Iltapäivälehdessä kertoiltiin jokin aika sitten surkuhupaisia tarinoita siitä, millaiset asiat Suomessa ovat ihan liikaa turisteille. Muuan lukija kertoi, miten viikon mittaiseksi suunniteltu reissu loppui lyhyeen. Itse asiassa yksi ainoa yö suomalaisessa erämaassa riitti, kun lukijan tytär tutustutti hollantilaisen miehensä, tämän vanhemmat ja tädin isäntäpariskunnan kesämökkiin kainuulaisen erämaajärven rannalla.
Nuoripari yöpyi aitassa ja kolme muuta päärakennuksessa. Uni ei tullut, kun pelotti niin kovasti. Oli liian valoisaa, liian hiljaista, liian tyyni järvi metsäisten vaarojen ympäröimänä. Kauhua lisäsivät myös muutamat villipeurat, jotka yöllä loikkivat pihapiirissä.
Hollantilaiset aikuiset, koulutetut ihmiset pelkäsivät kuollakseen, kun ei ollut ihmisiä ympärillä. Ei edes toista mökkiä missään näkö- tai kuulomatkan päässä. Ei tainnut kännykällekään löytyä kenttää?
Niinpä sitten tämä hollantilaisjoukkio – havainnollisia fraaseja käyttääkseni – pakeni pää kolmantena jalkana ja häntä koipien välissä paikalta ns. ihmisten ilmoille.
Olisi mielenkiintoista tietää, minkälaisiin ahdistuksiin tuo porukka mahtoi kauhujen yönään joutua. Nousiko alitajunnasta päivätietoisuuteen joitakin käsittelemättöminä syrjään työnnettyjä asioita, tekikö mielikuvitus tepposet, kouraisiko kuolemanpelko vai elämänpelko? Yrittikö Jumala puhutella? Hiljaisuudella on myös tällaisia vaikutuksia.
Pakenivatkohan nämä turistit helpotuksesta huokaisten toisenlaiseen erämaahan eli ns. kivierämaahan, melun ja kiireen keskelle? Suurissa kaupungeissa on helppo erakoitua kaiken keskelle, hautautua elävältä omaan asuntoonsa, katkaista yhteydet ulkomaailmaan, pistää diplomit poikki kaikkien ihmisten kanssa. Olen vuosien varrella joutunut siunaamaan monia helsinkiläisiin koteihinsa kuolleita erakoita. Jokaisen tällaisen siunaamani vainajan kohdalla olen joutunut kysymään, miten ihmeessä tällainen on mahdollista: Ihmiset asuvat päällekkäin, samassa rapussa, ovinaapureina, mutta ilman kontaktia toisiinsa. Ei hyvä!
Myös hengellisestä erämaasta puhutaan. 300-400-luvuilla vielä jakamattomassa kirkossa vaikuttivat nk. erämaaisät, joukossa toki äitejäkin. He ottivat hatkat asutuista kivierämaista, jos sellaisia vielä silloin oli, ja tahtoivat mennä pääasiassa Egyptin erämaahan etsimään täydellisyyttä, suoraa kontaktia Jumalaan. No, sen rauhan kanssa saattoi olla välillä vähän niin ja näin, kun lähtijöitä ilmaantui lopulta tuhansia ja kaupungeista matkattiin kuulemaan näitten kilvoittelijoitten elämänohjeita. Kyseessä taisi olla vähän samanlainen fanitusilmiö kuin Jeesuksen aikana, jolloin Opettaja tahtoi vetäytyä erämaahan hiljentymään ja rukoilemaan, mutta kaupunkilaiset laukkasivat hänen tykönsä viisaitten opetusten ja ilmaisen leivän perässä.
Hengelliseen erämaahan joutuakseen ei kenenkään tarvitse poistua omasta kodistaan. Kyse on näet kristityn vaellukseen liittyvästä kovasta paikasta, jolloin henkilökohtainen kasvu tuntuu pysähtyneen paikoilleen ja pääsy elämän veden virvoittavien lähteitten äärelle käyvän jos ei vallan mahdottomaksi niin ylivoimaisen työlääksi kuitenkin.
