Tänäänkin olen harrastanut valikoivaa lukemista. Aikomukseni oli lukea arkkipiispa Luoman haastattelu Kotimaa-lehdessä 28.11. Haastattelun lisäksi luettavaksi valikoitui julkaisupäällikkö Olli Seppälän pääkirjoitus samassa numerossa.
Ensinnäkin tapaus Räsänen. Kyse on paitsi raamatuntulkinnasta myös tarkoitushakuisuudesta. Raamattua on vaikea siteerata julkisuudessa neutraalisti ikään kuin ilman mitään syytä. Erityisesti jos siteeraa samaa kohtaa toistuvasti ja rakentaa sen ympärille opilliseksi mielletyn ajatusrakennelman, voi syyllistyä vihapuheeseen – ainakin kohteena olevan ihmisryhmän mielestä. Tiettyjen ihmisten syntisyyden jatkuva esillä pitäminen on myös psykologisesti vähintääkin outoa kristillisyyttä.
(Olli Seppälä)
SEPPÄLÄN KOMMENTIN voi ottaa yleisenä toteamuksena, mutta lauseyhteys synnyttää mielikuvan, että Räsäsen tapa tulkita Roomalaiskirjeen ensimmäistä lukua on tarkoitushakuista opillisen rakennelman muodostusta.
Mikä sitten on rakennelma, joka on muodostettu? Että avioliitto kuuluu miehelle ja naiselle ja että syvällinen seksuaalinen kanssakäyminen (sukupuoliyhdyntä) kuuluu avioliittoon. Tämä ei ole Räsäsen tai joidenkin ”konservatiivikristittyjen” luoma ajatusrakennelma, vaan osa kristillisen seurakunnan perinteistä oppia.
Virheellisiä rakennelmia saattaa syntyä jos emme muista ja muistuta, että Roomalaiskirje on luettava ja ymmärrettävä kokonaisuutena. Tämä on asia jota on syytä painottaa. Tuomion alla ei ole yksi ihmisryhmä, homot, vaan kaikki ihmiset luontaisessa tilassaan ilman parannuksentekoa. Samoin pelastus kuuluu jokaiselle, yhtäläisesti ja erottelematta.
Jos joku pyrkii poistamaan homoseksuaalisuuden syntiluettelosta ja niin estää homoseksuaalin parannuksentekoa, vaikeuttaa Jumalan Hengen pääsyä homoksi itsensä kokevan ja homoeroottisia kiusauksia tuntevan haavoihin, toki sellaista törkeyttä pitää vastustaa. Homosuhteet ja homoseksi ovat syntiä.
RAAMATULLINEN KUVA miehestä ja naisesta ei tarkoita sterotypiaa jossa on vain yhdenlaisia miehiä ja yhdenlaisia naisia. Se tarkoittaa kuitenkin kahta sukupuolta, miestä ja naista. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen: mieheksi ja naiseksi. Raamatullinen ihmiskäsitys johtaa kristilliseen avioliitto- ja perhemalliin sekä seksuaalietiikkaan. Nämä ovat perusasioita, joiden romuttaminen vaikuttaa itse evankeliumiin, sen sisäistämiseen. Kysymys miehestä ja naisesta on kirkon opillista perustaa.
Otetaan vertailukohdaksi kasteoppi. Muutama vuosi sitten kastoin täällä Suomessa afrikkalaisen naisen, joka ei ollut kuullutkaan lasten kastamisesta ja piti sellaista outona lahkolaisuutena. En kuulu evankelisluterilaiseen kirkkoon, mutta ymmärrän, että kirkolla on kasteoppinsa. Kunnioitan luterilaisten tapaa tulkita kristillistä kastetta, vaikka itse toisenlaista kastenäkemystä edustavana en voi siihen yhtyä.
Jos kirkossa ryhtyisi vaikuttamaan ryhmä, joka asettaisi tavoitteekseen romuttaa luterilainen kasteoppi ja -käytäntö ja korvata se uskovaisten kasteella, kävisikö ehkä niin, että monikin ryhtyisi vastustamaan liikettä? Tuskinpa ainakaan arkkipiispa tyytyisi sivusta seuraamaan tärkeää, positiivista kastedialogia. Luultavasti piispatkin osallistuisivat keskusteluun Raamatun jakeilla, jotka puhuvat opetuslapseksi tekemisestä, veden kautta syntymisestä ja lasten tulemisesta Jeesuksen tykö.
Sanoisiko Kotimaa-lehden pääkirjoittaja: ”Ensinnäkin tapaus Luoma. Kyse on paitsi raamatuntulkinnasta myös tarkoitushakuisuudesta. Erityisesti jos siteeraa samaa kohtaa toistuvasti ja rakentaa sen ympärille opilliseksi mielletyn ajatusrakennelman.”
ARKKIPIISPAN HAASTATTELUSTA löydän paljon hyvää – niin kuin Luoman kommenteista yleensäkin. Luoman mukaan kirkon jakaantuminen on todellisuutta, ja käsitteet kuten konservatiivinen ja liberaali eivät täysin kuvaa todellisuutta, koska ovat käsitteinä ”epätäsmällisiä”. Näin varmastikin on. Ne ovat myös käsitteitä joihin liittyy voimakasta tunteenomaisesti värittynyttä latausta. Jollekin ”konservatiivi” on ”fundamentalistia” vastaava haukkumasana ja vastavasti toiselle ”liberaali” merkitsee ”antikristillistä”. Käsitteiden alkuperäiset tai niihin eri yhteyksissä liitettävät merkitykset hämärtyvät. Homoliittoja puoltava saattaa monessa asiassa olla tosiasiallisesti hyvinkin konservatiivinen, kun taas homoliittoja vastustava saattaa olla monessakin mielessä liberaali.
Arkkipiispa näkee että keskustelu, dialogi, olisi avain eteenpäin menemiseen:
Arkkipiispan mukaan eri tavoin ajattelevien kohtaaminen ja dialogi on ainoa rakentava tapa päästä eteenpäin. Hän painottaa eri tavalla ajattelevien kuuntelun tärkeyttä. – Siksikin olisi tärkeää paikallisseurakunnissa järjestää omaan kontekstiin sopivia kuuntelutilaisuuksia eri tavoin ajattelevien kesken ja keskustella yhdessä siitä, minkälaista kirkkoa ja Suomea me rakennamme.
Toisella tavalla ajattelevan kuunteleminen niin että pyritään ymmärtämään toisen lähtökohtia ja tarkoituksia hänen omasta näkökulmastaan, on haasteellista ja parhaimmillaan erinomaisen avartavaa. Keskustelukumppani ei voi olla vihollinen jonka sanomiset leimataan ja vääristellään tarkoittamaan jotakin mitä hän ei tarkoittanut. Hän ei ole nujerrettavissa oleva ja maanpakoon ajettava hirviö, vaan arvokas lähimmäinen ja mahdollisesti kristitty, veljeni ja siskoni. Jälkimmäisessä tapauksessa meidän tulisi osoittaa paitsi rakastavaa ja kunnioittavaa lähimmäisyyttä, myöskin ”keskinäistä rakkautta” josta meidät tunnetaan saman Herran opetuslapsiksi.
