Elämä Kristuksessa
Elämme Kristuksessa, kun meidät on kastettu Jeesuksen Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Jolloin me kilvoittelemme ja valvomme. Vaikka olemme Kristuksessa, niin monesti me tyrimme, jolloin on hyvä palata kasteen armoon, Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen meidän tähtemme.
Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". (Gal. 5: 13-14 / FB38)
Meidän tulee rakastaa Herraa Jumalaamme kaikesta sydämestä ja kaikesta sielusta ja kaikesta mielestä ja kaikesta voimasta (vert. Mark. 12:30); miksi Jumalan rakastaminen on vaikeaa ja mitä Jumalan rakastaminen on?
Miten rakastat lähimmäistä ja mistä tiedät, että se on rakkautta?
Elämässä kaikki ei mene aina niinkuin olisimme halunneet sen menevän. Miksi on tärkeää saada mahdollisuuden nousta ja yrittää uudelleen?
Kaikki julkaistut blogini:
58 kommenttia
Rakkauden kaksoiskäskyssä (Matt. 22:34–40) on tuttu kaksoisnäköala – jumalasuhteen ja lähimmäisenrakkauden yhteenkuuluminen – on myös vuorisaarnassa selviö (ks. Matt. 6:10–12!). Luterilaisen tulkinnan mukaan rakkauden kaksoiskäsky ilmaisee sen, ettei ihminen voi rakastaa lähimmäistään Uuden testamentin edellyttämällä tavalla, jos hänen jumalasuhteensa ei ole kunnossa.
Luterilaisissa Tunnustuskirjoissa lähimmäisestä puhutaan lähes poikkeuksetta hyvien tekojen eli rakkauden näkökulmasta. Peruskysymyksiä on kaksi. Luterilaiseen ihmiskäsitykseen liittyy kysymys, kykeneekö ihminen ilman uskoa rakastamaan Jumalan vaatimalla tavalla. Tunnustuskirjat vastaavat kieltävästi. Toinen rajankäynti liittyy vanhurskauttamisoppiin. Edellyttääkö vanhurskauttaminen – eli ihmisen pelastuminen – Kristukseen turvautuvan uskon lisäksi hyviä tekoja eli rakkautta? Jälleen Tunnustuskirjat vastaavat ei.
Lähimmäistä ei aseteta luterilaiselle keinoksi päästä Jumalan yhteyteen, vaan kohteeksi, johon Jumalalta Kristuksessa saatu armo ja rakkaus kohdistetaan. Lähimmäisessä kristitty kohtaa aina sen Kristuksen, joka rakasti häntä antamalla itsensä uhriksi ihmiskunnan puolesta. Siksi luterilainen kohdistaa Jumalan rakkauden (eli armon) synnyttämän vastarakkautensa kokonaan lähimmäiseen. ( Lainaus Luterilainen.net kirjoituksesta ”lähimmäinen” )
Onko teillä Jumalan rakkaus itsessänne? Siis todellinen rakkaus jolla vasta voi rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä. Tämä rakkaus on sydämessä uskovilla.
”Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” ( 1. Joh.4:10 ) Rakkaus ei ole sitä,että minä rakastan niitä jotka minua rakastavat. Ei se niin mene. Sillä Jumala rakasti meitä,ennen kuin me rakastimme Jumalaa. Me emme tehneet mitään ansaitaksemme tämän Jumalan rakkauden. Mitä jos joku kohtelee meitä väärin ja huonosti,eikä anna meidän mielipiteilemme minkäänlaista arvoa ? Missä on silloin rakkaus ? Jumalan lahjoittama rakkaus antaa,eikä vain niille jotka ovat hyviä meitä kohtaan. Ramatun mukainen rakkaus rakastaa vihollisiakin;se rakastaa ensin ja se ei häviä,vaikka rakkaus ei saisi vastarakkautta. Sillä se kestää kaiken.
”Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.” Tuossa tuo ”rakastanut” on antavaa ja uhrautuvaa rakkautta (Agape), joka velvoittaa meitä myös rakastamaan toisiamme palvelevalla asenteella. (Huom.Jumalan palvelus) jossa Jumala palvelee meitä, Armonsa ja Rakkauttensa kautta.
Elämä Kristuksessa on Hänen kauttaan elämistä. (Tämän ymmärtäminen on erityisen tärkeää, emme elä enää itse, vaan Kristus meissä.)
”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme. (palvelemaan ja uhrautumaan.)
Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä. Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä. Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi. Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden (Agape), mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä. 1.joh.4:9-19
Jos Jumalan Rakkaus on tullut täydelliseksi ihmisessä, niin ihminen on valmis palvelemaan muita ilman ansioita, niinkuin ansioton palvelija. Rakkaudessa ei ole vaatimusta ja siitä tunnetaan myös heidät jotka ovat yhtä Kristuksen kanssa.
Tässä kohdin on hyvä katsoa peiliin ja anoa Armoa. Rakastakaa toisianne, niinkuin Minä olen teitä Rakastanut.
Meissä kaikissa on enemmän tai vähemmän kykyä empatiaan , siis myötätuntoon ja -elämiseen. Kun lähimmäisemme on hädässä niin myötätunto aktivoituu ja teemme mitä voimme. Kukaan ei kysy itseltään ,että onko tämä nyt sitä oikeata rakkautta vai jotain muuta ,vaan auttaa parhaansa mukaan. Myötätunto on rakkauden kriteeri ja se on meissä syntymälahjana.
