sanna Marinin puhemiehenä. Käyttämäsi retoriikka alkaa mennä mustamaalaamisen puolelle, joten alan kokea sen tarkoitushakuisena.

    • ”Pääministeri ei ole vastuussa siitä, mitä muut huutelevat hänestä kuvatuissa videoissa.”

      -Ei ole ei. Mutta miksi hän väitti muuta kuin mikä oli totuus (tutkimusten perusteella)?

      Jos hän ei muista, tai ei kuullut tarkasti, miksi hän ei sitten sanonut niin?

    • ”mutta voin suurella todennäköisyydellä kuvitella, että sinä ei äänestäisi kahden naisen perheessä kasvanutta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin myönteisesti suhtautuvaa sosiaalidemokraattia vaikka hän viettäisi kaiken vapaa-aikansa jalat ristissä villapaitaa kutoen.”

      -Ha ha! 🙂

      Siitäkö tässä nyt on kyse? Oletat että en tykkää Sanna Marinista, koska hän on kasvanut kahden äidin perheessä?

      Olen vaikka kuinka monta kertaa jo nostanut esiin miten arvostan, jopa ihailen, useitakin seksuaalivähemmistöön kuuluvia. Yksinkertaisesti siksi että he ovat fiksuja ja rohkeita ja puolustavat mielestäni tärkeitä asioita, kuten esim. sananvapautta.

      Ei todellakaan ole kyse Sannan lapsuuden ajan perhekuvioista tässä.

    • > Mutta miksi hän väitti muuta kuin mikä oli totuus

      Suomessa ei ole laitonta huutaa videolla ’jauhojengi’. Ei ole myöskään laitonta olla sitä mieltä, että videolla huudetaan jotain muuta vaikka Ilta-Lehden ”asiantuntijat” omissa ”tutkimuksissaan” päätyvät toiseen lopputulokseen.

      Kertakuuntelulla ilman sen suurempaa analysointia olisin itse taipuvainen olettamaan, että videolla puhutaan ’jauhojengistä’. Jos siinä pääministerin mielestä sanotaan jotain muuta, en minä siinä mitään ongelmaa näe.

      > Oletat että en tykkää Sanna Marinista, koska hän on kasvanut kahden äidin perheessä?

      En. Vaan oletan ettet äänestä Sanna Marinia tai hänen puoluettaan sen edustamien arvojen vuoksi. Ja jos arvailla saa, veikkaisin äänestyslipukkeestasi löytyvän kristillisdemokraattisen edustajan numero. Enkä väitä, että kristillisten äänestämisessä olisi mitään väärää.

    • ”Vaan oletan ettet äänestä Sanna Marinia tai hänen puoluettaan sen edustamien arvojen vuoksi.”

      -Eikös se kaikkien äänestäjien kohdalla mene näin?

      Edellä juuri epäilit että:
      ”voin suurella todennäköisyydellä kuvitella, että sinä ei äänestäisi kahden naisen perheessä kasvanutta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin myönteisesti suhtautuvaa sosiaalidemokraattia vaikka hän viettäisi kaiken vapaa-aikansa jalat ristissä villapaitaa kutoen.”

      -Oliko tuossa siis se varsinainen ydinasia ja keskeisin sana ”sosiaalidemokraatti”? No, en usko että koskaan äänestän sosiaalidemokraattia, mutta en näkisi että se on tässä kovin oleellinen asia. Oli kyse mistä puolueesta hyvänsä, niin tällainen käytös ei ole ok, minusta.

      ”Ja jos arvailla saa, veikkaisin äänestyslipukkeestasi löytyvän kristillisdemokraattisen edustajan numero. Enkä väitä, että kristillisten äänestämisessä olisi mitään väärää.”

      -Saa arvata. Mutta vikaan meni 🙂 Viimeksi en äänestänyt kristillisdemokraattia.

    • > Oliko tuossa siis se varsinainen ydinasia ja keskeisin sana ”sosiaalidemokraatti”?

      Käyttämäsi retoriikka sai minut ajattelemaan, ettet välttämättä halua pelkästään paheksua pääministeriä vaan sen lisäksi myös mustamaalata kilpailevaa poliittista liikettä.

