Erdogan Jumalan työrukkasena

 

Suomen kansa on turvautunut Natoon ja luottanut sokeasti sen apuun , mutta ei ole osannut etsiä turvaa Jumalan siipien suojasta. Nyt Erdogan laittaa eteemme seinän, josta hän varmasti etukäteen tietää, ettemme voi murtautua sen läpi. Hän vaatii luovuttamaan ihmisiä, jotka ovat maahamme tulleet turvaa hakemaan. Jos kuitenkin sekin este poistuisi, niin hänellä on kyllä varaa laittaa meille uusia ehtoja, joita emme voi täyttää. Nyt Turkin presidentti on ottamassa meiltä pois Naton turvan.

Näin Erdogan on Jumalan työrukkasena ohjaamassa meitä oikean turvan luo. Sillä parempi suoja meille on Jumalassa, joka kykenee meidät varjelemaan ja vaikka ei varjelisikaan, niin Turkin presidenttiä meidän ei tarvitse pelätä, eikä Venäjääkään. Kun pelkäämme Jumalaa, niin meidän ei tarvitse pelätä mitään muuta.

  1. Hauskaa tämä blogistina olo. Aamutuimaan kun kuuntelin toisella korvalla uutisia. Olin nimittäin selin TV-ruutuun, niin pistin ne ajatukseni jakoon, mitä siinä mieleen nousi. Taisin vähän kokeilla sitäkin jaksanko jo ottaa palautetta vastaan. Blogistina ei kannata olla, jos kommentit alkaa mieltä kirvelemään.
    Täällä on oltava mukana huumorilla ja vähän leikki-mielellä. Muuten ei tule mitään.

    Se mitä tarkoitin ei varmaankaan kaikille ja kaikilta osin ollut ihan selvää. Siksi on ihan hyvä että otatte esiin eri näkökulmia siitä mitä mielestänne tarkoitin. Näin keskustelusta tulee monipuolisempaa ja kiinnostavampaa. Se voi olla tässä jopa tärkeämpää, kuin se mitä itse yritin mielestäni ihan selvästi sanoa.

    Tärkeäpää oppimisessakin on usein se prosessi, joka oppilaan päässä syntyy kuin ne sanat jotka hän lukee, tai kuulee. Sama taitaa päteä myös näihin keskusteluihin.

  2. Muutamien mielestä Jumalan ajatuksista ei voi kukaan tietää mitään. Juuri ne on kuitenkin keskeistä koko kristillisessä uskossa ja jokainen uskova tuntee ja tietää mitä Jumala hänestä ajattelee. Nyt Jumala on kuitenkin aivan selkeästi ilmoittanut itsensä ja tahtonsa. Siitä ilmoituksesta uskovat iloitsee ja pitää kiinni. Se on uskoville elämän suurin aarre. Samaan aikaan sama aarre on toisille täysin mitätön , hyödytön ja tarpeeton. Sillä Jumala on se taitavasti salannut. Moni voi tulla pohdinnoissaan oikein lähelle sitä aarretta, mutta ei kuitenkaan tajua, kävelevänsä sen ohi. Vähän samaan tapaan, kuin geokätkön kanssa. Koordinaatit näyttää, että tässä se kätkö on, mutta missä? Vierestä voi kulkea, mutta ovelasti kätkettyä piiloa ei löydä.

  3. Ero Geokätkön ja Jumalan suuren aarteen välillä on siinä, että geokätkön paikkaa ei ole ilmoitettu, mutta Jumalan suuren aarteen paikka on selvästi ilmoitettu. Se tässä on Jumalan tavassa onkin juuri käsittämättömintä, että meidän on mahdotonta uskoa sitä mitä Jumala on meille selvästi ilmoittanut.
    Ruokanen otsikoi uuden kirjansa hienosti : Miten uskoa, kun ei voi uskoa. Tästä meidän avuttomuudesta ja kykenemättömyydestä uskoa on juuri kyse. Siksi Jumalan on oikein helppo salata itsensä, kun meidän ymmärryksemme ei riitä tajuamaan Hänen valtavaa viisauttaan.

