Banaali stoori papeista ja banaaneista

Tässä päivänä muutamana tajusimme, että diabeettisena pappina emme voi käyttää mustaa virkapaitaamme sellaisenaan, koska kun kerran siihen kuuluu jättikokoinen sokeripala. Siitä kielletystä "hedelmästä" on siis päästävä eroon. Hetken tuumittuamme päätämme vaihtaa sokerin banaaniin. Tuumasta toimeen. Tarkemmin sanottuna Bulevardilta (kadun nimi muutettu) Kampin kauppakeskuksen (ostohelvetin nimi muutettu) aina auki olevaan X-kauppaan (kauppiaalla on kuulemma suljetun paikan kammo) etelänhetelmäosatolle papin paidassa, mutta tietenkin ilman sokrupalaa.

Nuori henkilökuntanainen asettelee suihkussa käyneitä banskuja myyntipöydälle. Laatikoita on lattialla niin paljon, että me joudumme valkoisen keppimme kanssa pujottelemaan lodjujen välissä kuin mikäkin Ingmar Stenmark.

Yllättäen kyseinen nainen (nimi ei tiedossa) kysyy meiltä:"Taidatte tekin olla pappi?"

Toki vanhalle rovastille teki gutaa kuulla nuoren ihmisen teitittelevän meitä. Siksi käänsimme sen edes vähän jotakin näkevän silmämme armollisesti ja laupiaasti kohti kaunista puhuttelijaamme (meidän silmässämme kaikki hymyilevät nuoret naiset ovat nättejä), jotta saisimme selville, miksi hän puhutteli meitä muodossa tekin. Onko täällä tänään käynyt useitakin banaaninhimoisia pappeja, vai?

Näytämme ilmeisesti siltä, että meillä ei nyt oikein ajatus kulje, kun nainen päättää auttaa meitä jatkamalla:"Niin, minäkin olen pappi, vaikka olenkin nyt täällä kaupassa töissä. On niin vaikea nykyään saada oman alan töitä." Onneksi Joblink (nimi muutettu) on hommannut hänelle tämän hedelmällisen keikan.

Nyökyttelemme myötätuntoisesti. Vaihdamme muutamia ajatuksia keskenämme. Kerromme myös aivan pokkana, mihin tarvitsemme banaania. Nyt tuntuu, että nuorella papilla ei oikein säteile. Mutta mepä otammekin banaanitertun kanssa hatkat ja jätämme kollegan hämmennyksen valtaan. Sellaista elämä usein on, jos ja kun joutuu tekemisiin Ruttopuiston rovastin kanssa.

PS: Piispa Askola (nimi muutettu) ei oikein tykännyt tuosta banaanitempustamme ja käski meidän pikimmiten palata takaisin perinteiseen sokeripalaan, jota Sacrumin (nimi muutettu) pappistarvikemyymälässä myös etulipukkeeksi kutsutaan. Emme ole vielä onnistunut saamaan mitään etuja vilauttamalla kaulassamme olevaa blankoa tarjouskuponkia kenellekään ihmiselle tai yhdellekään maksulaitteelle. Me laitamme kuitenkin kaiken toivomme siihen, että edes 110-vuotias Kotimaa-lehti tahtoo ostaa mainostilaa sokeripalastamme...

4 kommenttia

Hannu Kilpeläinen sanoo:

20.11.2015 20:14

SITÄ MÄÄ VAAN, ETTÄ ON SE NIIN PERKELEEN VÄÄRIN ETTÄ OIKEA PAPPI (PITÄÄ OLLA MONIKOSSA) JOUTUU TEKEMÄÄN TYÖTÄ KAUPPAKESKUKSESSA. EI SIKSI, ETTÄ SIELLÄ TEHTÄVÄ TYÖ OLISI VÄHEMPIARVOSITA, VAAN SIKSI ETTÄ SEURAKUNNAT PIHTAAVAT RAHOJANSA JA VEROVAROIN KERÄTTYJÄ TULOJANSA JÄTTÄMÄTTÄ PALKKAAMASTA SANANJULISTAJIA KOULUTUSTAAN JA KUTSUMUSTAAN VASTAAVAAN TYÖHÖN. TUOMIOKAPITULEISSA ON YHTEENSÄ SATOJEN TEOL.MAISTEREIDEN JONOT ODOTTAMASSA PAPPISVIHKIMYSTÄ. KIRKKOHERRAT JA -VALTUUSTOT: MYYKÄÄ METSÄÄ JA KIINTEISTÖJÄ, KOTOUTTAKAA OSAKESALKKUJA JA KOROTTAKAA KIRKOLLISVEROJA. EI SIPILÄN JUHAKAAN PYSTY VÄLTTÄMÄTTÖMIÄ KULUJA RAHOITTAMAAN ILMAN ETTÄ NE KUSTANNETTAISIIN JOSTAIN JO OLEMASSA OLEVISTA VAROISTA. PFARRER ALLER LÄNDER, VEREINIGT EUCH!

