Emme lähetä musliminuoria Yhdysvaltoihin oppimaan terroristeiksi
Maaliskuussa olin yhdessä elämäni haastavimmista paikoista. Osallistuin suoraan radiokeskusteluun ruotsinkielellä Yle Svenskassa. Minä ja kaksi muuta: aiheena nuoret ja radikalisaatio.
Teema on sinällään tuttu: se on Kirkon Ulkomaanavun tämän vuoden teema ja olen ollut mukana tekemässä sisältöjä. Jo viime kesänä tutustuin aiheeseen vetämällä Suomi-Areenalla teemaan liittyvän paneelikeskustelun ja kirjoittamalla tausta-artikkelin Ulkomaanavun lehteen. Kielikysymys oli kuitenkin minulle hieman uusi ja tunsin astuvani mukavuusalueeni ulkopuolelle. Siksi valmistautuminen oli tehtävä huolella. Pelastuksekseni tuli tiimini ruotsia äidinkielenään puhuva korkeakouluharjoittelija. Hän käänsi minulle meidän kampanjadokumentit ja kävimme harjoituskeskustelun, jossa opettelimme teemaan liittyviä avainsanoja.
Radiokeskustelun ensimmäinen osuus meni erittäin hyvin. Olin keskustelussa mukana ja ymmärsin muiden keskustelijoiden kommentit erittäin hyvin. Keskusteluun osallistuivat kanssani yliopistotutkija sekä suomenruotsalainen somalitaustainen kansanedustajaehdokas. Mutta sitten tuli paukku: kansanedustajaehdokas haastoi minut ja Kirkon Ulkomaanavun meidän tekemässä työssä: ”Olen kuullut, että lähdette suomalaisten musliminuorten kanssa Yhdysvaltoihin. Mikä teidän agenda oikein on? Miksi Yhdysvaltoihin? Haluatteko, että näistä nuorista tulee terroristeja?” Hetken haukoin henkeäni. Pienessä hetkessä oli tullut niin monta asiaa, jotka eivät olleet kerrassaan totta.
Kyllä – Kirkon Ulkomaanapu oli järjestämässä tuolloin matkaa Yhdysvaltoihin. Ja kyllä – sinne oli osallistumassa myöskin muslimitaustaisia nuorisojärjestöjä. Oli sinne osallistumassa paljon muitakin. Meillä oli muslimitaustaisten nuorisojärjestöjen lisäksi useita muslimijohtajia paikallisista yhteisöistä, Suomen evankelisen kirkon ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston edustajat, paikallisseurakuntien edustus pääkaupunkiseudulta kuten myös juutalainen seurakunta. Mukana olivat myös sisäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, poliisi, Helsingin kaupunki jne. Näin laajaa uskontojenvälistä delegaatiota ei ollut varmaan koskaan Suomessa ollut tällaisella matkalla. Saati että uskonyhteisöiden lisäksi linkki virkamiehiin oli erittäin vahva.
Ei – meidän tehtävänä ei ollut tehdä osallistujista terroristeja. Sen sijaan meidän tehtävänä oli oppia miten paikalliset uskonyhteisön Yhdysvalloissa ovat pystyneet ennaltaehkäisemään väkivaltaista ekstrimismiä. Ja miten uskonyhteisöt tukevat toinen toisiaan vaikeina aikoina. Tämä historia Yhdysvalloissa on ollut 9/11 –iskujen jälkeen kristittyjen ja juutalaisten noustessa puolustamaan muslimiveljiä ja -sisaria heihin kohdistuvaa vihapuhetta vastaan.
Uskontojen keskinäisen yhteistyön lisäksi opimme matkalla paljon muutakin. Itselleni jäi mieleen erityisesti somalitaustainen nainen, jonka kanssa keskustelin Minneapoliksessa pitkään. Hän oli lähtenyt Somaliasta sisällissodan jaloista 1990-luvun alussa aivan kuten niin moni Suomeenkin tullut somali. Hän oli ensin mennyt Kaliforniaan, jossa hänet oli otettu huonosti vastaan. Sen jälkeen hän oli jatkanut Arizonaan, jossa kohtelu oli ollut samanlaista. Sieltä hän oli päätynyt Minneapolikseen, jossa hän on vieläkin. Hän on hyvin toimeentuleva järjestöjohtaja ja yhteisön kantavia voimia. On minusta ymmärrettävää, että hän ensin kokeili Kaliforniaa ja Arizonaa. Niin minäkin tekisin, jos olisin asunut koko ikäni Somalian kaltaisessa ilmastossa. Mutta mikä sai hänet jäämään Minneapolikseen – Yhdysvaltojen tuhansien järvien maahan, Amerikan Suomeen? Yrittäjyysmahdollisuudet, hän sanoi. Ja helppo oli uskoa. Tässäpä on muuten ilmainen vinkki nykyisille hallitusneuvottelijoille. Tukekaa yrittäjyyttä ja tehkää siitä helpompaa ja kannattavampaa. Ehkä se avaa meille ovet sellaiseen maahanmuuttoon, josta kaikki hyötyvät.