      Ajatus syntyi siitä, että esitit harhaanjohtavia väitteitä pääministerin toiminnasta. Kommenteistasi saa sen kuvan, että pääministeri olisi laiminlyönyt velvollisuuttaan anoa vuosilomaa viettääkseen vapaa-aikaa tai että pääministeri olisi laiminlyönyt velvollisuuttaan järjestää itselleen sijainen vapaa-ajan viettämisen ajaksi.

      Saatan toki olla väärässäkin.

    • ”Käyttämäsi retoriikka sai minut ajattelemaan, ettet välttämättä halua pelkästään paheksua pääministeriä vaan sen lisäksi myös mustamaalata kilpailevaa poliittista liikettä.”

      -Jaa.

      Sosiaalidemokraatit eivät ole minusta suurin näkyvissä oleva poliittinen uhka. Vaan eräs paljon huolestuttavampi ja paljon globaalimpi ilmiö. Jotain sellaista missä Sanna Marinin on voinut päätellä olevan mukana.

      Sanna Marinilta pitäisi kysyä mm. sitä miten hän suhtautuu WEF:ssä esiteltyihin ”maailmanparannus”-suunnitelmiin ja Klaus Schwabin ja Noah Hararin visioihin.

      https://yle.fi/uutiset/3-11902107

    • Sanotaan vielä että suhtaudun varauksella lähtökohtaisesti kaikkiin WEF:iin liitetyihin ”salaliittoteorioihin”. Mutta pitäisin tärkeänä että näin isoista asioista puhuttaisiin avoimesti.

      No, se siitä.

  3. Mikko Nieminen
    ”Olettaisin Tarja Parkkilan tietävän, että edustuksellisessa demokratiassa äänestäjät valitsevat päättäjät.”

    Voihan se olla, että räppärit ovat meidän tuleviä päättäjiä, kun nuoriso nousee äänestäjiksi. Ja sitten nytkytellään ja irvistellään pitkin katuja ja videot täynnä vanhemmille ihmisille, mutta se on huonoa käytöstä. Ja kun idiootit vanhemmat kasvattavat idiootteja lapsia, niin eipä loppua ole näkyvissä iki-ihanalle räppivaltakunnalle.
    Pääministereiksi pyrkivät tekevät itsestään musiikkivideoita, ja kokeilevat kannatusta tyyliin, kenellä on notkeimmat lantiot. Kenellä on paras nytkäytys ja viheliäisin virnistys.

    • Hyvin on asiat, jos pääministerin tanssiminen on kansakunnan suurin huolenaihe. Samaan aikaan yhdysvalloissa viranomaiset keräävät salaisia papereita ex-presidentin asunnosta, koska presidentti ei ilmeisesti ymmärtänyt, miten valtionsalaisuuksia säilytetään.

      Mielestäni muusikot tai taiteilijat eivät ole muita huonompia ihmisiä.

  4. Mikko Nieminen 22/8, 09:11

    ”Pääministeri on tavoitettavissa 24/7 mutta pääministeri, kuten kukaan muukaan ihminen, ei tee töitä kellon ympäri viikosta toiseen.”

    On paljon vähemmän tärkeitä tehtäviä joissa ollaan valmiina toimimaan kellon ympäri.

    Viimeisten vuosisatojen vaihteessa olin vastuussa yrityksen toiminnasta, joka ennen minun tehtäviin siirtymistä oli konkurssin tai lopettamisen partaalla. Sen korjaaminen vaati ympärivuorokautista otetta. Nukuin joskus viikonkin aikana vain muutaman tunnin pätkissä. Työ innoitti, vastuu pakotti. Kaksi yritystä vedin nk. kuiville. Tässä työssä minulla oli muutama henkilö, jotka olivat valmiudessa yötä päivää ja nauttivat suorastaan saada olla osa haastetta.

    Jos pääministerin tehtävä ei pakota valvomaan ja nukkumaan silloin kun on tarvis, niin minkälainen tehtävä motivoisi, koska minun esimerkkini ei ole poikkeus, vaan sitä on paljon liikkeellä. Tällaisissa muutaman vuoden pesteissä ollaan aina tietoisia mitä ne edellyttävät.

    • Kiitos urheudestasi.

      Olen minäkin tehnyt öisin ohjelmistopäivityksiä yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisiin IT-järjestelmiin, joiden halutaan olevan toiminnassa silloin kun suurin osa ihmisistä on valveilla. Mutta nyt ei ole kyse siitä.

