Elämää punaisessa Helsingissä 1918

Kaksi tyttöä jonotti kalan perkeitä Kauppahallin nurkalla monien muiden kanssa. Samaan aikaan jäihin pakattuja lohifileitä kannettiin Smolnaan.

Tytöillä oli raskas tehtävä auttaa äitejään ruokatavaroiden hankkimisessa. Jos he onnistuivat saamaan lohen eviä ja ruotoja, niistä keitettiin keittoa. Punaiset söivät esikunnassaan lohet. Samoin tytöt jonottivat leipää, jos sitä oli saatavilla. Muutoin paistettiin pellavansiemenistä pahanmakuisia pannukakkuja.

Maalikuussa 1917 leipäviljan tuonti Venäjältä oli tyrehtynyt kokonaan, rahan arvo laski, mustan pörssin kauppa kukoisti. Leipää leivottiin kuivatuista perunankuorista jauhetuista jauhoista tai selluloosasta. Helsingin katuja kiersivät kerjäläiset, kulkutaudit ja imeväiskuolemat.
_ _ _
Mutta keitä olivat tytöt? He olivat tulleet muutaman korttelin päästä Neitsytpolulta, Suvantolasta sotilaita ja mahdollisia väkivallan uhrien ruumiita peläten.

Liisa Hirvensalo (vas.) ja Aulikki Koskimies Neitsytpolun Suvantolassa 1918.

Talossa asui useita Norssin opettajia perheineen. Aulikki ja Liisa kävivät samaa ”Tiila” Stenbäckin tyttökoulua Yrjönkadulla. Suvantolan ”neliapilaan” kuuluivat vielä Liisan sisko Leena sekä Sorella, jonka isä Heikki Soveri oli Norssin latinan kielen lehtori ja myöhempi rehtori. Aulikin isä A.V. Koskimies oli suomenkielen yliopettaja. Liisan ja Leenan isä puolestaan oli matematiikan opettaja Lars Hirvensalo. Hänen puolisonsa Elli oli omaa sukua Brofeldt.
_ _ _
Levottomina viikkoina Hirvensalojen luona piileskeli Ellin veli Juhani Aho, joka kirjoitti ”Hajamietteitä kapinaviikoilta” osoittaen niissä ymmärtämystä työväestöä kohtaan. Koskimiesten luona taas piilotteli Kaarlo Koskimies, Uusi Aika -lehden toimittaja. Helsingissä piileskeli myös A.V. Koskimiehen veli, Oulun piispa J.R. Koskimies.

Suvantolassa asuivat myös senaattori J.K. Paasikivi puolisonsa - joka myös oli Koskimiehiä (Anna os. Forsman) - ja neljän lapsensa kanssa sekä sokeutunut valtioneuvos Johan Richard Danielsson-Kalmari. Aulikki luki hänelle ääneen, kuten monet muutkin.
_ _ _
Jääkärien kotiinpaluuta helmikuussa 1918 ennakoi Sibeliuksen sytyttävä Jääkärimarssi jääkäri Heikki Nurmion sanoihin, joka esitettiin Suvantolassa jo loppuvuodesta 1917. ”Syvä iskumme on, viha voittamaton, meill' armoa ei, kotimaata. Koko onnemme kalpamme kärjessä on, ei rintamme heltyä saata.”

Tämä esitys kuultiin Aulikin muistelun mukaan Heikki Soverin kotona Aino Soverin esittämänä.
_ _ _
Kapinan puhjettua suojeluskuntalaiset poistuivat kaupungista tai pakenivat. Suvantolassakin piilotteli valkoisia. Huhtikuuhun mennessä oli varatuomari Eino Helasen asuntoon kertynyt jo toistakymmentä suojeluskuntalaista. – Hänen veljensä oli Vilho Helanen, kirjailija, tiedemies, poliitikko, AKS:n puheenjohtaja ja lehtimies. Myös kahdessa muussa asunnossa oli valkoisen puolen nuoria miehiä – Tieto tästä oli jotenkin levinnyt ja Suvantolan edustalle ilmestyi punakaartilaisjoukko, joka avasi kivääritulen ikkunoihin.

