Tällä teemaotsikolla olemme minä ja ystäväni Jaana pitäneet äskettäin oman runoillan Lahden Mukkulan kirjastossa.
Tarkoitus on viedä runon ilosanomaa vielä muutamiin palvelutaloihin. Näiden omien runotekstiemme kautta haluamme käydä läpi omaa elämäämme sieltä lapsuudesta saakka nykypäivään. Meillä jokaisellahan on se oma tarinamme kerrottavana. Näiden runojemme avulla haluamme jakaa kokemuksemme, tunteemme, ilot ja surut.
Myös toinenkin tarkoitus on mielissämme : rohkaista muitakin pöytälaatikkorunoilijoita tulemaan esiin ja lukemaan tekstejään meille muille. Tälläisiä tapahtumia voi järjestää kirjastoihin, kouluille, seurakuntien tiloihin ja kirkkoihin.
Uskonnolliselle ja kaikentyyppisellekin runolle on varmasti tilausta joka seurakunnassa. Runothan ovat pieniä välähdyksiä koetusta elämästä, miksi niitä ei kuulla enemmän kirkoissamme?
Meidän kahden naisen runoillassa ei minun omasta lapsuudesta ole montaakaan runoa. Yhden voisin tähän ottaa:
valkoinen lastentalo
niin täynnä elämää
kovat kalterit
sellien kolkkous
rikosten suuruus tai pienuus
niillä ei merkitystä
kun äiti imettää lastaan
pikkutytön sydämeni
äidinrakkauden puolella
Varhaislapsuudessani perhetuttu Saima-täti oli Hämeenlinnan naisvankilan lastentalon johtajatar ja hän vei minut usein mukanaan kotiinsa ja myös pääsin joskus käymään hänen työpaikallaan. Siltä pohjalta on noussut tuo runo.
Enemmän on sitten niitä runoja, kun omat lapset ovat olleet pieniä. Muistan, että mitä enemmän vilskettä, työtä ja vaivaa, sitä kiihkeämmin naputtelin yhdellä sormella vanhanaikaista kirjoituskonettani.
Myös koululapsistani on säilynyt noilta menneiltä vuosilta monta runoa.
Kun lapset ovat pieniä, niin murheetkin pieniä, kun he kasvavat, niin murheetkin ja ongelmatkin isonevat. Elämän kuvakankaassa kuuluu olla niitä surullisiakin sävyjä.
Elämän ehtoopuolella toiveet yksinkertaistuvat. Sitä iloitsee yhä enemmän ja enemmän pienistä arkisista asioista, rakkaan ihmisen läsnäolosta ja muista läheisistään. Koska olen löytänyt uuden rakkauden seniori-iässä, niin runoja syntyy, rakkausrunoja, aika lailla.
huomenta rakas
anna suukko
purista lujaa
illasta emme tiedä
tuleeko se
ILOITKAAMME
iloitaan
askelista toistemme luo
nautitaan
sormien riemusta
ihojemme tuntokartoilla
sukelletaan
tunteiden tulvaan
patojen murruttua
sanotaan kaikki ne sanat
jotka aina toivoimme kuulevamme
hellyytemme huuhtoo pois
menneisyyden kipeät muistot
HIPAISU
kesken töiden
kätesi sipaisee
ohimennen
kertoakseen
olet rakas
Mikään ei ole tässä elämässä tärkeämpää kuin rakkaus.
Rakkaus läheisiin ja lähimmäisiin.
Mutta ystäviä ja yksinäisiä ei saa unohtaa! Miten monta kertaa ja monet vuodet olen toivonut ystävää, varsinkin lasten ollessa pieniä :
päiväkahvin aikaan
katson toiveikkaana ikkunasta
…jospa toisenkin kupin
voisin laittaa pöytääni
