Biologiakin on uskontoa

Jos haluaa puolustaa uskonnonopetusta, on puhuttava kaikkien klassisten aineiden tärkeydestä. Ilman matematiikkaa, biologiaa, historiaa tai kuvataiteita uskonto on vain säädöskokoelma.

Vaikka uskonto on oppiaineena toistaiseksi tunnustuksellista, se ei ole vain sitä. Parasta lobbausta uskonnonopetuksen puolesta on se, että uskontoa rohkaistaan tutkimaan kronologisen lähestymistavan sijasta sivilisaatioiden kautta. Ilman Jeesusta, Muhammedia tai Buddhaa ei voi ymmärtää Euroopan, Lähi-idän tai Intian historiaa. Periaate toimii myös toisinpäin: ilman luterilaisuutta on vaikea ymmärtää suomalaista sosiaalidemokratiaa ja ortodoksisuus on avain Venäjän valtiollisen kehityksen käsittämiseen.

 

Uskonnonopetuksen tärkeydestä puhuttaessa ei ole reilua liittää argumentointiin epämääräisiä kausaaliteorioita siitä, mitä tapahtuisi, jos tunnustuksellinen opetus korvattaisiin uskontotieteellä. Tällaisia kauhukuvia ovat esimerkiksi uhkat koraanikouluista tai yleisestä moraalikadosta.

 

En saanut valitettavasti kouluaikoinani kokea uskontoa taideaineena. Uskonto oli 1960- ja 70-luvuilla ortodoksikoululaiselle vähemmistöidentiteetin vahvistaja. Uskontotunnilla opittiin, että ortodoksin tulee pitää kiinni perinteistään, eikä kulkea valtavirran mukana. Tuo oppi meni perille.

 

Omat lapseni kävivät vuosia peruskoulua ja lukiota Ranskassa. Siellä tunnustuksellista uskontoa ei kouluissa opetettu, mutta kristillisyyden historia tuntui olevan vahvasti läsnä historian ja kuvataiteiden kautta. Onnistuisiko tämä meilläkin?

 

Uskonto vahvistaa identiteettiä. Uskonnollisesti pirstaloituvan suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta tämä on sekä vahvuus että haaste: identiteettejä on koko ajan enemmän. Tästä syystä uskon, että oman uskonnon status quo ei voi jatkua pitkään.

19 kommenttia

  • Matti Hernesaho sanoo:

    Oman uskonnon opetus on kyllä ainakin säädösten tasolla tunnustuksetonta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Korhonen sanoo:

    Ilman Jeesusta, Muhammedia tai Buddhaa ei voi ymmärtää Euroopan, Lähi-idän tai Intian historiaa.

    Kyllä voi. Mutta ilman esimerkiksi historian ja yhteiskuntaopin tuntemista ymmärtäminen on vaikeaa. Uskontojakin on toki tunnettava sillä tasolla kuin ne historiaan ja yhteiskuntaan liittyvät. Uskontojen ymmärtämiseksi on tunnettava lisäksi myös politiikkaa (löytyy sieltä yhteiskuntaopin puolelta) sekä psykologiaa.

    Minkään uskonnon tunnustuksen ja harjoittamisen oppiminen ei sen sijaan ole välttämätöntä muun maailman ymmärtämiseksi. Henkiolentojen mielenliikkeitä ei kuitenkaan kukaan pysty ymmärtämään, varsinkin kun niitä uskontojen keskuudessa on lukuisa ja monenkirjava joukko;)

    Uskonnonopetus voitaisiin hyvin jättää uskonnollisten yhteisöjen hoidettavaksi. Jos se on niin tärkeää kuin kirjoittaja arvelee, osallistujista ei varmasti olisi silloinkaan pulaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    ”Minkään uskonnon tunnustuksen ja harjoittamisen oppiminen ei sen sijaan ole välttämätöntä muun maailman ymmärtämiseksi.” Tällä logiikalla voisi liikuntaakin opettaa luokkahuoneessa tietokoneen ruutua katsoen. Eihän juoksun ymmärtämiseen tarvita juoksemaan opettamista, vai kuinka?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matti Pulkkinen sanoo:

    Yrittäkääpä ymmärtää Venäjää tuntematta ortodoksisuutta tai Espanjaa tuntematta katolisuutta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Korhonen sanoo:

    Mahtaako tästä nyt keskustelua syntyä, kun herrat eivät ilmeisesti lukeneet kommentistani muuta kuin nimen… Mutta yritetään

    Kuten ensimmäistä kommentistani käy ilmi, minäkin olen sitä mieltä, että uskontojen tunteminen on tärkeää. Jeesus, Muhammed ja Buddha ovat sitten uskonnon harjoittamiseen liittyviä, myyttisiä hahmoja.

    Uskontojen vaikutusta yhteiskuntiin ja kulttuureihin voi varsin mainiosti opettaa osana vaikkapa historiaa. Näin pystyttäisiin myös paremmin varmistamaan neutraali, aidosti tunnustukseton opetus.

    Martti, tuolla samalla logiikalla ilmeisesti sitten pitäisi kääntyä kaikkien niiden kulttuurien uskoon, joihin haluaa tutustua;) Pyydän anteeksi, että jotenkin onnistun silittämään sinua vastakarvaan. Yleensä sinulta näkee fiksuja kommentteja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matti Pulkkinen sanoo:

    Uskontoa sosiaalisena ilmiönä on paljon vaikeampi ymmärtää, jos ei ole koskaan osallistunut uskonnolliseen elämään. Ateistiperheen lapsilla, joilla ei mitään uskontoa ole, tämä ei tietenkään ole vaihtoehto, mutta pyhien paikkojen, tekstien, rukouksen tai sprituaalisen elämän erityisluonteen ymmärtäminen on paljon helpompaa, jos sitä on tullut kokeilleeksi osana uskonnollista yhteisöä.

