Ei tosikoille: bongaa lyhenne

Rekisterikilpi

Lapsiperheet leikkivät joskus autojen rekisterinumeroiden keräämistä. Numerot pitää nähdä järjestyksessä: 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7…ja niin pitkälle kuin aika ja hermot kestävät.

Kanttori- ja kirkkokuoropiireissä puolestaan teidetään leikityn autojen rekisterinumeroilla ja katsotun kuka osaa laulaa samannumeroisen virren.

Nyt leikkiä voi laajentaa kirjaimiin. Mitä yleisesti käytössä olevia kirkollisia lyhenteitä rekisterikilpien kirjaimiin kätkeytyy: esim. SLS, ELY, HEO, SKY, YKY, HPK,  SRK, LS, VL…

Kuvassa yllä esimerkkinä Kansan Raamattuseuran lyhenne.

Ideaa saa vapaasti käyttää. Kerää koko sarja. Rattoisia hetkiä liikenteessä, mutta olkaa tarkkaavaisempia kuin Pokémon-jahtarit!

  1. Oman autoni rekkarin kirjainosa on CFU. Tätini väänsi siitä hyvän: Christ For You.

    Hieman sotahistoriasta kiinnostuneena kerran huvitti, kun edessäni auton rekisteri oli TOG. Ei sinällään, ruotsiksihan se tarkoittaa junaa, mutta Googlen kuvahaku tuo hervottoman kokoisen brittiläisen panssarivaunun TOGin (jostain syystä lyhenne The Old Gang).

    Kerran ollessani seurakuntapastorina, työpaikka antoi rintaani nimikyltin, jossa luki:
    Ville Hassinen
    SRK-pastori.

    Sekin nyt tarkoittaa luonnollisesti kahta asiaa, enkä itse ole kyseisen herätysliikkeen jäsen.

toimitus Kotimaa
toimitus Kotimaa
Blogissa katsellaan ohitsekiitävää maailmaa yksityiskohtien ja yleistyksien kautta. Erityisesti kirkon ja uskontojen asiat ovat luupin alla. Yhteiskuntaa unohtamatta.