Toisella tavalla ajattelevan kohtaaminen ja kuunteleminen on tietysti tärkeää muuallakin kuin homodebatissa. Esimerkiksi kastekysymyksessä.
DIALOGI ON tärkeää. Se on positiivinen ilmiö. Moniäänisyys on hyvä asia kun se palvelee dialogia, ja keskinäistä kunnioitusta. Kirkossa dialogin alla on kuitenkin aina perusta, jolla keskustelu tapahtuu. Perusta ei määrää mitä seurakuntalaiset saavat esittää, mutta asettaa rajoitukset sille mikä on mahdollista toteuttaa. Kirkko ei voi muokata oppiaan dialogin perusteella.
Paimen ei ole neutraali sivustaseuraaja. Häneltä täytyy löytyä lujuutta tarpeen tullen viheltää peli poikki ja huolehtia että kaikilla on tilaa olla. Toisaalta dialogi ja keskustelutila ei saa johtaa sekavuuteen, jossa evankeliumin ja raamatullisten arvojen esillä pitäminen tulee vaikeaksi. Paimenelta vaaditaan selkärankaa muistuttaa kristinuskon perusteista ja sanoa: ”Keskustelu oli oikein antoisa ja kiitän moniäänisyydestä, mutta muistutan että oppimme ylin auktoriteetti on Raamattu.”
TÄYTYY MUISTAA myös se, ja sanon tämän varovasti koska asia on herkkä väärinkäsityksille, että tietyssä mielessä seksuaaliset vääristymät kuten homosuhteet ovat aivan erityinen synti. Ne eivät ole erityinen synti siinä mielessä että homoseksuaalisessa suhteessa elävä olisi enemmän syntinen tai enemmän menossa kadotukseen. Asia on erityinen siinä mielessä, että heteroseksuaaliset synnit kuten miehen ja naisen esiaviollinen seksi ja avoliitto, jotka ovat synteinä yhtä tuomittavia, ovat lähtökohtaisesti luonnollisia. Heteroseksuaaliset synnit rikkovat kristillistä seksuaalietiikkaa mutta eivät sen lähtökohtaa vastaan. Samaa sukupuolta olevien suhde on jo lähtökohtaisesti mahdoton.
Homoseksuaalisten suhteiden tuomitseminen on erityisen helppoa, mikä tarkoittaa tietysti myös sitä, että Roomalaiskirjeen ensimmäistä lukua korostaessani minun tulee pitää erityistä huolta oman sisimpäni ja ihmissuhteideni tarkastelusta Sanan valossa. Ei niin, että meidän täytyisi olla täydellisiä pitääksemme esillä Jumalan sanaa, mutta en saa sen taakse piilottaa omaa synnillisyyttä ja rikkinäisyyttäni, alituista parannuksen ja armon tarvetta, jonka Jumala sanassaan tahtoo minulle, meille kaikille kirkastaa.
On varmasti niitä jotka ottavat homoseksuaalisuuden vastustamisen erityiseksi agendakseen syystä että se tarjoaa mahdollisuuden oman seksuaalisen rikkinäisyyden ja synnin pakenemiseen, kohtaamatta ja käsittelemättä jättämiseen. Yhtä varmasti on niitä, jotka samasta syystä puolustavat homosuhteita ja -liittoja. Esiaviollisessa suhteessa elävän, syrjähyppyjä tai nettipornoa harrastavan heteropastorin voi olla vaikea pitää esillä raamatullista heteronormatiivisuutta.
Ongelmaa ei ratkaista kivittämällä homot tai hyväksymällä heidän syntielämänsä, vaan tekemällä omakohtaista parannusta Sanan ja Hengen voimalla, jonka varassa kaikki kristillisyys tapahtuu. Silloin voimme pitää esillä Raamatun arvomaailmaa ja Jumalan hyvää suunnitelmaa. Ei puristavassa suorituskeskeisyydessä vaan armon avartamassa olotilassa.
KRISTILLISESSÄ IHMISKÄSITYKSESSÄ pitäytyminen ei ole ääriliike, vaan normaalia tervettä kristillisyyttä. Seurakunnan keskellä on pyrkimyksiä joita voidaan perustellusti sanoa uusien oppien tai ajatusrakennelmien rakentamisiksi ja joissain tapauksissa rakentajia voidaan perustellusti nimittää ääriryhmiksi. Tarkastellaan vaikka jakeiden Mark.12:31 ja Luuk.6:31 toistoa. ”Rakasta lähimmäistäsi”.
Olennaista on missä yhteydessä jakeita siteerataan, mihin sillä pyritään ja onko tulkinta kontekstin mukaista vai poikkeavaa. Otetaanko Mark.12:31 (rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi) tulkinnassa huomioon edeltävä 12:29,30 (rakasta Herraa kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi)? Näitä ei voi erottaa. Sateenkaariteologian ongelmallisuus on siinä, että sen täytyy ensin antaa ”toiselle” sisältö, jonka mukaisesti ”ensimmäinen” sitten tulkitaan: lähimmäisen rakastaminen merkitsee homosuhteiden hyväksymistä, niinpä Jumala on luonut homoseksuaalisuuden ilmentämään moninaisuuttaan, tahtonsa ja tekojensa rikkautta.
Kun kristillinen lähimmäisenrakkaus irrotetaan kontekstistaan ja arvotetaan toisenlaisen, humanistisen tulkinnan valossa, ja näin perustellaan epäraamatullisia oppeja ja väitetään niitä kristinuskon mukaisiksi, eikö silloin ole kyse tarkoitushakuisesta raamatuntulkinnasta ja perusteettomien ajatusrakennelmien luomisesta?
Sateenkaariteologinen lähimmäisenrakkauden tulkinta rikkoo kokonaisuuden, rakentaa Jeesuksen ja Paavalin opetusten välille ristiriidan ja laittaa koko Raamatun remonttiin. Oikeastaan se laittaa Raamatun romukoppaan. Sateenkaariteologisesti luettu Raamattu edustaa enemmän humanismia, teosofiaa ja new agea kuin kristinuskoa. Se soveltuu ”yhdeksi pyhäksi kirjaksi muiden joukkoon”. Evankeliumia siitä ei löydy.
