Viime vuosien melkein, raivokas keskustelu ,siitä että voidaanko samaa sukupuolta olevia vihkiä kirkollisesti, on hämärtänyt huomattavasti suuremman perinteellisesti kristillisen ,moraalisesti tuomittavan yhteiskunnallisen ilmiön: Avoliitot.
Noin puolet parisuhteessa eläneistä aikuisista ovat jossain elämänsä vaiheessa ollut avosuhteessa. Heitä on siis satojatuhansia. Miksi kirkon moraalia vaalivat maallikot ja papisto ovat sulkeneet silmänsä tälle ilmiselvälle perinteellisesti ymmäretylle synnissä elämiselle?
Pelätäänkö sitä, että karkoitetaan loputkin nuorista ihmisistä mahdollisesta kirkollisesta yhteydestä? Heitä on paljon , pelätäänkö verorahojen menetystä?
Samaan luokkaan kuuluvat lesket ja varttuneet eronneet jotka elävät etäsuhteissa , mutta pareina ja joilla on seksiä?
Jos nyt rähinöidään pienestä homoparien ryhmästä, jonka sisällä on pienen pieni vähemmistö joka haluaa kirkollisen vihkimyksen , niin entä tämä suuri synnissä elävien avoparien vuoristo verrattuna pieneen kiven siruun?
Eikö kastekeskusteluissa oteta esiin sitä että nämä lapset ovat synnissä siitettyjä ja että liitto on ilman kirkollista vihkimistä hataralla pohjalla?
Lisää epäjohdonmukaisuutta : Jeesus sanoi hyvin selvästi sen, että joka katsoo himoiten naista on jo tehnyt huorin. Miksi ei kehoiteta naisia pukeutumaan burkaan, jotta miehet säästyisivät kiusaukselta ja kadotuksen uhalta?
Eli , keskustelu paljastaa että homoseksuaalisuus on olemassaolollaan provokaattio ja sitä tulee vastustaa .Vaikeus on siinä, että homoseksuaalisuus herättää arvostusten lisäksi syviä psykologisia elämyksiä. Ne eivät ole suoraviivaisia vaan herättävät epävarmuutta, jota kieltämisellä ja torjumisella yritetään hallita. Brutaalissa populistisessa keskustelussa homoseksuaalit katsotaan olevan paarioita, joiden lähellä oleminen voi saastuttaa puhtaan yhteisön ja yksilöt.
Jotakin on kuitenkin tapahtunut . On syntynyt muutosprosessi ja siinä keskustelun sävy on radikaalisesti muutunut ja verraten lyhyessä ajassa. Se merkitsee sitä ,että todellinen muutos ja kehitys on mahdollista.
Esimerkkeinä ovat Yhdysvaltojen kansalaisoikeus liike, joka vapautti sikäläiset vähemmistöt saamaan sekä teoriassa että käytännössä suhteellisen tasa-arvon. Samoin kolonialismin loppuminen, joka loi itsehallinolliset valtiot kaikista jäljellä olevista ongelmista huolimatta.
Samoin, Rautaesiriipun ja siihen liittyvän ideologian romahtaminen ,on merkinnyt elämisen vapautta hyvin suurelle ihmismäärälle.
Uskon, että tämä progressivinen kehityksen alavirta luo aikaa myöten , mutta ei ilman yhteistä taistelua, elämisen mahdollisuudet yhteiskunnan vieläkin sorretuina oleville alaryhmille ja -kultuureille. Vastarinta viivyttää vapauden saavuttamista, mutta se ei voi lopullisesti estää sitä!
Kaikki hyväntahdon ihmiset ovat kutsutut sekä sisäiseen että yhteiseen kappailuun oikeudenmukaisuuta vaativien vaikeiden asioiden puolesta, silloinkin kun joutuu konfliktiin omien tunteittensa kanssa.
Wael Suleiman: ”Jokaisessa seurakunnassa salit on muutettu pakolaiskeskuksiksi, jotta voimme auttaa Irakista tulleita siskojamme ja veljiämme.”
Siinä mallia, kuinka meilläkin kirkossa toimitaan, jos vastaava inhimillinen katastrofi iskee Suomeen. Vapaaehtoisiakin varmasti löytyy.
Adam ja Eeva kylläkin eleli avoliitossa….
