Dosentti ja teologian tohtori Niko Huttusen itsenäisyyspäivän saarnasta on virinnyt kalabaliikki sosiaalisessa mediassa. Huttunen puhui Malmin kirkossa pitämässään saarnassa esivallasta ja sen kunnioittamisen merkityksestä.
Saarnan voit lukea Kotimaan Digipostillasta.
Eilen saarnaa kommentoi kovin sanoin pappi Kai Sadinmaa. Hän arvostelee blogissaan muun muassa Huttusen käsitystä esivallan merkityksestä.
Kiivaat keskustelut ovat tuiki tyypillisiä sosiaalisessa mediassa, mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa puheenaihe on yhteiskunnallisesti tärkeä ja keskustelijat ovat omilta kannoiltaan hyvin perillä asioiden laidasta.
Esivalta on visainen aihe, eikä se tyhjenny muutamaan virkkeeseen. Mitä itse ajattelet esivallan merkityksestä?
Antti Berg
Mika on näköjään pitänyt hyvän ja perusteellisen esitelmän esivallasta. saarnan elementtejä en siitä löytänyt.
Eikös se esivalta säädä lait, valvo niiden noudattamista ja tuomitse niiden noudattamatta jättämisestä?
Kyllä sitä on syytä kunnioittaa ja totella. Ei kai mistään mitään tulisi ilman sitä.
Enpä nyt oikein tiedä tuosta kunnioittamisesta. Sitä kunnioitetaan, ilman kehotusta, joka on kunkin henkilön silmissä kunnioituksen ansainnut.
Esivaltaa voidaan yleensä totella, mutta ei esivallalle mitään carte blanchea voi antaa. Jossain määrin pitää aina itse pohtia onko esivallalla kunnon pihvi.
Luin Niko Huttusen saarnan. Monessa mielessä ok.
Toisaalta, jos kansalaiset niin omassa maassamme kuin globaalisti muita maita ajatellen kokevat, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät niin mitäs muuta on odotettavissa kuin rähinää. Niin on aina ollut historian saatossa. Silloin viisas esivalta kenties harkitsee suunnanmuutosta. Joten ymmärrän Sadinmaan arvostelua myös.
Ajattelin kommentoida tekstiä, mutta saarna on niin pitkä, etten jaksanut lukea loppuun. Näin se vanhuus ilmenee.
Esivallan etiikkaa on Huttunen tulkinnut oikein ja raamatullisesti. Onko sitten tällaisen pohdinnan paikka jumalanpalvelussaarnassa. Itsenäisyyspäivän tekstit mahdollistavat paljon kohtikäyvempääkin julistusta. Maaliesimerkkinä tällaisesta on jäänyt muistiini mielikuva piispa Hannes Leinosen saarnasta, jonka tekstinä oli Joh.8:31-26.
Eikö normitilanne ole melkein aina ollut, että kirkot ansaitsevat olemassaolonsa, asemansa ja nimenomaan erityisasemansa juuri tukemalla maallista esivaltaa?
Eiköhän kirkon piirissä edelleenkin ymärretä olla ärsyttämättä tahoa josta se on täysin riippuvainen?