PAPIKSI VIHITTÄVÄT vakuuttavat sitoutuvansa kirkon oppiin ja tunnustukseen niin, etteivät edes salaisesti suosi muita oppeja. Jos luterilainen pappi saarnassa kyseenalaistaisi lapsikasteen, siitä seuraisi sanktio. Näin ei kuitenkaan ole kun pappi puhuu kirkon tunnustukseen kuuluvaa ihmiskäsitystä vastaan, kyseenalaistaa sukupuolet ja luonnonoikeuteen perustuvan avioliiton.
Kun yhteiskunnassa nousee ja pyrkii soluttautumaan kirkon sisälle liike, jonka mukaan homoseksuaalisuus onkin luonnollinen ilmiö ja osoitus Jumalan luomistyön rikkaudesta, kumpi silloin on enemmän ääriliike, olemassaolevan ja perinteisen opin puolustaminen Jumalan sanalla, vai suuntaus joka vaatii tunnustetun opin hylkäämistä, vieläpä perusteellista hylkäämistä?
Psykologisesti outoa on jos asia käännetään nurinpäin, niin että olemassaolevan, tunnustetun ja perustellun puolustaminen saadaan näyttämään jonkin uuden, eriskummallisen ja vinoutuneen rakentamiselta.
Eikö arkkipiispan tehtävä tässä tilanteessa olisi nousta puolustamaan oppia ja tunnustusta? Etenkin kun kirkon perinteinen ihmis- ja sukupuolikäsitys ja seksuaalietiikka ovat monin verroin yksiselitteisempiä ja paremmin perusteltavissa kuin esimerkiksi mainittu kasteoppi.
Opetus että avioliitto on miehelle ja naiselle ja että vain nämä vihitään, ei mahdu samaan kirkkoon opetuksen kanssa että homoseksuaalisuus on luonnollista ja siksi homotkin vihitään. Jos kirkko ryhtyy vihkimään homoja, yksikään pappi ei voi pitää esillä opetusta että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, miehen ja naiseksi, että sukupuolia on kaksi ja että avioliitto kuuluu miehelle ja naiselle. Nämä ovat liian paljon toisensa pois sulkevia kokonaisuuksia.
MUISTAN AJAN jolloin evankelisluterilainen kirkko korosti olevansa sanan kirkko. Korostuksen taustalla oli pyrkimys erottautua tunnekeskeisestä, hurmahenkisestä, kokemuksiin pohjautuvasta uskonnollisuudesta.
Nyt kirkkoa johdetaan pois sanasta, kumartamaan yksilön kokemuksellisuudelle, lähes rajattomalle itsemäärittely- ja itsemääräämisoikeudelle, jossa jokainen on riittävän kelvollinen ja hyvä päättämään seksuaalisen käyttäytymisensä rajat, kunhan se tapahtuu maallisen lain puitteissa. Raamattu arvotetaan tunteen kautta: se tosin näyttää sanovan että homoseksi on syntiä, mutta ei voi tarkoittaa sitä tai ainakaan Jumala ei tarkoita sitä, koska se tuntuu minusta liian pahalta.
Mitä tahansa käsitystä voidaan esittää tavalla joka tekee siitä vihapuhetta. Sateenkaariteologisesti esitettyä lähimmäisen rakastamista voidaan pitää esillä niin että se muodostaa vihapuheen niitä kohtaan jotka tulkitaan rakkaudettomiksi, samoin perinteistä kristillistä ihmiskäsitystä ja seksuaalietiikkaa voidaan pitää esillä sellaisella tavalla, että se muodostuu vihapuheeksi seksuaalivähemmistöjä kohtaan.
Aiheeton vihapuheeksi leimaaminen tappaa dialogin.
TERVETULOA REHELLINEN keskustelukulttuuri jossa kristillinen kirkko saa olla kristillinen, ja jossa tulkinnoille vaaditaan johdonmukaiset perustelut. Jos uudet tulkinnat väittävät olevansa yhtä kristillisiä kuin perinteiset, niiden on perusteltava väite. Tulkinnan täytyy olla asiallisessa suhteessa tulkittavaan, se ei saa olla mielivaltainen.
Subjektiivisessa mielessä kaikki totuudet ovat yhtä oikeita, koska niiden taustalla on koettu tunne ja ajateltu ajatus, mutta kaikki totuudet eivät ole yhtä oikeita suhteessa Jumalan sanaan. Seurakunnan focuksen tulee olla Jeesuksessa ja on syytä aika ajoin tarkistaa, ettei kyseessä ole jokin ”toinen Jeesus” ja ”toinen henki”. Ylösnoussut Jeesus ei toimi sanaansa vastaan.
Sekaannuksen keskellä Jumala kokoaa, yhdistää ja lujittaa kansaansa. Ennen kysyttiin oletko luterilainen, helluntailainen tai mihin kuppikuntaan kuulut, nyt kysytään: – Uskotko, että Raamattu on Jumalan sana, Jumalan ilmoitus? Usko Jeesukseen ja Jumalan sanaan joko yhdistää tai erottaa.
RAAMATTU TEKEE selväksi että synti on kadottava tekijä. Asian korostaminen on myös armon korostamista. Synnin vähätteleminen johtaa armon halpana pitämiseen. Kristitty ei elä synnissä eikä lain alla, vaan armossa. Jumalan sana ja Henki ohjaavat vaellustamme vajavaisuuksien ja rikkinäisyyksien maailmassa. Jeesus on täydellinen, myös täydellinen parantaja ja vapauttaja. Jeshua. Hän ei ole ainoastaan pelastaja vaan pelastuksemme.
Uuden testamentin mukaan Jeesukseen uskominen tarkoittaa itsensä antamista Hänen omistettavakseen. Kristitty ihminen on Jumalan kallisarvoista omaisuutta, jota Jumala arvostaa ja rakastaa tinkimättömällä rakkaudella. Ymmärrämme, ettei meillä ole lupaa käyttää toisen omaisuutta mielivaltaisesti. Kallisarvoisia astioita ei uiteta kurarapakossa. Ei edes eikä etenkään armon nojalla.
Tarkastelemme asiaa miten tahansa synti on olemassa, sitä ei voi poistaa kristillisestä opista ilman että koko rakennelma, raamatullinen kristinusko, lakkaa olemasta. Kysymys on opillisesti tärkeä. Synnin hylkääminen ei tarkoita ainoastaan homoseksuaalisten suhteiden hylkäämistä, mutta se tarkoittaa myös homoseksuaalisten suhteiden hylkäämistä.
Lyhennelmä. Alkuperäinen blogini luettavissa täällä (avautuu omaan välilehteen)
”Tuomion alla ei ole yksi ihmisryhmä, homot, vaan kaikki ihmiset luontaisessa tilassaan ilman parannuksentekoa.” En ole perehtynyt vielä pitkään kirjoitukseesi, mutta heti alussa silmiini osui tuo. Paavali ei ymmärtääkseni kirjoita mistään kaikkien ihmisten ’luontaisesta tilasta’ vaan pikemminkin epäjumalanpalvelukseen liittyvästä luonnottomnuudesta: ”Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan.” Tuo sana ’luonnollinen’ onkin mielestäni tässä tärkeä. Tarkoittaako se luonnon yleistä järjestystä vai sitä, mikä on kullekin yksilölle luonnollista?