Elivät ”Jumalan yhdistäminä”, sanoo Raamattu.
Silminnäkijä, Jumalan poika Jeesus kertoi, kuinka ”alunperin” ensimmäisen ihmisparin avioliitto solmittiin:
”Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi? Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”(Mat19:4-6)
Jeesus oli sitä mieltä, että kyllä hänen Isänsä oli ensimmäisen avioliiton alkuun saattanut. Sanaa vihkiseremonia ei tuolloin kyllä vielä käytetty eikä mihinkään maalliseen reksiteriin sitä vihkitodistusta tallennettu. Ymmärrettävistä syistä.
Eihän Jumala tätä yhdistämistä minään näkyvänä oliona ja näkyvänä seremoniana tehnyt, joten ihan yhtähyvin voi sanoa Jumalan yhdistävän avoparin…
Rauli: ”että kyllä hänen Isänsä oli ensimmäisen avioliiton alkuun saattanut. Sanaa vihkiseremonia ei tuolloin kyllä vielä käytetty eikä mihinkään maalliseen reksiteriin sitä vihkitodistusta tallennettu.”
Mikäs avioliitto se semmoinen on, jolla ei ole mitään juridista pätevyyttä? Avioliittohan on mitä suurimmassa määrin ja yksinomaan juridinen sopimus ja instituutio – ei yhtään mitään muuta. Kaikki avioliiton ilot ja surut lisääntymistä myöten voidaan ihan yhtä hyvin kokea ja elää avoliitossakin – tai jopa ihan ilman minkään sorttisia liitttojakin.
Vaikuttaa vahvasti siltä, että Aatamin ja Eevan liitto oli ihan vain tavallinen avoliitto jos oikein sitäkään – pelkkää kahden alkuihmisen keskinäistä örinää?
Todella hyvä, asian todellista tilaa valottava ja asiantuntemuksella kirjoitettu blogi.
On-off-kristittyjen suurin paha ei ole ateisti vaan vihatuin on LOGIIKKA!
Ei se logiikkakaan heidän ongelmansa ole, kun aivot on jätetty narikkaan.
Kyllä asia noin on kuin blogisti kirjoittaa. Vielä minun lapsuudessani leimautui, jos eleli ”susiparina”. Nykyään ei kukaan kiinnitä mitään huomiota.
Kun puhutaan homoseksuaaleista, niin onkohan niin, että kaikkea poikkeavuutta itseasiassa pelätään? Minusta myös rasismi lähtee pelosta: toisen rotuinen on kummajainen, jota kaihdetaan. Saman kohtelun voivat saada esim. kääpiöt, änkyttäjät, vammaiset, huomattavan ylipainoiset ym. Yleensä kaikki erilaiset.
Kun kynnys ylittyy ja tutustuu, siis todella tutustuu eikä ole vain utelias, niin huomaa miten kiva ihminen on se erilainenkin. Ihan tavallinen ihminen, ihan samanlainen kuin minä. Myöskin se homopari. Voidaan tulla hyviksi ystäviksi.
”Vielä minun lapsuudessani leimautui, jos eleli ’susiparina’.” Silloin avoliitto oli yleisen mielipiteen mukaan syntiä. Jumalan tahto ja yleinen mielipide eivät aina kohtaa. Eikö avoliitossa uskollisena puolisoaan kunnioittaen elävä ole enemmän Jumalan mielen mukainen kuin avioliittoaan jatkuvasti loukkaava?
Kyllä ainakin meillä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla vielä opetetaan avoliiton olevan syntiä, tosin avioliiton hyviä puolia korostaen ja liikaa leimaamista välttäen.
Sjöblom: ”ruotsinkielisellä Pohjanmaalla”
En ihmettele yhtään.
Hyvä kirjoitus!
Avoliitot (seksuaalinen kanssakäyminen avioliiton ulkopuolella) ovat tosiaan täysin Raamatun, tunnustuskirjojen ja luterilaisen perinteen vastaisia. Seksuaalisuus kuuluu avioliittoon.
Monet vastustavat nykyään samaa sukupuolta olevien liittoja sanoen että seksuaalisuus kuuluu vain miehen ja naisen väliseen avioliittoon. Usein he kuitenkin unohtavat tarkastella miesten ja naisten välistä, avioliiton ulkopuolista seksiä erityisen kriittisesti. Esim. seksiä avoliitossa, tai seurustelusuhteissa.