Aulikin kertoman mukaan hänen äitinsä Ilta oli juuri silloin kastelemassa huonekasveja ikkunan ääressä. Yksi luoti osui hänestä vaaksan päähän kameliaan, huonekasviin. Toinen viuhahti läheltä sekin ja iskeytyi kirjakaappiin, sattumalta J.R. Danielson-Kalmarin historiateokseen.
_ _ _
Asukkaat väistyivät pihan puoleisiin huoneisiin. Porraskäytäviin asetettiin jonkinlainen aseellinen varmistus. Joku pyylevä talon puolustaja joutui tukemaan itseään tyynyillä saadakseen sopivan ampuma-asennon. Naisväki ryhtyi repimään lakanoista sidetarpeita. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti, vaikka tulitus oli kiivasta ja kuultiin nykyisen Engelin aukion tienoilla. Lasinsirpaleista aiheutuneet haavat sidottiin.

Aulikki alkoi ”sotapäiväkirjan” kirjoittamisen vahakantiseen vihkoon, joka kuitenkin hävisi myöhemmän Pietarinkadun kotinsa tuhouduttua pommituksessa 26.2.1944. Isoäitini Aulikki Lappi-Seppälä (1904-2003) muisteli minulle usein lapsuuttaan ja nuoruuttaan 1990-luvulla.
_ _ _
Punaisten vallankumouksen ajan 26.1.-13.4. työväentalon tornissa liehui punalippu ja yöllä paloi punainen lyhty. Saksalainen tykistö pommitti työväentaloa. Tornin sytyttyä tuleen ja lipun kärvennyttyä punaiset antautuivat.
Saksalaiset valtasivat Helsingin 11.4. alkaen Töölön suunnasta. Valtauksessa kuoli 54 saksalaista, 17 suojeluskuntalaista ja yli 300 punaista. Traagiset ja raskaat jälkivaiheet koettiin myöhemmin vankileireillä, missä kevään 1918 nälkä ja taudit jatkuivat entistä pahempina.

Korkeimmillaan Helsingin vapautuminen koettiin 16.5. sarkatakkisen valkoisen armeijan marssiessa Erottajalta P. Esplanadia Senaatintorille. Suomi oli säästynyt joutumasta osaksi vallankumouksellista Neuvosto-Venäjää. ”Ryssänkasarmi” – Nykyinen Kaartinkasarmi (ja työpaikkani) siirtyi taas suomalaisen sotaväen käyttöön. Kustaanmiekan ylle nostettiin leijonalippu.

9 kommenttia

  • Markku Hirn sanoo:

    Isoisäni O W Louhivuori oli itsenäisyyssenaatin jäsen ja jäi jumiin Helsinkiin . Hän yhdessä muutaman muun senaatin jäsenen kanssa piileskeli Kivelän sairaalassa lääkäreiden suojaamana ja selvisivät hengissä. Isoisäni kasvatti kokoparran ja kävi tervehtimässä perhettään ilman vaivoja.

    Toisen isoisän perhe asui Helsingissä Yrjönkadulla. Helsingin vapautusvaiheessa luoti lävisti yhden ikkunan ja jäi kiinni seinään . Se irroitettiin ja se oli sitten perheaarteena vuosikymmeniä. Kun maailmansota alkoi niin perhe tympääntyi kaikkeen sotaiseen ja luoti heitettiin pois.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Tuntuu sydäntäraastavalle, että isoäitini ortodoksi-isä kuului heihin, jotka Helsingissä tarttuivat aseeseen punaisten puolella. Euroopassa riehui 1. maailmansota eivätkä kansalaiset tienneet asioiden taustoja. Jumalan kieltäneet bolshevikit itärajan takana olivat luvanneet kansalaisille rauhan. Tuo isoisä pidätettiin saksalaisten toimesta ase kädessä Töölön sokeritehtaan pihalla 13.4.1918 ja hän kuoli ”nälkänäivetykseen” Suomenlinnan vankileirin seurauksena.