Asiallinen, rakentava ja kiihkoton kirjoitus. Kirjoittaja tarkastelee luterilaista kirkkoa kirkon ulkopuolelta ja on huolissaan uusista tuulista, jotka tuivertavat Raamatun perustaa vastaan. Blogisti ihmettelee ”sanan kirkon” muuttumista ajan vaatimusten, hengen ja tunteiden mukaan ohjautuvaksi laivaksi.
Hyvä puheenvuoro kirkollisen sekamelskan keskellä. Kirkon opista ollaan huolissaan jopa kirkon ulkopuolella. Kuka puolustaisi perinteistä käsitystä kirkon sisällä?
Pian kotimaa 24 kommentoijat teilaavat Mika Murron näkemykset asiallisesta dialogista? Löytääkö joku jotain hyvääkin?
Martti Pentti ehti heti paikalle. Hyvää huomenta Martti! Voisit perehtyä koko kirjoitukseen, kiitos!
”Voisit perehtyä koko kirjoitukseen, kiitos!” Ei kestä kiittää. Nyt olen lukenut koko tekstin. Olen sen tehtyäni myös selannut hyllyssäni olevaa teologista kirjallisuutta. Sain vahvistusta uskolleni, että synti ei niinkään ole yksittäisiä tekoja Jumalan tahtoa vastaan vaan ihmisen pyrkimys tulla toimeen ilman Jumalaa ja hänen armollisuuttaan. Tämä usko liittyy itseeni ja siihen, miten näen lähimmäiseni. Matteuksen evankeliumin 7. luvun alku nousi tärkeänä esille: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa kun otan roskan silmästäsi’, kun omassa silmässäsi on hirsi? Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.”
”Synnin hylkääminen ei tarkoita ainoastaan homoseksuaalisten suhteiden hylkäämistä, mutta se tarkoittaa myös homoseksuaalisten suhteiden hylkäämistä.” Kuinka helppo onkaan kertoa, mitä kaikkea toisen ihmisen on hylättävä tullakseen Jumalalle kelvolliseksi!
Martti Pentti, mitä on tapahtunut kun vastustat homoseksuaalisuutta. ” Kuinka helppo onkaan kertoa, mitä kaikkea toisen ihmisen on hylättävä tullakseen Jumalalle kelvolliseksi!”
Jos jotain vastustan, niin sitä, että kristitty kiillottaa ulkokuortaan julistamalla, mistä toisen ihmisen tulee luopua ja mikä toisen ihmisen tulee hylätä. Jumalalle kelvataan vain turvautumalla Hänen armoonsa.
Voisiko sellainen keskustelu olla mahdollinen, jossa arvotettaisiin vastapuolen keskustelijoita, siitä huolimatta että ei voi arvostaa heidän näköalojaan? Tämä asenne olisi välttämätön, jos pyrittäisiin aitoon keskusteluun. Eikä pelkästään eipäs juupas tilanteeseen. Olen ollut havaitsevinani, että ”eipäs-juupas – keskustelu” vie homomyönteistä asiaa eteenpäin. Joten sellaista pyrin välttämään itse. Luoma kehottaa keskusteluun, mikä onkin ainoa tie yhteiseen kirkkoon. Onko keskustelulla sitten muuta tarkoitusta , tai päämäärää, kuin yhteinen kirkkopolku? Vai onko keskustelun tavoitteena lopulta saada vain hyväksyntä muutokselle?
Mika Murrolle pienenä vinkkinä, ettei yhden ja saman asian ympärillä kieppuva sanojen tulva tee sanomaa uskottavaksi, mieluummin….
”Raamatullinen kuva miehestä ja naisesta ei tarkoita sterotypiaa jossa on vain yhdenlaisia miehiä ja yhdenlaisia naisia.” Nähdäkseni se ei tarkoita edes sitä, että olisi vain joko miehiä tai naisia. Kun ihminen ilmoitetaan Jumalan kuvaksi miehenä ja naisena, on loogista ymmärtää sekä miehisyyden että naiseuden olevan Jumalan ominaisuuksia. Tällaiseen näkemykseen mielestäni sopivat myös miehisen miehen ja naisellisen naisen väliset eri vaihtoehdot ja välimuodot.
Pekka Pesonen: ”Onko keskustelulla sitten muuta tarkoitusta , tai päämäärää, kuin yhteinen kirkkopolku? Vai onko keskustelun tavoitteena lopulta saada vain hyväksyntä muutokselle?”
Minusta tämän kyseessä olevan keskustelun yksi tarkoitus on saada ev. lut. kirkkossa käytäntöön (1.3.2017) voimaan tulleen avioliittolain mukainen vihkimiskäytäntö. Kun tämä toteutuu, niin samalla toteutuu myös Pekan mainitsema tarkoitus ja päämäärä ”yhteinen kirkkopolku”. Siis hyväksyntä muutokselle. Samalla siinä toteutuu kristillinen tasa-arvoisuus ja lähimmäisen rakkaus.
”Sateenkaariteologinen lähimmäisenrakkauden tulkinta rikkoo kokonaisuuden, rakentaa Jeesuksen ja Paavalin opetusten välille ristiriidan ja laittaa koko Raamatun remonttiin. Oikeastaan se laittaa Raamatun romukoppaan.” Näin on ja tässä sitä mennään juuri nyt ja kovaa vauhtia. Nuoret uskovat mieluummin yksilölliseen hengellisyyteen, joka on merkityksellistä tänään, arjessa, itsensä tuntemisessa ja kohtaamisissa. Pyhyyden kokemuksia arvostetaan enemmän kuin oppirakennelmia tai kaavoja. Pyhyys ei ole tekninen asia, vaan se on ”kasvua” tai ”minuutta”. Ei luoteta vanhoihin teksteihin, jotka ihan maalaisjärjellä ajatellen kuulostavatkin hassuilta. Peukku tälle kehitykselle. Se haastaa teologiat ja tätä murrosta me juuri nyt eletään.
Ota ihmeessä Raamattusi pois romukopasta ja mene vaikka Raamattu kurssille kansanopistoon.
Terve Heikki. Raamatun saa heittää romukoppaan jos haluaa. Mutta edelleenkin on ihmisiä, myös nuoria jotka on kulkeneet oman tiensä kaiken maailman ”pyhyyksissä” ja sitten löytäneet todellisen pyhyyden Jumalan yhteydessä, kokeneet syntien anteeksiantamuksen vapauttavan voiman ja uuden elämän. Heille kristillinen seurakunta on paikka elää tätä kokemaansa todellisuutta muiden uskovien kanssa.
