Osana Kotimaassa käytävää avioliittokeskustelua emeritusarkkipiispa John Vikström kysyi keskusteluun osallistuneilta professori Miikka Ruokaselta ja emerituspiispa Eero Huoviselta suoran kysymyksen: ”Saammeko kristittyinä ja kirkkona pyytää Jumalalta, että Hän auttaa ja tukee heitä [samaa sukupuolta olevia pareja] antamalla siunauksensa heille ja heidän liitolleen?”
Kotimaa pyysi Huoviselta ja Ruokaselta vastausta Vikströmin kysymykseen. Eero Huovinen kirjoittaa:
***
John Vikström on valmis vastaamaan ”kyllä”, jos samaa sukupuolta olevat henkilöt pyytävät liitolleen kirkon siunausta. Miikka Ruokaselta ja minulta hän haluaa ”mahdollisimman selvän vastauksen”. Arkkipiispa tuntuu puhuvan meidän puolestamme, kun hän ”arvelee”, että olemme samaa mieltä.
John Vikströmiä ja minua yhdistää huoli kirkon ykseydestä, siis siitä, että kirkkomme vaikeissakin tilanteissa pysyy yhdessä. Avioliittokeskustelu on saanut kirkon näyttämään riitaiselta joukolta. Tästä olisi päästävä irti, yhteiselle tielle.
Yhteisellä tiellä kulkeminen edellyttää valmiutta kuunnella niitä perusteluja, joita toisilla on. Ei riitä, että esittää vain niitä näkemyksiä, jotka tukevat omaa ajattelua. On pyrittävä ymmärtämään myös toisia, silloinkin kun ei voi hyväksyä heidän ajatuksiaan.
Omissa kirjoituksissamme olemme John Vikströmin kanssa pyrkineet etsimään perusteluja sille, miten avioliitto voitaisiin tänään ymmärtää. John on esittänyt argumentteja, joiden nojalla samaa sukupuolta olevat voisivat saada liitolleen siunauksen. Minä puolestani olen kysynyt, millaisia erityispiirteitä miehen ja naisen väliseen avioliittoon sisältyy.
Nyt Vikström haluaa kuitenkin siirtyä perustelujen puolelta ratkaisun paikalle. Hän pyytää minulta selvää vastausta. Olenko valmis puoltamaan siunausta samaa sukupuolta olevien liitolle? Pannaanko minut seinää vasten?
Parasta olisi, jos ensin löytäisimme yhteiset perustelut ja sitten katsoisimme, miten selvän päätöksen voisimme saada aikaan. Ensin perustelut, sitten johtopäätökset.
Urheilukielellä voisi sanoa, että nyt olemme vielä painimatolla. Lopputulosta ei toinen ottelija voi vaatia ennen kuin on nähty, mitä matolla tapahtuu. Joukkuelajeissakaan ei riitä, että kärkijuoksija on maaliviivoilla, mutta muut vasta takasuoralla. Ihanne on, että koko joukkue pääsee maaliin.
Yhtäältä meiltä kaikilta edellytetään sydäntä, jotta ymmärtäisimme, mitä seksuaalisessa vähemmistössä eläminen käytännössä merkitsee. Tarvitsemme herkkyyttä ja rinnalle asettumisen taitoa. Toisaalta tarvitsemme myös teologisia perusteluja sille, millainen asema avioliitolla kirkossa on.
John Vikströmin toivomasta ”laajennetusta avioliittokäsityksestä” on mahdollista puhua, jos samalla puhutaan yhtä painokkaasti myös miehen ja naisen liitosta. Tästä olisin toivonut Vikströmin kirjoittavan selkeämmin ja laajemmin. Tätä keskustelua pitää käydä ennen kuin ratkaisuja tehdään.
Elleivät voimassa olevan avioliittokäsityksen perustelut tule kuvatuksi riittävän uskottavasti, silloin voi käydä niin, että sukupuolineutraali avioliittokäsitys alkaa vähitellen hallita ja tulla malliksi, johon kaikkien on sitouduttava. Tätä en usko John Vikströminkään toivovan.
Eero Huovinen
emerituspiispa, Helsingin hiippakunta
Hieno juttu. Onnea ja siunausta SanSan uudelle avaukselle!
Onneksi kuitenkin pääkaupunkiseudun luterilaiset seurakunnat ovat viisaudessaan jo hyvissä ajoin vetäneet rahoituksensa pois tältäkin mahdollisuudelta palvella Pohjois-Afrikan vähemmistökristittyjä – tiedä mitä kummallisia opetuksia näissä arabiankielisissä jumalanpalveluksissa opetetaan (eihän niistä suomalaiset kuitenkaan mitään ymmärrä).