Tänään (sunnuntaina 19.7.2020) löysin Facebookista Hiljaisuuden Ystävien sivulta ekumeenisen karmeliittasisar Hannele Kivinen de Faun hienon ajatuksen hengellisestä erämaamatkailusta. Pyysin häneltä luvan voidakseni siteerata nämä sanat (ja myös yllä olevan kuvan, jonka sisar Hannele oli tekstinsä yhteyteen valinnut):
”Sieluni astuu erämaahan, jossa se ahdistuu, menettää suuntavaistonsa, sekoittaa äänet, eikä tunne enää Jumalan läsnäoloa. Siellä hiljaisuus huutaa vaatien paikkaansa ja yksinäisyydestä tulee erottamaton ystävä. Sielu etsii väsymättä rukouksessa Rakkaansa vastausta. Vasta kun se on tyhjä kaikesta, hänen Rakkaansa ottaa sen omakseen kaikessa. Silloin sieluni asettuu asumaan Jumalan äärettömään sydämeen”.
Älä siis, lukija hyvä, erämaita pelkää. Ota opiksesi siitä, mitä ne sinulle tahtovat opettaa. Jos pelot nousevat pintaan, niin kohtaa ne. Jos Jumala tahtoo puhutella sinua, niin anna hänelle lupa siihen. Jumalan Poika taas on erikoistunut eksyneitten löytämiseen.
Kuva yllä: Romanialaisen Albert Györgyn veistos Melankolia on valmistunut v. 2012 ja sijaitsee Sveitsissä.
Kuva alla: Moderni erämaaisä Hannu kera tyttärensä (huomaa kävelysauvat, peililasit ja kännykkä)
Ekstrana asiasta kiinnostuneille:
Kirkko ja kaupunki-lehti kertoo erämaaisistä:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kasvamassa-eramaassa#29a51b55
Hesari kertoo ekumeenisesta karmeliittasisar Hannelesta ja hänen kivierämaaluostaristaan:
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002897737.html
Miksi onnellinen vapaa-ajattelija antaisi yhden piispan juttujen pahoittaa mieltään?
Tulee taas hiekkalaatikkoriitely mieleen. Kaveria lätkäistään lapiolla päähän ja kun siitä kuumenee, lällätetään että ”hähhähhää, yks suuttu!” Tuoko tuo asenne mielestäsi keskusteluun jotain arvokasta?
Jarlahan päätyy blogissaan sovinnollisesti hyvä joulun toivotuksiin kaikille osapuolille. Sitä minäkin toivotan. Ehkä keskustelua kannattaa silti jatkaa vaikkapa uudenvuoden jälkeen, ei kuitenkaan niin tunnepohjaisesti että ihan kuumenee. Silloin nimittäin ratio karkaa.
Kun katselee esimerkiksi Jarlan argumentointia, niin kevyttähän on vedota ”aistein havaitsemiseen”. Ensinnäkin jo alkeispsykologiasta tiedämme, kuinka pettäväisiä ja huijattavia aistit ovat. Toiseksi, ns. tieteellisessä maailmankatsomuksessakin vedotaan sellaiseen, mistä ei ole aistien havaintoa. Tarkoitan siis teoriaa alkuräjähdyksestä enkä tällä ota kantaa siihen onko sellainen ollut vai ei. No, ehkä tuo oli Jarlalta metafora, sillä rationaalinen kieli ei näes kaikkea tavoita.
Olen aina ihmetellyt sitä, että jos ateismi ja vapaa-ajattelu ovat niin autuus ja onni itsessään,, niin miksi kiehätään niin aktiivisesti kristinuskon ympärillä. Ainakin aikaisemmin ateistit tunsivat Raamatunkin paljon paremmin kuin keskivertokristitty. Olisikohan kyseiset aatteet sen verran onttoja ja tyhjiä, että sisältöä haetaan sieltä, missä ruoho näyttäisi olevan vihreämpää.
Onpa hyvä, että tuli puheeksi. Ei Olli, eivät ko. aatteet ole onttoja ja tyhjiä. Ateisti, joka hakee sisältöä kristinuskosta, on luullakseni mielikuvituksesi tuotetta. Mutta jos pystyt sellaisen löytämään, seison korjattuna.