On myös niitä jotka ilman radikaalia uskoontuloa on kasvaneet kirkon yhteydessä ja omalla tavallaan juurtuneet Jeesukseen. Mun näkökulmasta näyttää että osa heistä ei ole uskossa laisinkaan, heillä on vaan uskonto mihin on kasvaneet, kokoelma rituaaleja. Voin tietysti olla väärässäkin. Jumala tuntee sydämet. Joka tapauksessa olkoon ihmisen kristillisyyden perusta henkilökohtaisessa uskoontulemisessa tai kirkon oppien uskonnollisessa omaksumisessa tai missä vaan, niin kristillinen yhteisö on todellakin paikka jonka kuuluu olla kristillinen, sillä on omat puitteensa niin kuin kaikella muullakin. Kirkolla on opillinen perusta Raamatussa.
Itse olen nuorena kieltäytynyt vakaumuksellisesti rippikoulusta kun olin vakuuttunut ettei ole mitään jumalaa missään ja halusin olla siinä rehellinen, toimia vakaumukseni mukaan. No myöhemmin olin taipuvainen uskomaan että ”kaikki on jumalaa kaikkialla” ja että ihminenkin on jumalallinen, osa kaikkeuden energiaa, hänen pitää vaan ”tiedostaa se itsessään”. Jotain ehkä koin noina vuosina sellaistakin mitä voi nimittää henkiseksi kokemukseksi, mutta kun sitten tulin uskoon ja minulle avautui se, mitä en ikinä olisi ollut valmis myöntämään, että Jeesus on todellinen ja elävä Jumala, syntien sovittaja ja läsnäoleva todellisuus, kun termille ”Jeesus” tuli ihan eri sisältö minkä mielikuvani oli sille ennen antaneet, niin sisimpääni avautui myös Pyhyyden kokemus joka oli paljon enemmän kuin aiemmat fiilistelyt ja henkiset manipulaatiot, eikä tosiaan jokin tekninen abstraktio.
Raamatun saat heittää romukoppaan ihan vapaasti jos haluat. Ok. Niin minäkin heitin joskus. Mun kokemuksen uskoontulemisesta saa myös kyseenalaistaa ihan vapaasti. Jeesukseen ei ole pakko uskoa eikä Raamattuun. Vapaus vallitkoon.
Mutta vaatimus että kirkon pitää heittää Raamattu romukoppaan, että kristittyjen pitää luopua uskomasta Jeesukseen, on absurdi vaatimus. Se ei ole tervettä dialogia ja haastamista. Kristinuskon perusteista luopuva kirkko ei ole enää kristillinen kirkko.
Ihmiset jotka ei usko kristinuskon perusteisiin, Jeesuksessa olevaan syntien anteeksiantamukseen ja että Raamattu on Jumalan sana jonka kautta Jumala puhuu ja ohjaa elävällä tavalla jos Hänen vain annetaan tehdä se, ok – ei ole pakko uskoa. On olemassa yhteisöjä jotka vastaa paremmin omia uskomuksia ja fiiliksiä. Voi myös perustaa uusia yhteisöjä ja kirkkoja. Se on johdonmukaista. Johdonmukaista ei ole että tuodaan epäkristillisyys kirkkoon, ja ruvetaan vaatimaan että yksilöiden erilaiset tunneperäiset ”pyhyyden” ja itsetiedostuksen ja minkä tahansa kokemukset otetaan uudeksi lähtökohdaksi ja määritelmäksi kristillisyydelle. Se on väkivaltaa ja halveksuntaa niitä kohtaan jotka ovat kristittyjä ja joille seurakunta on kristillinen yhteisö.
Onko Raamattu Jumalan sana? Tarkoitan kysymyksellä sitä, onko se ymmärrettävä kokonaisuutena Jumalan jokaiselle kristitylle kohdistuvana puheena. Vanha testamentti kertoo juutalaisuuden tarinan ensin yhden perheen, sitten suvun ja sitten heimon uskonnosta, joka kehittyi monien vaiheiden kautta ymmärryksesi koko luomakunnan Herrasta. Koskettaako tämä kertomus oman aikamme suomalaista? Pitäisikö sen joka käänne ymmärtää ohjeeksi?
Islam katsoo, että Koraani on Muhammadin välittämä Jumalan ilmoitus. Raamattu ei ole ’kristittyjen Koraani’. Sitä voi tutkia kriittisesti historiana, filosofiana, kaunokirjallisuutena ja niin edelleen. Siinä on sen ylivertaisuus. Se välittää myös Jumalan ilmoituksen itsestään. Kaikkein tärkein ilmoitus on tietysti Jeesuksessa ihmiseksi tullut Jumalan Sana. Häneen me kristityt uskomme. Raamattu ei ole uskon kohde vaan sen välikappale.
Synti on ero Jumalasta, kapina Jumalaa vastaan.
Tämä tila tuottaa hedelmiä, jotka kertovat, vahvistavat siitä.
Homous on riittävän selkeästi ilmoitettu olevan yksi synnin tuottama hedelmä. Se on ollut ihmiskunnan historiassa se viimeinen hyökyaalto, joka on murskannut yhteiskuntaa suojelevan padon. Synti nousi taivaaseen asti ja aina oli luonnottomuudet ilmaisemassa ihmisen kapinasta Jumalaa vastaan.
Viimevuosien aikana on toistettu, aivan oikein, että homous kadottaa siinä missä muukin synti missä eletään, niin silti tämän hedelmän esiintymishistoria todistaa, kuinka vakavasta luopumuksesta on kysymys.
Sinähän intouduit suorastaan runolliseksi, Reijo Mänttäri! Mahtaako se olla sen vakuuttavampaa kuin Mika Murron monisanaisuus?
Reijo Mänttäri on viivana paikalla, kun puhutaan homoudesta. Miksi?
Martti ja Jorma,
Tässä on vain asiaa ja vain Raamatusta. Asiaa, jota toistetaan 1. Mooseksen kirjasta aina Ilmestyskirjan loppuun.
En usko, että asian voi sanoa enää kuivemmin ja raamatullisemmin. Pidän itseäni proosan kirjoittajana.
En ole ollut moneen vuoteen missään keskusteluissa, kun homouden ymmärtäminen alkoi esiintyä hengellisessäkin kirjoittelussa. Mielestäni kantani tästä kansakuntia kadottavasta synnin hedelmästä ei poikkea ollenkaan siitä mitä Raamattu asiasta ihmisen turvaksi opettaa.
Jorman kysymykseen ”Miksi?”:
Uskon, että on kaikelle ja kaikille hyödyllistä toistaa, että synti on pantava pois, eli lakattava hoitamasta sitä ’puuta’, missä homous kasvaa. Olen toisaalla kirjoittanut kuinka paljon aikaa olen käyttänyt luonnottomuuksissa eläneiden kanssa kun he uskoontultuaan haluavat voiton taipumuksistaan. Siis en vihaa homoja, enkä ole ’viivana paikalla’ kun heistä puhutaan ulkopuolella Seurakunnan.