Sillä nyt ei ole väliä, että SanSa on kuitenkin kirkkomme luottamusta nauttiva lähetysjärjestö – kyllä pääkaupunkiseudun kirkolliset päättäjät tietävät paremmin kuin pohjois-afrikkalaiset kristityt, mitä nämä siellä Pohjois-Afrikassa tarvitsevat. Suomalaista ylivoimaista tuontimoraalia – ja täällä koto-Suomessa SanSa yhdessä muiden herätysliikejärjestöjen kanssa kuria ja järjestystä. Raha ja kyykytysvalta on puhunut.
Onneksi SanSa ei tätä puhetta kuuntele ja tekee omia linjauksiaan maailmassa halveksittujen kristittyjen ja evankeliumin puolesta.
SanSa tekee arvokasta työtä evankeliumin julistanmisen ja leviämisen mahdollistamiseksi sillä aikaa kun jotkut taistelevat tällaisen työn lopettamiseksi.
Olkoon jokainen SanSan lähetys siunattu ja synnyttäköön uskoa, toivoa ja rakkautta ohjelmien kuulijoissa.
Mikä on kotikirkko? Onko nämä niitä vaihtoehtoisia messuja joissa ollaan kotona ja sen toimittaa joku maallikko lisäksi maallikko toimittaa HPE:n?
Väliäkö sillä, kuka kotijumalanpalveluksen toimittaa ja ehtoollisen jakaa. Tärkeätä on se, että kristityt rakentuvat yhteisessä Raamatun tutkistelussa, rukouksessa, ylistyksessä ja ehtoollisessa. Siihen SanSa antaa työllään tukensa.
Jeesus korosti naisen ja miehen avioliittoa elämän jatkumisen lähteenä. Hän ei mitenkään kieltmhyt mitään lähimmäisen rakkauteen perustuvaa suhdetta ihmisten kesken. Me kaikki ihmiset saamme syntyessämme tänne maailmaan lähimmäisen rakkauden mentaliteetin, jossa hengessä Jumala on mukana. Meillä kaikilla ihmisillä on oma ratkaisu elämäämme. Me lähdemme täältä myös ihmisarvoltamme samanarvoisina
Kirkin olisi syytä ymmätää tämä Jeesuksenkin korostama käsitys meidän ihmisten yhteiselämästä. Eikä määritellä meitä eriarvoisiksi ihmisinä.
Kirkko on sen perinteisesti ymmärtänytkin oikein.
Kirkko on perinteisesti lukenut ko. kohtaan ja asiaan enemmän kuin siinä on.
Emeritusarkkipiispa John Vikströmin kirjoitus avioliitosta on aiheuttanut mielenkiintoisen keskustelun aihepiiristä.
Mieleen muistuu kirkollisten keskustelujen hitaus. 300-luvun alussa Nikaian kirkolliskokous hyväksyi näkemyksen, jonka mukaisesti Poika ja Isä ovat samaa olemusta (homoousios). Vastassa oli näkemys, jonka mukaan he ovat samanlaisia (homoios). Gipponin tunnetun lausuman mukaan maailmanhistoriassa ei ole koskaan riidelty niin paljon yhdestä sanasta.
Nikaiassa hyväksytty näkemys ei kuitenkaan vakiintunut keisarillisista syistä. Ei pidä paikkaansa, että tällä ratkaisulla ei olisi ollut vaikutusta ihmisten arkeen. Heti kokouksen jälkeen näet keisarin suojelemassa kristikunnassa hävinnyt näkemys pääsi voitolle. Sitä puolustaneet ajettiin maanpakoon. Esimerkiksi Athanasios, joka oli puolustanut homoousios- kantaa oli ainakin neljä kertaa maanpaossa. Hänen näkemyksensä vakiinnutettiin vasta 380-luvulla Konstantinopolissa.
Meni siis 60 vuotta, ennen kuin kirkko pääsi yksimielisyyteen siitä, onko Pojan ja Isän suhde homoousios vaiko homoios. Tällä oli jatkuvasti syvällisiä valtapolitiikan myötä syntyneitä vaikutuksia ihmisten arkeen.
Pohjan perillä on käyty keskustelua, mikä on äskettäin yhteiskunnassa vakiinnutetun sukupuolipuolineutraalin avioliiton status kirkossa. Kukaan kai ei enää edusta näkemystä, jonka mukaan sen piirissä oleville ei voisi rukoilla siunausta kirkossa. Kyse ei ole rikoksesta, sairaudesta, kuten aiemmin lainsäädännössä ja lääketieteellisissä luokitteluissa. Kyse ei ole edes synnistä.
