Ei hymyä, kiitos, olen suomalainen!

Katselin tänään töllöttimestä presidentti Sauli Niinistön uudelleensamaanvirkaanastujaisseremonioita. Äärimmäisen hieno ja vaikuttava, vaikkakin jäykkä ja ankarasti protokollattu show. Väistyvä puhemies, erittäin hyvin hommansa hoitanut untuvikkopoliitikko Maria Lohela piti erinomaisen puheen, johon oli piilotettu helmi: Puhemies kysyi, mikä aisti on presidentin hommissa tärkein, ja uusvanha pressa vastasi hänelle omassa puheenvuorossaan (että tuntoaisti).

Juhla olisi mielestäni voinut olla iloinen ja vapautunut, mutta nyt kaiken maailman jäykistelystä ja tummista vaatteista johtuen mieleeni tuli ulkonaisesti ennemminkin hautajaisseremonia. Ja kuitenkin presidentti sanoi omassa puheessaan eduskunnalle, kunniavieraille ja TV-kameroille, että Suomi on maailman vapain maa.  Miksi emme voisi iloita tällaisista asioista silleen vapautuneesti? Tai edes hieman hymyillä? Miten koko jengi pystyy olemaan kuin yhteisen rautakangen niellyt?

Presidentinlinnassa diplomaattikunnan vanhin yritti vähän sulattaa arktista tunneikiroutaa viittaamalla puheessaan supertähtikoira Lennuun, mutta varsinainen vapautuminen tapahtui vasta siinä yhteydessä, kun SA-intin ylipäällikkö komensi, että lepo vaan, tulkaa lähemmäksi ja käykää seurustelemaan. Samppakaljalasit kohotettiin Suomelle kansainvälisesti skoolaten. Sitten Niinistö kätteli kaikki diplomaatit.

Toisen maljan presidentti nautti toiseen saliin kokoontuneen kansakunnan kaapin päälle nostetun väen (vaan ei nostoväen) kanssa. Siinä olivat kansanedustajat, hallitus sekä eri alojen kutsuvieraskellokkaat, joiden joukossa myös muutama päivystävä piispa. Arkkipiispa ja Laajasalo olivat Brysselissä tapaamassa niitä suomalaisia päättäjiä, jotka eivät olleet presidentinlinnassa. Ja jälleen presidentti kätteli läsnäolijat. Vitsailemalla Niinistö sai tälläkin kerralla kuulijat muuttumaan kivipatsaista edes aavistuksen verran eläväisemmiksi olennoiksi.

 

Päivän toinen totisten torvensoittajien kokous oli Helsingin Sanomien Sanomatalossa, jossa pidettiin Turku-Helsinki-akselin ännännes arkkipiispanvaalipaneeli. On erinomaisen mielenkiintoista, että parin viikon sisällä sekä Suomi että Kirkko Suomessa saavat uuden päähenkilön (edellyttäen, että kirkollisessakin vaalissa selvitään yhdellä kierroksella).

Kiinnostava oli tämä jälkimmäinenkin esitys, mutta sitä vaivasi sama suomalaiskansallinen puutostauti kuin eduskunnan ja presidentinlinnan tapahtumiakin: hymyttömyys! Varsin kuvaavaa, että toimittaja Anna-Stina Nykänen joutui kehottamaan ap-kandidaatteja viho viimeisenä ohjelmanumerona hymyilemään yhdessä!

Onko ymmärrettävä niin, että vain vakavalla naamalla esitetyt asiat otetaan vakavasti? Jos joku hymyilee vakavia puhuessaan, hänellä on aivan varmasti ketunhäntä kainalossa? Menettääkö hän katu-uskottavuutensa, jolloin  tällaiselta henkilöltä ei uskalla ainakaan käytettyä autoa ostaa? Pelätäänkö, että hymyilemisestä voi seurata jopa naurun remakka, mikä seikka oitis veisi kokonaan pohjan pois totaaliselta paskantärkeydeltä?

Tunnemme toki huolestuttavan termin Haudan vakava? Useita satoja hautaan siunaamisia kolmen ja puolen vuosikymmenen aikana toimittaneena voin kokemuksen syvällä rintaäänellä todistaa, että arkun äärellä saa, voi, jopa pitääkin itkeä, mutta huonot ovat hautajaiset olleet, jos ei muistotilaisuudessa jo päästä nauramaan vainajan elämään liittyneille hupaisille hetkille ja hauskoille sutkautuksille!

Blogistina olen joutunut karvaasti kokemaan, että humoristista kirjoitustyyliä ei noteerata samalla tavalla kuin ns. asiatekstiä. Joskus olen saanut palautetta ryppyotsatekstiä kokeillessani, että nyt kirjoitit asiaa. Ai, jahas, vai niin. Plaah! Mielestäni se, miten jokin asia sanotaan, on aivan yhtä tärkeää kuin se, mitä sanotaan.  Minulla on karjalaiset sukujuuret. Mottoni tunnette: Ilo pintaan, vaik syvän märkänis.