Raamatullisia ja kuivuus eivät liity toisiinsa, Reijo Mänttäri. Kirjoituksissa käytetään monenlaista tyylilajia. Jos luet kaikkea ’kuivana asiatekstinä’ olet mielestäni pahasti hakoteillä.
Hyvää huomenta Martti! Nyt komppaan sinua – raamatullinen ja kuivuus eivät liity toisiinsa!
Asiallinen ja hyvä kommentti Reijolta, mutta joutui Martin loputtomien kommenttien ja jänkytyksen kohteeksi.
Martti P. ja Kari P,
Ei pahalla, mutta sinulla, Martti, on aina jänkytyksen kalikka, joskus asiaankin, mutta useimmiten asian ulkopuolelle ja ulkopuolelta.
Kuivan ilmaisun ja raamatullisuuden liittyymättömyys on asetelmallisesti hassu. On kysymys ilmaisusta, ei Raamatun kuivuudesta.
Asiallisuus ei ole piikittelyä, vaikka asiallisuuden sisältö ei sinua miellytäkään.
’Viimeinen hyökyaalto’ tai ’puu, jossa homous kasvaa’ eivät ole asiatekstiä. Ne ovat tunteisiin vetoavaa kuvakieltä. Odottaisin tältä keskustelulta asiallisuutta, sitä olisi helpompi kommentoida ilman ’jänkytyksen kalikkaa’
Martti,
Jäkäti, jäkäti itsellesi! Uskon tai ainakin toivon että huumorintajuakin löytyy, vaikka substanssi vähenee?
Jeesus antoi kaksi esimerkkiä:
Puhui joillekin vain vertauksin tuodakseen esille asian olemuksen, ei sumentaakseen sitä.
Puhui itse Kirjoitusten selkeydestä ja kehoitti niitä noudattamaan.
Esimerkki mihin ilmaisu homouden hedelmästä perustuu, Matt. 7:
16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
Mitä luonnottomuuksien ’hyökyaaltoon’ tulee, niin se aiheutti sellaisen, hävittämällä koko ihmiskunnan, kahdeksaa ihmistä lukuunottamatta. Uskoisin tämän ilmaisun painottavan asiallisuutta, vaikkei ollenkaan kuivaa tässä tapauksessa.
Huumorintaju on usein suhteellisuudentajua. Asiat kutistuvat oikeaan kokoonsa, kun niille osaa nauraa.
Jorma H. Viekää tämä keskustelu homoudesta Setan sivuille ja tilaisuuksiin. Vahvistakaa omaa työtä. Saatte kokoontua Suomessa ihan rauhassa. Myönteinen oma työ on parempi kuin tämä kirkkoa hajoittava työ.
Mika Murto toi sen aiheen näille sivuille. Miksi se pitäisi siirtää muualle?
Mikisköhän ahneuden synnistä,joka todelliset onghelmat mailmassa ihmisille mm. mailmansaastuisenkautta aiheuttavat, ja joka samaan syntiluettloon on sisällytetty kuin homouskin, eivät mänttärit ja kump. koskaan hehkuta näillä palstoilla samalla inytohimola kuinhomoudesta,jonka luovat edustajat ovbatsanet mailams aaikanpaljon paljon hyvääkin.
Muutenpiispa Wuikström on pohtiessan ihmisen itsenäistrymistä seuraavassa (sivuaa osin myös juuri ahneutta) kunnioitettavan rehellinen ja oikein näkevä : ”Siirtomaiden, orjien, entisten renkien ja piikojen, siis teollisen yhteiskunnan työväestön, naisten ja viime vuosikymmenten seksuaalisten vähemmistöjen asteittaista vapautumista patriarkaalisen ja autoritäärisen yhteiskunnan rajoittavista, usein suorastaan sortavista valtarakenteista.”
Selväkielinen uusinta:
Miksiköhän ahneuden synnistä, joka todelliset ongelmat maailmassa ihmisille mm. maailman saastumisen kautta aiheuttavat, ja joka samaan helvettiin vievään syntiluetteloon on sisällytetty kuin homouskin, eivät mänttärit ja kump. koskaan hehkuta näillä palstoilla samalla intohimolla kuin homoudesta, jonka monesti luovat edustajat ovat saanet maailamssa aikaan paljon paljon hyvääkin.
Muuten: Piispa Wuikström pohtiessaan seuraavassa ihmisen itsenäistymistä (sivuaa osin myös juuri ahneutta) on kunnioitettavan rehellinen ja oikein näkevä : “Siirtomaiden, orjien, entisten renkien ja piikojen, siis teollisen yhteiskunnan työväestön, naisten ja viime vuosikymmenten seksuaalisten vähemmistöjen asteittaista vapautumista patriarkaalisen ja autoritäärisen yhteiskunnan rajoittavista, usein suorastaan sortavista valtarakenteista.”
Eivätkö ahneet ole saaneet aikaan mitään hyvää? Varmaan kaikki ihmiset ovat. Mutta se ei ole mikään syy muuttaa asioiden perusteita. On hyvä että puhutaan ahneudesta – ja monista muistakin asioista. Homosuhteet ei ole se asia mistä olen eniten puhunut. Asia on nyt kuitenkin niin, että tämä on se kulma mistä kristinuskon perusteet hylkäävää kehitystä voimalla vyörytetään kirkkoon. Jos hyökkäys tapahtuisi esimerkiksi kolminaisuusoppia tai kirkon kasteoppia vastaan, luulen että piispat yksiäänisesti ryhtyisivät puolustamaan kirkon tunnustusta. Silloinkin joku voisi sanoa kirkon perinteistä oppia puolustaville: miksi nyt meuhkataan siitä kasteopista, antakaa tilaa kaikenlaisille kastenäkemyksille ja puhukaa mieluummin vaikka ahneuden synnistä kuin kasteesta.
En korosta kristillistä ihmiskäsitystä ja seksuaalietiikkaa siksi, että homot olisivat minulle jokin päähänpinttymä, vaan koska kristillisen opin muuttaminen tuntuu nyt olevan joillekin päähänpinttymä. Ihmiskäsityksen ja seksuaalietiikan muutoksella on laaja merkitys koko kirkkoon ja sen kehitykseen universalistiseen yleisuskonnollisuuteen jossa kaikki ihmiset ovat Jumalan lapsia jne.
Perinteisessä seksuaalietiikassa pitäytyminen ei ole genitaaliteologiaa, kuten eräs ”seksuaalivähemmistöjen oikeuksia” puolustava halveksivasti nimitti. Kyse on kristillisen opin perusteista ja perusteiden murtamisella on vaikutus kirkon keskeisimpään sanomaan, evankeliumiin.