Oma aikamme, sen lainsäädäntö, määrittelee avioliiton taloussuhteeksi. Siinä ei ole mitään mystistä eikä romanttista. Yhtä lailla kuin on erilaisia koteja tai perheitä, on erilaisia avioliitoksi lainsäädännössä kutsuttuja avioliittoja. Kukaan ei kärsi siitä, että naapurin koti on erilainen kuin oma koti. Koti se kuitenkin on. Kukaan ei kiistä kaukaisemman perheen luonnetta perheenä. Se on perhe. Mutta siunaus näyttää olevan vaikeammin saavutettavissa oleva asia. Miksi?
Lähtökohtaisesti edes sen piirissä ei ole ongelmia, niinhän Miikka Ruokanen juuri mainitsi. Mutta on kuitenkin, jos asia ei voi olla sama kaikille.
Millainen on luterilainen vihkikaava?
Siinä on kaksi osaa. Ensimmäinen vahvistaa ja jälkimmäinen siunaa.
Kun mies ja nainen ovat solmimassa avioliiton, pappi vahvistaa heidän avioliittonsa, mikäli he tahtovat tämän oikeusvirkamiehen sijasta tilaisuuteen. Pappi lisäksi sanoo kaavan mukaan, että vahvistaminen on tehty ”Jumalan kasvojen” edessä. Tätä seuraa siunaaminen, jossa pappi siunaa tai pyytää siunausta kaavan vaihtoehdoista riippuen hääparille. Tässä koko paketti.
Voisi sanoa, että nykyisten katolisten feodaaliherrahattujen kirkollisessa kulttuurissa avioliittoon vihkiminen on evankelis-luterilaisen kirkon matalakirkollisin toimitus. Ehkä siitäkin johtuen sitä toimitetaan perin harvoin, Vuonna 2017 kirkollisia vihkimisiä oli 41 % kaikista avioliitoista. Tuolloin solmittiin 27 000 avioliittoa, siis näistä palttiarallaa 15 000 olivat kirkollisia ”Jumalan kasvojen” edessä toteutuneita.
Tämän jälkeen avioliittojen määrä on vähentynyt. Niitä on niin vähän, että 1600 vuosityötuntimäärän laskennalla noin 30 henkilön virasto voisi hoitaa asian metrityötavaraperiaatteella.
Suomen ev.lut kirkossa on parituhatta pappia. Kannattaako huomio kiinnittää noin 30 henkilötyövuoden kysymykseen, mikäli edellisten työsuorite on tähdellistä?
Siksi keskustelussa emerituspiispa Huovisen kysymys siitä, mikä on miehen ja naisen välisen avioliiton ydin, on mielestäni erittäin kiinnostava. Se voi tuntua triviaalilta niiden päämäärien suhteen, joissa kirkollinen siunaus tahdotaan välittää myös samaa sukupuolta oleville, mutta se on kiinnostava asian kokonaiskuvan kannalta. Usein triviaalilta tuntuva onkin se, mihin kannattaa kiinnittää huomiota.
Miksi maailmanuskonnot ja kristilliset valtakirkot lähestyvät asiaa aivan eri näkökulmasta kuin hieman peräpohjolan iglukulttuurilta vaikuttava tasa-arvokeskustelu tässä asiassa? Mikä on niiden peruste. Omat perusteemme kai voimme helpostikin ilmaista. Jälkimmäisiä on myös kohtuullisen vaivatonta kannattaa.
Omat kysymyksensä muodostavat tietysti vielä äsken kriminalisoitujen ja synnillistettyjen ihmissuhteiden yhteiskunnalliset ja uskonnolliset statukset.
Riennän tässä heti korjaamaan kaksi väärinkäsitystä.
Samaa sukupuolta olevien ihmisten kiinteiden yhteiselämämuotojen tunnustaminen ja oivallus ei ole nykyaikaista edistystä. Ne tunnettiin myös antiikissa. En usko, että Paavali oli tollo, joka ei tuntenut omaa aikaansa. Paavalin kielteiset homoseksuaalisuuslausunnot eivät ole rationaalisesti tulkittavissa sellaisiksi, että ne olisivat kohdistuneet vain orgioihin.
Sukupuolisuus ei ole välttämätön identiteetti. Henkilöllä ei ole metafyysisiä tai loogisia syitä mieltää itseään sukupuoliolioksi. Tämä on kontingentti asia.
Kumpikaan korjaukseni ei liity siihen, että sukupuolinen tasa-arvo ei olisi yhteiskunnassa tärkeä asia vaan pikemminkin uskonnollisiin väärinkäsityksiin.
Mutta niin tai näin, olen sitä mieltä, että emme ole tilanteessa, jossa pitäisi valita profeetta Elian tai Baalin profeettojen välillä. Aikaa riittää vaikka kuinka paljon ja se on hyvä käyttää maltilliseen keskusteluun, ei kuitenkaan siten, että sen tarkoituksena on jarruttaa vääjäämättömäksi lopputulokseksi uskottua ratkaisua.
