Hän täytti juuri 80 vuotta. Hän asuu hoitokodissa sairastuttuaan aivoinfarktiin, jolloin häneltä meni ymmärrys ja toimintakyky. Hän on nyt täysin toisten autettava. Hän on yksi hoitokokousten uhri. Lisäksi hän on sairastunut sydäninfaktin, jonka jälkeen hänelle tehtiin ohitusleikkaus. Silloin hän sanoo käyneensä kuoleman portilla Pyhä Pietarin puhuttelussa, mutta Pietari palautti hänet takaisin ja kehoitti tekemään sovinnon riitapukarien kanssa. Hän on tehnyt ikänsä metsätöitä. Hänelle sattui paha työtapaturma jäätyään konkelon alle. Silloin häneltä murtui jalka, mutta hän pääsi omin avuin puun alta ja konttasi katkenneen jalan kanssa lähes kilometrin matkan maantien varteen, josta joku ohikulkija hänet huomasi.
Hänen kotinsa oli syrjäisessä korpikylässä. Perheen isä ja äiti olivat uskovaisia, mutta kaikki lapset eivät olleet. Siihen aikaan oli tapana, että kaikki kyläläiset osallistuivat seuroihin. Sitten 1960-luvulla kansaa ruvettiin sivistämään television myötä. Se olikin maaseudulla uuden aikakauden alku ja koteihin hankittiin luonnollisesti televisio, jota kaikki katsoivat.
Sitten rupesi kuulumaan kummia. Tuli ”ukaasi”, että televisio onkin ”synnin pesä ja sontaluukku”, ja kaikki televisiot on hävitettävä. Kylillä rupesi kiertämään ry:n miehiä talosta taloon ja niinpä he tulivat myös hänen kotiin. Siinä kävi sitten niin, että televisio raahattiin aitan vintille, jossa se on vieläkin. Naapurissa kävi vähän paremmin. Kun naapurin uskovainen isäntä kuuli, että ne ”tv-lahtarit” ovat tulossa, hän varasi kirveen pirtin nurkaan ja kun hän sai kehoituksen, että televisio on hävitettävä, hän ryhtyi huitomaan kirveellä päin ”lahtareita”, jolloin he saivat jalat allensa. Tv-kiellon seurauksena perheitä hajosi ja uskovaiset vanhemmat ja uskottomat lapset joutuivat asiasta ristiriitoihin. Kaikissa kodeissa kieltoa ei noudatettu.
Vuodet vierivät ja kylät tyhjenivät. Elämä syrjäkylällä vaikeutui. Sitten hänelle tuli kuoleman pelko ja hän tuli uskoon ja rupesi kulkemaan ry:n seuroissa. Hänen oma elämäntilanne oli vaikea ja hänestä tuli katkera mies. Hän otti kovasti kantaa eri asioihin eivätkä ne mielipiteet menneet aina yksiin ry:n johtomiesten kanssa. Hänelle tuli masennus, jonka vuoksi hän joutui eläkkeelle. Mutta sitten häntä tuli yllättäen kaksi ry:n miestä puhuttelemaan, jotta hän tekisi parannuksen. Hän yritti tivata, että mitä pahaa hän on tehnyt ja mistä häntä syytetään. Onhan hän avustanut ruhtinaallisesti rauhanyhdistystä – eikö se riitä. Siihen ei kuitenkaan tullut vastausta. Seurauksena oli kuitenkin se, että hänet ”erotettiin” yhdistyksestä ja uskovaisten yhteisöstä eikä hänelle enää sanottu ”Jumalan tervettä”. Siitä hän masentui entistä enemmän, koska yhteisöstä erottaminen oli yhtä paha asia kuin kuolemantuomio. Niinpä hän päätti tehdä kaikesta lopun. Hän otti polttopullon autoonsa ja ajoi rauhanyhdistyksen toimitalon pihalle tarkoituksenaan ajaa palava auto päin rakennusta. Silloin hänen kertomansa mukaan Taivaan Isä puuttui peliin ja otti häntä olkapäästä ja sanoi että älä tee sitä.
Käydessäni katsomassa häntä hoitokodissa, hänen ensimmäiset sanat ovat aina: ”Milloin lähdetään kotiin muikun pyyntiin”. Olimme hänen kodissaan syntymäpäivillä ja nyt kesäaikana muutamia kertoja lomalla. On surullista, kun ihmiseltä menee ymmärrys ja toimintakyky. Pukeminen, syöminen, peseminen ja vaipanvaihdot olivat rankkoja tilanteita: Vietyäni hänet takaisin hoitokotiin, hänen huutonsa kuului pihalle saakka: ”Älkää jättäkö minua tänne, viekää minut kotiin”.