Ilmoita asiaton kommentti

Hannu Kiuru sanoo:

21.11.2015 12:08

KAIMA HUUTAA KYLLÄ IHAN OIKEITTEN ASIOITTEN PERÄÄN!
Ilmoita asiaton kommentti

May Roth-Edelmann sanoo:

21.11.2015 10:05

Luin hiljan jostain lehdestä, että lähihoitajiakin on jo koulutettu liikaa. Samoin ilmeisesti myös teologeja. Robotit hoitelevat mummoja hoitokodeissa.

Hyvin monet tekevät muuta työtä, kuin mihin ovat koulutetut Ja tulevaisuudessa tämä trendi luultavasti jatkuu. Sivistys on aina hyväksi. Kauppakeskuksessakin sitä voi käyttää työssään ja levittää ympärilleen sen tähtipölyä.

Ilmoita asiaton kommentti

Hannu Kiuru sanoo:

21.11.2015 12:39

Silloin kun minut 36 vuotta sitten vihittiin papiksi, ei juurikaan tunnettu ilmiötä nimeltä pappien työttömyys eikä ollenkaan naispappeutta. Työttömiä pappeja ei ollut, koska tuomiokapituli oli velvollinen järkkäämään duunia ensisijaisesti jo vihityille. Eli ns. varastoon tai reserviin ei vihitty. Piispa Nikolainen ei myöskään vihkinyt teologeja yhdistysten palvelukseen, sillä tuolloin katsottiin, että pappien paikka on seurakunnassa. Nykyään puolet teologian maistereista suuntautuu jo opiskeluvaiheessa muualle kuin seurakuntiin.

Oma vihkimykseni myöhästyi puolella vuodella, kun en suostunut ennen armeijaan menoa menemään kahdeksi kuukaudeksi papiksi Kanta-Espoon seurakuntaan. Kun olin opiskellut tauotta melkein 20 vuotta, niin päätin, että ei nyt sitten hötkyillä vaan otetaan vaihteeksi iisimmin. Menin mieluummin teologian maisterina opettamaan Tapiolan seurakunnan rippikoululeirille.

Kävin useammankin kerran pitämässä neuvoa piispan kanssa, että josko hän kuitenkin suostuisi vihkimään minut siten, että vokaatio olisi Tapiolaan. Ei kuulemma käynyt ennen inttiä, koska piispa pelkäsi, että saatuani vihkimyksen minä nauraisin partaani enkä Miesten Koulun jälkeen enää edes vilkaisisi seurakuntaan päin. Eli suomeksi: Piispa pelkäsi huijausta. Lieneekö sitten törmännyt huijareihin, mene tiedä. Vaikka kertoohan Vanha testamenttikin tapauksesta, jossa esikoisoikeus (siunaus) viedään viekkaudella ja vääryydellä.

Höh. Osasi sitä piispallakin olla aikanaan pelkoja! Ei riittänyt selitykseksi se, että enhän minä mitään niin paljon toivokaan kuin pääseväni seurakuntaan papiksi.

No, mahtaako lukija arvata, mihin seurakuntaan sitten syksyllä 1979 sain lopulta vokaation? Seurakunnan nimi alkaa T-kirjaimella. Kun varusmiespappeusaikani päättyi, Jumala johdatti minut Helsinkiin, silloiseen Vanhankirkon seurakuntaan töihin. Ja vaikka seurakunnan nimikin on tässä matkan varrella ehtinyt vaihtua, niin olen Vanhan kirkon vaiheille kasvattanut niin vahvat juuret, että ei kenelläkään toisella voi sellaisia olla. Pöh!
Ilmoita asiaton kommentti