Dostojevskin kärsimyksen evankeliumi

Fjodor Dostojevski (1821–1881) kuului venäläiseen pienaateliin, mutta hänen sukunsa oli kotoisin Liettuasta. Nuoren Dostojevskin lähtökohdat eivät kuitenkaan olleet helpot. Hänen lääkäri-isänsä sekä kaksi kolmesta veljestä olivat alkoholisteja. Dostojevski itse kärsi epilepsiasta ja peliriippuvuudesta. Lisäksi perhe joutui kahden vakavan rikoksen uhriksi: sekä isä että kirjailijan sisar murhattiin.

Dostojevski puolestaan joutui Siperiaan lähes kymmeneksi vuodeksi, koska oli osallistunut vallankumoukselliseen toimintaan, joka ei edes ollut kovin vakavaa. Syytteetkin olivat naurettavat. Silti hän oli neljä vuotta kuritushuoneessa ja pakkopalveli toiset neljä vuotta Siperiassa sotilaana.

Vankeustuomiota edelsi lavastettu teloitustilanne, jossa Dostojevski vietiin parinkymmenen muun vangin kanssa ammuttavaksi lähes 30 asteen pakkaseen paitasillaan. Viime hetkellä heidät armahdettiin ja kerrottiin, että kyse on näytöksestä, varoituksesta. Tapaus jätti 24-vuotiaaseen nuorukaiseen lähtemättömän jäljen.

Dostojevski koki Siperiassa jonkinlaisen uskonnollisen murroksen. Hän luki Raamattua ja prosessoi syvällisesti kaikkea näkemäänsä. Vapauduttuaan hän kirjoitti koko tuotantonsa lukuun ottamatta Köyhää väkeä ja Kaksoisolentoa, jotka olivat ilmestyneet ennen pidätystä.

Minä, 15-vuotias turvallisessa kristillisessä kodissa kasvanut tyttö, tartuin hänen kirjoihinsa vanhempieni kirjahyllyssä ja mykistyin niiden voimasta. Raamattua yritin lukea, mutta en siinä iässä ymmärtänyt siitä paljon. Dostojevskin vimmalla tahkoamien rivien välistä minulle paljastui sana sanalta, sivu sivulta ja kirja kirjalta jotakin sellaista Jumalan olemuksesta, joka ei samalla tavalla ollut välittynyt minulle aiemmin. Olkoonkin, ettei Dostojevski kirjoita Jumalasta suoraan oikein mitään.

Ensin näin kuitenkin ihmisen: ristiriitaisen, köyhän, maanisen ja särkyneen. Reppanan, joka taistelee elämästään Pietarin ankarissa ja mielivaltaisissa sääolosuhteissa.

Kirjailijan luoma maailma on likainen, synkkä ja turvaton, silti kertomusten pohjavire säteilee toivoa. Minulle syntyi kuva kärsivästä, myötätuntoisesta Jumalasta, joka ei tarjoa mitään selityksiä kenenkään kohtalolle tai maailman pahuudelle. Hän vain istuu pietarilaisella kujalla jätekasassa tai kuralätäkössä vaiti – siellä, missä ihmiset haparoivat kohti elämää. Näkee, kuulee, katsoo, ehkä nyökkää, siinä kaikki.

Kirjailija kutsuu lukijaa osallisuuteen, kantamaan yhdessä maailman taakkaa. Tätä sanotaan joissain Dostojevskia käsittelevissä kirjoissa kärsimyksen evankeliumiksi. Juuri sen nuorena tunnistin, vaikka en osannut sitä nimetä. Sillä oli mittava vaikutus sille, millaiseksi jumalakuvani muotoutui. Köyhät, kurjat ja marginaaliin ajetut nousevat suuren kirjailijan teoksissa keskiöön. Juuri heille Jumala näyttäytyy, heidän omassa ympäristössään, hiljaisena valon kajona, kuiskauksena, inhimillisyyden pilkahduksina siellä täällä.

