Delfinarion viime metrit Tapereella.

Näille altaissa kasvatetuille eläimille on temppuja opettamalla luotu, niin ihimillinen imago, että monien mielestä ne eivät enää saa olla vangittuina altaaseen. Ainoa ihimillinen tapa, mikä näiden kohdalle jäljelle jää on lopettaminen. Eli, pistetään ne pakstimeen. Niitä ei voi vapauttaa luontoon. Tai voihan ne sinne laskea, mutta eivät ne siellä kauaa eläisi. Luonto on nimittäin hyvin julma. Näin meidän näkökulmasta katsoen. Siellä ei armoa anneta eikä tunneta. Toinen mahdollisuus on viedä ne toiseen vastaavaan paikkaan. Tutusta ympäristöstään ihan uusiin kuvioihin. Sekin voi olla niille ihan liikaa. Aika hoopoa, että haluamme uskoa eläimille kuuluvan samat oikeudet kuin meillekin. Oikeuksiin kuuluu aina velvollisuuksia. Mitähän velvollisuuksia voitaisiin eläimiltä vaatia? Paradoksaalista on, kun delfiineille on keinotekoisesti luotu inhimillinen käytös, niin juuri sen käytöksen tähden ne on nyt siis surmattava. Olenkin pitkään mietiskellyt mikä meidät eläimistä erottaa. Löytyykö sinulta lukijani tähän vastaus.

    • Veli Reiman kanssa samoilla linjoilla. Kaikki eivät kuitenkaan koe niin. Siksi – jos välttämätöntä – voi tällaisen ”rauhan toivotuksen”, mutta hillityssä ja kohtuullisessa muodossa ja ilman seurakunnan keskellä vaeltavaa pastoria mielestäni ottaa käyttöön, jos se tuntuu sopivalta. Itse en sellaiseen näe tarvetta.

  1. Noh, noh. Nythän se rauhan toivottaminen olisi kaikkein tarpellisin tämän maailman tilanteeseen vai pitäisikö julistaa ironisesti Hectorin laulun mukaan että: Sota on kaunis…ja että kertosanojen mukaan ”Sota on kaunis. Siinä on voimaa. Sota on siisti. Sodalla kulkee. Sota on kaunis. Siinä on voimaa. Sota ei hylkää. Syliin se sulkee.” https://www.youtube.com/watch?v=9qny2qsed08

  2. P. Paavali oli ainakin sitä mieltä, että kristittyjen tulisi tervehtiä toisiaan ”pyhällä suudelmalla” (vanha KR kääntää ”pyhällä suunannolla”), esim. Room 16:16.

    Vatikaani on nyt lipsumassa apostoliselta linjalta. Toivottavasti emme seuraa perässä, vaan pysymme vanhalla ja koetellulla tervehdyslinjalla. Tosin tämän suomalainen versio lienee jotain hämmentyneen tuijotuksen ja typertyneen nyökkäyksen välimaastossa.

  3. Lauri: ”Luterilaiseksi opetettu ei pysy hengissä sen ulkopuolella?”

    Lausuitpa, Lauri; syvän totuuden! Siltä ainakin näyttää, ettei luterilaisuus ole enää pitkään aikaan luottanut reformaation voimaan, vaan rientää suinpäin, ilman ehtoja, takaisin katolisen kirkon hyvään huomaan! Joku aikoinaan, tosin hieman hävyttömästi profetoikin Ilmestyskirjaan vedoten, että ”porton tyttäret tulevat palaamaan takaisin äitinsä (äitiporton) helmaan”!

    Kas, kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta! Eli uskotaan vahvasti, että ”olla Kristuksessa” tarkoittaa täsmällisesti samaa kuin olla kirkossa!

    Tämähän on nykyäänkin katolisen kirkon peruuttamaton oppi. Eli tarkoittaa siis sitä, että laitoskirkko ja ecclesia ovat sama asia!

    Eipä ole pitkä aika kulunut, kun vielä maassamme joku Osmo Tiililä, dogmatiikan rohvessori, julisti, että kaikki laitoskirkot, tulevat murskautumaan ajan aaltoihin! Sen sijaan Jumalan ekklesia, joka on edelleen hajallaan yli koko maan piirin, tulee pysymään ja pelastumaan!

    Tämä tapahtuu luterilaisessa kirkossa sillä hinnalla, ettei enää pidetä uskonpuhdistusta minkään arvoisena. Ei edes uskota enää edes uskontunnustukseen, että ”ecclesia semper reformanda est” (seurakuntaa on alati uudistettava)!

    Eli totta on Lauri, että luterilaiset eivät pysy hengissä palatessaan äitikirkkoonsa!