Radiolähetyksen jälkeen keskustelimme kansanedustajaehdokkaan kanssa vielä pitkään. Oli hyvä, että hän oli nostanut asiat esiin. Sain mahdollisuuden korjata väärinymmärrykset. Ja sain kertoa, että mitä me oikeasti teemme. Tällaista työmme Kirkon Ulkomaanavussa nimittäin silloin tällöin on. Jos joku haluaa välittää väärää informaatiota, niin me emme voi sille mitään. Huhut lähtevät liikkeelle kovin nopeasti. Ja niiden levittämistä ei sitten voikaan kukaan enää estää. Jos vääriä huhuja pääsee liikkeelle, on tärkeää, että pääsemme itse mahdollisimman nopeasti kertomaan miten asiat oikeasti ovat. Tällöin pystymme katkaisemaan huhuilta siivet. Ja tällöin voimme keskittää osaamisemme sellaisiin asioihin, joilla on oikeasti merkitystä.
Lopulta olin tyytyväinen omaan osallistumiseeni. Kävin ostamassa pirtelön ja donitsin itselleni palkkioksi Hulluilta Päiviltä.
20 kommenttia
Entä minkä vuoksi se rahoitti? Onko kyseessä erikseen kerätty raha vai maksettiinko se kirkon rahoista. Jos jälkimmäinen niin kuka päätti rahoituksesta? Onko neuvoston tarkoituksena tukea islamia?
Puhut että uskonyhteisöt tukevat toisiaan vaikeina aikoina. Miten, koska ja missä muslimit ovat tukeneet kristittyjen yhteisöjä? Kun monessa maassa muslimit vainoavat kristittyjä niin muslimitko tukevat kristittyjä näinä vaikeina aikoina. Minulle ei vieläkään tullut selväksi kuka maksoi muslimien matkat.
Juhani Ketomäki :”Miten, koska ja missä muslimit ovat tukeneet kristittyjen yhteisöjä?”
Pienyrittäjän kokemustietoa : esimerkiksi yhteistyötä yrittäjien kanssa tehneet tataarit Suomessa. Yksittäisistä henkilöistä tulee mieleen lakimies Hussein Mohammed, joka Wikipedian mukaan :”vastustaa erivapauksien myöntämistä muslimeille tai maahanmuuttajille ja šarian käyttöönottoa länsimaissa”.
Aaro Rytkönen Mitä tällaisia kansainvälisiä muslimitahoja on olemassa? Minä en tiedä ainuttakaan joten voitko valistaa. Elsanousi on siis muslimi? Jos on miksi hänet on otettu KUAn palvelukseen? Hän tuli sinulle ensimmäiseksi mieleen. Tuleeko ketään toista?
Jos se muslimeista olisi kiinni niin ei mitään YK:ta olisi. Jotenkin tuntuu lapselliselta selittelysi. Ei YK:sta mitään mulimijärjestöä saa. Edelleenkään en ymmärrä miksi kirkko maksaa muslimien matkoja.
Nytkö se onkin niin päin että kirkon tulisi edistää yhteiskuntarauhaa? Meistäkö se onkin kiinni että kun pilakuvia piirretään niin lähdetään kaduille riehumaan ja tappamaan? Koit sitten poliittisesti korrektina lapsellisen maininnan siitä että ääriliikkeiden kannattajia voi nousta SEKÄ muslimeista että kristityistä. Hyvin tiedät että Euroopassa on vain islamilaisia ääriliikkeitä ei kristillisiä.
En oikeasti ollut tiennyt tai edes kuvitellut että KUA maksaa muslimien matkoja. Kaikkialla missä muslimit ovat enemmistönä he vainoavat kristittyjä. Sen takia tällainen nuoleskelu on vastenmielistä.
Riippumatta siitä, kuinka paljon toiminta edistää muslimien integroitumista ja maltillisen islamin vahvistumista, KUA:n asia ei mielestäni ole tukea sitä.
Tiedän, että KUAn keräämät rahat menevät sinne mihin ne kerätään, esimerkiksi katastrofiapuun niin kuin esimerkiksi kolehtipuheessa sanotaan.Siitä huolimatta tämän uutisen jälkeen huomaan joka kerta ajattelevani: ellei rahaa annettaisi islamin tukemiseen, tämän taikka tuon tukemiseen riittäisi enemmän rahaa.
Breivik-kortti ei ole valttia. Hän voi väittää mitä vaan, mutta hän ei saa tukea miltään kristilliseltä ryhmältä. Sen sijaan islamisteillla ei ole tätä ongelmaa. Valtaosa vastustaa mutta hyväksyntää löytyy myös.
En minäkään epäile, että olette viemässä musliminuoria terroristikoulutukseen. Kysyisin kuitenkin: kuka maksoi heidän matkansa? Jos Kirkon Ulkomaanapu maksoi niin miksi?
Ilmoita asiaton kommentti