  4. Keskustelun avauksesi toi minulle raskaita ajatuksia. Kärsimyksen/pahuuden merkitys ihmisen ja koko luomakunnan elämänkohtaloissa ei avaudu minulle mitenkään. Mitä tämä sota (tai Jumala sen kautta) erityisesti meille haluaa opettaa? Sanoit, ettei tarvitse pelätä ketään ihmistä – ei edes sodan lietsojaa Turkissa. Jumalan suojaavat siivet riittävät, kun ymmärrämme turvautua niihin?

    Kuinka moni ei-kristitty ihminen on kokenut äärimmäisen tuskan ja kuoleman isänmaansa, uskontonsa tai jopa läheistensä vääriksi sanottujen tekojen/ ajatusten takia? Hekin ovat syyllisiä, kun johtajat/ rikolliset niin sanovat. Väkivallan käyttäjät yrittävät poistaa tottelemattomuuden ja pahuuden siemenet ja sikiötkin keskuudestaan. Nämä julmat ’Jumalan työrukkaset’ herättävät ainakin minussa kauhua ja antavat pelottavan kuvan ns. Rakkaasta Taivaan Isästä.

    Äärimmäisen kidutuksen seuraukset ja sen aiheuttamat kuolemat eivät ole ehkä johtaneet monia uhreja ja heidän läheisiään sen Jumalan luo, josta me luterilaiskristityt puhumme? Vielä vähemmän heitä, jotka vain kaukaa seuraavat muiden kärsimyksiä. Kuten me suomalaiset?

    Kärsimyksestä mieleeni tulee jokin tyttölapsi, joka kuolee silpomisen aiheuttamiin ongelmiin. Kenen puolesta tai kenen takia hän kuoli? Jumalansa, yhteisönsä tai lähipiirinsä vaatimuksesta? Tuskin moni kääntyi sen jälkeen kristittyjen Jumalan siipien suojaan? Vaikea kuvitella. Mutta mihin ylipäätään tarvittiin tämä lapsi-uhri?

    Lähiesimerkkinä käytän jäähyväisanoja, jonka tunnen itsekin hyvin. Toisin-ajattelevalle uskovaiselle tai kristillisyyden erilaisen tulkinnan väsyttämälle toivotetaan ’unettomia öitä ja raskaita koettelemuksia’, jotta tämä palaisi takaisin ja kääntyisi helvettiin menevältä tieltään.
    Jotkut palaavatkin, jotkut eivät. Taustalla vaikuttava Jumalan Tahto ja Sallimus ovat käytettyjä selityksiä omille väärille tekemisille lähimmäisiä kohtaan. Jumalan ’työrukkaset’ ovat melko karkeat herkälle hipiälle väkivaltaisissa käsissä!

    Onneksi olemme täällä huumorilla ja leikkimielellä keskustelemassa. Eikä Sinuakaan tarvinne ottaa ns. tosissaan. Siinä minulla näyttää olevan vakava kilvoituksen paikka.

  5. Olisihan se kiva ymmärtää. Joku sanoi että se joka sanoo tuon Jumalan hyvyyden ja maailman pahuuden keskinäisen ristiriitaisuuden ymmärtäneensä on ymmärtänyt koko kysymyksen väärin.
    Maailmassamme on käsittämättömän suurta pahuutta ja sitten on käsittämättömän hyvä Jumala , joka kuitenkaan ei poista pahaa. Uskontunnutuksessa puhutaan kaikkivaltiaasta Jumalasata, joten meidän käsityksemme mukaan asioiden korjaaminen pitäisi olla mahdollista.

    Työelämässä huomasin miten monet ihmiset pyrkivät saamaan itselleen valtaa. Sen havaittuani päätin, etten jatkossa tavoittele sitä, vaan vain vastuuta. Se johti siihen, että sain suuren vastuun ja huomasin että minulle suotiin myös valtaa sen toteutukseen.