Me Kristukseen kastetut olemme Jumalan lapsia. Tältä pohjalta ajattelen, että Jumalan rakastamisen mallina on lapsen rakkaus vanhempiinsa. Lapsi luottaa ja turvautuu isään ja äitiin, viihtyy heidän seurassaan eikä halua pahoittaa heidän mieltään. Samoin kristityn tulee pitää yhteyttä Jumalan kanssa ja pyrkiä elämään Jumalan tahdon mukaan. Kun lapsi on tuhma, hän voi kyllä saada rangaistuksen vanhemmiltaan, mutta silti he eivät häntä hylkää eikä lapsen rakkaus vanhempiinsa järky saadusta ojennuksesta, vaan lapsi edelleen luottaa siihen, että vanhemmat tarkoittavat hänen parastaan. Samoin kuin viisaat vanhemmat myös Jumala asettaa meille rajoja samalla kun hän pitää meistä huolta. Lähimmäisen rakkaus ei ole tunne, vaan tekoja. Jeesuksen kultainen sääntö ja hänen kertomuksensa laupiaasta samarialaisesta kertovat miten lähimmäistä rakastetaan. Siis: autetaan avun tarvitsijaa, lohdutetaan murheellista, rohkaistaan arkaa, osallistutaan iloitsevan iloon. Kohdellaan kaikkia, myös epämiellyttäviä ihmisiä, kohteliaasti ja ystävällisesti. Eihän tämä kaikki suinkaan helppoa ole, ja usein epäonnistumme lähimmäisrakkauden toteuttamisessa. Siksi tarvitsemme jatkuvasti armoa, siis väärien tekojemme anteeksi saamista ja voimia yrittää uudestaan ja paremmin.
Yrjö Sahama:””Me Kristukseen kastetut olemme Jumalan lapsia. Tältä pohjalta ajattelen, että Jumalan rakastamisen mallina on lapsen rakkaus vanhempiinsa. Lapsi luottaa ja turvautuu isään ja äitiin, viihtyy heidän seurassaan eikä halua pahoittaa heidän mieltään.””
En tiedä missä pullossa elät (tai minä elän) kun noin ajattelet, siis lapsetko eivät tahdo pahoittaa vanhempiensa mieltä?
Mitä sitten on lasten kiukuttelut heräämisestä, päiväkotiin menosta, jne…? Entäpä nuorten kapinat vanhempien asettamia rajoja ja käskyjä vastaan?
Hyvä ja keskeinen on taas kyselysi, Juha. Kiitos siitä.
”Mitä Jumalan rakastaminen on?”
Lienee kaikille selvää, ettei Jumalan rakastaminen ole pelkkää tunnetta ja/tai hienojen korulauseiden toistoa. Kaikkivaltias on se, joka määrää tuon rakastamisen suuntaviivat ja sen, mitä voimme Hänelle antaa. Mitä antamista meillä olisi Hänelle, joka jo omistaa ihan kaiken?
Raamattu määrittelee Jumalan rakastamisen seuraavin sanoin: ”Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä.”(1. Joh5:2a) Ja nuo käskyt on kirjoitettu Raamattuun, jossa niiden noudattamisesta on meille annettu jopa täydellinen malli, jalanjäljet meidän yrittää astella..
”Tämän täytyy tapahtua, jotta maailma tietäisi, että minä rakastan Isää ja teen niin kuin Isä on minun käskenyt tehdä,” kertoi Jeesus antamastaan mallista.(Joh14:31) Samassa luvussa hän selitti tarkemmin viitoittamaansa tietä Isän rakastamiseen: ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.”(jae23)
Meille antamistaan Jumalan rakastamisen askelmerkeistä Jeesus kertoi edelleen, että ne vastaavat täysin. taivaallisen Isän tahtoa. Hän totesi Filippukselle usein toistetut sanansa samassa evankeliumiluvussa: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.”(jae9)
Vaikka Raamattu usein muuallakin samaistaa Jumalan rakastamisen ja hänen tottelemisensa, tätä yhteyttä ei pidä ymmärtää väärin. Me emme voi teoilla pelastusta ansaita, koska ikuisen elämän mahdollisuus perustuu kokonaisuudessan Jeesuksen antamaan uhriin puolestamme. Paavali sanoi tästä kokonaisuudesta hyvin Korinttin seurakunnalle kirjoittaessaan.
”Kristuksen rakkaus pakottaa meitä… hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä.”(2. Ko 5,14,15) Oivallinen opetus siitä, miten rakkaus Jumalaan voidaan oikealla tavalla suunnata: Voimme antaa hänelle tottelevaisuutemme, parhaan vaikkakin vajavaisten kykyjemme mukaan. Ja rakkauden oikein pakottamana.
Juha Heinilä sinun oppisi on että olet kasteessa saanut kaiken tarvittavan, eikö vaan?
Entäpä kaikki ne saman kasteen saaneet jotka eivät ajattele/usko samalla tavalla kuin sinä, mikä heillä mättää, eikö sama kaste riitä kun siihen uskoo?
Miksi sinun oma ”oikea luterilainen” seurakuntasi on SE OIKEA?
Kirjoittaja
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.
Syntisyytensä läpi pääsee näkemään Kristuksen sovitustyön merkityksen ja tämä näkökulma vaikuttaa rakkauden Jumalaan. Rakkaus kun on vastavuoroista tässäkin. Hän on ensin rakastanut meitä ja tuo rakkaus kaikuna soi sitten meissä.
Ilmoita asiaton kommentti