  4. Missähän se oikeiden uskovien seurakunta mahtaa piileskellä. Lutherin mielestä kirkosta on usein vaikea löytää seurakuntaa. Joten sama murhe oli hänelläkin, kuin Reinolla ja Laurilla. Evankelistana koen olevani kaikkia seurakuntia varten. Enkä voi mitään seurakuntaa pitää toistaan parempana. Yhdellä yksi, toisella toinen riesa kestettävänään. Lutherin opetusten juurilta ei minulla ainakaan ole mihinkään kiire.
    Kirkon linjaukset ei minun uskoani horjuta mihinkään suuntaan. Kuitenkin kirkon piiristä on helpointa löytää armoa kaipaavat sielut. Kirkon takapenkkiin on aina ollut helppoa tulla. Siitä voi sitten poimia taimia taivaaseen.

    • Pekka: ”Missähän se oikeiden uskovien seurakunta mahtaa piileskellä.”

      Ka, se on ”hajallaan jumalattomien paljouden peitossa, muun kirkkoväen joukossa”, oli Martti Lutherin mielipide. Taitavat monet muut olla nykyäänkin samaa mieltä!

      Ei meille kuulu ”oikeitten uskovien” piileskelyä selvittää, kyllä heidät jokaisen Jumala riittävästi tuntee, ollaan siitä me huoleti, Pekka!

      ”Evankelistana koen olevani kaikkia seurakuntia varten.”

      Eikö evankelistan, joka ilmoittaa olevansa kaikkia seurakuntia varten, olisi silloin tällöin syytä poiketa Sardeen seurakunnassakin, jolle Herra Jeesus käski kirjoittaa: ”Sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut!” (Ilm 3:1-6)

      Olisikohan niin, että joskus evankelistankin olisi syytä herätä valvomaan omasta autuaan huolettomasta unestaan, että kuolleetkin heräjävät vain korvasyyhyyn supsuttelemalla siellä ”kirkon takapenkissä” eloon!

    • Jotta ymmärtäisi Sardeen kulttuurihistoriallisen tilan ensimmäisellä vuosisadalla jolloin kirje lähetettiin mm Sardeeseen, niin huomattakoon että erään perinteen mukaan Homeros oli kotoisin Sardeesta. Tällainen kulttuuritilanne loi kiusauksia sekauskontoon eli kasteessa saadun kristinuskon tahraantumiseen keikkalaisen jumalaistaruston houkutuksiin mukaan menoin.

  5. ”Yhteisönä, jolla on jumalallinen perustus, kirkko ei ole olemassa itseään varten
    vaan kuuluu Jumalalle. Se on olemukseltaan missionaarinen, kutsuttu ja lähetetty todistamaan omassa elämässään siitä yhteydestä, jonka Jumala on tarkoittanut koko ihmiskunnalle ja koko luomakunnalle valtakunnassaan
    – –
    Kirkko on yksi, koska Jumala on yksi (Joh.17:11; 1Tim.2:4). Tästä seuraa, että apostolinen usko on yksi; uusi elämä Kristuksessa on yksi; Kirkon toivo on yksi. Jeesus rukoili, että kaikki hänen opetuslapsensa olisivat yhtä, niin että maailma uskoisi (Joh.17:20–21). Hän lähetti Hengen tekemään heistä yhden ruumiin (1 Kor.12:12–13)

    Kirkkojen sisällä ja niiden välillä vallitseva hajaannus on vastoin tätä ykseyttä; ”hajaannus tulee voittaa Pyhän Hengen lahjojen, uskon, toivon ja rakkauden avulla, niin että erossa oleminen ja ulos sulkeminen eivät ole lopullista” [lainaus/Suomen ekumeenisen neuvoston julkaisuja CII: Kirkko: Yhteistä näkyä kohti]

  6. ”Paradoksaalista on, kun delfiineille on keinotekoisesti luotu inhimillinen käytös, niin juuri sen käytöksen tähden ne on nyt siis surmattava. Olenkin pitkään mietiskellyt mikä meidät eläimistä erottaa.”

    No oikeastaan mielestäni vastasitkin kysymykseen. Delfiineitä, sen enempää kuin muitakaan eläimiä ei tulisi pistää mihinkään häkkiin ihmisten huviksi ja sittemmin tapattavaksi. Onhan se muutens todettu ihan tutkijain havaintona, että pallikan agressiivisin ja julmin laji on ihminen niin toisiaan kuin muitakin eläväisiä kohtaan.

  7. Tarja Aarnio :”Onhan se muutens todettu ihan tutkijain havaintona, että pallikan agressiivisin ja julmin laji on ihminen niin toisiaan kuin muitakin eläväisiä kohtaan.”

    Eläimet noudattavat aina lajityypillistä käyttäytymistään. Vain ihminen voi syntiinlankeemuksen seurauksena luopua vain ihmiselle lajityypilisestä käyttäytymisestä eli inhimillisyydestä ja muuttua pahimmaksi pedoksi, mitä ”pallikalta” löytyy.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.