    Siitä päättelin, että Jumalakin on jakanut valtaansa meille. Meillä onkin yllättävän paljonkin valtaa. Jostain kummasta syystä Jumala ei kaikkivaltiudessaan mitätöi meidän valtaamme, eikä estä meitä käyttämästä valtaamme väärin.

    Kaikkivaltius merkitsee ainakin sitä, että Jumala voi valtansa nojalla varjella omansa pahuudelta ja tai myös olla varjelematta. Silti uskova on aina Jumalan suuren rakkauden kohteena. Jumala kykenee vaikuttamaan siihen, että kun hänen omille lapsilleen tehdään jotain pahaa, niin hän kykenee muuttamaan pahuuden hyväksi. Joten Jumalan kaikkivaltius näyttää kuuluvan siihen osaan uskon maailmaa, joka avautuu vain uskon kautta. Kysehän on uskon tunnustuksesta, joka kuvaa sitä mitä usko on ja sisältää.

  6. ”Työrukkanen” voi tietysti luoda lukija mielessä erilaisia mielikuvia. Joten tein virheen siinä, kun sitä sanaa käytin. Minusta ”työrukkanen” kuvaa vain omaa suhdettani rukkaseeni. En ole koskaan pelännyt rukkasta. Toisaalta rukkanen on tarpeellinen ja välttämätönkin joissakin työtehtävissä. Rukkanen ei sano minulle mitä tehdään. Minä voin käyttää rukkasta mutta se ei minua.

    • Pekka,
      minulla ei ollut/ole mitään ongelmaa ymmärtää ”Jumalan työrukkanen”. Se on vain ja ainoastaan välikappale. Joillekin on ollut kertomansa mukaan haastetta hahmottaa jopa käsite ”taivaan Isä” kuvaamassa hyvää Jumalaa. Ja klassikkoesimerkki kai oli ”jokapaiväinen leipä”, joka ei jossain kulttuurissa ollenkaan hahmottunut.

      Me emme enää elä yhtenäiskolttuurissa, joka tulevaisuudessa vaikeuttanee tämäntapaista viestintää.

      Ehkä ongelman taustalla on myös se, että emme oikeasti aina pysty ymmärtämään tai varsinkaan hyväksymään tapahtumia, saati siihen, että Jumala toimii tavalla jos toisellakin, vastoin odotuksiamme tai toiveitamme. Vanhaa testamenttia jonkin verran tuntevana ”rukkas”-kuvaus on kelvollinen.

  7. Työrukkasen käyttö ryskä- ja roskahommissa on tuttua minulle. Harvemmin olen törmännyt silkkihanskoihin, vaikka niillekin lienee käyttötarkoituksensa. Joskus on joutunut tekemään työrukkasilla tosi likaista työtä jonkin paremman tavoitteen saavuttamiseksi.

    Toki tuon käytännöstä otetun vertauskuvan voi siirtää aivan hyvin kristillisyyteen ja Jumalan huolenpitoon. Sekin on tuttua.

    Juudas Iskariot toimi Jumalan työrukkasena, jotta Hänen pelastussuunnitelma tulisi täytetyksi. Tosin Jeesus sanoi, että parempi kuin kavaltaja ei olisi koskaan syntynytkään. Niin paha oli Juudaksen teko ja loppu.

    Mutta mihin tarvitaan esim. viattoman lapsen kuolemaa, mikä on vihan vimmassa ja pahuuden vallassa tehty? Uskallan ajatella, että kaikkinainen kärsimys ja kuolema ei ole eikä tule olemaan herätykseksi ’jumalattomille’, ei edes pahantekijöille itselleen. Sitä jään yhä miettimään.

    • Lahja,
      et ole näiden ”ikuisten kysymysten” pohteidesi kanssa yksin. Noita asioita ovat Raamatun henkilötkin pohtineet – paljon jää ymmärtämättä. Ihmisten lankeemuksen jälkeinen syntisyys tietysti on pahuutemme syy, ja näkiessämme pahuutta emme voi väistää vastuutamme, vaikka meillä onkin taipumus ulkoistaa maailman näkyvä pahuus ”noihin toisiin” ja otottaa heidän puuttuvan asoihin – tai tekevän parennuksen.

      Osa pahuudessa on ilmiselvää, osa vähemmän näkyvää ja paremmin peiteltyä. Ahdingon vaikutuksesta me ainakin alamme pohtia, olisiko jotain tehtävissä. Jos Jumala kaiken järjestäisi mielestämme näkyvän oikein, me syntisinä jäisimme laakereillamme lepäilemään ja antaisimme pahuutemme hiljalleen kasvaa, kunnes pahuuden poistamiseksi meidätkin olisi ”neutralisoitava” (kuten turvallisuusjoukkojen sanonta kuuluu). Ongelmat eivätkä varsinkaan ongelmattomuudet sinänsä ihmisiä käännytä. Ongelmat ehkä kuitenkin helpommin, valitettavasti.

      Ja kristityillä on se lohtu, että me tiedämme, mikä hyvyyden lähde pohjimmiltaan on, ja että se Lähde on, se oli ja se on tuleva. Toivomme ei ole utopistisessa toiveessa löytää maailmasta hyvyyttä ja epätoivoisessa parantelyrityksessä vaan meillä on todellinen toivo, johon voi luottaa, näytti miltä näytti.

      Monilla on ongelma ylipäätään uskoä, että ehtotonta hyvyyttä olisi edes olemassa: heidän on tyytyminen: ”Vaikka paremmaksi kaikki muuttu, silti hyväksi ei milloinkaan…”. Kristitty uskoo, että kerran kaikki muuttu hyväksi.

    • Lahja. Juuri tuo kysymyksesi aihe. on se virhe jonka havaitsin, kun eräs ystävä alkoi puhua minulle samasta asiasta. ”Työrukkasen” voi käsittää juuri noin:

      ” Mutta mihin tarvitaan esim. viattoman lapsen kuolemaa, mikä on vihan vimmassa ja pahuuden vallassa tehty? Uskallan ajatella, että kaikkinainen kärsimys ja kuolema ei ole eikä tule olemaan herätykseksi ’jumalattomille’, ei edes pahantekijöille itselleen. Sitä jään yhä miettimään.”

      Työrukkasella tarkoitin jotakin ihan muuta. Mieleeni ei edes tullut, että joku voi käsittää asian noin. Juuri noin moni onkin sen käsittänyt. Mistä asiasta olen pahoillani.

      Tarkoitin sanoa jotain sellaista ettei tarvitse säikähtää Erdoganin puheita. Erdoganin sanomisia tässä asiassa voi Jumala käyttää omiin tarkoituksiinsa, jotka ovat hyvät. Ihmisten teot ovat pahoja ja näitä asioita ei saa sekoittaa, niin kuin nyt näköjään kävi.

    • Pekka, tarkoitako sitä, että pahuudenkin kautta tapahtuneet asiat Jumala voi kääntää hyväksi ja viedä kohti uusia parempia ratkaisuja ja aikoja? Pahantekijä tekoineen ei sinänsä ole Jumalan työrukkanen?

      Tutuin esimerkki lapsillekin sellaisesta on ollut VT:ssa Joosefin myyminen Egyptiin ja sen seuraukset. NIinhän Jooset sanoi. Erittäin lohdullisia olivat sanat: ’Älkää riidelkö matkalla’.

  8. Tunnistan, että omat kärsimykset, vastukset ja koettelemukset vaikuttavat voimakkaasti ajatteluun ja pohdiskeluun Jumalan johdatuksesta ja sallimuksesta. Sehän lienee tuttua monille muillekin, vaikka usein syitä omiin vaikeuksiin yritettäisiin hakea myös ihan maalliselta yleistasolta ja muista ihmisistä.

    Hirviöjohtajien äärimmäiset raakuudet jossakin kauempana vaativat erityistä empatian kykyä ja jumalallista viisautta, jotta ne osaisi laittaa kohdalleen omassa mielessään. Ehkä sitä kautta myös havahtuisi ’tietämään’ niiden merkitykseen Jumalan suurissa suunnitelmissa? Toisille se voi olla helpompaa kuin toisille.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.