Raimo, hiuksia ei kannattane halkoa. Jarla tarkoitti mielestäni sitä, mitä yleensäkin pystytään havaitsemaan. Tutkimuslaitteilla ja teoreettisella pohdinnalla saatuja tuloksiakin varten tarvitaan kuitenkin lopulta aisteja. Tieteellinenkään tieto kun ei ilmesty taianomaisesti suoraan ihmisaivoihin;)
Jaa-jaa. Tähän en kommentoi mitään, kun edellisen kerran kommentoidessani piispa Jolkkosen aiheeseen liittynyttä avausta sivusto kertoi minun kommentoineen liian nopeasti ja kehotti rauhottumaan. Sivuston kommentti lienee sivistynyt tapa deletoida ei-toivotut viestit?
Ymmärrän hyvin Jarlan reaktion. Minua tuo Jolkkosen kirjoitus enemmänkin huvitti kuin suututti, koska se oli niin läpinäkyvä tunteenpurkaus. Tai sitten retorisesti sellaiseksi naamioitu. Yllättävän paljon se kyllä sisälsi täyttä pötyä, ns. muunneltua totuutta siis.
SS:n keskustelussa oli pari hyvää kommenttia, jotka lainaan tähän:
Ehkä uskontohuumeen esiintymiset tarvitsee läsnäoloa. Tekstiperustelut siitä, ovat valkeita näppäryyksiä, joidenka totuus on pikkuisen korttitalomainen.
Tuollainen ulostulo morkkaamalla ”nykyateisteja” oli kuitenkin varmasti virhe. Se kertoo joko siitä että Jolkkosella on ongelmia tuon v*tutuksen hallinnassa tai sitten hän ei oikeasti ymmärrä mitä nykyateismi on.
Luullakseni Jolkkonen tarkoitti ainoastaan nykyateistien sivistyksen ohuutta. Vastustajaa ei tunneta, tokkopa edes omaa traditiota: uskonnollisen vapaamielisyyden/ateismin/naturalistisen maailmankatsomuksen historiallista taustaa.
Parhaimmillaankin tuntuu, että nykyateistit yrittävät keksiä pyörää uudestaan, pahimmillaan ilakoidaan murrosikäisellä innolla kirkosta eronneiden määrällä.
Osaatko sanoa, mitä hyötyä vaikkapa hindulaisuuden historiallisen taustan tuntemisella olisi ateistille (ateismin kannalta, toki historian tuntemuksen kannalta se olisi arvokasta)? En oikein käsitä, miksi juuri ateistin pitäisi perehtyä aatteisiin, joita ei kannata.
Jolkkosen kaipaamat vanhan hyvän ajan ateistit eivät uskoneet Jumalaan. Minä en usko Jumalaan. Onko Jumalaan uskomattomuuteni huonompaa kuin niiden toisten?
Mutta Risto, oletko silti esimerkiksi tiedeuskovainen, joita ymmärtääkseni aika moni niin kutsuttu uusateisti on?
Kyllä kirkolta ja sen piispalta sopii odottaa viisautta ja nöyryyttä eikä lapsellista marmatusta.
Harvoin ollaan samaa mieltä, mutta taas kävi niin!
🙂
Mikä piispan tekstissä on lapsellista marmatusta?
Lapsellista on mm.
Jolkkonen: ”että verkkopalvelu on aiheuttanut kirkolle puolen miljardin menetykset?”
Hänhän on kirkon johdossa töissä!
Minulla on kuopiolaisena semmoinen käsitys (pohjautuen aiheesta Kuopiossa viime keväänä käytyihin keskusteluihiin vedoten), että puhuessaan uusateisteista, Piispa Jolkkonen tarkoittaa esimerkiksi herroja Richard Dawkins, Christopher Hitchens, Sam Harris ja Daniel Dennett. Näiden herrojen (ainakin joidenkin) uskontokritiikkiä on arvosteltu jopa ateistien itsensä toimista. Piispan kirjoituksessa on käsittääkseni puhe pitkälti näiden neljän ja viisikon Arthur Schopenhauerin, Ludwig Feuerbachin, Friedrich Nietzschen, Jean-Paul Sartren ja Albert Camus’n välisestä vertailusta. Kieltämättä voisi sanoa jotensakin objektiivisesti, että ihan samassa sarjassa ei painita.
Se, kumpaan porukkaan nykypäivän ateisti tuntee kuuluvansa, on tietenkin kunkin oma asia. Jos ei tunne kuuluvansa kumpaankaan, niin silloin piispan kritiikkikään ei varmasti ole kohdistettu tällaiselle henkilölle. Tekstissä kun puhutaan nimenomaan uusateisteista ja lopuksi toivotaan että suomalaiset ateistit, tulevatkin sellaiset, asettuisivat pikemminkin viisikon jalanjäljille kuin nelikon kaviourille. Miten tuosta voi loukkaantua? Kuka ei haluaisi olla lukenut näitä herroja (viisikko).