    Vuodesta 1876 alkaen jatkunut asevarustelu ja kilpailu siirtomaa-alueiden ja merien valtiudesta Venäjän, Itävalta-Unkarin, Englannin, Saksan, Ranskan ja Turkin välillä päättyi siihen, mihin suurvaltojen keskinäinen kilpailu maailman herruudesta yleensä päättyy: kaikkien kilpailijoiden sotaan kaikkia muita kilpailijoita vastaan.

    1. maailmansodan aikana Suomen taloudellinen tilanne heikkeni mm. siksi, että Venäjä oli vuosina 1890 ja 1898 antanut keisarillisen julistuksen, jonka mukaan kaikissa virallisissa maksuissa oli Suomessa otettava vastaan ruplia ”täyteen kurssiinsa”, joka oli 2:67 markkaa. Vaikka ruplan kurssi markkinoilla I maailmansodan vuoksi aleni kevääseen 1917 mennessä n. 40%, Venäjä piti kiinni tästä määräyksestä, mikä johti siihen, että ruplia tulvi Suomen markoiksi vaihdettaviksi ja myös ruplamääräisten ostojen ja maksujen lisääntymiseen.

    Em. syystä Suomen Pankki alkoi myöntää elokuussa 1915 suomalaisten pankkimiesten neuvon mukaisesti Venäjän luottokanslialle markkamääräisiä valuuttalainoja maksutaseen tasapainossa pitämiseksi. Lainojen vakuutena oli Venäjän luottokanslian myöntämiä ruplamääräisiä obligaatioita, joiden määrä oli kevääseen 1917 kasvanut jo 400 miljoonaan markkaan ja Suomen Pankissa oli keväällä 1917 venäläistä rahaa ja obligaatioita yhteensä 734 miljoonan markan edestä, jota vastaava määrä seteleitä oli pitänyt laskea markkinoille.

    Todelliselta arvoltaan heikentyneet ”pakkoruplat” olivat Väinö Tannerin mukaan pääsyy itsenäistymisen ajan voimakkaaseen inflaatioon, joka nosti mm. ruuan hinnat ”pilviin” ja pienituloisimpien saavuttamattomiin. Vuodesta 1913 leipäviljojen ja ryynien hinta kohosi 1000-3300%, perunat 1000-1200%, herneet 1000%, silakka 1000-2000% jne.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Maa-ja kaupunkityöväestön asema oli kurjistunut Suomessakin Venäjästä puhumattakaan nälkäkuolemien partaalle jo 1840-luvulta lähtien , jolloin suurissa kapungeissa alkoi työläisten lapsista vaareihin häikäilemätön hyödyntäminen ylipitkine työpäivineen ja nälkäpalkkoineen. I maailmasodan aikana kurjuus tietysti vain lisääntyi, mutta työväestön kannalta oltiin jo vauhdissa olevassa kurjuuden junassa. Epätoivo valtasi alaa etenkin kun parlamentaarisuus menetti toimimattomuutensa – eduskunna nhajoitamisten ja epädemokraattisesti valitun senaatin vuoksi – uskottavuutensa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Seppo Heinola :”Epätoivo valtasi alaa etenkin kun parlamentaarisuus menetti toimimattomuutensa – eduskunna nhajoitamisten ja epädemokraattisesti valitun senaatin vuoksi – uskottavuutensa”

      Suomi ei ollut itsenäinen valtio, vaan Venäjän suuriruhtinaskunta ja Venäjän keisarikunnan sisäisen valtataistelun luokkaviha- ja luokkataistelukäsitteet ulotettiin Venäjän mallin mukaisesti myös Suomeen sillä erotuksella, että Suomessa ”vihollinen” ei ollut tsaari, vaan ”porvari”.