    Niin kuin kieltäkään ei opi vain kirjaa lukemalla, uskonnollisten yhteisöjen toimintatapaa ei ymmärrä, jos ei ole osallistunut tällaiseen toimintaan. Eurooppalaisen kulttuurin ymmärtäminen ylipäätään on vaikeaa, jos ei tunne kristinuskoa ja Raamattua – käy niin kuin eräälle taannoiselle kolumnistille, joka luuli 1 Korintolaiskirjeen jaetta Päivi Räsäsen kirjoittamaksi.

    Toisille uskonnollinen elämä aukeaa, toisille ei, mutta on järkevää, että jotain uskontoa tunnustavan perheen lasta kasvatetaan tunnustuksen mukaisesti. Eikä tehdä niin kuin Neuvostoliitossa tehtiin uskontokasvatukselle, koska uskonto oli ”väärää tietoisuutta”. Hyvä uskonnollisuus on paljon parempaa kuin huono rationalismi.

    Valinnan pitää tietysti olla vanhempien päätettävissä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Korhonen sanoo:

    Niin kuin kieltäkään ei opi vain kirjaa lukemalla, uskonnollisten yhteisöjen toimintatapaa ei ymmärrä, jos ei ole osallistunut tällaiseen toimintaan.

    Pitäisikö kaikkien siis osallistua uskonnollisen yhteisön toimintaan? Miksi eriuskoisten/agnostikkojen/uskonnottomien/uskonnosta piittaamattomien pitäisi sitä oppia?

    Eikö kaikkein asiantuntevinta opetusta pystyisi antamaan juuri kukin uskontokunta omassa keskuudessaan?

    Toisille uskonnollinen elämä aukeaa, toisille ei, mutta on järkevää, että jotain uskontoa tunnustavan perheen lasta kasvatetaan tunnustuksen mukaisesti.

    Olisiko se järkevämpää kuin antaa lapsen tehdä oma ratkaisunsa, kun on siihen kypsä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matti Pulkkinen sanoo:

    Pitäisikö kaikkien siis osallistua uskonnollisen yhteisön toimintaan? Miksi eriuskoisten/agnostikkojen/uskonnottomien/uskonnosta piittaamattomien pitäisi sitä oppia?

    Onko joku muka vaatinut tällaista?

    YK:n yleissopimusten mukaan vastuu lapsen uskonnollisesta kasvatuksesta on vanhemmilla, ei lapsella. On sitä paitsi kummallista ajatella, että lapsella voisi olla kypsyyttä ratkaista asiaa ilman esiymmärrystä, jota taas ei saavuteta ilman opetusta.

    Eikö kaikkein asiantuntevinta opetusta pystyisi antamaan juuri kukin uskontokunta omassa keskuudessaan?

    Varjeltakoon lapsia kiiluvasilmäisiltä maallikkosaarjaajilta uskonnon opettajina. Käytettävissä olevat resurssit isoissa kirkoissa vaihtelevat ympäri maata, ja alueellisen tasa-arvon sekä yhtenäisen koulutuspolitiikan tärkeyden takia uskonnonopetus on lasten kannalta parasta järjestää koulussa julkisessa kontrollissa. Suomessakin on nähty, mitä jälkeä hurahtaneet saavat kasvatustyössä aikaan, eteläisemmässä Euroopassa vielä paljon selvemmin.

    Koulun tehtävä on tukea vanhempia lasten kasvatuksessa, eikä vanhaa, toimivaa käytäntöä tarvitse purkaa Suomen 2000 vapaa-ajattelijan mielenrauhan takia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Aika yllättävä huomio itselleni oli, että rankassakin aiheissa Tampereen yliopiston tutkimuksen uskonnonhistoriaa sivuavana aiheisiin koin pehmeämpänä kuin uskonnon opetuksessa. Kyseessä saattaa olla uskonnonoppikirjasta johtuva tunnelma. Toinen syy voi olla, että historian kautta tulee asiat laajemmassa kulmassa. Sitä mitä olen pohtinut on, että onko uskonnonopetuksessa näkyvissä joissin kohdin oman taustan tutkiminen, jopa kriittisempänä kuin historiassa.

    Toisaalta sen ymmärtäminen, että Suomessa tunnustuksellinen uskonnonopetus vaikuttaa katollisuuteen suhtautumisessa minun ja aikaisemmissa polvissa jopa kuningatar Elisabeth ensimmäisen aikainen propaganda. Tavallaan aikaisempien sukupolvien virheitäkin käsitellään uskonnonopetuksessa. Pitäs aina muistaa se, että oman uskonnon opetuksessa tulee se luterilainen kulma, jota ei voi eriyttää suomalaisuudesta. Yhtä hyvin voisimme puhua oman historian opetuksesta kun käsitellään Suomen historiaa. Jossain vaiheessa historia ja uskonto ala-asteella sivusivat toisiaan. Uskonto tuo yhden tarkemman kulman lisää. Historiassa, maantiedossa ja uskonnossa on siltoja keskenään, mutta ne käsittelevät asioita erikulmista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Lahtinen sanoo:

    Ai että Jeesusko on vain myyttinen hahmo?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jyrki Härkönen

    Olen ortodoksisen kirkon ylidiakoni, slavisti ja kulttuurimatkaopas.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit