Enemmän kuin osaan sanoa

IMG_0971

“Hei puheenjohtaja, mihin aikaan ja mistä me lähdetään leirille?” Sihteeri puhuu nopeasti ja murretta, josta on vaikea saada kiinni.
“Noooh, oisko puolelta. Siis puol ysiltä. Lähdetään tästä pihasta kaikki samaan aikaan. Ja pysähdytään kahville ennen pikatietä.” Puheenjohtaja hörppää kahvia ja venyttelee jalkojaan rennosti kuin kissa sohvalla.

Olen vielä kärryillä, mutta rentous on kaukana minusta. Väsymys on jo kuin sulaa lyijyä aivoissani. Kirjoitan lähtöajan muistiin. Vilkaisen kännykkää, joka kertoo, että kokous on venynyt jo pitkälle iltapäivään. Olen tullut aamulla kirkolle, pitänyt rippikoulua, keskustellut seurakuntalaisten kanssa ja saarnannut jumalanpalveluksessa. Päivän päättää tämä neuvoston kokous, joka on kestänyt nyt jo kolmatta tuntia. Kaikki tämä thain kielellä ja vaihtelevalla menestyksellä.

“Hei, eikös Tom ollut hsjaohdb kslooks jdjijidjeasjaieja?!” yksi jäsenistä kysyy virne suupielessään. Pääni yrittää epätoivoisesti yhdistää äänteitä asioihin, jotka tunnen. Tuloksetta.

“No oli! Eikä yllättänyt yhtään! Puheenjohtaja läväyttää kätensä polvelle ja nauraa sielunsa kyllyydestä. Kaikki muutkin räjähtävät nauramaan, ja minä tipun keskustelusta kuin eno veneestä. Yritän nauraa mukana vaikka minulla ei ole hajuakaan, mille nauretaan. Toivon vain, että kokous loppuisi ja päivä päättyisi. Yksi seurakuntalainen kuitenkin aavistaa, että putosin kärryiltä. Hän kysyy ilmeisen hyvää tarkoittaen ja kaikkien kuullen, ymmärsinkö vitsiä. Nyökkään, mutta sitten huokaisen, että en tosiaan. Hävettää, nolottaa ja olo on kuin idiootilla. Vitsiä kerrataan minulle, mutta en saa langanpäästä kiinni, koska muutamaa sanaa en ymmärrä lainkaan. Haluaisin vajota maan alle. Lopulta minut armahdetaan, ja keskustelu jatkuu eteenpäin.

Viimeisen kolmen vuoden aikana vastaavanlaisia kokemuksia on ollut useita. Kun asuu vieraassa kulttuurissa ja on vieraan kielen armoilla, on hyväksyttävä se, että on aika usein totaalisen pihalla. Osaan selittää thaiksi Kristuksen kaksiluonto-oppia, mutta arkipäiväinen vitsi saattaa vetää maton jalkojeni alta ja heittää minut porukan ulkopuolelle. Joskus joudun olemaan vaiti pelkästään siitä syystä, että tajuan, että tässä asiassa en osaa ilmaista itseäni. Raskainta tämä on silloin, kun puhuttava asia on tärkeä ja uskon, että minulla olisi tuore näkökulma keskusteluun. Tunne on turhauttava ja lamauttava. Se synnyttää jälkeensä kiukkua, väsymystä ja masennusta. Tekee mieli vetäytyä pois kaikesta keskustelusta. Täällä huomaan olevani seurueessa erilainen ihminen kuin Suomessa. Rentous, innostus ja mielikuvitus kuolee ensimmäisenä, kun yrittää selvitä sanomalla vain sen, minkä osaa.

Näiden kokemusten kanssa seuraan välillä Suomessa käytävää keskustelua turvapaikanhakijoista ja maahanmuuttajista. Turvapaikanhakijat on tuonut Suomeen pakko - väkivalta ja toivottomuus. Vaikka omat lähtökohtani ovat täysin toiset, tunnen heitä kohtaan kulttuuriin sopeutumisessa ja kielen oppimisessa kohtalontoveruutta. Valtakulttuurin edustajien on hyvin vaikea ymmärtää, mitä kaikkea kielipuolena eläminen aiheuttaa. Ulkomaalaista on helppo pitää yksinkertaisena, huumorintajuttomana ja tylsänä pelkästään huonon kielitaidon takia. Tähän syyllistyvät lasten ja nuorten lisäksi myös aikuiset, joiden pitäisi kai ymmärtää asioita hieman laajemmin.

Toivon usein, että thaimaalaiset työkaverini ymmärtäisivät, että minä olen paljon enemmän kuin osaan vielä sanoa. Tällaisella ymmärryksellä varustetun ihmisen kohtaaminen on minulle armoa. Samaa armon kokemusta toivon myös Suomeen tulleille turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille.

Tero Massa

Thaimaan evankelis-luterilaisen kirkon pastori

1 kommentti

  • Matias Roto sanoo:

    Tämä on näitä lähetyssaarnaajan luontaisetuja

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Missioblogi

    Missioblogi on moniääninen blogi, josta voit lukea kuulumisia kirkosta ja lähetystyöstä eri puolilta maailmaa. Sen kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseuran tai sen yhteistyökumppanien työntekijöitä, jotka tuovat terveisiä etelän kasvavista kirkoista, ilonaiheista, ongelmista ja teologisesta keskustelusta sekä uskon, toivon ja rakkauden työstä kehittyvissä maissa.