Kyse ei siis ole ainoastaan siitä ryhdytäänkö samaa sukupuolta olevia vihkimään kirkossa. Asia kytkeytyy laajempiin puitteisiin, kehitykseen jossa sateenkaariliike pyrkii ottamaan yhteiskunnan haltuun autoritäärisellä seksuaalipolitiikalla, jossa vain yhdenlainen ajattelu on sallittu.
Eikö edustamasi ’kristillinen seksuaalietiikka’ sitten ole autoritääristä ja vain yhdenlaista ajattelua sallivaa? Pata kattilaa soimaa. Kristillisyyteen piintyneitä ajatuksia on ’murennettu’ historian kuluessa milloin miltäkin nurkalta. Yleensä se on tarkoittanut myönteistä kehitystä. Kristillisyyden keskeinen sisältö on selkiytynyt ja vahvistunut. Viittaan esimerkiksi naisten aseman parantumiseen ja orjuuden poistamiseen.
Martti. En nyt mene hirveän syvällisesti näihin raamatuntulkintoihin orjuudesta tai naisen asemasta, mutta viittaan että Ut ei suoraan ota orjuuteen asiana myönteistä eikä kielteistä kantaa, vaan kehottaa niitä, joilla orjia on, kohtelemaan heitä asiallisesti ja ihmisarvon mukaisesti. Sen aikainen orjuus kulttuurissa missä ohjeet kirjoitettiin poikkeaa mielikuvasta mikä useimmille tulee orjuudesta. Usein ihmiset itse möivät itsensä orjaksi saadakseen paremman elintason ja huolenpidon. Orjuuteen ei liittynyt myöskään rasistisia eli rodullisia piirteitä. Myöhempi orjuus jota muun muassa afrikkalaisen väestön käyttäminen orjatyövoimana ja Amerikan etelävaltioissa harjoitettu orjuus oli, oli luonteeltaan toisenlaista eikä saa Raamatusta tukea, päinvastoin tällainen toiminta (vastentahtoinen, ihmisoikeudet riistävä orjuus) KIELLETÄÄN esim. 1.Tim.1:8-10 jossa ”ihmiskauppiaat” (1992 kirkkoraamatussa ”ihmisten sieppaajat”) ovat samassa syntilistassa homoseksin harjoittajien kanssa. Voidaan siis pikemminkin tehdä tulkinta, että jos sallitaan homoseksi, pitäisi sallia orjuuskin?
Epäsuorasti Ut ottaa orjuuteen kielteisen kannan (sellaisena mitä orjuudella nykyään tarkoitamme ja millaisena sitä edelleen harrastetaan jossain päin maailmaa) korostaen ihmisarvoa. Varhaiset orjuuden vastustajat olivat usein kristittyjä, samoin ne jotka tällä hetkellä taistelevat orjuutta vastaan esim. Afrikassa, ja näille kristityille nimenomaan evankeliumi ja Jumalan sana ovat se mistä he ammentavat voimansa.
Alkukristittyjen suhtautuminen naisiin oli myös monella tapaa edistyksellistä. Ylipäätään raamatullinen ihmiskäsitys on ollut tärkeä osa länsimaisen etiikan juuria ja näin johtanut alistettujen ja kaltoinkohdeltujen olojen paranemiseen. Kristilliset järjestöt ovat nykyäänkin tärkeitä toimijoita muun muassa lastensuojelutyössä sisältäen orpokodit, vammaisten lasten kodit ym. ja prostituutioon alistettujen vapauttamisessa, joitain esimerkkejä mainitakseni. Tämä on suunta johon Raamattu ohjaa. Se että jotkut ovat käyttäneet Raamattua väärin ja tulkinneet yksittäisiä jakeita irrallaan kokonaisuudesta saadakseen oikeutuksen orjuudelle, naisen alistamiselle, lasten pahoinpitelylle, homofobialle tai vaikkapa homoseksin hyväksymiselle, ei tee näistä asioista luvallisia eikä Ut:n mukaisia.
Raamattua on luettava aikakauttaan vasten ja kokonaisuutena, jolloin osaamme erottaa kulttuurisidonnaiset omana aikanaan vallinneet käytännöt kristillisistä perusasioista, ja näin Raamattu selittää itseään. Uudenaikaiset yltiöhumanistiset ja sateenkaariteologiset selitykset joissa esimerkiksi lähimmäisenrakkaudelle annetaan kristinuskon kokonaisuudesta poikkeava sisältö ja Ut tulkitaan muodostetussa uudessa kontekstissa, ei ole asianmukainen ja rikkoo kokonaisuuden rakentaen ristiriidan muun muassa Jeesuksen ja Hänen apostoliksi asettamansa Paavalin opetusten välille.
Kysymys miehestä ja naisesta ei ole kulttuurisidonnainen seikka tai jokin yksittäinen teologinen kysymys vaan perusasia. Tätä olen perustellut useissa kommenteissani riittämiin.
Autoritäärisyydestä sen verran vielä, että kirkko on pyhien eli Jeesukseen (syntien sovittajaan ja ylösnousseeseen, läsnäolevaan Herraan) uskovien yhteisö, jotka on kutsuttu olemaan Hänen ”orjiaan”. Tässä elämänyhteydessä armo tuo sisimpään todellisen vapauden ja sisäisen riippumattomuuden. Armo on kuitenkin sidottu Jeesukseen ja kuuliaisuuteen Häntä kohtaan, mikä merkitsee myös alamaisuutta Jumalan sanalle. Ylimmäispapillisessa rukouksessa jossa Jeesus tuo seurakunnan Isän eteen, Hän sanoo ”Pyhitä heidät totuudessa, sinun sanasi on totuus”.
Sateenkaariteologia ei johda armon tai kristillisen lähimmäisenrakkauden laajentumiseen kirkossa, vaan sen kaventumiseen, johtaessaan pois päin Kristuksesta ja tukkiessaan seurakunnassa lähteitä, joista armo kumpuaa. Jeesuksen tilalle tuodaa ”toinen Jeesus” ja ”toinen henki”.
Kirkon opin puolustaminen ja vaatimus, että kristillisellä seurakunnalla on velvollisuus pysyä kristillisenä, ei ole autoritäärisyyttä. Kyse on kirkon velvollisuudesta pyhiä eli uskovia jäseniään ja ennen kaikkea Herraa kohtaan ja sitä kautta myös maailmaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan, joille ja joiden keskellä kristityt on kutsuttu edustamaan toista maailmaa, taivaan valtakuntaa ja kutsua tulla sovitettaviksi.
