Elettäväksi tämä elämä

Tällä teemaotsikolla olemme minä ja ystäväni Jaana pitäneet äskettäin oman runoillan Lahden Mukkulan kirjastossa.

Tarkoitus on viedä runon ilosanomaa vielä muutamiin palvelutaloihin. Näiden omien runotekstiemme kautta haluamme käydä läpi omaa elämäämme sieltä lapsuudesta saakka nykypäivään. Meillä jokaisellahan on se oma tarinamme kerrottavana. Näiden runojemme avulla haluamme jakaa kokemuksemme, tunteemme, ilot ja surut.

Myös toinenkin tarkoitus on mielissämme : rohkaista muitakin pöytälaatikkorunoilijoita tulemaan esiin ja lukemaan tekstejään meille muille. Tälläisiä tapahtumia voi järjestää kirjastoihin, kouluille, seurakuntien tiloihin ja kirkkoihin.

Uskonnolliselle ja kaikentyyppisellekin runolle on varmasti tilausta joka seurakunnassa. Runothan ovat pieniä välähdyksiä koetusta elämästä, miksi niitä ei kuulla enemmän kirkoissamme?

Meidän kahden naisen runoillassa ei minun omasta lapsuudesta ole montaakaan runoa. Yhden voisin tähän ottaa:

valkoinen lastentalo

niin täynnä elämää

 

kovat kalterit

sellien kolkkous

rikosten suuruus tai pienuus

 

niillä ei merkitystä

kun äiti imettää lastaan

 

pikkutytön sydämeni

äidinrakkauden puolella

 

Varhaislapsuudessani perhetuttu Saima-täti oli Hämeenlinnan naisvankilan lastentalon johtajatar ja hän vei minut usein mukanaan kotiinsa ja myös pääsin joskus käymään hänen työpaikallaan. Siltä pohjalta on noussut tuo runo.

Enemmän on sitten niitä runoja, kun omat lapset ovat olleet pieniä. Muistan, että mitä enemmän vilskettä, työtä ja vaivaa, sitä kiihkeämmin naputtelin yhdellä sormella vanhanaikaista kirjoituskonettani.

Myös koululapsistani on säilynyt noilta menneiltä vuosilta monta runoa.

Kun lapset ovat pieniä, niin murheetkin pieniä, kun he kasvavat, niin murheetkin ja ongelmatkin isonevat. Elämän kuvakankaassa kuuluu olla niitä surullisiakin sävyjä.

Elämän ehtoopuolella toiveet yksinkertaistuvat. Sitä iloitsee yhä enemmän ja enemmän pienistä arkisista asioista, rakkaan ihmisen läsnäolosta ja muista läheisistään. Koska olen löytänyt uuden rakkauden seniori-iässä, niin runoja syntyy, rakkausrunoja, aika lailla.

huomenta rakas

anna suukko

purista lujaa

 

illasta emme tiedä

tuleeko se

 

ILOITKAAMME

iloitaan

askelista toistemme luo

 

nautitaan

sormien riemusta

ihojemme tuntokartoilla

 

sukelletaan

tunteiden tulvaan

 

patojen murruttua

sanotaan kaikki ne sanat

jotka aina toivoimme kuulevamme

 

hellyytemme huuhtoo pois

menneisyyden kipeät muistot

 

HIPAISU

kesken töiden

kätesi sipaisee

ohimennen

 

kertoakseen

olet rakas

 

 

Mikään ei ole tässä elämässä tärkeämpää kuin rakkaus.

Rakkaus läheisiin ja lähimmäisiin.

Mutta ystäviä ja yksinäisiä ei saa unohtaa! Miten monta kertaa ja monet vuodet olen toivonut ystävää, varsinkin lasten ollessa pieniä :

 

päiväkahvin aikaan

katson toiveikkaana ikkunasta

 

…jospa toisenkin kupin

voisin laittaa pöytääni

 

Vilkama Marja
Vilkama Marja
MARJAN MATKASSA : Olen lahtelainen isoäiti ja eläkkeellä oleva luokanopettaja. Haluan kirjoituksillani tuoda esiin toisistamme välittämisen tärkeyden. Rakastan uusien ideoiden keksimistä ja varsinkin hyvien ideoiden toteuttamista.