On se erinomaisesti ja ainutlaatuisesti luotu identiteetti, koska molempia kahta sukupuolta tarvitaan ja sen liiton Jumala itse siunaa.
Hyvä kirjoitus, Petri Järveläinen.
Piispa Eero Huovinen kirjoittaa: ”Parasta olisi, jos ensin löytäisimme yhteiset perustelut ja sitten katsoisimme, miten selvän päätöksen voisimme saada aikaan. Ensin perustelut, sitten johtopäätökset.” Minusta tämä on rakentava ehdotus piispa Huoviselta. Voisiko piispainkokous teettää selvityksen näistä perusteluista?
Koska selvitystä tarvitaan ratkaisujen tekemistä varten, selvitykselle olisi syytä antaa selkeä, kuukausissa mitattava aikataulu. Enempää ei tarvittaisi, koska selvityksen tulisi pysyä rajoissaan: ensisijaisesti niissä näkökohdissa, jotka ovat relevantteja sen kannalta, keitä avioliitto koskee.
Perustevaliokuntahan jo kertaalleen teki asiasta selvityksen. Nyt pitää jatkaa siitä eteenpäin, ei aloittaa kierrosta alusta.
Jukka:Kierros aloitetaan uudestaan ihan niin kauan kuin se vaatii.
Seija Rantanen: Juurikin niin, mutta ei heitetä roskiin jo tehtyjä selvityksiä.
Kirkko on perinteisesti lukenut ko. kohtaan ja asiaan enemmän kuin siinä on.
Ei, vaan maailma.
Samuel Kettunen, kirkko on osa maailmaa.
Ilm.22: 18–19 ”Minä todistan jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan profeetan sanat: Jos joku panee niihin jotkin lisää, panee Jumala hänen päälleen ne vitsaukset, jotka on kirjoitettu tähän kirjaan.” ”Jos joku ottaa jotakin pois tämän profetian kirjan sanoista, ottaa Jumala häneltä pois sen osan, joka hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.”
Raamatun kohta Room.1: 21–32. 3Moos18: 22. 1Moos.2:24. Mat.19: 11–12. Jumalan ilmoittama sana, olisi otettava vakavasti. joka on vastaus päivänpolttavaan keskusteluun samaasukupuolisten liittoihin.
Tässä vastaus kaikille papeille, jotka ajattelevat samoin
SPN-avioliittojen kirkollista vihkimistä vastaan on ihan turha venkoilla kauempaa.
Jo tällä hetkellä on koko Suomessa mahdollista helposti löytää pappi, joka on valmis vihkimään myös homopareja. Ja on päivänselvää, että ennen pitkää se on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ihan saman sorttinen asia kuin eronneiden uudellen vihkiminen, eli ihan yleinen, ellei virallisesti hyväksytty, niin kuitenkin vakiintumisen kautta tavaksi tullut asia, jolla on oma vastustava vanhoillinen vähemmistö, mutta ylivoimasen suuri liberaali enemmistö kirkon jäsenistä ja papeista.
Näin se menee, karavaani kulkee.
Meidän tehtävänä onkin muistuttaa toisiamme siitä tosiasiasta joihin Jumala antaa siunauksensa. Jumala varoittaa siitä ettemme siunatessamme laskisi käsiämme epäpyhän päälle. Meidän siunaamisilla ei ole mitään merkitystä, ellei Jumala yhdy siunaukseemme.
Järvinen: ”Meidän tehtävänä onkin muistuttaa toisiamme siitä tosiasiasta joihin Jumala antaa siunauksensa. ”
Mistä herra Järvinen kuvittelee tietävänsä mitä tai ketä se Jumala siunaa jos nyt yleensä ketään tai mitään siunaa.
Eiköhän se ole niin, että Jumala – jos nyt yleensä joku jumala on – siunaa ihan oman mielensä mukkaan ketä tai mitä tarpeelliseksi katsoo ja haluaa. Ihan riippumatta herra Järvisen ja kaltaistensa malliuskovaisten mielipiteistä.
Kimmo wallentin:. Mistä voit tietää mitä Jumala .siunaa? Lukemalla Raamattua ja tutustumalla Jumalan sanaan ja kirjoituksiin.
Heität vielä epäilyksen Jumalan olemassa olosta. Tärkeintä olisi sinullekin, ettet epäilisi Jumalan olemassa oloa. On lukematon määrä todisteita Vapahtajasta Jeesuksesta, ettei pitäisi olla epäilyksen varjoakaan Jeesuksen olemassa olosta. Et menetä mitään kun teet uskonpäätöksen ja lähdet kulkemaan Jeesuksen opetuksessa Raamattua lukien. Et tule katumaan
päätöstäsi.
Samantekevää mitä Jumala ja malliuskovaiset ajattelevat, jos vihkipari tuntee tuosta seremoniasta saaneensa vahvistusta liitolleen.