Autoritäärisyydestä voitaisiin puhua jos kristityt vaatisivat kaikkia yhteiskunnassa omaksumaan kristillisen arvomaailman ja kuuliaisuuden Sanalle. Näin ei ole. Kristillinen elämä on mahdotonta jos ei ole lähtökohtaa: sovituksen tuomaa elämänyhteyttä Jeesukseen ja ylösnousemuselämää Hänessä. Jumalan sana ei voi tulla sisällisesti todeksi ihmisessä jos häneltä puutuu usko Jeesukseen. Siksi maailmaa ei vaadita elämään kristillisellä tavalla. Seurakunnalla on oikeus vaatia että kristityillä säilyy oikeus uskoa ja elää kristillisenä seurakuntana.
Sateenkaariliikkeen kohdalla voidaan puhua autoritäärisyydestä, pyrkimyksestä seksuaalipoliittisen totalitarismiin, koska liike pyrkii alistamaan alleen ja ulottamaan agendansa ja sen mukaisen uuden ihmiskäsityksen, sukupuoli- ja seksuaalikäsityksen koko yhteiskuntaan, muun muassa kirkkoon.
En tarkoittanut Uutta testamenttia ilmauksella ’kristillisyyteen piintyneet ajatukset’. Raamatulla on kuitenkin perusteltu milloin mitäkin eriarvoisuutta tai sortoa. On saatettu puhua laillasi myös ’perusasioista’, kun on puolustettu epäoikeudenmukaisuuksia. Ymmärrän sen, että ’perinteinen seksuaalietiikka’ on sinulle elämän perusasia, Mika Murto, mutta en näe, miten se voisi olla sellainen kristillisen uskon tai opin näkökulmasta.
Niinhän minä Martti sanoin, että Raamatulla on perusteltu milloin mitäkin eriarvoisuutta tai sortoa, yhtä lailla homofobiaa kuin nyt ”lähimmäisenrakkauden” nimissä tapahtuvaa homoseksuaalisuuden luonnollistamista mikä asettaa homot eriarvoiseen asemaan evankeliumiin nähden. Ut myös osoittaa sellaiset perustelut vääriksi eli kun oikeasti pidetään Kristusta ja Hänen sanaa auktoriteettina, se johtaa oikeaan suuntaan.
”Ymmärrän sen, että ’perinteinen seksuaalietiikka’ on sinulle elämän perusasia, Mika Murto, mutta en näe, miten se voisi olla sellainen kristillisen uskon tai opin näkökulmasta.”
Minä taas en ymmärrä kuinka se, että Jumala on luonut miehen ja naisen ja siitä johdettu kristillinen seksuaalietiikka, ei olisi elämän perusasioita. Ilman tätä perusasiaa elämää ei olisi edes olemassa. Samaa sukupuolta olevat eivät tuota jälkeläisiä. Olen puhunut kristillisen opin perusasioista. Minulle kristillisen opin perusasiat ovat elämän perusasioita, koska elämäni Jumalan lapsena kumpuaa Kristuksesta ja elämänyhteydestä Häneen. Jos joku ei näe että Jumalan luomistyö ja siihen pohjautuva ihmiskäsitys, joka sisältää sukupuolikäsityksen ja siitä johdetun avioliitto- ja perhemallin, ei ole kristillisen uskon tai opin näkökulmasta perusasiaa, on perusteltua väittää, että henkilöllä on omanlainen versio kristinuskosta. Se versio ei vastaa perinteistä kristillisyyden tulkintaa, jonka perusta on evankeliumi ja Jumalan sana.
Luomiskertomuksen kuva ihmisestä, joka on Jumalan kuvana ’mies ja nainen’, tarkoittaa minulle sitä, että miehisyys ja naiseus ovat olennainen osa ihmisyyttä. Se ei liity ainoastaan suvunjatkamiseen vaan tuo hedelmällisen jännitteen kaikkeen inhimilliseen. Aatami ja Eeva ovat kuva koko ihmiskunnasta. En vedä tästä jokaista yksilöä ohjeistavaa sääntöä, jonka mukaan kaikkien tulisi elää. Näen ympärilläni, miten monin eri tavoin miehisyys ja naiseus jakautuu eri tasoilla ihmisten kesken. Kaikki miehet eivät tunnista puolisokseen naista eivätkä kaikki naiset miestä. Kaikki parit eivät saa lapsia vaikka olisivat eri sukupuolta. Monet ovat naimattomina suureksi avuksi läheisille lapsiperheilleen ja toteuttavat näin Jumalan tahtoa. Kuten olet todennutkin, tämä on näkökulmakysymys, ei kristillisyyden perusta.
”En vedä tästä jokaista yksilöä ohjeistavaa sääntöä.” Olennaista on että Raamattu vetää. Homosuhteet eivät mahdu kristilliseen kontekstiin. Mutta olemme kummatkin perustelleet kantamme, joten tämä tästä…
Menossa oleva kehitys ei johda ainoastaan samaa sukupuolta olevien vihkimiseen vaan koko sukupuolikäsitteen ja ihmiskuvan/ihmiskäsityksen perusteelliseen muutokseen. Kyse ei ole myöskään parisuhteesta vaan henkilöiden suhteista: kuka määrittelee että liitossa pitää olla kaksi. Nyt on jo kuulunut mielipiteitä että polyamoristeilla (monihenkilöiset rakkaussuhteet) tulee olla oikeus viralliseen liittoon. Jne.
Nythän on jo niin, että ”mieskin voi synnyttää” (itsensä mieheksi kokeva henkilö, jolla on kohtu mutta joka ei halua ”korjata sukupuolta” henkistä kokemusta vastaavaksi, koska on ihan tyytyväinen kroppaansa). Tämän mukaan esimerkiksi naisella voi olla penis, joka perinteisesti on määritelty miehen sukupuolielimeksi, ja jos hän ei halua ”korjata” sitä pois, siinä tapauksessa penis on (ainakin hänen kohdallaan) naisen sukupuolielin. Puhe miehisyydestä ja naiseudesta ja niiden eri tasoista menettää merkityksensä.
Sateenkaariliikkeen mukaan ihminen syntyy sukupuolettomana ja sukupuoli on sitten se identiteetti minkä hän itselleen muodostaa. Joillekin on tärkeää kokea itsensä mieheksi jolla on penis, jollakin naiseksi jolla on penis, jollakin sukupuolettomaksi, joku kokee että hänellä on kolme tai neljä sukupuolta, jne. Lähes rajattoman itsemäärittely- ja itsemääräämisoikeuden taustalla on usko ihmiseen joka on luonnostaan riittävän hyvä ja terve luodakseen oman todellisuutensa. Tämä vastaa enemmän new agen kuin kristillisyyden ihmiskuvaa. Kehityksellä on seurauksensa.
”Homosuhteet eivät mahdu kristilliseen kontekstiin.” Ovat varmaan aina mahtuneet ja nykyisin mahtuvat avoimemmin kuin ennen.