”Kieltämättä voisi sanoa jotensakin objektiivisesti, että ihan samassa sarjassa ei painita.”
Voisiko myös perustella?
En ymmärrä, miksi ateistinen maailmankuva pitäisi perustella noin mahdottoman vaativalla tavalla. Käytännössä perustellusti ateisistisia voisivat silloin olla vain kohtalaisen lahjakkaat ja erittäin paljon filosofiasta ym. kiinnostuneet älyköt.
Varsinkaan sitä en ymmärrä, miksi juuri kristittyjen mielestä ateismi vaatii valtavan mutkikkaan, filosofisen tieteellisen (ei kuitenkaan luonnontieteellisen;) perustelun. Se olisi helpompi ymmärtää, jos kristityltä vaadittaisiin vastaavan tasoisia näyttöjä kelvollisuudestaan uskoa perustellusti.
Olen melko varma siitä, että esim. Jolkkonen ei ole perehtynyt syvällisesti kaikkien maailman uskontojen historiaan ja sisältöön. Olen silti melko varma myös siitä, että hän mielestään oikeutetusti voi kieltää niiden jumalat ja totuuden.
Miksi raskain todistustaakka on sillä, joka ei väitä mitään yliluonnollista tapahtuneen?
Kyllä tyhmäkin voi olla ateisti. Usein onkin.
Kysymys lienee enemmänkin siitä, että uusateismin näkyvimpiä nimiä ei oikein voi verrata ateismin/naturalistisen maailmankatsomuksen kirkkaimpiin hahmoihin 1800-luvulla. Siinä mielessä voi perustellusti sanoa, että elämme ateismin syksyä.
Raamatun ilmoitus oli tuhansia vuosia ennen darwinin keksimää saatanan evoluutio eksytystä.
Uusateistien ihmiskäsitys lienee positiivisempi ja elämänasemme optimistisempi kuin näiden Jolkkosen kaipaamien ateistien.
Nyt siis Simo Alastalo pisti skuupin. Uutisen mukaan Metro-lehti on kutsunut körttejä uskovaisiksi. Alastalon artikkelissa mikkeliläinen körttipappi Urpo Karjalainen hahmottelee tavalla, joka on itselleni hyvin läheinen ja häivyttää eroa uskonnottoman, ateistin ja uskovan välillä, tämä siis copy-pastella Alaston tekemästä jutusta:
– Uskovainen termi voi olla vähän rasitettu. Mutta kyllä se ihan hyvä. Jotenkin se täytyy todeta, että täällä on vaivattu usko, jota ei ole, kun on vain ikävöivä mieli. Olkoon sitten Metro-lehden mukaan uskovainen. Itselle se on vierasta.
Karjalainen suo Metrolle otsikkonsa mutta hahmottelee sille myös vaihtoehtoa.
– Itse kirjoittaisin sellaisen, jonka mukaan Myyrmäkeen kokoontuvat ne, jotka ovat toivon ja valon ja armon ja totuuden perään, mutta ovat itse mieluummin pimeässä.
Rangaistus tai ei. Toinen näkee kuuluvan ekosystemiin osana, joka on Raamatun mukaan luotu ihmisen suojaksi. Toinen näkee maailmassa ihmisen näkökulmasta, ja että ihminen on maapallon valtias, jonka kuuluu käyttää kaiken pönkitäkseen oma jumaluuttaan.Se ajaa ihmiskunnan pullokaulaan. Minä näen kuuluvani osaksi ekosysteemiä, jonka kuuluu .elää osana tätä tuhoamatta toiselta sitä samaa mahdollisuutta elää. Tämä kokonaisuus, Jumalan luomus on niin salaperäinen, ettemme koskaan pääse kalifiksi kalifin paikalle. Voimme oppia kunnioittamaan luonnon varallisuuksia tai ajamaan ne loppuun. Ehkä imperialismi aikoinaan tuhosi luonnollisen tavan elää, vaikkakin se tehtiin varallisuuden kerun lisäksi lähestystyönä. Kaikessa on tapahtumassa on sekä hyvää että huonoa.