Huumori on kielen ja mielen hyvää tekevää palsamia (parantavaa voidetta), joka helpottaa vaikeitten asioitten kohtaamista. En lähdekään karkuun, vaan kohtaan vaikeat asiat hymyssä suin.

Ja vielä lopuksi: Heikosta näöstäni johtuen en enää erota ihmisten kasvoista muita ilmeitä kuin vain ja ainoastaan hymyn. Saisinko nähdä sen useammin, pliis? Kävisikö vaikkapa hymy hymystä, kaksi parhaasta?

 

Kuvat:

Yllä: Kansakunnan kaapin päälle on sijoitettu totista porukkaa. (YLE)

Keskellä: Pokka pitää myös kirkossa. (Hesari)

Alla: Entinen puolivallaton leskimies ja täysin villi ja vallaton Lennu the Dog. Is tis hjumor? (OtavaMedia)

11 kommenttia

  • Harmi, että mainio Maria Lohela ei voi jatkaa puhemiehenä, koska poliittisten voimasuhteiden muutos. Miten hyvin hän olikaan sisäistänyt pestiinsä kuuluvan velvoitteen pysyä irti arkipolitikoinnista. Mikään seikka hänen toiminnassaan ei paljastanut hänen poliittista viiteryhmäänsä. Bravo!

    Kuusi suomalaista kymmenestä tahtoi Sauli Niinistön jatkavan maan isänä. Hyvä näin. On esitetty, että turvallisuuden tunne on nyt se asia, jota suomalaiset tähän hätään kaipaavat enemmän kuin mitään muuta. En väitä vastaan.

    Jos vakautta, rauhallisuutta ja turvallisuutta haetaan myös kirkon johtoon, niin Tapio Luoma. Samaan pakettiin saataisiin myös lempeyttä.

    Mielestäni on hyvä, että ap valittaisiin niitten joukosta, joilla jo on piispallista kokemusta. Puhtoinen Luoma puhuu selkeää suomea, jos kohta melko nopeatempoisesti. Ja huomatkaa: Hänen perusilmeensä on sellainen kuin tuo koko kandijoukon valoisin tyyppi olisi hetkellä millä hyvänsä purskahtamaisillaan valloittavaan hymyyn!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    ”Jos vakautta, rauhallisuutta ja turvallisuutta haetaan myös kirkon johtoon, niin Tapio Luoma. Samaan pakettiin saataisiin myös lempeyttä.”

    Kannatan, olen samaa mieltä.

    Ainut huono puoli olisi se, että mistä löytyisi Espoon hiippakuntaan yhtä hyvä uusi piispa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Hymyillä ihmiset saisivat paljon nykyistä enemmän, mutta tietynlainen amerikkalaistyyppinen ”jenkkihymy”, jossa hampaatkin hohtavat ja näkyvät hyvin pitkälle, menee minusta hiukan överiksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika: Joo, en minäkään mitään kestohymyä kannata. Niitä muuten löytyy myös esim. Japanista. Mielenkiintoista sinänsä, että aitoa hymyä saatetaan kuvata sekä valloittavaksi että aseista riisuvaksi. Hymyllä taidetaan saattaa hyviä asioita eteenpäin paremmin kuin hampaisiin asti aseistautuneena…😃

      Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Eipä kirkossakaan hymyillä, edes menojen jälkeen, kun pappia kiitetään ovella tai pappi kiittää, että kiva kun tulit. Se nyt ei vain sovi. Mutta tavallisessa elämässä saisimme antaa hyväksyviä, arvostavia hymyjä toisillemme. Meidän kylän alakoulussa on oppilaat opetettu heilauttamaan kättä ja hymyilemään, kun auto pysähtyy suojatien eteen ja antaa lapsien mennä. Se tuntuu mukavalta, kertoo kaiken koulun hengestä.

    Eräs presidenttiehdokkaista taas hymyili koko ajan kuin Naantalin aurinko ja samalla lausui kovia totuuksiaan: yhtään pakolaista ei olisi pitänyt päästää rajan yli 2015. Tästä syntyi kummallinen puistatus selkäpiihin – voiko hymyilevään ihmiseen uskoa, oliko hän kuin hymyilevä pyöveli?

    Ollaan totinen kansa, mutta hymyillään kun on aihetta, niin että se tulee sydämen lämmöstä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      ” oliko hän kuin hymyilevä pyöveli? ”

      Tuskin hän pyöveli oli? En ole huomannut uutisoitavan, että hän olisi ketään tappanut.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hmmm… armeijassakin ainoa sallittu hymy on ns. Tappajan hymy. Itse olin rivissä 24-vuotiaana teol.maisterina ja minua tuppasi alvariinsa hymyilyttämään, kun itseäni nuorempi kersantti pui meille nyrkkiä ja uhosi minullekin, että kyllä minä teistä vielä miehen teen! Hymyilytti, mutta aina minulle sanottiin: Hymy kuolee, hymy kuoli.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121