      Venäjällä sosialidemokraatit olivat jakautuneet jo vuodesta 1897 alkaen toisaalta tunnettua aikakauslehti Iskraa julkaisseeseen ”valtiolliseen” ja toisaalta ”taloudelliseen” suuntaan. Valtiollinen suunta vastusti kaikenlaista yhteistyötä porvarien kanssa eikä hyväksynyt sitäkään, että sosialistit olisivat samassa hallituksessa porvareiden kanssa.

      Suomessa sosialidemokraattisessa puolueessa oli marraskuusta 1917 asti pidetty mm. yöllisiä kokouksia, joissa puolueen diktatuuriryhmä vaati maalle ”punaista senaattia”, koska porvarijäseniä sisältävän senaatin toimintaan ei ideologisista syistä haluttu osallistua.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Tuula, tämä on arvokas taustakuvaus niistä syistä, joiden vuoksi inflaatio, ruokapula ja nälänhätä koettelivat 1917-1918. Kun elintarviketilanne kokonaisuudessaan oli huono, ei ihme, että se oli vankileireillä katastrofaalinen ja tuhannet kuolivat ”näivetystautiin”.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Niin, Verneri Louhivuori, partioliikkeen perustaja Suomessa oli OW Louhivuoren veli.Siihen aikaan nuo akateemiset ja avstaavat piirit olivat lukumäärältään pieniä joten tuttuja nimiä löytyy joka paikasta.

    Vuoden 1918 jälkisoittoa: Vaimoni isä oli nuori matruusi jossain punaisten pikkuporukassa ja joutui vankileirille varmasti täysin tietämättömänä suurirista sosiaalivallankumouksellisistä aatteista. Hänet vapautettiin kuitenki melkein välttömästi. Hänestä tuli oman (purje)laivan kapteeni ja syksyllä -45 sattui olemaan Norjassa laivansa kanssa jossa saksalaiset ottivat laivan haltuunsa ja lähetivät hänet Saksaan keskitysleirille. Venäläist pelastivat hänet viimetingassa ja hoitivat kuntoon Leningraadissa ennen kun päästivät hänet kotiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Markku Hirn :”Hänestä tuli oman (purje)laivan kapteeni ja syksyllä -45 sattui olemaan Norjassa laivansa kanssa jossa saksalaiset ottivat laivan haltuunsa ja lähetivät hänet Saksaan keskitysleirille. Venäläist pelastivat hänet viimetingassa ja hoitivat kuntoon Leningraadissa ennen kun päästivät hänet kotiin.”

      Jälkisoittoa tämäkin: punaorvoksi lapsena jäänyt ortodoksi-isoäitini avioitui Karjalassa pienyrittäjäsukuun. Hänen vanhin poikansa oli isäni, joka 10-vuotiaana oli talvisodan alkupäivinä kotikylässään lapsiryhmässä, jota neuvostokone tulitti. Tapahtuman seurauksena hän liittyi Suomen Suojeluskunnan sotilaspoikiin. Sodan vuoksi he lopulta pakenivat Kanta- Suomeen, ja Viipurin suomalainen ortodoksiseurakunta oli viimeinen ortodoksiseurakunta, johon karjalainen isoäitini kuului.

      Isäni ei koskaan jaksanut hyväksyä sitä, että maanpuolustajista tehtiin Suomessa sotasyyllisiä ja hänet pienyrittäjänä leimattiin täällä riistäjäksi ja porvariksi ja sotilaspoikiin kuulumisensa vuoksi myös natsiksi ja fasistiksi. Hänen työntekijänsä olivat mukana hänen muistotilaisuudessaan ja he sanoivat, että isäni oli ollut kuin yksi heistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Markku, vaimosi isällä erikoinen kohtalo – vankileirillä ja keskitysleirillä, mutta selvisi hengissä!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.