Kun seksuaalisuutta yhteiskunnassamme vielä säädeltiin kirkon ja kristillisen avioliittonäkemyksen mukaan, avioliiton ulkopuolinen seksi oli kaikissa tapauksissa paitsi synti myös rikos. Naimattomien ihmisten (esim. seurustelevan parin) välinen seksi oli rikoksena määritelty mm. ”salavuoteudeksi”, josta sai rangaistuksen.
Kirkko kontrolloi Suomessakin esimerkiksi sitä, että kihlausajat eivät venyneet liian pitkiksi. Paikallisseurakunnissa kirkkoherrat, papit ja seurakuntaneuvostojen jäsenet järjestivät esimerkiksi erilaisia kuulusteluja ja nuhteluja niille, joiden kihlausajat venyivät. Salavuoteuden synti oli pitkissä kihlauksissa vaarana.
Avoliitto on kuitenkin liitto ja näin ollen muuta kuin tilapäissuhteet ja hurjastelu.
”Vastarinta viivyttää vapauden saavuttamista, mutta se ei voi lopullisesti estää sitä!”
Tässä blogisti esittää asiansa ytimen. Uuden kulttuurin tavoite on rajaton oman tahdon toteuttaminen jota se kutsuu ”vapaudeksi”. Kyseessä on rajaton nihilismi, Jumalan kuolema julistavan ”tahtoihmisen” nietzscheläinen riemuvoitto.
Avoliitto on extreme-laji. Jos se päättyy kuolemaan, voi heikompi eli köyhempi osapuoli jäädä todella huonoon asemaan. Jos avolesken puoliso on yksin omistanut vaikkapa heidän käytämänsä asunnon, voi hän joutua muuttamaan pois jos perilliset vaativat. Avioleskellä ei ole tätä vaaraa, ellei hän omista suunnilleen samantasoista asuntoa.
On olemassa uudehkoa lainsäädäntöä joka hieman parantaa heikomman asemaa esimerkiksi erotapauksessa mutta ei se silti avioliiton antamaa turvaa vastaa.
Tuo pitänee paikkansa muullakin tavalla päättyvässä avoliitossa. Onko taloudellinen turvattomuus synti? Läheisen ihmisen saattaminen tällä lailla tyhjän päälle taitaa olla.
Haukka: ” Kyseessä on rajaton nihilismi, Jumalan kuolema julistavan “tahtoihmisen” nietzscheläinen riemuvoitto.”
So what?
Juhani: ”Avoliitto on extreme-laji. Jos se päättyy kuolemaan, voi heikompi eli köyhempi osapuoli jäädä todella huonoon asemaan. Jos avolesken puoliso on yksin omistanut vaikkapa heidän käytämänsä asunnon, voi hän joutua muuttamaan pois jos perilliset vaativat.”
Jotenka avioliitto on puhtaasti vain ja ainoastaan juridinen sopimus, jolla turvataan lesken asemaa, eikä sillä ole mitään tekemistä enempää seksuaalisen kanssakäymisen hyväkymisen kuin synnissä elämisen tai synnittömyydenkään kanssa. M.O.T.
Olen sanonut tämän useasti. Kirkolla ei ole mitään toimitusta avopareille. Silti en ole kuullut avoparien tuskailevan tämän asian puolesta, vaikka avoliitto tuo vuosien myötä myös juridisia velvollisuuksia ja oikeuksia. Kyseessä on siis jollakin tapaa yhteiskunnan hyväksymä liitto.
Toki yhteiskunta hyväksyy mutta myös kirkko näyttää maallistuneen tässä asiassa. Koska asiaa ei kirkossa paheksuta, avoparit eivät joudu tuskailemaan tämän asian puolesta.
Marti Pentti, niin pitää. Tyhjän päälle voi jäädä vaikka toinen ei sitä olisi tarkoittanutkaan. Jos on tehnyt testamentin avopuolisonsa hyväksi esim. 200,000 euron asunnosta ja lapset vaativat lakiosaansa, pitää avolesken haalia jostain 100,000 tai sitten asunto myydään.
Jos tosta pitäisi löytää syntiä, se olisi avopuolison sijasta lainsäädännön syntisyyttä.