      Pääministeri on asemassa, jossa hän voi itse vaikuttaa hyvin paljon menoihinsa. Ymmärrykseni mukaan Sanna Marin ei ole jättänyt väliin ensimmäistäkään valtioneuvoston istuntoa tai laiminlyönyt muuta työtehtävää sen takia, että hän on ollut edellisenä iltana ja yönä ravintolassa.

      Jos pääministerillä ei ole työtehtäviä lauantaina, en näe mitään paheksuttavaa siinä, että hän viettää perjantai-iltaa ystäviensä kanssa. Se, viettääkö hän aikaa ystäviensä kanssa virsiä veisaten, makkaraa grillaten tai yökerhossa tanssien, on täysin hänen oma asiansa. Meillä jokaisella on omat preferenssimme sen suhteen, miten vapaa-aikaamme vietämme ja mielestäni on kohtuutonta vaatia, että jokainen viettää vapaa-aikaansa samalla tavalla kuin minä.

      Pääministeri on poliittinen päättäjä, jonka tärkein tehtävä on johtaa hallitusohjelman toteuttamista. Keskellä yötä tapahtuva suuronnettomuus, esimerkiksi suuren matkustajalaivan uppoaminen, ei vaadi välittömiä poliittisia päätöksiä. Ensimmäisten toimenpiteiden tekeminen on aina toimivaltaisten viranhaltijoiden vastuulla. Näitä ovat mm. palo- ja pelastuslaitos, rajavartiolaitos, puolustusvoimat ja poliisi.

      Pääministeri ei osallistu edellä mainittujen viranomaisten operatiiviseen johtamiseen vaan he toimivat virkavastuulla virkamiesjohdon alaisuudessa lainsäädäntöä noudattaen. Mikäli jokin yllättävä tapahtuma vaatisi valtionjohdolta poliittisia päätöksiä, niitä ei milloinkaan tehdä välittömästi keskellä yötä vaan huolellisesti valmistellen lähimpien vuorokausien aikana.

      Jos maassa vallitsisi poikkeustila ja vihollinen olisi ryhmittänyt sotajoukkonsa rajan tuntumaan, voisin kuvitella että pääministerillä olisi muuta tekemistä kuin tanssia yökerhossa. Tällä on kuitenkin turha spekuloida, koska emme ole tällaisessa tilanteessa ja sotajoukkojen kasaamisessa rajalle menee viikkoja tai kuukausia. Valtionjohdon tilannekeskus pitää huolen, että sotilaallinen hyökkäys Suomeen ei tule valtionjohdolle yllätyksenä muutaman tunnin varoitusajalla.

    • Mikko,

      Turhaan kiittelet!

      Pitkä selostus minulle, esittämäni asian vierestä. Ei se ole taito, vaan vika ja useata vaivaava.

      Miksi näin tylysti? Siksi, että sanoin nimenomaan, että se mitä tein on yleistä ja esiintyy kaikkialla. Eli tällainen ”urheus” on tavallista kunkin asian puitteissa ja minun asiani oli sellaista.

  5. ”Rouva pääministeri voi käyttää työaikaansa juhlimiseen ja ryyppäämiseen”… ei tämä ole muuta, kuin tarkoituksellista yritystä mustamaalata pääministeriä. Pääministerillä ei ole työaikaa. Hän ei ollut työtehtävissä. Siihen nähden pitäisi olla sama laulaako, tanssiko ja jouko hän mietoa alkoholia valitsemassaan seurassa. Tai ottako joku videota, kun seurue leikillisesti tanssaa kameralle! Voi aikojaa, voi tapoja– enkä tarkoita Sanna Marinia, vaan tätä blogikirjoitusta.

    Niin se on, ettei korkea koulutuskaan takaa sydämen sivistystä.

    • Mahtaako tähän Tarja-Liisa Luukkasen kirjoitteluun vaikuttaa mitenkään se, että Arto Luukkanen on perussuomalaisten puoluesihteeri.

      Voihan tämä olla aika kaukaa haettu ajatus, mutta tuli vaan mieleen…

    • Mikko,

      Moni asia vaikuttaa, jos antaa vaikuttaa, kuten, että Marinin äiti ei ole miehen kanssa naimisissa.

Luukkanen Tarja-Liisa
Luukkanen Tarja-Liisa
Teologian ja historian tohtori, dosentti sekä oppi- ja aatehistorian tohtori, joka kirjoittaa uskonnon, politiikan ja yhteiskunnan globaaleista ja suomalaisista ilmiöistä.