Kirjallisuus on täynnä kertomuksia siitä kuinka ihmiset etsivät ja kaipaavat Jumalayhteyttä mutta eivät löydä sitä.
Augustiinuksen huokaus : ” Sydämmeni oli rauhaton kunnes se löysi levon sinussa Herra ” on eksistentiaalinen huokaus joka käy läpi kirjallisuuden, musiikin ja monessa muussakin inhimillisessä toiminnassa. Mutta entä jos sitä lepoa ei löydykkään , hyvästä tahdosta huolimatta? Löytyykö tuollainen rauhattomuus kaikista?
Mielestäni olen kokenut rauhan sekä läsnäoloa että poissaoloa elämässäni . Elämänmittaisissa keskusteluissa lukemattomien ihmisten kanssa minua ihmetyttää se , kuinka he voivat elää ihan normaalia täyteläistä elämää ilman että heillä on uskonnolliuuden tarvetta? Sellaisen, mistä uskoontulleet todistavat. Mutta heitä on varmaankin enemmistö ihmisistä.
Harva on se jonka kanssa voi puhua Jumalasta, Jeesuksesta ja uskosta.Mutta silti heillä on hyvin kehittynyt moraalisuus , kiitollisuus siitä , että heillä joskus on ollut mahdollisuus auttaa hädässäolijaa. He,me, katuvat lankeamuksiaan ja kärsivät niistä, mutta eivät käänny Jumalan puoleen . He ovat tyytyväisiä kun saavat jotakin tärkeätä aikaan . He ovat onnettomia jos suhteet eivät toimi ja onnellisia silloin kun rakkaus saa vastarakkautta. He elävät tässä elämässä ilman muita jumalia kun huoli lähimmäisten ja itsensä hyvinvoinnista. Jotkut haluavat löytää tuollaisen erityisen elämänuran mahdollisuuden ja tuntevat itsensä epäonnistuneiksi jos eivät sellaiseen kykene ja vastaavasti tyytyväiseksi sellaisen löytyessä.
Harvalla on tarve olla erityisessä suhteessa Jumalaan, puhumattakaan Kristukseen. Sijaiskuolemisen ajatus on vieras ja jopa loukkaavaa.Jumala universumin henkenä on paremmin hyväksytty ajatus. Siis se ,että siellä on kyllä jotakin, mutta sitä ei voi määritellä eikä edes kutsua nimeltä.
Entä sitten kaikki aktiiviset tai passiiviset etsijät? He ovat joskus selanneet Raamattua mutta eivät ole syttyneet siihen. Raamattu ei puhuttele , se ei ole elävä kirja heille. Sieltä ainakaan ei löydy elävää Jumalaa heille, päinvastoin, Raamattu voi vieroittaa kuvauksillaan Jumalasta etsijän.
Tämä erityinen joukko , se joka kaipaisi löytävänsä jotain Jumalasta, onko heille sanomaa joka herättäisi Jumalayhteyden? Ehkä ,ehkä ei.
Mutta kokemuksen mukaan näilläkin ihmisillä on kunnioitus sellaisia persoonia kohtaan jotka kantavat olemuksessaan tuota ihmeellistä ”jotain Jumalasta” ja he saattavat olla sekä kateellisia että kiitollisia siitä että sellaisia ihmisiä löytyy ja jotka uskovat heidän sijastaan.
Epäsuorat #maalliset# kokemukset ,aina urheilusuoritusten tai rakastumisen antaman innoituksen, ekstaasin, myötä voivat toimia ja toimivatkin joillekin avauksena Jumalakokemuksen maailmaan.
Rakastamisen tai rakastumisen mielentilassa on helppo uskoa Jumalaan.Suudella rakastettuaan ja tulla suudelluksi on kun uskoon tulemista. Vastaavat kokemukset, sellaiset jotka kokee elämän tähtihetkiksi, tekevät meidät ,ainakin hetkellisesti ,hyviksi ihmisiksi hyvien ihmisten joukossa. Siksi maailmassa on niin valtavan paljon enemmän hyvyyttä kun pahuutta . Siihen uskominen ja siitä kiinnipitäminen on armoa , niin uskoville kun perinteellisen uskon ulkopuolella olevillekin.
Hyvää pohdiskelua, itse olen monesti samoja mietinyt… Mistä ihminen lopulta saa sen varmuuden, että Jumala on? Tai luottamuksen (uskon) jos asian haluaa niin ilmaista. Hebrealaiskirjeestä löytyy puhutteleva kohta:
”Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.” Hebr.11:6
Täytyy siis uskoa, että voi löytää Jumalan ja samalla myös saada yhteyden Häneen. Joskus olen miettinyt, kuinka kova luottamus on täytynyt olla niillä, jotka menettivät henkensä mielummin, kuin luopuivat Jumalan tuntemisesta…
Itselleni ole aikoinaan selvää, että on jotain… Ihmistä suurempaa. Sitten tuli Kristus ja tiesin ja tunsin Pelastajani. Ihmeelinen neuvonantaja.
Jumala yhteys syntyy meille jokaiselle ihmiselle syntyessämme tänna maailmaan. Me kaikki ihmiset saamme lähimmäisen rakkaudessa syntyessämme Korkeimman , Jumalan, henkisyyden olemukseemme.. Se on meidän ymmärryksestä kiinni miten me se ymmärretään.
Kiitos, hyvin on blogisti onnistunut tunnistamaan nykyihmisten ajatusmaailmaa. Tuo teksti sopisi sellaisenaan johonkin kirkon tämän päivän toimintaympäristön kuvaukseen.
On tästä kolmaskin versio. Sen mukaan jokainen lapsi syntyy Kolmiyhteisen Jumalan luomana, lunastamana ja pyhittämänä Hänen yhteyteensä, mutta useimmat lankeavat pois, epäuskoon.
Missä iässä tämä lankeaminen voisi mielestäsi keskimäärin tapahtua ja onko se tietoinen valinta?
Meinaan vain että minä en ole koskaan tuntenut edes etäisesti mitään jumalan yhteyttä, niin missä vaiheessa ehdin lankeamaan siitä?
On toki niin että synnyin Jehovan todistaja -perheeseen ja minut kasvatettiin uskomaan Jehovaan, mutta en kokenut siinäkään mitään erityistä yhteyttä jumalaan, josta olisin voinut langeta. Oli vain ulkoa opittua uskoa, joka ei ollut minua itseäni.
Antero, on aika yleinen uskomus monissa kristillisissä piireissä, että lapsi olisi jotenkin itsestään selvästi Kristuksen sovitustyön voimasta pelastuksen tilassa, kunnes oppii aktiivisesti valitsemaan hyvän ja pahan välillä (ja valitsee väärin). Miten tämä onnellinen lapsenusko tai onnellisuuden tila perustellaan, kuinka kauan se kestää ja missä ”sieluntilassa” pieni lapsi elää, vaihtelee. Tuntemani äärinäkemykset ovat Liisa Eerontytär, joka 1750-luvulla sanoi jo kehdossa rikkoneensa kasteensa liiton ja palvelleensa saatanaa (eli luopuneensa uskosta). Uuras Saarnivaara, Suomen ehkä maineikkain fundamentalisti, katsoi 1930-luvulla vasta murrosikäisten voivan uskoa omakohtaisesti. Englantilainen pappi Michael Green kertoi kohdanneensa naisen, joka sanoi muistavansa oman kastehetkensä pienenä lapsena pääsynä lämpimään, turvalliseen ja rakastavan valoisaan syliin. Eiköhän tässä ole paljolti kysymys psykologian soveltamisesta uskonelämän arviointiin. Luterilaisena puhun mieluusti imeväisen uskosta (lat. fides infantium).
Muistaakseni psalmeissa todetaan se että Jumala tunnisti meidät jo silloin kun olimme äitimme kohdussa. Missä vaiheessa hän sanoi tuttavuuden irti?
Vaikka kirjoitankin teemasta että kaikilla ei ole tietoista ja kokemuperäistä jumalasuhdetta, niin minun on vaikea ymmärtää sitä että Jumalalla ei olisi suhdetta meihin.
Ajattelen, että meidän ei pitäisi tehdä tuosta ”Jumalayhteydestä” liian vaikeaa ponnistusta tai teoreettista vaatimusta. Markku Hirn osaa heittää hyviä pohdintoja!
Nyt on kuitenkin myös niin että ihmisen luonnollisen ja myötäsyntyisen uskonkyvyn ja kristillisen uskon ja tämän uskon sisällön välillä on useita eroja. Markku Hirn toteaa, että moderni ihminen loukkaantuu esimerkiksi puheeseen verisestä syntien sovituksesta eikä siksi löydä Jumala-suhdetta. Kuitenkin tämä sanoma syntien sovituksesta Kristuksen verellä on aivan luovuttamattomasti kristillisen uskon ytimessä. Kyse ei siis ole vain meidän ja Jumalan välisestä suhteesta psykologisena ilmiönä vaan tämän Kristuksen aikaansaaman sovituksen uskomisesta, käsittämisestä omalle kohdalle sekä siitä seuraavasta yhteydestä Jumalan kanssa. (Käsittää= sekä ’ymmärtää’ että ’tarttua kiinni omakohtaisesti’, kuten vanhat postillat kääntävät ruotsinkielisen termin ’fatta evangeliet’ eli ’käsittää evankeliumi’). Tätä jumalasuhdetta ja sen esteitä voi kyllä eritellä myös psykologisesti, mutta ei loppuun asti. Tämähän se meidän pappien ja uskovaisten dilemma on: miksi toiset uskovat tai saavat uskon, toiset taas eivät.
Marko. ”Markku Hirn toteaa, että moderni ihminen loukkaantuu esimerkiksi puheeseen verisestä syntien sovituksesta eikä siksi löydä Jumala-suhdetta. Kuitenkin tämä sanoma syntien sovituksesta Kristuksen verellä on aivan luovuttamattomasti kristillisen uskon ytimessä.”
Nyt pelastus ja iankaikkinen elämä ei ole mitään halpatavaraa vaan Raamatussa todetaan että ”usko ei ole joikamiehen”. Kun Jumala tahtoo ilmoittaa itsensä meille, Hän kyllä pystyy sen tekemään, ja Pyhän Hengen viisauden valossa ristin sanoma aukeaa meille. Ilmestyksenä se on ihana, vaikka onkin samalla kaamea.
Ei voi olla niin, että pelastuksesta ja tiestä Jumalan yhteyteen tulisi tehdä joku helppo versio nykyihmiselle. Juuri tällaista ristitöntä mössöhän jotkut julkkispapit tarjoavat. Tosiasia on, että sellainen ei muuta ketään eikä mitään. On Jumalan aliarvioimista väittää että Hän ei pysty pelastamaan ihmistä perinteisellä evankeliumilla.
Niinpä, tuo dilemma mistä Marko kirjoitti, onkin siis jätettävä Jumalalle.
Tuon pohjalta voidaan myös ajatella, että blogin kysymys ”Entä jos Jumalayhteyttä ei synnykkään” on turha, koska sen syntymiselle ei ole mitään järjellistä syytä ja yhteys syntyy vain jos on syntyäkseen.
Tulee mieleen Paavalin kuvaus maanviljelemisestä ja kasvusta: ”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.” 1.Kor.3:6-7
Eli, tuleeko meidän siis ymmärtää, jollei Jumala anna, niin turhaa on meidän työmme? Pois se, vaan Jumala on valinnut ihmisen Siemenen (Sanan) istuttajaksi, kylväjiksi ja kastelijaksi, mutta kasvun antaa yksin Jumala. Jos ei anna kaikille, niin mitä voi ihminen? Ja kuitenkin Jaakob kirjoittaa: ”Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan”
Ja jatkaa heti samaan hengen vetoon: ”Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa, kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.”
Eli ympyrä sulkeutuu ja taas on edessä kysymys Jumalaan luottamisesta ja Jumalan epäilemisestä.
Onkohan Jumala todellakin puhunut meille? …. On se. (Apostolien teot 3 luku!!!)
Yksi syy sille, ettei yhteyttä Jumalaan synny on siinä, että yhteyden esteenä on jotakin.
Tuo jotakin pitää saa pois, ennekuin yhteys syntyy. Kaikki eivät halua sitä myöntää, että omassa sisimmässä on se este. Jumalan puolella estettä ei ole. Jumalan kohtaamiseen ei voi laittaa omia ehtoja. On toimittava niiden ehtojen mukaan, jotka hän on määrännyt.
Jumala antoi oman Poikansa sitä varten että Hän ottaisi pois sen esteen. joka erottaa meidät Jumalasta. Jollemme ota tätä Jumalan yhteyden perustaksi, niin emme voi päästä Jumalan yhteyteen.
Antti Hämäläinen. Raamattu kertoo, että Jumala tahtoo vakavasti kaikkien pelastusta. Kuitenkaan kaikki eivät Raamatun mukaan pelastu. Tästähän on kysymys. Toisaalta tiedän, että monilla ihmisillä on erilaisia pettymyksiä, heitä on uskon asioilla loukattu ja joillakin on vaikeuksia luottaa edes Jumalaan. Jne jne. Veretön evankeliumi ei mielestäni ole evankeliumia, koska evankeliumi on hyvä sanoma kaikkien syntien anteeksi antamuksesta Kristuksen veressä.
Marko. ” Raamattu kertoo, että Jumala tahtoo vakavasti kaikkien pelastusta. Kuitenkaan kaikki eivät Raamatun mukaan pelastu. Tästähän on kysymys”.
Aivan, Jumala rakastaa maailmaa ja luomakuntaansa sekä kaikkia ihmisiä. Myös Hän antaa aurinkonsa paistaa meille kaikille. Sitten, miksi yksi pelastuu, toinen ei? Mistään iankaikkisesta kadotuksesta tai helvetistä ei nykyihminen tahdo kuulla mitään. Itse ajattelen, että tarkemmin määrittelemättä helvetti on Jumalan ulkopuolella oleva ei-elämä, tehom. Näin yhteys Jumalaan, mitä nyt koemme jatkuu myös kuoltuamme, samoin kuin erossaolo Jumalasta.
Tästä herää paljon kysymyksiä. Itse olen vanhemmiten alkanut yhä enenevässä määrin ymmärtämään myös Calvinia ja predestinaatio-oppia, jonka mukaan Jumala on ennaltamäärännyt jotkut
pelastukseen. Jos emme tarkastele tätä kysymystä jostain kapeasta huimanistisesta tasa-arvo tms. näkökulmasta se käy kyllä ymmärrettävämmäksi.
Voin tarkastella tätä ajatusta samalla tavalla kun vaikkapa että Jumala on pyhyydestään käsin täysin oikeutettu määräämään meille ihmisille elämäämme rajoituksia.
Markku Hirnin kysymys on hyvä ja kieltämättä uskossa sisällä olevan on helpompi näitä kysymyksiä pyöritellä kuin sen joka kokee olevansa armosta osaton. Tämähän on vielä hyvä tila verrattuna niiden osaan, joille uskon kysymykset eivät merkitse mitään.