Tätä kuvaa kannan sydämessäni yhä. Se on saanut lisää sävyjä ja kerroksia, kokemuksia, mutta perusprofiili pysyy samana. Aktiivinen kuunteleva hiljaisuus siellä, missä kukaan ei kuule.

Dostojevskin kirjoista välittyvä ihmiskuva on kiehtova. Hän ei tietyssä mielessä pane ihmistä tekemään kompromisseja – ei oikeastaan edes Jumalan kanssa. Tästä mahdollisesti kirjoitan enemmän ensi kerralla. Ehkä myös jotakin lisää Dostojevskin jumalakuvasta. Tosin yhdellä pienellä varauksella: jos osaan.

49 kommenttia

  • Misku Välimäki sanoo:

    Kiitos kaikille kommenteista! Olen viikonlopun aika lailla poissa langoilta, joten palailen asiaan ensi viikolla. Hyvää viikonloppua itse kullekin!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Me kaikki olemme ikuisuuden kansalaisia. Dostojevski

    Norman Vincent Peale, Elämänmyönteistä viisautta. s. 118, Karisto, 1997

    Kaikkia tämän kirjan sitaatteja en kyllä käyttäisi. Mutta esim. tämä Dostojevskin on hyvä. Tarkemmin, missä hän on näin todennut, en tiedä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Misku Välimäki sanoo:

      Kiinnostava sitaatti, kiitos. Olisi kyllä hyvä tietää, missä yhteydessä hän on näin kirjoittanut, niin sen merkitys aukeaisi sillä tavoin kuin hän on sen tarkoittanut.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Tuli nyt vähän toisen blogin kommentoinnista mutta niin Markx kuin venäläiset kirjoittajat useasti kirjoittavat Ihmisen kyvystä kuin mahdollisuudesta katsoa ja huomata toinen Ihminen samanarvoisena, ja vielä rakkauden välittämisen kohteena.

    Kun et asiaa tunne katso Marxin 1840.tä luvun filosofisia kirjoituksia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Misku Välimäki sanoo:

      Niinpä. Nuori Dostojevski oli marxilainen ja vaikka hän hylkäsi tämän aatteet myöhemmin, kyllä heidän katsannoissaan tosiaan on yhtymäkohtia. Sekä Marx että Dostojevski osasivat katsoa ihmistä eri tavalla kuin aikalaisensa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Sain eräästä Historiankirjasta kehotuksen lukea Nikolai Gogolin ”Kuolleet sielut”, Wladimir Dunintsevin :” Ei ainoastaan leivästä”, Ilfin Petrovin :” 12 tuolia ja Viktor Pelevin :” Generation”. Näiden lukemalla pääsisi aika hyvin päästä perille Venäläisestä mielenmaisemasta ja siitä miksi Venäjällä toimitaan niin kuin toimitaan. Luin niitä ja se avasi silmiä monessa asiassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Misku Välimäki sanoo:

      Venäläinen mielenmaisema on tavattoman kiinnostava. On jännä ajatella, että vain muutaman sadan kilometrin päässä maailma nähdään aivan eri kulmasta kuin meillä. Siitä kertoo jotakin Gogolin lopetus Kuolleissa sieluissa, joka sivumennen sanoen on selkäpiitä väristävän hyvin kirjoitettu.

      ”Minne sinä kiidät, Venäjä, vastaa. Ei vastausta. Kulkuset helisevät ihanasti, jyrähdellen repeytyy kappaleiksi ilma muuttuen tuuleksi. Ohi lentää kaikki, mitä vain maan päällä on, ja karsaasti väistäen antavat tietä muut kansat ja kansakunnat.” (Suom. Jalo Kalima ja Juhani Konkka)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Nuo mainitsemani teokset on ilmestyneet 1842, 1928, 1956 ja 1999. Hämmästyin kun lukiessa huomasin miten ajat ja hallitsijat eivät ole heidän mielenmaisemaansa mitenkään muuttaneet. Kukin kirja vain toi oman ainutlaatuisen lisänsä samaan pakettiin.

    Ilmoita asiaton kommentti