Oulussa 8.8.2017
Eino Määttä
Kirjoittaja on eläkeläinen ja uudistusmielinen vanhoillislestadiolainen Oulusta. Hänellä on takanaan 40 vuoden työura sosiaalialan eri tehtävissä. Hänen ensimmäinen blogikirjoituksensa nimeltään Maallikkoelvytystä julkaistiin 7.11.2016.
En tiedä olisiko itkun paikka? Itse olen käynyt läpi vastaavan prosessin. Ainakaan minua ei aiheettomasti kiusattu. Annettiin nvaihtoehdot, ja valitsin vapauden. Jos sanoisin olevani uhri, olisin oma itsepäisyyteni uhri.
Kiitos tästä tarinasta, se on kipeä, järjetön, mieltön ja julma. Tuo tv-lahtarit on hauska ilmaisu 🙂
Kirjoittaja Eino Määttä vastaa Lauri Lahtiselle:
Nyt en oikein ymmärtänyt Lahtisen kommenttia. Ei kai sillä tässä tapauksessa ole merkitystä, käytämmekö nimitystä kiusattu vai uhri. Mielestäni he ovat järjestelmän uhreja, sekä kiusaajat että kiusatut. Joissakin tapauksissa , kuten tässä, voidaan puhua enemmän ”puoskaroinnista”, jolla yritettiin sairasta ihmistä parantaa, siis tekemään parannusta . Hoitajille on tapahtunut ”hoitovirhe”, josta maallisen oikeuden mukaan rangaistaan. Mutta rangaistus säädettiin hoidettavalle erottamalla hänet uskon yhteisöstä. Tätä minä olen tällä kertomuksella ajanut takaa. Eino Määttä
Pakko tehdä tarkentava kysymys: Onko nyt niin, että SRK:n johto ottaa sattumanvaraisesti jonkin ihmisen hampaisiinsa ja kaluaa kuin terrieri sääriluuta? Vai onko henkilön kohdalla poikkeamaa seurakunnan keskiarvosta, jota poikkeamaa yritetään oikaista.
Itse olen Esikislestadiolaistaustainen ja koitin saamani ymmärryksen mukaan vaikuttaa liikkeen linjaan. Minua käsiteltiin ja vaihtoehdoksi jäi kaksi asiaa. Vaieta ja jäädä sisälle tai noudattaa omaatuntoa ja mennä ulos. KLipuilin ja erkaannuin ja kipuilin lisää, kunnes sain rauhan ja nyt olen vapaa. ei tarvitse jauhaa enää yksityiskohtia prosessista.
On tapauksia, joissa hoitokotien vanhoillislestadiolainen henkilökunta on monia vuosia myöhemmin vapauttanut näitä väärin perustein sidottuja ja seurakunnasta väärin perustein erotettuja pannasta; julistanut synnit anteeksi ja tervehtinyt Jumalan terveellä. On tehty mitä on voitu. Tapahtunutta puoskarointia/hengellistä väkivaltaa voidaan nyt vaIn valittaa ja katua sekä yrittää uudistaa toimintakulttuuria, jotta vastaava ei toistuisi.
Äitini lapsuudenystävä jäi eläkeläisenä asumaan pientilalle aviomiehen kuoltua ja lasten lähdettyä omille teilleen. Oulussa asunut poika hankki äidilleen television, yhteisestä sopimuksesta. Kului pari kolme kuukautta, ja niin kolme ry:n miestä tuli nuhtelemaan ja vei television vajaan.
Äiti soitti pojalleen Ouluun ja kertoi tapahtuneen. Poika hurautti autolla kotimökilleen, toi television takaisin tuvan nurkkaan ja kävi ilmoittamassa ry:n miehille, että se on sitten poliisiasia, jos teko toistuu. Ry:n miehet puolustautuvat kertomalla, että äiti oli antanut luvan viedä televisio pois. Äiti kiisti tämän ja sanoi, että oli ollut vaikea puolustautua siinä tilanteessa.
Seuroissa ei äidillä tämän jälkeen tullut paljon käydyksi, jos oli jo aikaiseminkin jäänyt vähemmälle. ”Jumalan tervettä” ei enää sanottu, vaikka oli vuosikymmenten tuttuja uskonsisaria ja -veljiä. Muutamaan läheiseen ystävään suhde säilyi lämpimänä televisiokohusta huolimatta. Hoitokokoukseen yli 70- vuotias ei joutunut.
Tässä siis yksi kertomus neljän vuosikymmenen takaa.
Hentilä! Katsotaan hiukan sitä asiaa. Muutama kysymys olisi laitettava. 1. Pyysikö äiti poikaansa tuomaan teeveen taloon?. 2. Jos ei pyytänyt, miksi poika toi laitteen? 3. Eikö poika tiennyt ja eikö äiti tiennyt liikkeen käytäntöä?